Oopperan ystävät ovat varmasti oopperasa käydessään törmänneet ilmiöön tai ainakin kuulleet puhuttavan ns. housurooleista, jossa jo kypsään ikään ehtinyt daami, yleensä sopraano, esittää nuoren paashipojan, olkoon vaikka Mozartin Cherubinon osan, Mozartin Figaron häistä.
Mitä muita vastaavia tapauksia juolahtaa mieleenne oopperahistoriasta tai ydinrepertoaarista?
Ainakin Schubertin Fernando de la Porte, mies joka surmattuaan taistelussa vaimonsa velimiehen, pakeni lain pitkän kouran ulottuvilta suureen ja tiheäkasvustoiseen metsään aloittaakseen erakkomajassa uuden elämän erakkona.
Kunnes vaimonsa ja 12-vuotiaan poikansa anteeksiannon myötävaíkuttamana tuli kaivatuksi pitkän poissaolonsa jälkeen ja omasta aloitteestaan siinneen katumuksensa myötä sai tekonsa sovitetuksi tunnoltaan, ja niin teos päättyy aviollisen rakkauden sinaukseen Figaron häiden hengessä.
Alkusoitto muodostaa yhdessä 12-vuotiaan Philippin, joka on siis ns. housurooli, monologin tai dramaatisen kohtauksen, jonka päättävä hidas pääasiassa puhaltimien säestämä aaria, joka parin patarummuntremolon vahvistamine tehokkaine sforzatoine, jotka kuvaavat salamoita ja ukkosta, tuo eittämättä mieleen mozartin Ryöstö Seraljissa-oopperan Konstanzen g-molli aarian ainakin kauniissa melodiikassaan.
Siinä Philipp etsii myrskysässä ja kovassa tuulessa kadoksiin joutunutta äitiään.
Newbould piti sitä tämän varsin suppeamuotoisen teoksen, 7 numeroa, onnistuneimpana musiiikkinumerona, ja Einstein näki 2 duetossa olevan "some personal touches", sen lisäklsi, että philippin vain jouhien säästeliään ekonomisesti säestämä lyhyt herkin vedoin piiretty Romanssi, osoitti hänestä sen mikä Schubertissa on häne mielestään niin ainutlaatuista.
2-3 numeroa rikkovat oooperamaisissa ambitioissaan tyypilliselle Weiglin laulufarssille ominaiset muotorajat saksalaisen romanttisen oopperastyylin suuntaan.
Eleonoren aarian melodiikka ja fraasit tuovat mieleen ehkäpä jonkun Haydnin Luominen oratorion naisäänelle kirjoitettujen aarioiden klassisen niukkuuden merkeissä muotoilut melodiset fraasit keskijakson puhallinosuuksissa.
John Reed näet arveli, että Schubert rioolihahmojensa karakterisoinnissa kyseisessä Fernandossa ei ilmeisestikään yltänyt aivan siihen, mihin Beethoven Fideliossaan, jonka aihetta ja sisältöä teos ilmeisesti jollakin tavoin koskettelee ja sivuuttaa.
Sitä vastoin näkisin , että melodisessa innoittuneisuudessaan ja sävelkielensä ekspressiviisydessä Schubert hyvinkin ylittää esikuvansa näin minimalististen mittasuhteiden draamaa kuin Fernando edustaakin; aivan kuten A-duuri sonaatin finaalissa, D 959, nro 20, jota Brendelin ja Kempffin soittamana on tullut viime päivinä kuunneltua srereofonisesti, esikuvana, mallina tai alkulähtökohtaisena rakenteellisena silmämääränään hän piti Beethovenin pianosonaatin opus 31, nro 1, G-duuri finaalia, jonka sitten ylittikin.
Tosin luultavasti vain harva on samaa mieltä kanssani Fidelon ja Fernandon välisestä keskinäisestä vertailusta viimeksi mainitun eduksi.
Graham Johnson puolestaan ihmettelee kuinka kummassa Schubertilla saattoi vielä olla jäljellä energiaa kaikkien muiden töiden ohessa säveltää vain 6 päivässä tämä tosin vain 7 numeroa käsittävä singspiel, kaiken kaikkiaan 4. tuona vuonna 1815, jolloin syntyi myös sinfoniaa, messua, pianosonaattia, kvartettoa, 150 liediä jne.
Teoksen äärimmäisen suppea ja melodisesti keskitetty finaali voisi hyvin kuulua johonkin messuun Agnus dei-osan päättävänä iloisena ja nopeasti eteenpäin rientävänä Dona nobis Pacem-taitteena, Anna meille rauha.
Sen lisäksi hitaasssa johdannossa on kuulevinaan Taikahuilun sävyjä ja allegron melodiassa on jo kuultavissa 5.sinfonian D 485 finaalin pääteemaa ennakoiva melodinen fraasi, joka toistuu vielä Kätchenin ja Duvalin ihastuttavassa ja tuhlailevasti orkestroiduissa duetossa monine korvaa hivelevine puhallinsooloineen Der vier jährige Postenissa D 190.
Mitä muita vastaavia tapauksia juolahtaa mieleenne oopperahistoriasta tai ydinrepertoaarista?
Ainakin Schubertin Fernando de la Porte, mies joka surmattuaan taistelussa vaimonsa velimiehen, pakeni lain pitkän kouran ulottuvilta suureen ja tiheäkasvustoiseen metsään aloittaakseen erakkomajassa uuden elämän erakkona.
Kunnes vaimonsa ja 12-vuotiaan poikansa anteeksiannon myötävaíkuttamana tuli kaivatuksi pitkän poissaolonsa jälkeen ja omasta aloitteestaan siinneen katumuksensa myötä sai tekonsa sovitetuksi tunnoltaan, ja niin teos päättyy aviollisen rakkauden sinaukseen Figaron häiden hengessä.
Alkusoitto muodostaa yhdessä 12-vuotiaan Philippin, joka on siis ns. housurooli, monologin tai dramaatisen kohtauksen, jonka päättävä hidas pääasiassa puhaltimien säestämä aaria, joka parin patarummuntremolon vahvistamine tehokkaine sforzatoine, jotka kuvaavat salamoita ja ukkosta, tuo eittämättä mieleen mozartin Ryöstö Seraljissa-oopperan Konstanzen g-molli aarian ainakin kauniissa melodiikassaan.
Siinä Philipp etsii myrskysässä ja kovassa tuulessa kadoksiin joutunutta äitiään.
Newbould piti sitä tämän varsin suppeamuotoisen teoksen, 7 numeroa, onnistuneimpana musiiikkinumerona, ja Einstein näki 2 duetossa olevan "some personal touches", sen lisäklsi, että philippin vain jouhien säästeliään ekonomisesti säestämä lyhyt herkin vedoin piiretty Romanssi, osoitti hänestä sen mikä Schubertissa on häne mielestään niin ainutlaatuista.
2-3 numeroa rikkovat oooperamaisissa ambitioissaan tyypilliselle Weiglin laulufarssille ominaiset muotorajat saksalaisen romanttisen oopperastyylin suuntaan.
Eleonoren aarian melodiikka ja fraasit tuovat mieleen ehkäpä jonkun Haydnin Luominen oratorion naisäänelle kirjoitettujen aarioiden klassisen niukkuuden merkeissä muotoilut melodiset fraasit keskijakson puhallinosuuksissa.
John Reed näet arveli, että Schubert rioolihahmojensa karakterisoinnissa kyseisessä Fernandossa ei ilmeisestikään yltänyt aivan siihen, mihin Beethoven Fideliossaan, jonka aihetta ja sisältöä teos ilmeisesti jollakin tavoin koskettelee ja sivuuttaa.
Sitä vastoin näkisin , että melodisessa innoittuneisuudessaan ja sävelkielensä ekspressiviisydessä Schubert hyvinkin ylittää esikuvansa näin minimalististen mittasuhteiden draamaa kuin Fernando edustaakin; aivan kuten A-duuri sonaatin finaalissa, D 959, nro 20, jota Brendelin ja Kempffin soittamana on tullut viime päivinä kuunneltua srereofonisesti, esikuvana, mallina tai alkulähtökohtaisena rakenteellisena silmämääränään hän piti Beethovenin pianosonaatin opus 31, nro 1, G-duuri finaalia, jonka sitten ylittikin.
Tosin luultavasti vain harva on samaa mieltä kanssani Fidelon ja Fernandon välisestä keskinäisestä vertailusta viimeksi mainitun eduksi.
Graham Johnson puolestaan ihmettelee kuinka kummassa Schubertilla saattoi vielä olla jäljellä energiaa kaikkien muiden töiden ohessa säveltää vain 6 päivässä tämä tosin vain 7 numeroa käsittävä singspiel, kaiken kaikkiaan 4. tuona vuonna 1815, jolloin syntyi myös sinfoniaa, messua, pianosonaattia, kvartettoa, 150 liediä jne.
Teoksen äärimmäisen suppea ja melodisesti keskitetty finaali voisi hyvin kuulua johonkin messuun Agnus dei-osan päättävänä iloisena ja nopeasti eteenpäin rientävänä Dona nobis Pacem-taitteena, Anna meille rauha.
Sen lisäksi hitaasssa johdannossa on kuulevinaan Taikahuilun sävyjä ja allegron melodiassa on jo kuultavissa 5.sinfonian D 485 finaalin pääteemaa ennakoiva melodinen fraasi, joka toistuu vielä Kätchenin ja Duvalin ihastuttavassa ja tuhlailevasti orkestroiduissa duetossa monine korvaa hivelevine puhallinsooloineen Der vier jährige Postenissa D 190.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hanki muijakaveri.
Terveisin,
Ludwig Luigi van Beethoven
housuroolin laulaa mezzosopraano. No Mozaerin Figaron häiden Cherubino lienee housurooleista kuuluisin (mezzo), barokkioopperoissa järkiään naiset laulavat myös miesroolit (esim. Händel Xerxes). Kuuluisa housurooli on myös Sesto Mozartin La clemenza di Tito -oopperassa. Sopraano housuissa laulaa Fideliossa pääroolin Leonore/Fidelio. Straussin Ruusuritarin Octavian on kuulu housurooli (mezzo tai sopraano). Tuossapa muutama nöin kiireessä. Tuore housurooli mezzolle on Pyhiinvaeltajan rooli Saariahon Kaukaisessa rakkaudessa. Eli perinne elää.