Nyt tarvitaan neuvoja miten miehen saa kuriin, hermot nimittäin alkavat olla kireällä..!! Miehet varsinkin, jos olette "kuulosalla", kommentoikaa!!!
Mieheni on nimittäin edelleen, parin vuoden yhdessä asumisen jälkeenkin, jatkuvasti kiinni rinnoissani tai jalkovälissä tai hieroo itseään minuun. Ja kysymys on kolmikymppisestä miehestä, ei mistään seksin vasta keksineestä hormoniteinistä.
En enää jaksa miettiä, mikä hitto miehellä oikein on, kun pitää koko ajan puristella rinnoista. Alkaa jo tuntumaan, että olen pelkkä kävelevä tissipari/reikä, joita ronklata. Olen kyllästymiseen asti sanonut, että on muitakin kohtia, joista kosketella / minusta tuollainen koskettelu kuuluu sänkyhommiin (jota on paljon) / tuo ei ei kiihota minua pätkääkään. Mikään ei tunnu menevän perille.
Viimeksi suutuin ja ärähdin oikein kunnolla, mies loukkaantui ja lähti ulos. Parin tunnin kuluttua sama kopelointi jatkui. Millä ilveellä tällaisen miehen saa tajuamaan, että minusta jatkuvat kopelointi on loukkaavaa ja esineellistävää, ei kiihottavaa. Suoraan sanominenkaan kun ei tunnu auttavan..
Mieheni on nimittäin edelleen, parin vuoden yhdessä asumisen jälkeenkin, jatkuvasti kiinni rinnoissani tai jalkovälissä tai hieroo itseään minuun. Ja kysymys on kolmikymppisestä miehestä, ei mistään seksin vasta keksineestä hormoniteinistä.
En enää jaksa miettiä, mikä hitto miehellä oikein on, kun pitää koko ajan puristella rinnoista. Alkaa jo tuntumaan, että olen pelkkä kävelevä tissipari/reikä, joita ronklata. Olen kyllästymiseen asti sanonut, että on muitakin kohtia, joista kosketella / minusta tuollainen koskettelu kuuluu sänkyhommiin (jota on paljon) / tuo ei ei kiihota minua pätkääkään. Mikään ei tunnu menevän perille.
Viimeksi suutuin ja ärähdin oikein kunnolla, mies loukkaantui ja lähti ulos. Parin tunnin kuluttua sama kopelointi jatkui. Millä ilveellä tällaisen miehen saa tajuamaan, että minusta jatkuvat kopelointi on loukkaavaa ja esineellistävää, ei kiihottavaa. Suoraan sanominenkaan kun ei tunnu auttavan..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Meillä mies lopettaa, kun sanon, että lopeta. Sitten murjottaa. Kuulemma en rakasta enää. Enkä kyllä kohta enää rakastakaan, sen verran ärsyttää se kopelointi.
Niin ja luulekeo mies, että haluan olla tietoinen jokaisesta liikahduksesta, joka hänen alapäässään tapahtuu ? Kun pitää työntää alapäätään kiinni minuun alituiseen.
Jo 20 vuotta tätä jatkunut. Vaikka mies saisikin pesää niin muutaman tunnin päästä on tisseissä ja joka paikassa taas kiinni. Nytkin on rinnat ihan hellänä kun kourinut niitä mennen tullen ja palatessa? Miehet ovat ihmeellisiä kiimaisia otuksia.
sinähän olet vain kaksi tissiä,perse ja pillu...tyhmät juttusi on vain ikävä lisuke vitunkantotelineessä!
ole akka hiljaa ja anna vittuasi mukisematta ja tissejä kans!!!!
Oli sama ongelma viime parisuhteessa, äijä luuli heti yhden kosketuksen tarkoittavan seksiä. Tekipä monesti jopa sen että alkoi nytkyttää *krhöm* kun en antanut. Pistin sen selibaattiin kahdeksi viikoksi, sitten se jätti mut. Hyvä äijä??? :D Onneks pääsin siitäkin eroon.
No naurattaa niin..."Vitunkanto teline" Hah hah! Keksitkö ton ihan itte? vai faijasko opetti?
No mies ei ole kuin: Karvalla vuorattu nahkatappi.
Täytyy myöntää että minä olen tuollainen mies. Pidän koskettelusta. En kyllä oleta sen heti päätyvän seksiin. Ei sille oikein voi mitään, tekee vaan mieli kosketella. Näkeminen on kiihottavaa. Ex-tyttöystäväni ovat olleet hyvärunkoisia naisia joita on kelvannut kosketella... Olen myös pyytänyt heitä pukeutumaan tietynlaisiin vaatteisiin joissa he näyttivät seksikkäiltä. Katsominen ja koskettaminen kiihottaa.
Aikuisiässä minulla on ollut 2 pitkää suhdettaa, kummassakaan näissä nainen ei ole koskaan valittanut asiasta. Suhteet päättyivät aloitteestani. He molemmat rakastivat minua hyvin paljon, mutta valitettavasti tunne ei loppupeleissä ollutkaan molemminpuolinen.
Nyt sitten pitäisi löytää vielä nainen jostain. Onko se nyt niin ettei naisiin saa enää koskeakaan "sinne" ?
En halua antaa sellaista kuvaa itsestäni että olisin pinnallinen, tai nainen ei merkitsisi minulle muuta kuin tissejä ja pimppaa. Kyllä minä haluan pääasiassa kumppanin itselleni jonka kanssa on hyvä vaan olla ja elää.
No joo, nyt kun luin kirjoitukseni uudelleen niin siitähän saattaa saada oikein perverssin leiman otsaansa, mutta samapa tuo ;-)
Eli olen nainen. Ja pidän siitä kun mieheni tulee taakseni, vartalot kiinnittyvät toisiinsa ja mies hivelee minua käsillään. Ei sen tarvitsekaan johtaa seksiin, mutta minä satun pitämään kosketuksesta. Mikä niissä kosketuksissa on muka niin vastenmielistä? Noh, anyway, olen tyytyväinen nykyiseen suhteeseeni. Hiplailuineen :)
Voi juma, nuoret naiset, valittavat asiasta jota tulevaisuudessa toivovat!! Kyl te ämmät ootte tosi typeriä torveloita!! Hei MIEHET ON MIEHIÄ ja NIILLÄ ON OMA OIKEUS OLLA MIEHIÄ!! Tuliko selväksi ME OLLAAN MIEHIÄ!! MIEHIÄ!!! Nirsot nihilisti ämmät, kaapu p''lle!!
pelkän tissiparin, noilla mielipiteillä!! Olisko tarkoitus olla nainen? siis NAARAS HÄ?
Jotkut naiset valittavat, kun mies ei koskettele. Sitten kun mies koskettelee, valitetaan sitä, kun mies koskettelee. Keskimäärin nainen ei siis ole tyytyväinen koskaan :)
Miehesi kourii rintojasi, koska rakastaa sinua. Se on hänen tapansa osoittaa rakkautta, himoa, hellyyttä, kiihkoa jne. On tietysti ikävää, ettei hän opi osoittamaan sitä juuri niin kuin sinä haluat. Kuitenkin hän osoittaa tunteitaan edes jotenkin. On paljon miehiä, jotka eivät niin tee. Sellaisenko haluat?
Minkä vuoksi pitäisi hyväksyä epämiellyttävä koskettelu vain sen takia, että se muka vain on "miehillä tapana" ja "tapa osoittaa rakkautta"?
Jos minulla olisi tapana osoittaa rakkautta pistelemällä rakkaintani nuppineulalla, koska se on minusta kiihottavaa ja se tuntuu minusta kivalta, pitäisikö vaimon hyväksyä sekin?
Ja juu olen mies. Ja osaan tehdä eron hyväilemisen ja kopeloinnin välille. Molemmilla on kivaa, kun molemmista tuntuu kivalta!
Pointtini olikin se, että kyseinen mies osoittaa tunteitaan edes jotenkin. Sitäpaitsi miehet usein alistuvat naisen tapoihin osoittaa hellyyttä - esimerkiksi viedään kukkia naisen iloksi. Eli ei kyse ole siitä, että vain naisen pitäisi sietää miehen tapoja.
Ei ole mahdollista, että kaksi ihmistä olisi täysin samanlaisia. Parisuhteessa kummallakin on oma tapansa osoittaa tunteensa. Ei tietenkään tarvitse suostua mihinkään nuppineuloilla pistelyyn, mutta kannattaisi yrittää iloita siitä, mitä teot merkitsevät.
Mutta se on kyllä totta, että miehen pitäisi kuunnella naistaan. Jos tissien kouriminen on liian rajua, pitäisi sitä tehdä varovaisemmin.
taidan olla sit kans omituinen naiseläjä, mut mä kyllä pitäisin tuollaisesta.. En tietenkään puhu mistään kovakouraisesta toiminnasta, mutta muuten. Liian vähän oon tuollaista saanut kokea vain. Esim. kerran pilkoin sipulia ja silloinen ihanainen mies tuli siihen selän taakse hiplailee ja.. no, tietäähän tuon :) Aivan kertakaikkisen ihana juttu!! Ikäväähän tuo on, koska selvästikään samaa haluavat ihmiset eivät ole toisiaan kohdanneet. Miksi haluat miehesi muuttavan tapojaan, kun et itsekään niin halua tehdä ja olla ropellettavana? Kompromissia peliin tai kantapäät vastakkain jos asiasta tulee tuollainen kynnyskysymys.
Meillä miehillähän on sellaisia tiettyjä huonoja tapoja.. Pidämme hyvin usein itsestäänselvänä, että jos nainen hieroo vaikka hartioita tai sitten silleen "vahingonomaisesti" hipaisee etumusta niin sehän tarkoittaa vaan sitä tiettyä toimintaa... Olen kyllä itsekin sortunut tuollaiseen kopelointiin ja pakko myöntää, että kyllä minä pidän rintojen puristelusta... En kyllä tidä miksi??? se on varmaan vaan kivaa ja tuntuu hyvältä.. meistä miehistä.. ei varmaan naisista.. Oman ongelmani olen ratkaissut siten, että pyrinkin ihan tietoisesti vain hyväilemään kumppania, koskettelemaan hellästi.. Niin vastavuoroisesti minä saan itsekin joskus ihan vaan kopeloida... Se vaan pitää itse löytää sellanen sopuratkaisu, jossa molemmat on tyytyväisiä.. Ymmärrän kyllä teitä jotka eivät tykkää sellasesta kourimisesta ja kopeloinnista... Eihän siinä välttämättä se oma arvostus kohoa... mutta ymmärrän kyllä niitä miehiä, jotka lähtevät pois kotoakin pariksi tunniksi.. onhan se sinällänsä aika torjuvaa ja tylyä periaatteessa ilmoittaa ettet sä osaa hyväillä minua... ja tuleehan siinnä sitten hyvin pitkälti torjutuksi... Mutta kyllähän kompromissit kannattaa... Ja opettakaa miehet hyväilemään teitä niinkuin haluatte.. Miehetkin kykenevät oppimaan ja jos pienellä vaivalla saa hyvät edut niin onhan sitä motivaatiotakin hommassa.. ;)
Hhmm.. Kiitos vastanneille.
Tähän viimeiseen kommenttina, että minähän nimenomaan OLEN ropellettavana, mies sensijaan ei tule "puolitiehen" vastaan. Kompromissiin kun tarvitaan kaksi..
Minulle ero hyväilyn ja kopeloinnin välillä on selvä, ehkä miehelle asiat ei ole näin kaksijakoisia? En valita siitä, että mies koskettelee, mutta kun koskettelisi edes JOSKUS kuten minä halua, hellästi hyväillen, pelkästään sen takia, että se tuntuu MINUSTA hyvältä.
En tosin ole tullut edes ajateleeksi, että mies yrittää osoittaa tunteitaan kopeloinnillaan. Olen aina ajatellut, että hän niin koska se tuntuu hänestä hyvältä. Pitääpä miettiä asiaa.
Juuh.. ymmärsin sen että sinua kopeloidaan ja ettet välitä siitä niin paljoa... Mutta oletko sinä koskaan kertonut hänelle, että miten haluat tulla kosketelluksi? Siis ilmoittanut asian niin, että mtös mies sen ymmärtää... siinähän sitä on tekemistä... heh.. Henkilökohtaisesti on se hyväilyn ja kopeloinnin ero täysin selvä minullekin... mutta toisinaan on vaan mukavaa kopeloida... ;( Miehenä minä en pidä äärettömän mielluttävänä monen tunnin hipelöinti sessioita joiden seurauksena ei ole sitten seksiä.. mutta puolliskoni esitti asian hyvin tärkeäksi itsellensä joten otin neuvosta vaarin ja hyvin on mennyt.. Voitahan sinä tietysti vastavuoroisesti kopeloida ukkoasi ja kysästä aina välillä et miltä nyt tuntuu??? tai sitten repästä housut nilkkoihin ja sanoa, että täthän sä olet vailla.. voi olla että menee sellanen vakavamielisempikin kaveri ihan hämilleen.. ainakin vähäksi aikaa... Mutta suosittilisin kuitenkin ihan kädestä pitäen neuvomaan, että mistä sinä pidät. Eli kyllä se asia korjaantuu jos maltat kertoa asian riittävän selvästi... ;) Ei muuta kun yrittämään...
Olen ollut mieheni kanssa yli 4vuotta yhdessä ja joka ilta kun käymme nukkumaan, hän joutuu kääntämään selän minuun päin koska kiihottuu niin paljon minusta. Hän nauttii siitä että hän saa puristella rintojani ja kopeloida jalkoväliäni. Enkä minä suutu siitä, päin vastoin olen vain tyytyväinen että hän kiihottuu minusta eikä mistään muusta!