Epäonnistunut ylennys

Anonyymi

Aiheena epäonnistunut ylennys...

En tiedä mitä tehdä. Meillä tuli töissä tiimin sisäinen muutos yhtäkkiä kun yksi ihminen ylennettiin ikäänkuin tiimin vetäjäksi. Tämä uusi vetäjä on niin uusavuton kun olla voi..

Tuntuu ettei hän ymmärrä mikä oma-aloitteisuus on, vaikka se on meidän alalla äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Jos hän kohtaa pienimmänkin ongelman hän valittaa ja huokailee, eikä tartu asiaan itse ja ala selvittämään sitä, aikuinen ihminen. Mennään sieltä mistä rima on matalin ja tuotetaan puoli laatuista työtä asiakkaille. Hän pitäisi olla se jonka puoleen tiimin jäsenet voi kääntyä kysymysten sun muun asioiden kanssa, jolta saa neuvoa, joka organisoi ja ennakoi, ja ylipäätään toimii vetäjänä!

Koska homma ei näytä sujuvan alkuunkaan huomaan että otan itse vetäjän roolin. Minulta kysytään kokoajan neuvoa ja apua (joko muu tiimi tai hän) johon luonnollisesti kuluu työaikaa kun alan ratkomaan heidän ongelmia. Minua ei haittaa auttaa, ei missään nimessä, mutta en niele sitä että joku on saanut tuntuvan ylennyksen ja tittelin, eikä hän yhtään astu rooliinsa. Hänelle nämä hommat on kuitenkin tutut. En valittaisi jos minulle maksettaisiin yhtä paljon kun hänelle! Minä olen hoitanut tiimillemme hyvät työkalut, selvittänyt koulutuksia, varmistanut että tieto kulkee ja jokainen tietää miten pitää toimia jne. Olen sen verran järjestelmällinen ja meidän tiimi vaatii sitä toimiakseen, että en voinut vaan seurata sivusta tämän vetäjän touhua. Minun työmoraaliin kuuluu myös asiakkaiden hyvä palveleminen ja hyvä työnlaatu. Mutta se ei näköjään kiinnosta kaikkia ja se heijastaa myös muihin. Jos ei ketään kiinnosta ja laatu heikkenee, asiakkaatkin lähtevät. Siinä loppuu työt.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia? En oikeasti enää tiedä mitä tehdä. Tämä touhu ei millään lailla edusta sitä työnlaatua ja työmoraalia jonka puolella seison. En jaksa katsoa sivusta kun jollekkin maksetaan tuntuvasti enemmän palkkaa ja hän ei tee mitään sen palkan eteen. Esimiesten hätiköity päätös ja ystävyyssuhteiden tulos on tässä, hyvin meni. Tällaisesta on todella hankala puhua töissä, koska vaikka henkilö itsessään on mukava, hänen työpanostuksensa ei ole millään lailla riittävää. Olen jopa miettinyt että ellei tähän asiaan herätä, jätän uppoavan laivan ja etsin mahdollisuuksia muualta. En tietenkään haluaisi, mutta en myöskään jaksa tällaista pelleilyä.

3

215

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielestäni ongelma tässä on se, ettet pysty olemaan auttamatta. Jos toiselle on annettu tehtävä, periaate on se, että hän tekee sen ja sinä pysyt siitä erossa. Sinun on vain oltava tyly ja sanottava, että tämä on sinun, ei minun vastuulla. Jos ja kun tehtävä epäonnistuu, meriitti epäonnistumisesta lankeaa tälle henkilölle. Tätä kun riittävästi toistetaan, johto ymmärtää virhenimityksensä ja vasta silloin voit ehdottaa itseäsi korvaajaksi.

      Vaikka kuinka tekisi mieli auttaa, ongelma ei ratkea jos et osaa olla puuttumatta ongelmaan.

    • Anonyymi

      Jos autat jatkuvasti työkavereitasi heidän ongelmissaan (=teet faktisesti heidän työnsä) samalla estät heitä kehittymästä ja kasvamasta täyteen mittaansa. Toisten ihmisten ongelmia et voit ratkoa. Projektia on tuettava ja kollegoita sparrattava mutta heidän on itse opittava tekemään työnsä ja ratkomaan ongelmia. Jatkuva jeesaaminen on loputon suo. Ja mikä pahinta oma työsuorituksesi heikkenee ja uuvut. Oma kehittymisesi pysähtyy. Taannut. Unohdat panostaa itseesi. Se että pomoksi on valittu väärä ihminen ei ole sinun vikasi. Tee oma työsi niin kuin kuin taidat, mutta jätä se liiallinen toisten työhön sekaantuminen pois. Varsinainen ongelma tulee siitäkin kun ylin johto näkee ja uskoo että meneepäs meillä hiton hyvin. Sankareita on hautuumaat täynnä.

    • Anonyymi

      Ihan normaalia. "Kun et oikein mihinkään kykene tai mitään osaa, niin ole nyt sitten vaikka esimies." Näinhän se monesti menee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2047
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      544
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe