Tinder Gold paljasti tuskallisen totuuden!

Anonyymi

Otin uteliaisuuttani ja epätoivoissani pariksi kuukaudeksi Tider Goldin. Naputtelin varmaan satoja naisia läpi ja en siis todellakaan tavoittele nuoria naisia kun olen itse 41 vuotias. Tuo ikä lähellä omaani ja että naisella ei ole lapsia on toinen ehto joka saa minut painamaan raksia. Oli aika karua huomata tossa kuukauden ainana että lapseton duunarimies jolla on elämä järjestyksessä sai kaksi tykkäystä. En mä tiedä onko jollakin diplomi insinööri miehellä helpompaa. On näistäkin joku kirjoittanut. Mikä on kun yhtäkään naista ei kiinnosta vaikka elämä on kunnossa ja on koulutettukin.

En ole lihava mutten lihaskimppukaan. Toisen joltain brasilailaiselta ja toisen yhäriltä. Siis ihan oikeasti olenko niin ruma että kanssani ei haluta aloittaa edes keskustelua:D Olen mä muutamallis Tinder treffeillä toki päässyt käymään tässä vajaan vuoden aikana mutta eivät ne ole johtaneet mihinkään. Siis luulisi edes ihan väkisinkin satojen naisten jouskota löytyvän edes pari jotka kiinnostuvat kylliksi aloittaakseeen edes keskustelun.

Tietysti parinvalinnassa on kyse onko kahden ihmisen välillä kemiaa. Olen kuitenkin tullut tulokseen että Laasanen on oikeassa. Naisten odotukset ovat epärealistisen korkealla. Pohjimmiltaan kyse on että suurella osalla ihmisistä on epärealistisen ruusuiset kuvitelmat arkielämästä. Suomi on täynnä yksinäisiä 30-40 vuotiaita naisia ja miehiä. Enemmän miehiä. Kyllä tämä jostain parisuhde markkinoiden vääristymisestä kertoo. Mun järkeilun mukaan suhteita syntyy ihan väkisinkin jos ihmisillä on vain halua kohdata toisensa.

25

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin se on.

      Rumatkin naiset, yh-äidit ja pulskat saa tykkäyksiä komeilta miehiltä, eikä nämä naiset välttämättä ymmärrä sitä, että miehellä on mielessä vain yksi asia ja se on helppo seksi.

    • Anonyymi

      vaikutat aikas yksinkertaiselta ja vielä ihmeemmin et olet nelikymppisenä noin lapselliset jutut ? Laira joku fiksumpi kaveris tekemään profiili ni voisit päästä tapamaan naista ja sit voit todistaa sen fiksuutes IRL. Jos oot oikeestiki noin pelle niin en tiä mikä auttaa?

      • Anonyymi

        Profiilini ei eroa oleellisesti niiden naisten profiileista joista olen tykännyt. Suomi24 olen joskus katsonut miesten profiileita löytääkseni ideoita. Profiilini on ihan samanlainen kuin muillakin. Ei se nyt ole siitä kiinni vaan jostain syystä olen vastenmielinen useimpien naisten mielestä. Pukeudun normaalisti mutta olen huomannut usein naisten kasvoilla vaivoin kätketyn inhon ilmeen. En ole sosiaalisesti taitava mutta en sokea enkä sinisilmäinenkään.


      • Anonyymi

        Olen kyllä samaa mieltä. Aloituksessasi paljastat olevasi jotenkin... naivi. Jos tuohon samaan sävyyn kirjoitat, niin et vaikuta aikuiselta... ja parisuhdehommat on aikuisten leikkiä.


      • Anonyymi

        Olisi mielenkiintoista kuulla, että mikä on oma teoriasi, että naiset sua joukolla karttaa? Onko ne naiset maan... maailmanlaajuisessa salaliitossa sua vastaan? Olet kumminkin jo keski-ikäinen eli kokemusta on jo naisistakin kertynyt...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista kuulla, että mikä on oma teoriasi, että naiset sua joukolla karttaa? Onko ne naiset maan... maailmanlaajuisessa salaliitossa sua vastaan? Olet kumminkin jo keski-ikäinen eli kokemusta on jo naisistakin kertynyt...

        Kun tietäisinkim;D Ulkonäkö täytyy olla suurin syy kun ei profiilini ole sen huonompi tai parempi kuin muillakaan. Osa tykkäylsistäni on ollut kaukana. Ja jo 50 km tuntuu olevan useimmille liikaa. Varmasti on myös koulutettuja naisia jotka haluavat akateemisen miehen. Tästä on kyllä sanottava että olen käynyt treffeillä akateemistenkin naisten kanssa. Baarissa luulen ja tiedänkin epätoivon ja yksinäisyyden näkyvän minusta vaikka yritän kätkeä sen. Tinder treffeille mennessä se onnistuu mutta baariin mennessä on vaikea löytää positiivista mielialaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kyllä samaa mieltä. Aloituksessasi paljastat olevasi jotenkin... naivi. Jos tuohon samaan sävyyn kirjoitat, niin et vaikuta aikuiselta... ja parisuhdehommat on aikuisten leikkiä.

        En ole naiivi mutta en ole koskaan oukeasti seurustellut. Tietysti naiset huomaavat varmasti minusta.


      • Anonyymi

        Pitäisikö sun pitää vähän taukoa naisenetsinnässä ja koota itsesi... ja sitten uusin voimin? Kannattaa olla avoimin ja ystävällisin mielin liikkeellä. Liiat ennakkoluulot... ennakkoluulojen uhrinahan sä pidät itseäsikin eli kannattaako ennakkoluuloja pitää mukana ollenkaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö sun pitää vähän taukoa naisenetsinnässä ja koota itsesi... ja sitten uusin voimin? Kannattaa olla avoimin ja ystävällisin mielin liikkeellä. Liiat ennakkoluulot... ennakkoluulojen uhrinahan sä pidät itseäsikin eli kannattaako ennakkoluuloja pitää mukana ollenkaan?

        Mutta kun mä olen 41 vuotias. Ei ole aikaa taukoihin jos aion saada perheen mikä on haaveeni. Jos olisin 30v voisin pitää pienen tauon ja ottaa rennommin.


      • Anonyymi

        Tota noin... Tinder ei taida olla oikea kanava 41 vuotiaalle, joka ei ole koskaan seurustellut ja haluaa perheen... Missä tapaisit samassa elämäntilanteessa olevia naisia? Tinder on enempi viihdettä ja muuta sutinaa... Olet väärillä vesillä kalassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tota noin... Tinder ei taida olla oikea kanava 41 vuotiaalle, joka ei ole koskaan seurustellut ja haluaa perheen... Missä tapaisit samassa elämäntilanteessa olevia naisia? Tinder on enempi viihdettä ja muuta sutinaa... Olet väärillä vesillä kalassa.

        Kuule olen miettinyt ihan samaa. Ei baarista, ei ole salilla, ei ole töissä, ei ole tullut kadulla eikä kaupassa vastaan. Musta on huono vitsi että kun vain odottaa se oikea tulee vastaan.


    • Anonyymi

      Tinderhän on oikea kultakaivos. Kiva heittää läppää ja kaydä kahvilla tai syömässä naisten kanssa vaikka ex tempore töiden jälkeen tai reissussa. Joidenkin kanssa se jää siihen ja joidenkin kanssa ilta jatkuu... snägärille ja...

    • Anonyymi

      Ja lisään vielä etten ole koskaan ollut niitä koulun suosittuja poikia joille naiset osoittavat huomiota.

    • Anonyymi

      Mä olen saanut tinderistä huikean määrän tykkäyksiä ja paljon hyviä matcheja sekä jonkin verran hyviä treffejä. Mitään suurta ei kohdalle ole vielä kolahtanut, mutta hyvältä näyttää. Uskon tulevaisuuteen.

      Tykkään siitä, että naiset ovat alkaneet aktivoitua selkeästi ja tykkäävät reippaasti miehistäkin. Jotkut jopa aloittavat keskusteluja ja siitä isot pisteet heille. Ei se niin vakavaa pidä olla ensi kommenteilla :) Itsekin aloittelen keskusteluja moikkailemalla tylsästi tai joskus sanomalla jotain kivaa kuvista, mutta suurin vaikutus tulee naisista, jotka ovat aktiivisia keskustelukumppaneita.

      Omalla kohdalla ei jaksa valittaa vaan haluan antaa ison kiitoksen kaikille naisille. Ilman teitä olis vaikea treffailla :)

      Naiset, te olette parhaita ja just hyviä sellaisina kuin olette!

    • Tinderissä valitettavan moni naisista kuuluu johonkin seuraavista ryhmistä:
      -mainostaja (joko jonkun törkysivun, oman instagram-tilinsä tms)
      -transu
      -polyamoristi
      -ei sanallakaan kuvaile itseään, ja usein ei ole itsestään edes kuvaa (kuvia näillä voi silti olla esimerkiksi kukkapuskista)
      -valehtelee ikänsä (helppo sanoa, kun on puolituttujakin tullut vastaan, jotka väittävät olevansa 10 vuotta nuorempia kuin ovat)
      -kuvailee itseään sanoilla "Pikku Myy" tai "tykkään nauraa" (voisiko saada vähän omaperäisyyttä? Noin puolet profiiliteksteistä sisältää toisen tai molemmat noista)
      -aloittaa profiilitekstinsä sanoilla "miksi kutsutaan alle 180 cm miestä? Kaveriksi" (jos mies kirjoittaisi "miksi kutsutaan yli 70 kg naista?" ...)

      Nuo kun karsii pois, niin jää jäljelle 1/15, ennen kuin tarvitsee oikeasti alkaa edes miettiä.

    • Anonyymi

      Totuushan se että tältä palstalta ei kannata kysyä yhtään mitään mielipiteitä!

      Täällä on suurin osa näsäviisastelijoita, katkeroituneita luusereita ja niitä yli 100 kg ylipainoisia naisia.

      Kokemuksistasi voit varmaan muodostaa oman mielipiteesi. Eikö näin ? Tuskin tulit yllä olevista kommenteista yhtään viisaammaksi.

      • Anonyymi

        Minäkin ihmettelen näitä kommentteja vastataan mutta hakataan ensin verille ja sanotaan parempi pysyä poissa kysymästä.
        Jos ollaan kerran niin viisaita niin miksi ei sitten jaeta sitä viisautta myös kysyjille.
        Siihen on yksinkertainen vastaus koska sitä viisautta ei ole olemassa.
        Sellaisen joka saa niitä "tykkäyksiä" ei tarvitse miettiä mikä on vikana.
        Ja se joka ei saa niitä niin ratkaistaan hakkaamalla se ja varmistamalla ettei nouse enää. Ja piste iin päälle sanotaan hyvä minä tein taas yhdestä selvää.
        Miettii nyt kaksi kertaa ennenkuin tulee esittämään uutta kysymystä tai parempi jos ei enää kysele ollenkaan.
        No jatkakaa vain ei ainakaan tule muutosta mihinkään voi aina olla varma tähän palstaan mitä täältä on löytyäkseen.


    • Anonyymi

      "Musta on huono vitsi että kun vain odottaa se oikea tulee vastaan."

      Se on sanonta! Eihän kalatkaan itse hyppää veneessä olevaan ämpäriin/ jäälaatikkoon, kyllä ne pitää jotenkin kalastaa ja siinä tarvitaan välineitä ja syöttejä. Näillä vesillä kun liikutaan niin mies on se syötti, harva neitokainen/neito kiinnostuu täysin harmaasta/persoonattomasta miehestä.

      Saasis on varmasti aivan kenelle tahansa heikko kun etsii naista /- 41v tietämiltä. Siinä vaiheessa naisella alkaa olla muhinoinnit takanapäin ja tavoitteena on enää pitää sen hetkinen mies otteessa ja siis säilyttää saavutettu taloudellinen sekä sosiaalinen asema, niitä harva ikääntynyt nainen vaarantaa tuosta noin vain.

      Seuranhakusaitit ovat huonoja kestävän parisuhteen löytymisen kannalta, paitsi kun on outo/erikoinen/harvinainen ...toive jonka puuhasteluun etsii kumppania.

    • Anonyymi

      Aloittajalle sanoisin että jos sait 2 tykkäystä niin älä ota sitä itseesi vaan resetoi tili niin pääset uudelleen näytille. Joskus se vain menee niin tuon tinderin kanssa että se jotenkin bugaa ja sua ei todellisuudessa edes näytetä juuri kenellekään.
      Jokainen resetointikerta voi tuoda erilaisen tuloksen. Jos esim joku hyvännäköinen nainen vahingossakin laittaa sulle tykkäyksen niin sun salainen ranking paranee ja myös näkyvyys.

    • Anonyymi

      Lopeta kaikenlainen tinder ja nettideittailu. Kumppanin löytää baarista tai ulkoa muuten. Minä en ole mikään komea, sen tietää kaikki mutta löysin naisen terassilta 6 kesää sitten. Monet tuskailee kun eivät saa vastauksia mutta eivät ymmärrä ettei suomessa sellainen toimi että netistä se kumppani löytyisi.

    • Anonyymi

      Ikäisistäsi naisista noin 20 prosenttia on lapsettomia, joten olet itse sulkenut 80 prosenttia mahdollisista yhteydenotoista pois.

      Lisäksi iso osa lapsettomista naisista ei haluakaan lapsia. Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääviä miehiä, joten jos vielä perheen haluat, harkitsisin myös niitä karsastamiasi yh-äitejä. Jos et ole napannut lapsetonta näistä tuohon ikään mennessä, niin miksi tekisit sen nyt.

      • Anonyymi

        Se verran sanon etten ota myöskään lapsetonta yli 40 vuotiasta naista. Musta on tällaiset naiset olleet kiinnostuneita. Haistaa paska. En halua tyytyä olemaan vain sängynlämmittäjä jollekin yksinäiselle velalle. Ehkä jos epäonnistun perheen perustamisen suhteen voin olla toista mieltä joskus 50 vuotiaana kun oikeasti jo liian myöhäistä ryhtyä isäksi.

        Nyt en näe mitään mieltä suhteessa naisen kanssa joka ei tahdo lapsia. Yhäreitä en halua sillä tahdon omaa jälkikasvua. Yhärit sanovatkin usein profiilissaan suoraan lapsiluvun olevan täynnä. Järjen köyhyyttä se olisikin 35 vuotiaalta naiselta jonka lapset ovat jo toisella kymmenellä enää ryhtyä lapsen tekoon.¨

        Nyt se mitä etsin on 35 vuodesta eteenpäin oleva nainen joka haluaa vielä yrittää lasta.


    • Anonyymi

      Joku sanoi täällä että vaikutan naiivilta. No varmaan olenkin sitä parisuhde mielessä. En ole tosiaan seurustellut koskaan vaikka olen 41v. Kerran tapasin naisen kolme kertaa ja pääsin kokeilemaan miltä se tuntuu. Ja en nyt tarkoita korostaa seksiä. Pääsin kokeilemaan miltä tuntuu viettää naisen kanssa aikaa yhdessä. En tiedä olisiko siitä voinut syntyä mitään. Epäilen että ei.

      Olen miettinyt sitäkin että mulla on tosi iso riski epäonnistua kokemattomuuttani suhteessa jos sellaisen saisin. Tietysti jokainen suhde on erilainen mutta jokainen nainen tajuaa jo ensi treffeillä tai viimeistään toisilla minussa olevan jotain outoa. Olenkin sanonut menneistä suhteista vain jotain epämääräistä. Välillä mietin onko musta edes elämään toisen kanssa tai käymään treffeillä. Mulla on olo ihan syystäkin että tämän asian suhteen olen ikätovereitani 20 vuotta jäljessä kehityksessä. Elämä jäi nuorempana elämättä. Nyt sitten yritän paniikissa elää sitä.

    • Anonyymi

      Jos asuntokaupassa on kolme tärkeää asiaa sijainti, sijainti, sijainti, on treffi-ilmoitiksissa vastaavasti samat kuva, kuva, kuva (ulkonäkö, ulkonäkö, ulkonäkö)

      Niihin kuviin kannattaa oikeasti panostaa. Mene vaikka ammattikuvaajalle ja pyydä ottamaan sellaisia otoksia, jotka eivät ole mitään studiokuvia.

      Sitten kun pääset joskus treffeille, niin muista, ettet ole jees-ihan sama -mies, vaan sinulla on mielipiteitä ja ideoita. Tiedät, mitä teette yhdessä ja minne menette kahville.

    • Anonyymi

      Olen miettinyt totakin että pyytäisin jotakuta ottamaan pari kuvaa. Mulla kun ei ole mitään lomakuvia tms. vaan vain paskoja selfieitä. Tuntuu kun menee treffeille tai baariin. Vaikka en pintapuolisesti erotu muista. Että olen syrjäytynyt täysin parisuhdekuvioista. No niinhän se onkin. Nuoruus jäi kuten sanotaan elämättä. No en mä mistään ryyppyreissuista välitä. Paha on kuitenkin aikuisena ruveta opettelemaan näitä asioita.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2300
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1781
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1271
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      136
      1133
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe