olen tavannut kuukausi sitten miehen jolla on valitettavan vähän vapaa-aikaa, ja käytännössä olemme tapailleet vain viikonloppuisin kun hänellä ei ole työkiireitä. (ei ole varattu :) )
Ongelma on se, että kun minä olen ihastunut, haluan kyllä tavata useammin kuin kerran viikossa! hänelle tuntuu riittävän ne viikonloput ja viestit tms arkisin..ja kyse ei ole mistään seksisuhteesta, sillä seksiä emme ole vielä harrastaneet. En edes uskalla sillä en ole varma miehen tunteista. Voiko niistä edes olla varma tässä ajassa,en tiedä..
Jos sinä mies olet ihastunut, niin riittääkö sinulle kerran-kaksi viikossa näkeminen? Olisitko valmis tinkimään omista menoistasi tämän ihastuksen takia..en tiedä onko tässä nyt kaksi täysin erilaista ihmistä kohdanneet..minä haluan tuntea palavasti ja täysillä, en edetä hitaasti jos siltä ei tunnu! mitä tässä nyt voisi tehdä..
Ongelma on se, että kun minä olen ihastunut, haluan kyllä tavata useammin kuin kerran viikossa! hänelle tuntuu riittävän ne viikonloput ja viestit tms arkisin..ja kyse ei ole mistään seksisuhteesta, sillä seksiä emme ole vielä harrastaneet. En edes uskalla sillä en ole varma miehen tunteista. Voiko niistä edes olla varma tässä ajassa,en tiedä..
Jos sinä mies olet ihastunut, niin riittääkö sinulle kerran-kaksi viikossa näkeminen? Olisitko valmis tinkimään omista menoistasi tämän ihastuksen takia..en tiedä onko tässä nyt kaksi täysin erilaista ihmistä kohdanneet..minä haluan tuntea palavasti ja täysillä, en edetä hitaasti jos siltä ei tunnu! mitä tässä nyt voisi tehdä..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos välittäisin naisesta ja hän minusta, mutta tosin ei kaikki miehet ole yhtä tunteellisia kuin minä...
Jos nyt jo riittää viikonloput, niin mites kymmenen vuoden kuluttua?
Täähän näissä suhteenmuodostamisissa onkin juuri monesti "vikana". Toinen ihastuu heti kätellessä silmittömästi. Toinen ei.
Itelle käynyt molemminpuolin eli niin, että mies on ihan lätkässä ensitapaamisessa, minä en. Ja sitten valitettavasti myös päinvastainen suhde takana. Niitä tunteita kun vaan EI VOI PAKOTTAA. Itse olen viimeisenpäälle tunneihminen. Mutta jos tapaamani mies ei sytytä mua "sillä" tasolla, en pysty esittämään ihastunutta vaikka kuinka toinen sitä selvästi odottaisikin...
Asia vaivaa mieltäsi varmasti tosi paljon. On masentavaa todeta, miten toinen ottaa suhteen aivan eri "vakavuudella", ts. ei ole yhtä ihastunut/rakastunut kuin itse.
Miksi? Miksi niin harvoin tunteet syttyvät molemminpuolisesti? Siinäpä kysymys.
Toivon, että tilanteesi ratkeaa johonkin suuntaan lähiaikoina. Painostamalla toista antamaan "vastauksia" voit kyllä hetkessä menettääkin hänet. Siis jos hän tuntee itsensä seinää vasten ahdistetuksi. Toisaalta on todella julmaa leikkiä toisen tunteilla, jos itselle toinen on lähinnä ilmaa...
Omasta kokemuksesta tiedän, että kerran olen ollut tilanteessa, jossa molempien jalat meni alta. Se oli menoa ja kesti monta vuotta. Mutta hyvä loppui juuri...Nyt mietin samaa. Kuinka tavata ihminen, joka rakastaa ja ketä minä rakastaisin. Kehottaisin ottaamaan rauhallisesti. Nainen saattaa yli-innokkuudellaan pilata hyvänkin suhteen mahdollisuuden?Ehkä miehellä on edellinen suhde juuri päättynyt, eikä halua siksi edetä nopeasti?
Kyllä meikäläinen ainakin haluaa tavata monta kertaa viikossa jos oon ihastunut. Meissä suomalaisissa on se vika, että me ei keskustella noista asioista ja sitten saa yksin pyöriä sängyssä ihmettelemässä, mitä toinen ajattelee.
Mä uskon ainakin siihen, että jos homma kolahtaa, niin se kolahtaa aika nopeasti, eikä sitä tartte kovin kauaa katella että "mitähän tästä kehittyy". Jos about 3-5 tapaamiskerran jälkeen homma on sama, niin kannattaa ottaa juttu esille. Turhaan sitä on vatvoa jos toista ei sytytä. Parempi lopettaa jos ei iske, molempien kannalta.
Aina ei olosuhteet ole suotuisat ihastuneille. Kun ei aika anna myöden, edetään menojen mukaan. Kyllä siitä silti voi tulla mitä vaan =). Ei se helppoa ole, kun kaipaa toista ja haluaisi nähdä useasti, lähes koko ajan. Ikävä, se käy kylässä usein.
Mutta sitä ihanampia ovat ne hetket kun saa olla toisen kanssa, toisen lähellä. Jokaisesta pienestäkin asiasta nauttii, kun tietää että tätä ei ole saatavilla joka paivä. Ei tule turhia kinasteluja mitättömistä asioista. Mikä ihanuus onkaan koskea toista hellästi, kun ei ole nähty viikkoon tai kahteen.
Vaikka toista ei näe, ei se tarkoita sitä, ettei välittäisi. Minä välitän ja rakastan, vaikka näemme liian harvoin, ja tunne on molemminpuolinen. En vaihtaisi tätä suhdetta mihinkään, vaikka luvattaisiin joka päiväinen näkeminen. Mutta jokainen on erilainen. Toiset jaksaa toiset ei.
Tsemppiä!
Kuinkas se sitten menikään. Itse elän kyllä kanssa tällaista vaihetta joss aopiskelu ja työ vie kyllä kaiken vapaa-ajan.
Illalla työt/koulu loppuu siinä kuuden jälkeen ja mullekin on valitettavasti kehittyny jo sellainen rutiini. Tuut koulusta, teet läksyjä tms. käyt pelaamassa pari tuntia lätkää sit suihkuun ja kello onki 20-21 sit siitä laitat safkat käyt suihkussa meet nukkumaan, heräät ajoissa. Sellaista se elämä on...
Toki joku päivä on sit vapaata, mut sillon kuun tuun koulusta/ töistä tekee mieli istua vähän aikaa paikallaan. surffata ehkä netissä ja nostaa jalat ylös ja olla ajattelematta mitään. Itsekin tiedän käyväni aivan burnoutin partaalla. Hyvä fyysinen kunto on ainut este sille että en polta itseäni aivan loppuun. Viikonloput on ainoata aikaa jollon ei tartte revetä jonnekin vaan saa tehdä mitä haluaa. Tosin mulla nyt on tuo poken homma siinä sivussa...
Se sun poikakaverisi on vissiin yhtäaktiivinen kuin minäkin, mtu varmaan vähän velvollisuuden tuntoisempi. Viikolla on yksinkertaisesti vaa nniin paljon velvolisuuksia että ei jää aikaa vetää hetkeäkään henkeä. Viikonloput on erijuttu mut arki on yhtä työtä ja edustamista, mahdollisesti vielä kämpän siivoamista ja ruoanlaittoa. Siihen kun lisätään pari harrastusta niin viikko on kyllä aivan täys... Siellä saattaa olla yks ilta jolloin ei ole mitään. Niin jos aivan totta puhutaan silloin tekee mieli vetää lonkkaa olla ajattelematta yhtään mitään, kattoo kalsarit jalassa saippuaoopperoita ja mennä ajoissa nukkumaan.
Sit siihen pysrtötähdene lailla pölähtää joku tyttö joka vaatii muutakin kuin viikoloput. Kuitenkin hän edellyttää että tehdään jotain muutakin kun vain nukutaan. Se ei helpota jo ennalta sovittujen juttujen hoitamista.... Sieltä viiikostakin pitäis repiä se yksikin ilta tytön käyttöön. kenties mennä häneän luokseen sillä syystä tai toisesta toisinpäin se ei ole mahdollista.... Se vetää miehestä mehut aika nollaan.
Muistan omalta ajalta kun tein n.12 tuntia töitä päivässä ja sit kotona päivän päälle vielä vähän kotihommia isän apuna, ja illaksi tänne tytön luo, ajoin puoltuntia sivusa ja katottiin leffaa sen kaa sohvalla niin miepä nukahdin melkein heti ja kun leffa loppu niin oisin jatkanu tyytyväisenä uniani josei joku ois alkanu vaatia vähän huomiota. Nykyisin poikamiehiltä vaadiitaan aika paljon, "Kyllähän nuori mies jaksaa" Ja rahaa tarvitaan joten saattaa nuo työt olla aika rankkaa aikaa. Sit siihen vielä tyttö päälle... huh huhu... mie taidan painuu pehkuihin.
Tuo on aika yleistä näköjään "nuorilla miehillä" ettei aika tahdo riittää mihinkään, varsinkaan seurustelulle. Ehkä se on tärkeysjärjestys juttu tai jotain. Harrastuksetkin menee naisen edelle. Siksikö, että jos jättää jonkin harrastuksen naisen takia vähemmälle ja suhteesta ei tulekaan mitään harrastukseen ei voi enää palata?! Outoa. Miehen kaverit ei huoli enää seuraansa jos mies on vaihteeksi naisen seurassa Kö?
Yleensä katsottuna seurustelussa mies jatkaa harrastuksiaan ja muita menojaan niinkuin sinkkunakin ollessa kun taas nainen halua tutustua mieheen ja jättää "omat hommat" vähemmälle. Siinä sitten mies ahdistuu kun luulee ettei naisella ole omaa elämää. Mutta jos nainen jatkaisi sitä oman elämän elämistä kuten mieskin ei mitään suhdetta olisi. Ehkä jotain pikaisia sänkysessioita joskus ja se ei ole seurustelua.
Muuten tuo kun sanoit että "tyttö vaatii", "tyttö edellyttää että tehdään..." ja "pitäisi repiä se yksi ilta" kuulostaa siltä että pidät seurusteluakin työnä.
Miks harrastukset menee naisen edelle. Ehkä ne otetaan liian tosissaa. Jos minä missaan parit treenit niin taatusti jään kehityksessä jälkeen ja joudun tekemään kaksinverroin töitä seuraavat viikot että pysyn kehityksessä perässä.
Myöskään treenit ei tuota pettymystä, ne on aina se sama luotettava endorfiini annos, mut entä ne treffit? Ekat tai tokat treffit voi aina olla pettymys ja enpähän tiedä miten valmentajat suhtautuu, "sori en pysty tulee treeneihin ku mulla on treffit" Ja en minä treenaa pelkästään siksi että olisi kivaa. Siinä on jotain muutakin en vaan osaa selittää. Mut joko siinä hommassa ollaan mukana täysillä tai sit ei ollenkaan.
Ei ensimmäiset ja toiset tai kolmannet treffit ole seurustelua.... Sit kun alkaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta se asia on jo eri juttu, siihen panostetaan erilailla, mut että kuukaus, neljät tai viidet treffit ja jo pitäis alkaa laittamaan nainen etusijalle.
Ja treffailu, kyllä se käy työstä. Ei sitä ensitreffeille mennä college housuissa ja salipaidassa parta ajamatta ja bensalta haisten. Sit siihen kaikki auton siistiminen vaatteiden valkkaus, jne. Ei se tuu mulle ihan helposti, Eri asia on sitten se kun aletaan olla jo tutustuttu jne...
Kyllähän se on monta kertaa nähty kuinka nainen dumppaa kaverinsa ja muun elämänsä mäkeen ja "keskittyy sataprosenttisesti"(lue:ripustautuu) mieheen ja seurusteluun. Onko siinäkään mitään järkeä? Suhde on kahden itsenäisen ihmisen henkinen liitto eikä kahden puoliskon koko elämä. Sitten suhteen kariuduttua soitellaan entisille kavereille josko löytyisi olkapäätä.
Tänä viikonloppuna puhuimme asiasta miehen kanssa hiukan paremmin.. On nyt paljon levollisempi olo, ainakin tänään. Ehkä torstaina vapisen jo ikävästä.. En minä ole jättänyt mitään pois omista rutiineistani ja harrastuksistani miehen takia. No, tietysti minä hoidan ne arkisin niin kuin mieskin työnsä, joten ei tule mitään päällekkäisyyksiä. Kai tämä tästä, pikkuhiljaa..ja minulle tuli mukava olo viikolla, kun mies soitti että saisi kaksi tuntia vapaata. "vapaan" sijasta hän sitten halusi nähdä minut. Kyllä uskon että jos kyseessä on aidot tunteet, niin mistä vaan voi tulla jotain kaunista. Kompromisseja ja valintoja joutuu kumpikin varmasti tekemään ajan mittaan. Mutta niinhän elämässä aina.