Naton turvatakuita väläytetään myös Suomelle ja Ruotsille.
Atlantic Council -ajatushautomon Pohjois-Euroopan johtaja, Ruotsin maanpuolustusyhdistyksen pääsihteeri Anna Wieslander totesi vastikään, että Naton epävirallisiksi liittolaisiksi luonnehditut Suomi ja Ruotsi saisivat todennäköisesti kriisin tullen tukea Natolta ja kaksikon myös oletetaan antavan vastaavaa tukea takaisin.
Wieslander kuitenkin muistutti, että mahdollinen tuki riippuisi olosuhteista, ja korosti, että jos kumppanimaiden status ei ole kaikille Nato-maille kirkas, tuki voisi myös jäädä saamatta.
Naton 70-vuotisjuhlien kunniaksi tehdyssä kirjoituksessaan Wieslander kehottaa Natoa miettimään, voitaisiinko artikla 5. turvatakuut jatkossa ulottaa koskemaan myös Suomen ja Ruotsin kaltaisia läheisiä kumppanimaita.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/05c29b86-7b7a-41de-9403-298e51619853
Atlantic Council -ajatushautomon Pohjois-Euroopan johtaja, Ruotsin maanpuolustusyhdistyksen pääsihteeri Anna Wieslander totesi vastikään, että Naton epävirallisiksi liittolaisiksi luonnehditut Suomi ja Ruotsi saisivat todennäköisesti kriisin tullen tukea Natolta ja kaksikon myös oletetaan antavan vastaavaa tukea takaisin.
Wieslander kuitenkin muistutti, että mahdollinen tuki riippuisi olosuhteista, ja korosti, että jos kumppanimaiden status ei ole kaikille Nato-maille kirkas, tuki voisi myös jäädä saamatta.
Naton 70-vuotisjuhlien kunniaksi tehdyssä kirjoituksessaan Wieslander kehottaa Natoa miettimään, voitaisiinko artikla 5. turvatakuut jatkossa ulottaa koskemaan myös Suomen ja Ruotsin kaltaisia läheisiä kumppanimaita.
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/05c29b86-7b7a-41de-9403-298e51619853
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos Naton turvatakuu saataisiin voisin hyvillä mielin lopettaa Natosta kirjoittelun.
Lännen avun epävarmuus kriisitilanteessa huolestuttaa koska Suomi ei ole koskaan pärjännyt kriisissä ilman apua.
Poliitikkojen vastuuttomuus ihmetyttää.
Naton turvatakuita väläytetään myös Suomelle ja Ruotsille
Suomi ja Ruotsi ovat Naton läheisimpiä liittolaisia,
Naton turvatakuut on sanahelinää ilman mitään todellisuuspohjaa.
Ei kukaan voi antaa millekään valtiolle takuita sen turvallisuudesta eikä ainakaan nykyajan mielettömässä maailmassa, jossa musta muuttuu valkoiseksi ja valkoinen mustaksi silmänräpäyksessä.
Hyvin on turvatakuut toiminut Natomaiden suurin uhka on pysynyt poissa. r....ä ei ole uskaltanut hyökätä yhteenkään Naton jäsenmaahan. Nykyisin puolustusliittoon kuuluu 29 maata ja Naton läheisessä kumppanuus ohjelmassa on varmasti se 10 maata lisää. Miten ihmeessä r....än kätyri edes voi kuvitella että se voima ei muka toimisi tosi paikassa kun ne harjoittelee jatkuvasti yhdessä?
Se ei toimi sen takia, että tämän ajan maailma on niin itsekeskeisyyttä täynnä, että kukaan ei lähde kuolemaan toisen, vierasmaalaisen puolesta kriisitilanteessa. Eikä yksikään valtion päämies tai armeijan komentaja määrää omia sotilaitaan etulinjaan lällyjen, taistelukyvyttömien liittolaissotilaiden puolesta vahvaa vihollista vastaan jonkun paperinpalan takia. Se olisi poliittinen ja ammatillinen itsemurha.
Ja jos natomaiden kimppuun ei ole hyökätty, niin se ei johdu mistään turvatakuista, koska nk. turvatakuita ei ole edes otettu käyttöön. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ei ole ollut hyökkääviä maita eikä syitä hyökkäykselle. Jos joku USA turvautuu jokaisessa tilanteessa aseelliseen kiistanratkaisuun, niin se ei tarkoita sitä, että muut maat tekisivät samoin.
Ei ole olemassa mitään turvatakuita. Ne ovat suurta paskapuhetta kaikki todellisessa elämässä.
Pohjois-Atlantin liitto Nato perustettiin 70 vuotta sitten kylmän sodan aiheuttaman kiristyneen maailmantilanteen seurauksena.
Alun perin 12 maan liittokunta on kasvanut 29 jäsenmaan yhteisöksi, jonka tarkoituksena on turvata jäsenmaidensa vapaus ja turvallisuus sekä poliittisin että sotilaallisin keinoin.
Naton ytimenä toimii peruskirjan 5. artikla, jonka mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan, jolloin jokainen Naton jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata. Vuosikymmenten aikana liittokunnan yhteinen pelote on toiminut hyvin, sillä yhteenkään varsinaiseen Naton jäsenmaahan ei ole hyökätty.
EU-maista 22 kuuluu Natoon, mutta Suomi ja Ruotsi eivät kuulu, vaikka toteuttavatkin laajaa ja jatkuvasti kehittyvää kumppanuutta liittokunnan kanssa. Pohjoinen kaksikko ei kuitenkaan ole virallisesti Naton turvatakuiden piirissä, eikä kummallakaan maalla ole pääsyä puolustusliiton päätöksentekoon tai operaatioiden suunniteluun.
Käytännössä Suomi ja Ruotsi ovat kuitenkin liukuneet niin lähelle Natoa kuin mahdollista olematta liittokunnan jäseniä, ja tätä suhdetta voi pitää täysin poikkeuksellisena, sillä millään muulla Natoon kuulumattomilla maalla ei vastaavaa ole.
Nato ei turvaa yhtään mitään taikka ketään, esimerkkejä ei ole.
Diplomatia, tuo palstan natottajien kummitus, on ainoa oikea tie ja turva....OMAN puolustuksen lisäksi.
Tässä onkin erikoista se, että sinä kuitenkin vastustat omaa puolustusta.
Entä Baltian maat versus Georgia ja Ukraina? Mistä arvelet johtuvan että Georgia ja Ukraina ovat joutuneet Venäjän hyökkäysten kohteiksi tällä vuosituhannella mutta eivät Baltian maat?
r....än kätyrit yrittää taas valehdella että Länsimaiden yhteinen puolustus muka ei toimisi. Todellisuudessa r....än kätyrit pelkää tavara housussa Natoa ja tietää että r...än uholla ei ole katetta. Onneksi Länsimaiden yhteinen puolustus toimii ja vahvistuu koko ajan. Nato on paras
"Nato ei turvaa yhtään mitään taikka ketään, esimerkkejä ei ole.
Diplomatia, tuo palstan natottajien kummitus, on ainoa oikea tie ja turva....OMAN puolustuksen lisäksi. "
Nato on osallistunut siviilien tuhoamiseen lähi-idässä. Siitä on tullut USA:n etuja ajava hyökkäysliitto. Natosta ei ole turvaksi, ei Ruotsille, eikä Suomelle.
Tervetuloa EUROPUOLUSTUS!
Paras turvatakuu Suomelle on YYA-sopimus Venäjän kanssa.
En ole rasisti joten ei ole mitään mustienkaan kirjottelua vastaan tänne, mutta Hintikan Mustien on. :) YYA-sopimus on typerin sopimus mitä Suomi on koskaan tehnyt venäjän kanssa. Myös sotakorvausten maksaminen oli täysin idioottimaista nöyristelyä.
Nato voi vallan mainiosti antaa turvatakuut Suomelle.
Oleellista on se, että Suomi ei vastavuoroisesti anna turvatakuita Nato-maille. Näin vältämme sankarikuoleman osan sodassa Nato vastaan Venäjä.
Vaikka ei oltaisi Naton jäseniä tai meilä ei olisi edes isäntämaasopimusta, niin on aivan selvä että USA tulisi tarvittaessa apuun vaikkei pyydettäisikään tai vaikka ei olisi edes tarvetta tulla ja jopa kiellettäisiin. On nämä seudut sen verran himoittuja USA:n suunassa nykyään.
No Nato olisi tietty se "troijan hevonen" jonka kautta koko haltuunotto ja "pelastus" keikaus tapahtuisi.
Niin kauan kuin Trump on Usassa vallassa, kannattaisi vaalia hyviä kahden välisiä suhteita sinne suuntaan. Sinnekin. Tietysti myös Venäjälle. Mielistellä Trumpia yms. tosin eipä sekään auttaisi kaiketi, koska eihän Trump voi yksin päättää kaikesta. Onneksi. Hän tykkää ja kehuu Putinia ja pian sen jälkeen allekirjoittaa lisäpakotteet Venäjälle.
Euroopassa on kaksi ydinase-maata. Ranska ja Britannia, joista jälkimmäinen on nyt epävakaassa tilassa ja ollut aina vähän kapinallinen EU:n suhteen. Kuvitellut olevansa vähän ikään kuin "oma erillinen saarekkeensa". Jos saataisiin joku sotilasliitto tai sopimus akselilla Ranska-Britannia ja Suomi, niin ei kai sitä Natoa tarvittaisikaan täällä.
Ellei sitten lähdetä kehittämään omaa ydinasetta. :) Tyyliin Iran ja Pohjois-Korea jolla se jo on. :(
Venäjällä mielenosoittajat huutavat: "Putin on roisto!"
Ja niinpä miliisi pamputtaa - taas ja taas ja taas ja...