Vaimo petti!

Moi,
Kerronpa minäkin tarinaani tänne... olen mies ja meillä on vaimon kanssa kaksi pientä lasta. Meillä on mennyt jonkin aikaa huonosti (lapsen syntymä, samaan aikaan muutto ja rakennushommia). Suhteelle ei vaan jäänyt aikaa, kuinka väärin se menikään!

Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta eikä sinä aikana kumpikaan ole pettänyt... ennen kuin nyt. Epäilin jonkin aikaa että vaimollani on toinen koska en saanut häneltä juuri mitään... läheisyyttä, keskustelua parisuhteesta. Tunsin itseni talkkariksi, tultiin toimeen, ei juurikaan riidelty. Kuitenkin hän sanoi rakastavansa minua.
No, hän lähti tyttöjen kanssa risteilylle ja olin niin kyrpiintynyt tilanteeseen että ennen lähtöä sanoin hänelle "testimielessä" että jos haluaa kokeilla vierasta niin siitä vaan. Ja hän kokeili. Se oli kuulemma pelkkä pano, ei isoja tunteita pelissä mutta en aavistanutkaan kuinka paljon se koskee...

En yhtään tiedä mitä tekisin... kuinka jatkaa... Tuska on valtava... tietysti mussakin on vikaa ja turha ruikuttaa kun on vetelät housussa... mut silti koskee!
193680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tiedän tunteen. Sussa ei ole yhtään mitään vikaa - se äpärä petti sua, muista se!! Älä syyllistä itseäsi vaan pistä homma toimimaan jos ämmällä on aivot ja tunteet. Jos ei ole - no, ala itse painamaan kaikkea mikä liikkuu! Jos ihraperse tästä valittaa niin sanot vaan: "sori, sulla oli mahdollisuutesi, mene nyt jo sen laivapanosi katon alle HUORRRRAAAAAAAAAAAA!!!".

Äänestä
  • Fantastinen neuvo Sami. Kaverihan selvästi rakastaa vaimoaa yli kaiken, ja on juuri saanut sellaisen opetuksen että oksat pois.

    Minä neuvoisin häntä ehdottamaan vaimolle perheterapiassa käyntiä, yhdessä tietenkin. Hän ymmärtää että tapahtuneessa on myös hänen syytään. Yhdessä pitäisi nyt ruveta luotaamaan suhdetta oikein syvältä, uskoisin että kyllä siitä vielä hyvä tulee kun kumpikin selvästi vielä omaa tunteita toista kohtaan.

    Sinun neuvollasi avioliitto loppuu tähän, talo menee, lapset menee... Ihan turhaa.

    Äänestä

  • Ada kirjoitti:

    Fantastinen neuvo Sami. Kaverihan selvästi rakastaa vaimoaa yli kaiken, ja on juuri saanut sellaisen opetuksen että oksat pois.

    Minä neuvoisin häntä ehdottamaan vaimolle perheterapiassa käyntiä, yhdessä tietenkin. Hän ymmärtää että tapahtuneessa on myös hänen syytään. Yhdessä pitäisi nyt ruveta luotaamaan suhdetta oikein syvältä, uskoisin että kyllä siitä vielä hyvä tulee kun kumpikin selvästi vielä omaa tunteita toista kohtaan.

    Sinun neuvollasi avioliitto loppuu tähän, talo menee, lapset menee... Ihan turhaa.

    Antaa kaiken vaan mennä. Onpahan vaimolle miettimistä, miksi piti jakaa lettuaan.

    Yksi keino olisi että mies kävisi vieraissa. Minulle kävi niin, ja samalla kun lastit lentivät, niin heti hävisi hirveä petetyksi tulemisen tunne. Se vaan on niin julmaa, mutta kun ei ole muuta keinoa. Muuten pettäminen jauhaa loppuelämän mielessä.

    Äänestä

  • Hammas hampaasta kirjoitti:

    Voisi helpottaa kirjoittajan omaa oloa pettäisi kertaluonteisesti. Paitsi että ei sitä pidä vaimolle koskaan mennä tunnustamaan, jos hänen kanssaan haluaa kuitenkin jatkaa. Kaikki lisäsotku tuohon olemassaolevaan on pahasta. Nyt pitäisi kuitenkin ruveta selvittelemään eikä sotkemaan entisestään.

    Mitä tulee tuohon että pettäisin "takaisin" niin mun mielestä se on turhaa... se ei auta asiaa yhtään... ja omasta puolestani näpäytän sillä etten alennu samalle tasolle.

    Aika näyttää miten tän kanssa pystyy elämään... tai jatkamaan suhdetta. Meni miten vaan niin helppoa ei tule olemaan. Se ei todellakaan ole ollut vaimoni tapaista jakaa tavaraansa muille...tuntuu uskomattomalle, kuin painajaista.
    Tuo pariterapian vinkki on tosi hyvä... jos jatketaan niin varmasti mennään sinne.

    Kiitos tosiaan kommenteista... tämäkin auttaa että voi aluksi purkaa tuntojaan anonyyminä tänne.

    Äänestä

  • Koskee M35 kirjoitti:

    Yritä nyt jaksaa. Kyllä se varmaan vuosien kuluessa helpottaa. Mutta jos ei niin...

    www.iskuri.net

    Äänestä

  • Koskee M35 kirjoitti:

    Mitä tulee tuohon että pettäisin "takaisin" niin mun mielestä se on turhaa... se ei auta asiaa yhtään... ja omasta puolestani näpäytän sillä etten alennu samalle tasolle.

    Aika näyttää miten tän kanssa pystyy elämään... tai jatkamaan suhdetta. Meni miten vaan niin helppoa ei tule olemaan. Se ei todellakaan ole ollut vaimoni tapaista jakaa tavaraansa muille...tuntuu uskomattomalle, kuin painajaista.
    Tuo pariterapian vinkki on tosi hyvä... jos jatketaan niin varmasti mennään sinne.

    Kiitos tosiaan kommenteista... tämäkin auttaa että voi aluksi purkaa tuntojaan anonyyminä tänne.

    että vaimosi todella käväisi vieraissa. Melkeinpä veikkaan, että hän vain sanoo niin. Varsinkin, jos hän otti nokkiinsa siitä sinun pottuilustasi, kun hän oli likkojen reissulle lähdössä. Niin minä olisin naisenasi voinut tehdä.

    Äänestä

Kosto tekee erittäin kutaa. Itse koin taannoin saman, mutta vuoden päästä löysin naisen, mahtavan panon, jonka kanssa jatkettiin pari vuotta. Vaimon pettäminen ei tunnu enää missään, kun sain niin paljon parempaa naista ja kertoja niin paljon enemmän kuin vaimoni.

Äänestä

Moikka,
Kuten otsikossa sanoin, tämä asia saa oloni kovin surulliseksi. Kysynkin, millä voimilla vaimosi kykeni sinulle kertomaan tapahtuneesta. Mitkä olivat hänen tuntonsa sillä hetkellä, kun asiaa sinulle selvitti.

Jos vaimosi on tunteva, empaattinen ihminen, on tämän asian kertominen täytynyt olla hänelle yksi elämänsä raskaimmista hetkistä.

Voi tietysti olla, että vaimosi on kykenemätön empatiaan, asettumaan syvästi luokkaamansa ja silti kai rakastamansa ihmisen asemaan. Tällöin nainen ilmoittaa asiasta juuri "se oli vain pelkkä pano" tyyliin. Hän ei välitä, ei tunne katumusta, ei pyydä anteeksi, ei pyri hyvittämään.

Vaimosi tunnetila tapahtuneen julkitulon hetkellä, kertoo paljon hänen aikomuksistaan koko yhteiselonne suhteen.

Vaikeuksien hetkellä puolison pettäminen on kuin raaka "tunnemurha".

Tämä on surullinen, surullinen tarina.

Äänestä
  • Jaa-a, en tiedä millä voimilla... kyllä hän oli kovasti katuvainen ja itkuinen... puolusteli sillä että olin "työntänyt" hänet tekemään mitä teki... kuten kirjoitin aloituksessa. Hän sanoi ettei se merkinnyt mitään... se oli vain pieni hetki koska oli niin, ei tapaa panoaan eivätkä vaihtaneet yhteystietoja...

    Täytyy sanoa että sillä hetkellä kun hän kertoi, ei galaksit vaan sydän räjähti kappaleiksi... :((( En tiedä onko tämä lopullinen niitti vai voiko tästä kehkeytyä vielä jotain... liian aikaista sanoa.

    Äänestä

  • Koskee m35 kirjoitti:

    Jaa-a, en tiedä millä voimilla... kyllä hän oli kovasti katuvainen ja itkuinen... puolusteli sillä että olin "työntänyt" hänet tekemään mitä teki... kuten kirjoitin aloituksessa. Hän sanoi ettei se merkinnyt mitään... se oli vain pieni hetki koska oli niin, ei tapaa panoaan eivätkä vaihtaneet yhteystietoja...

    Täytyy sanoa että sillä hetkellä kun hän kertoi, ei galaksit vaan sydän räjähti kappaleiksi... :((( En tiedä onko tämä lopullinen niitti vai voiko tästä kehkeytyä vielä jotain... liian aikaista sanoa.

    Pahinta mitä voisit tehdä tässä tilanteessa olisi lähteä ovet paukkuen suhteesta. Jääkää ihmeessä selvittelemään tilannetta. Lähteä ehtii kyllä myöhemminkin jos siltä tuntuu. Selvittämättä jääneet sotkut seuraavat takuuvarmasti mukana loppuelämän, ja sotkevat tulevatkin suhteet. Sinnitelkää ainakin puoli vuotta. Uskon että jatkatte avioliittoanne kumpikin viisaampina.

    Kiitos.

    Olet erittäin fiksu ihminen.

    Äänestä

  • M35 kirjoitti:

    Kiitos.

    Olet erittäin fiksu ihminen.

    ..ainoastaan, minä petin miestäni useamman kanssa, pakenin omaa pahaa oloani meidän avioliitossamme. Rakensimme, saimme lapsen ja muutakin ikävää tapahtui samaan aikaan, ja hellyys ja toisen huomioonottaminen vain unohtui.
    Elin kuin sumussa.
    Hain hyväksyntää, tunnetta että olen haluttu toisaalta - väärältä puolelta.
    Nyt tajuan että tein todella väärin ja olen paskiainen, laitoin omat tarpeet rakkauden edelle.
    En tiedä onko onni, ettei mieheni tiedä tästä mitään, rakastan häntä niin paljon, etten koskaan halua loukata häntä kertomalla tuota hävettävää ajanjaksoa. Yritän elää tämän kanssa, kärvistellen. Tällä hetkellä toisen miehen kosketuskin tuntuu puistattavalta - kaduttaa niin paljon.
    Toivon sydämestäni, että saatte liittonne kasaan, ja sinulla on vahvuutta ja voimia ymmärtää vaimoasi, joku syy siinä on ollut että hän on sen pettämisen mennyt tekemään. Parisuhteessa elää aina kaksi.
    Minun syyni.... on niin pitkä ja surullinen tarina, mutta jos haluat kuulla, mikä minut ajoi moiseen vääryyteen, vaihdetaan vaikka maileja..
    *voimaHalittaa*

    Äänestä

  • Petturi33 kirjoitti:

    Hei,

    Vielä tulee luettua tätä... Jos haluat kertoa tarinasi niin meilaa mulle [email protected]. Tiedä vaikka tarinoissamme olisi paljonkin samankaltaisuutta... ainakin tuo mitä kerroit pitää paikkansa meilläkin... :(

    Äänestä

aika paha sanoa testimielessä, että kokeile vaan vierasta...

Vaimosi on luultavasti luokitellut sanontasi sinun välinpitämättömyytesi piikkiin. Jos et kerran välitä siitä mitä hän tekee, niin samapa tuo, kokeillaan sitten. Aika outoja lauseita aviomieheltä.

Äänestä

Naiset sanoo, että se on sun vika ja sä poloinen olet kohta niin nynny, että uskot. Ole mies ja näytä kaapin paikka. Kosta kunnolla! Jos sä et pysty, sä olet tossun alla lopun elämää.

Äänestä
  • kovin onnelliselta ja tasapainoiselta kuullosta. Et taida enää muistaa/tietää, mitä on rakkaus. Pelkkä paneminen ei sitä taida olla, vai mitä?

    Älä vaan M35 ota kuuleviin korviisi tuollaisen katkeran myrkkyläjän juttuja. Sehän on ihan sekaisin.

    Äänestä

Tapa se vitun huora.

Äänestä
  • Asiaa. Tosin ensin sovinto, sitten kunnon kostot ja lopuksi saatana lumppu kylmäks.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koskee... m35 kirjoitti:

Moi,
Kerronpa minäkin tarinaani tänne... olen mies ja meillä on vaimon kanssa kaksi pientä lasta. Meillä on mennyt jonkin aikaa huonosti (lapsen syntymä, samaan aikaan muutto ja rakennushommia). Suhteelle ei vaan jäänyt aikaa, kuinka väärin se menikään!

Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta eikä sinä aikana kumpikaan ole pettänyt... ennen kuin nyt. Epäilin jonkin aikaa että vaimollani on toinen koska en saanut häneltä juuri mitään... läheisyyttä, keskustelua parisuhteesta. Tunsin itseni talkkariksi, tultiin toimeen, ei juurikaan riidelty. Kuitenkin hän sanoi rakastavansa minua.
No, hän lähti tyttöjen kanssa risteilylle ja olin niin kyrpiintynyt tilanteeseen että ennen lähtöä sanoin hänelle "testimielessä" että jos haluaa kokeilla vierasta niin siitä vaan. Ja hän kokeili. Se oli kuulemma pelkkä pano, ei isoja tunteita pelissä mutta en aavistanutkaan kuinka paljon se koskee...

En yhtään tiedä mitä tekisin... kuinka jatkaa... Tuska on valtava... tietysti mussakin on vikaa ja turha ruikuttaa kun on vetelät housussa... mut silti koskee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu