Kommunikointi kaukosuhteessa?

Elän itse kaukosuhteessa jossa mies ei näköjään näe tarpeelliseksi pitää yhteyttä oikeastaan yhtään :( Näemme ehkä n kuukauden välein, siinä välissä mies saattaa soittaa mulle ehkä kerran viikossa jos oikein vonkaan, viestiä tulee todella harvoin ja silloinkin yleensä sellasia parin sanan viestejä. Tää tuntuu tosi pahalta :( Mun mielestä yhteydenpito on helkkarin tärkeetä kaukosuhteessa, eikä sillä oo väliä vaikka päivittäinen yhteydenpito vaikuttais pinnalliselta, idea oon siinä että on tavallaan koko ajan läsnä. Alussa oltiin mekin enemmän yhteyksissä, viesteiltiin ihan arkipäiväsistä asioista, esim millasta koulussa oli tai että sattu näkemään jonku hassun koiran ulkona tai vaikka mitä kattoo telkkarista. Ei sitä aina voi mitenkään kovin syvällisesti puhua koska ihmisen elämä on arkista ja tavallista ja se on mun mielestä suhteen paras puoli kun sen arjen saa jakaa. Se että ees jotakin toiselle sanoo, jotaki mikä kertoo että mietin sua, se on tärkeetä. Kun tuntuu ettei se mun mieskään sitä ymmärrä että ei se kaukosuhde tarkota sitä että oon sen tyttökaveri vaan sen viikon ajan kerran kuussa vaan että mun pitäis olla sitä koko ajan. Ei kaukosuhdetta voi pistää laatikkoon aina välillä ja ottaa sitten ulos kun haluaa taas. Töitä se vaatii. Molemmilta.

tässä luin sinun kirjoituksesi ja tuon toisen vastauksen ja tuli tulokseen että miehet vain taitaa yksinkertaisesti olla sellaisia. valitettavasti. minäkin elän nyt kaukosuhteessa koska mieheni ulkomailla rahan perässä ja häneltä ei juurikaan viestejä tule, jos min' en laittaisi viestiä hän ei laittaisi mitään, ja se koskee..eilen tein päätöksen että en laita hänelle koko päivänä mitään ja odotan häneltä jotain, luulin että jossain vaiheessa häneltä tulisi, ilta alkoi olla jotain yhdeksän ja mitään ei ollut kuulunut ja aloin oikeasti olla ihan huolissaan ja hieman pettymystä ja suruakin tunsin ja suuttumusta, ja sitten alitoin hänelle viestin....se oikeasti sattuu kun jos ei kuule toisesta mitään ja jos kuulee sen on hyvin lyhytsanaista ja mitään hempeetä ei kuule suusta kun se edes pienikin kaunis sana helpottaisi...

Minäkin elän kaukosuhteessa, mutta meillä asiat ovat hieman toisin kuin teillä. Me pidämme molemmin puolin yhteyttä toisiimme pävittäin. Saatamme soittaakin toisillemme pari kolme kertaa päivässä noin tunnin puheluita ja toivotamme "hyvät yöt" joko puhelisoitolla tai tekstiviestillä. Enkä minä ole vain se, joka pitää yhteyttä, vaan poikaystäväni on tässä suhteessa aktiivisempi osapuoli.
Juttelemme ihan arkipäiväisistä asioista: päiväntapahtumista yms. sekä tunteista ja muusta vastaavasta; eikä riidoiltakaan voi aina välttyä...
Itse olen sitä mieltä, että ilman tuota päivittäistä yhteydenpitoa, suhteemme ei pysyisi niin läheisenä, mitä sen on, koska emme nää toisiamme kuin noin kerran kuukaudessa.

postia

Mielestäni on tärkeää pitää usein yhteyttä, jotta toisesta ei alkaisi vieraantua erossa olon aikana. Ja jos yhteyttä pitää tiuhaan niin ikävänkin kestää paremmin ja eikä ala miettimään mitään peikkoja...

Itse jaksan hyvin noin viikon ajan olla erossa. Jos erossa joutuu olemaan pitempiä aikoja niin helposti ikävissään alkaa miettiä kaikenlaisia asioita ja tulkita toista väärin, kun jutellaan puhelimessa ym. Jos toinen on esimerkiksi vaisu puhelimessa ajattelee herkästi, että häntä ei huvita jutella kanssani, vaikka kaikki johtuisikin vain siitä että toinen on väsynyt eikä jaksa lörpötellä kauheasti. On tärkeää jutella näistä yhteydenpitoasioista kumppanin kanssa ja kertoa miten usein kaipaisi yhteydenpitoa ja millaisia tuntemuksia erossa olon aikana saattaa olla.

Oma suhteeni on säilynyt hyyvänä varmasti suurimmaksi osaksi sen takia että ollaan pystytty puhumaan asioista ja sen jälkeen olemme ymmärtäneet toisiamme taas paremmin. Erossa olon aikana meille on tullut pieniä riitoja välillä juuri sen takia kun toisen mielestä toinen ei ole pitänyt yhteyttä tarpeeksi tai on ymmärretty sanomisiamme väärin.

Miehet ovat usein vähemmän tunteikkaita kuin naiset, eivätkä välttämättä aina ole lepertelemässä kauniita sanoja. Sekin täytyy vain hyväksyä osana miehen luonnetta. Mutta ei se lepertelemättömyys kuitenkaan tarkoita etteikö toinen rakastaisi.

Itse lähettelen joskus poikaystävälleni kortteja tai kirjeitä kun olemnme pitempiä aikoja erossa sen lisäksi että soittelemme/vieteilemme. Se on ainakin häntä piristänyt tosi paljon :)

Miekin elän kauko suhteessa ja tuntuuu pahalta kun ei kuule toisesta mitään enne ilta kuutta ja se on vielä armeijassa ja ei nähdä kans oikein paljon mitään ja se on tosi.... ja tuntuu oikein pahalta kun me ei näe toista paljon mitään ja sillonkin kun nähdään niin juodaan ja sit se ei ole enään kivaaa... miun rakas pitää myös minuu oikein poaljon kun oen siellä niin hyvänä.ja mie pidän sit hönät hyvänä ja ´kainalossa.

onko kellään muulla ollut tämän tapasita kaukosuhdetta??

mut me tullaan kummiskin yoistemme kans hyvin toimeen...

mitä tehdä kun olemme aivan erillaiset ja kumpikaan ei oikein tykkää siitä mistä toinen esim mie en tykkää oikein urheilusta mutta minun rakkaani tykkää onko siinä jotain pahaa??

Hei,

Itse olen elänyt kaukosuhteessa kohta yli kolme vuotta. Olemme olleet puolisoni kanssa erillään molempien opiskelujen takia.

Omalla kokemuksellani sanoisin, että se, kuinka hyvin kaukosuhde kestää, on hyvin parikohtaista. Aika suuri merkitys on toki myös kaukosuhteen kestolla ja sillä kuinka usein ja missä merkeissä tavataan.

Kaukosuhteessa lyhyemmällä ajanjaksolla korostuu varmasti suhteen pienet virikkeet, kuten mukavat viestit sun muut yllätykset.
Omalla kokemuksellani kaukosuhde kuitenkin kuluttaa omia psyykkisia voimavaroja ihan eri tavalla kuin yhdessä asuminen (siis toimivassa parisuhteessa).

On mielestäni selvää, ettei mikään kaukosuhde kestä ilman suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta. Kaukosuhde ei saisi olla mikään suhteen lopullinen tila, vaan välivaihe kohti kestävämpää parisuhdetta.

Mulla on ollut parivuotta kaukosuhde ja hyvin on pelannut...

Montasataa kilsaa on välimatkaa,nähdään kerran-pari kuussa...sit ollaankin yhessä aina 4-5 pv!

Mahtava suhde,aina ikävä mut kumpikin vielä halunnut pitää oman elämän eikä kiirettä pidetä yhteen muuton kanssa...tämähän se on parasta aikaa!

Monet puhelut soitellaan puolin ja toisin,kovasti odotellaan näkemistä ja aina se on yhtä ihanaa...jos yhteen muuttaisimme,ikävä häviäis ja suhde arkipäiväistyis...

Molemminpuolinen luottamus on tärkeä,silloin se pelaa!

Me asutaan mun naisen kanssa eri paikkakunnilla ja nähdään viikon loppuisin.
Molemmilla on tietsikka ja weppikamera kotona ja pidetään yhteyttä sen välityksellä.
Yhteydenpito ei maksa mitään,videokuva on hyvä juttu mutta koskettamaan ei pääse.
Mutta viikon odottamisen jälkeen taas hyvä nähdä ja se tylsä arki ei ehkä tule niin äkkiä suhteeseen.