Uutiset ovat muuttuneet paljon. Vain tietyistä asioista uutisoidaan ja vain yhdestä näkökulmasta.
Mediapooli. Mielenkiintoista. Kevyt googlaus ja avot ja tästä pitää vielä maksaa pakotetusti yle-veroa:
"Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Mauno saari on yrittänyt nostaa blogeissaan esiin Suomeen perustetun Mediapoolin toimintaa.
Saari kirjoitti 7.3.:
”Suomeen on muodostettu Mediapooli, eräänlainen vaarattomalta kuulostava kerho tai klubi, jonka jäseniksi on liittynyt käytännössä koko tiedotusvälineistömme – lehdistö, Yle, Mtv, tärkeimmät kirjankustantajat.
Mediapoolin toimintaa rahoittaa valtio, valtion Huoltovarmuuskeskus.
Poolin tehtävä on torjua mm. Nato-vastaisuutta. Tulkinta ei ole minun. Se on luettavissa Huoltovarmuuskeskuksen/Mediapoolin nettisivuilta.” ( Blogi 7.3.2019 )
Kun Saari oli nostanut esiin Mediapoolin toiminnan, sitä ryhdyttiin salailemaan. Blogissaan 24.3. hän kirjoitti:
”Sen jälkeen, kun edellinen blogini tuli julki, tapahtui jotain outoa. Mediapoolista kertovilta nettisivuilta katosi aineistoa. Olen yrittänyt lukea huoltovarmuuskeskuksen, Medialiiton ja tämän poolin sivut tarkasti uudelleen, mutta turhaan!” ( Blogi 24.3.2019 )
On ilmeistä, että Jouko Jokinen on Mediapoolin keskeinen vaikuttaja. Vahvinta vaikuttamista ”Nato-vastaisuuden torjumiseksi” on tainnut olla se, että ainoa selkeästi Suomen Nato-jäsenyyttä vastustava eduskuntapuolue suljetaan vaalikeskustelujen ulkopuolelle.
Ottaako Jouko Jokinen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan ohjeet hallintoneuvostolta vai Mediapoolilta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän mielipiteisiin yritetään siis voimkkaasti vaikuttaa. Mutta tämän ovat jo fiksummat havainneet ja muutakin tietoa löytyy. Tässä Suomessa olevia vaihtoehtomedioita:
http://vaihtoehtomediatsuomessa.weebly.com/media.html
Ajattele itse!
Unkarin krittiikki ei ehkä olekaan tuulesta temmattua?