Mitä Tehdä?

No minulla oli 2 ystävää poika ja tyttö (käytän vaikka nimiä hanna ja niko) no tämä hanna joutui äitinsä luokse joka asuu viereisellä kunnalla ja hän menee eri ylä asteelle ja niko menee samalle ylä asteelle kuin minä minä ja niko emme ikinä hengaile yhdessä joskus harvoin juttelemme kahdestaan ja hän on jotenkin erillainen kanssani kuin minun ja hannan kanssa no mutta hanna pääsi tänne isänsä luo hän sanoi että voi olla ja oli todella innostunut että näkee meidät (hän tuli tänne 3 päiväksi) niin olin minäkin mutta hän ei voinutkaan olla hän ei pahoitellut eikä varsinaisesti kertonut minne menee sain vain vastaukseksi: "en voi tyylii sittenkää ol" "ehkä huome" ja olin ihan fine asian kanssa enkä loukkaantunut no seuraavana päivänä odotin innoissani että nähtäisiin odotin tunteja että jompi kumpi pyytäisi ulos noh kukaan ei tietenkään kysynyt vain turhaa giffien spämmintää päätin itse kysyä (siksi en kysynyt sikaisemmin koska minusta tuntuu siltä että jos kysyn niin olisin vaatuussa siitä että jos meillä olisi tylsää) no hanna vastasi että "tuol sataa" katsoin ulos siellä oli vain pilvistä välillä tihutti ne kestivät yhdestä minuutista kymmeneen minuuttin ja olemme hannan ja nikon kanssa olleet kaatosateessa ulkona monia kertoja ja täälä on varmaankin 3 hyvää suojaa kysyin tuota kaksi kertaa hän vastasi taas että "tuol sataa" heti tuon jälkeen hän kysyi "tuutekste pelaa robloxii" ihmetyin ja ehkä loukkaanuin hieman pistin viestiä nikolle pistin tällaisen viestin: "sori on pakko tul sanoo privaten mut eks sua ihmetytä se ku hanna tekee oharit meil 2 kertaa ja toine sään takii eihä tuol ees ku vähä tihuta sillo tällö ni eks sul tuu sellane olo et se ei haluis ol meijän kaa?" Niko vastasi näin: "kai idk" noh pelailin hänen kanssaan tovin kun kysyin uudestaan että voiko hän olla hän vastasi näin; "?" "no ok" "jossai vaihees" (emme ikinä menneet ulos) no päätin sanoa asian suoraan hänelle keskustelu meni näin:
-minä: "sry hanna en tarkota pahal enkä haluu et sul tulee paha mieli mut haluun vaa kysyy et miks oot vältelly meijän kaa olemist esim se sää juttu ni oothan sä ollu sateellaki meijän kaa eikä satanu ees kunnol vaa tihutti välil vähä ja jos vaik niko asuis (vaikka lahdessa) lahdes ja mä tulisin sin ni tottakai hengaisin teijän kaa ku voit aina nähä isääs ja siskoos mut et meitä enää tulee vaa sellane olo ettet enää haluis ol meijän kaa :/ ku mä ainaki oisin tänä kesän ol teijän kaa mut ei pystyny.. :( ( ps:en tarkota tyrkyttää mut harmittaa et hyvä mahis menee hukkaa)"
-hanna: "mitä meinaat tol :D
-minä: "siis nvm
-hanna: "kyl me voidaa nähä viel mut mun mielest se olis parempi si ku koulut ois alkanu.. :)) ku mul o muut tekemist ym muut kaverit jo (ei siis sil) mut jos se o tärkeet ni voidaa tyylii sopii joku aika tai jotsi"
Minä loukkaanuin jotenki tosta aika paljon koska hän sanoi näin tuona päivänä "iskäl o nii tylsää" harmittaa kun toi kuulostaa ihan valehtelulta eikä hänellä ole muita kavereita täällä eikä hänellä kuulemma ole tekemistä minusta tuo on todella loukkaavaa ja hän oli ainoa kaverini nikon kanssa olen ollut koko kesäloman vailla ikäistäni seuraa ja on ollut todella tylsää joka päivä on vain todella merkillistä että hän on niin vasta hakoinen hän on yleensä se joka pyytää ulos ensimmäisenä ja olimme todella läheisiä ystäviä toki hän oli omituinen joskus ja olen todella ujo enkä uskalla tutustua uusiin ihmisiin ehkä minut on luotu kävelemään yksin... onko kenellekkään teistä käynyt näin tai olisiko kellään neuvoja asian korjaamiseksi
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu