Käännös työ on usein aikamoista sotkua eikä lause yhteyskään anna aina täyttä selvyyttä ja varmuutta siitä miten jokin sana tulisi kääntää oikein sillä meiltä puuttuu se tärkeä tieto mitä alkuperäinen kirjoitaja halusi kirjoittamallaan sanoa. Siksi meidän on tukeuduttava tulkintoihin ja jo olemassa oleviin kanonisoituihin oppeihin kääntäessämme vaikkapa uudentestamentin tekstiä vieraasta kulttuurista ja vieraalta kieletä omaan kulttuuriimme ja omaan kieleemme jotta ymmärtäisimme kirjoitetun tekstin selvemmin. Silti hiuksen halkomiselta ei voida välttää vaikka Pyhä Henki ja pitkäaikainen tutkimustyö olisi kääntäjien tukea vaan välillä nousee suuriakin kiistoja siitä tuleeko vaikka jokin kohta kääntää niin että siinä puhutaan "ikuisesta kärsityksestä Helvetin piinaavassa tulessa" vai puhutaanko siinä sittenkin "lopullisesta tuhoutumisesta Sheolin kuluttavassa tulessa." Termit ja merkitykset joita kirjoittaja on käyttäneet ovat meille liian vieraita ja lopulta käänöksellä on suuri merkitys sille mitenkä taas sitä lukevat ymmärtävät ja tulkitsevat lukemaansa tekstiä jolloin käännetyllä tekstillä ja sen oikeaoppisuudella on vain entisestään merkittävämpi paino.
Ikuinen kärsimys vai lopullinen tuho?
17
94
Vastaukset
- Anonyymi
Toivottavasti ikuista kärsimystä sinulle harhaoppinen valehtelija.
Juuri tällaisten toiveiden pohjalta on aikojen kuluessa syntynyt oppi ikuisesta piinahelvetistä, vaikka se perustuu vain muutaman Uuden testamentin tekstin tulkintaan. Vaadittiin hyvitystä toisten pahoille teoille - tai kuten asian ilmaiset kärsimystä harhaoppisille valehtelijoille.
Tässäpä sitten esimakua helvetin portista:
https://tekniikanmaailma.fi/mies-loysi-turkmenistanista-portin-helvettiin-video-todistaa-etta-nimensa-veroinen/
Mielestäni ikuinen piinahelvetti on mahdoton, koska tällöin Saatanan voitto ja Aadamin lankeemus olisivat merkittävämpiä tapahtumia kuin Kristuksen pelastus. Kuvaus tulijärvestä on ilmeisesti saanut vaikutteita purkautuvasta tulivuoresta, josta tuleva laava tuhoaa kaiken altaan.
- Anonyymi
Monia tekstiversioita läpi lukeneena, ja selitysteoksia valtavat laatikolliset, toteaisin, että aloitusviestissä ollaan oikeilla jäljillä. Raamatun lukemisessa on syytä olla pirullisen tarkkana.
Tuli sinällään voi olla iankaikkinen. Mutta eri asia, elävätkö ihmiset siinä iankaikkisesti. Jumalalle kaikki elävät. Mutta ihmisten näkökulmaa ja kokemusta lienee, että kuolemaa on ollut, ja hautajaisia on vietetty.
Mielestäni Jumalan ja ihmisen näkökulma kuolemaan on siis erilainen. Ennen Lasaruksen herättämistä Jeesus puhui hänen nukkuvan.- Anonyymi
Kanssasi aloittajasta samaa mieltä. Olen kuitenkin pohtinut tälläistäkin että eikö ikuinen kärsimys tulessa ole kuitenkin Jumalan itse asettamaa säädöstä vastaan? Siis Raamatussahan sanotaan että ihmisen on kuolemalla kuoltava ja maan tomuksi palattava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanssasi aloittajasta samaa mieltä. Olen kuitenkin pohtinut tälläistäkin että eikö ikuinen kärsimys tulessa ole kuitenkin Jumalan itse asettamaa säädöstä vastaan? Siis Raamatussahan sanotaan että ihmisen on kuolemalla kuoltava ja maan tomuksi palattava.
Raamattu ei opeta ikuisen piinan oppia.
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei opeta ikuisen piinan oppia.
Ihmisen kirjoittamalla raamatulla ei ole mitään merkitystä tuon asian suhteen.
Jos oikea jumala olisi olemassa, olisi hän toki kaikkivaltiaana kyvykäs tuottamaan ristiriidaatoman sanoman kaikelle kansalle, eikö niin?
Raamattu kuvaa siis ihmisen luomaa epäjumalaa, kuten kaikki muutkin mukapyhät ihmisen luomukset.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanssasi aloittajasta samaa mieltä. Olen kuitenkin pohtinut tälläistäkin että eikö ikuinen kärsimys tulessa ole kuitenkin Jumalan itse asettamaa säädöstä vastaan? Siis Raamatussahan sanotaan että ihmisen on kuolemalla kuoltava ja maan tomuksi palattava.
"eikö ikuinen kärsimys tulessa ole kuitenkin Jumalan itse asettamaa säädöstä vastaan? Siis Raamatussahan sanotaan että ihmisen on kuolemalla kuoltava ja maan tomuksi palattava. "
Oikeilla jäljillä tässäkin taas. Mutta Raamatussa puhutaan ainakin kahdenlaisesta kuolemasta. Toinen kuolema mainitaan Ilmestyskirjan luvussa 20.
Kuoliko Aatami samana päivänä, kun söi puusta? Eikö tuossa ollut kyseessä hengellinen kuolema, jolla tarkoitetaan samaa kuin perisynti Roomalaiskirjeen 5. luvussa.
1.Mooseksen kirja:
2:17 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."
5:3 Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.
5:4 Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
5:5 Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli.
- Anonyymi
"Siksi meidän on tukeuduttava tulkintoihin ja jo olemassa oleviin kanonisoituihin oppeihin"
VÄÄRIN. Raamattu selittää itse itsensä.- Anonyymi
Kokeilin tätä, jätin aamatun kahdeksi tunniksi pöydälle eikä se pihaustakaan kauanko sitä pitää odottaa että opus alkaa itekseen selittelemään?
- Anonyymi
Kertokaas joku nyt kuinka tuo Raamatun saa puhumaan kun se on jo parisen tuntia tuossa pöydällä nokottanut eikä ole päästänyt välistään pienintäkään huokausta?
- Anonyymi
Paina play -nappia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paina play -nappia.
Mistä? Missä on kosketus näyttö ja löytyykö siitä edes home -näppäintä. Entä mistä säädetään äänenvoimakkuutta? Olen tässä koko illan sitä käsissäni pyöritellyt enkä ole vieläkään keksinyt miten sen saa päälle, opus on edelleen pysynyt hiirenhiljaa vaiti pukahtamattakaan.
Anonyymi kirjoitti:
Mistä? Missä on kosketus näyttö ja löytyykö siitä edes home -näppäintä. Entä mistä säädetään äänenvoimakkuutta? Olen tässä koko illan sitä käsissäni pyöritellyt enkä ole vieläkään keksinyt miten sen saa päälle, opus on edelleen pysynyt hiirenhiljaa vaiti pukahtamattakaan.
Klikkaa tästä pari kertaa niin johan alkaa kuulumaan :)
http://www.audiopankki.com/?page_id=2297- Anonyymi
Play-nappi sijaitsee pääsi sisällä. Paina sieltä.
- Anonyymi
Saarn.3:19-20. Ps.39:6. 39:12. Ps.49:13. 49:21. Ps.78:39 Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja. Job.7:7. 14:1,19
- Anonyymi
Raamatussa kyllä puhujia riittää. Tuom.9:8-15. Job.12:7-9. Ja löytyy vielä, puhuva käärme, ja aasikin päästelee ihmisten sanoja.
- Anonyymi
Sheol on kuolleiden henkien valtakunta ei mikään ikuinen kärsimys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468