Onko sudanissa sota kun "miehet" pakenee sieltä?

Sunnuntaina pelastettiin jälleen 81 siirtolaista Libyan edustalta

Yhteensä norjalaiselle Ocean Viking -pelastusalukselle siirrettiin viikonlopun aikana yli 250 siirtolaista.

"Pelastetut siirtolaiset ovat pääosin sudanilaisia miehiä ja nuorukaisia. "

– Italia ei ole Euroopan pakolaisleiri. Menkööt joko Espanjaan tai Norjaan, Salvini sanoi Italian medialle.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/399f0abf-19ca-49b3-9fdd-2f6ba9693368
1291
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomeen ne on tulossa.

1Äänestä

En tiedä muuta, kuin että EUn ja YKn kyvyttömyys ratkaista ongelmia on johtanut tilanteeseen, jossa nyt olemme. Meneillään on kahden täysin vastakkaisen mielipiteen henkinen taisto pitkin Eurooppaa.

Joku Italian entinen pääministeri lausahti juuri, että Salvini saattaa viedä Italian ulos EUsta.

Mitäs sitten?

1Äänestä

Nykyään "pelastaminen" on jo sitä, että afrikkalaiset elintasonsakohottajat kahlaavat joukolla polvisyvyiseen veteen, ja ne "pelastetaan" turvapaikkataksiin. Ne jotka eivät mahdu mukaan, kahlaavat takaisin rannalle vuoroaan odottamaan.

"Pelastus"-alukset purkavat lastinsa italian rannoille, ja kaasuttavat takaisin Libyaan hakemaan lisää. Näiden alusten omistajat ja miehistö katsovat etteivät ole missään vastuussa tekemisistään.

1Äänestä
  • Paljonkohan nämä pelastajat saavat "lipputuloja" kuskaamistaan henkilöistä, eivät taatusti ilmaiseksi tuota tee. Lastenlippu taitaa olla halvempi koska suuri osa on "alaikäisiä".
    Kyllä tuossakin liikkuu isot rahat, koska isokaan sakkouhkaus ei tuota lopeta.

    1Äänestä

Rickhard Gere voisi majoittaa ne huvilalleen

1Äänestä

muslimiterrori on sudanissa jokapäiväistä mutta maan nuorten miesten pitäisi
puolustaa maataan eikä juosta nkarkuun valkoista miestä odottavat sotimaan heidän sotiaan

1Äänestä

kuka ehtii ensin taikaseinälle leikki

1Äänestä

Miehillä on nälkä vapaamielisiin naisiin . Samalla voi parantaa elitasonsa .

1Äänestä

"Miehiä" pelottaa.....

1Äänestä

No milloi Euroopassa tajutaan se totuus, että noita " Pelastettavia " on tulossa kymmeniä miljoonia, jos tulolle ei laiteta stoppia nyt heti. Että silleen.

1Äänestä
  • Kaikki laittomien siirtolaisten alukset tulisi pakottaa palaamaan sinne mistä tulivatkin.

    Äänestä

Ei taida Halonen hoitaa suojatyövirkaansa kovin hyvin kun YK ei tee mitään pakolois asialle ,enkä tarkoita ratkaisuksi sitä että otetaan loisimaan muiden maiden harteille...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sunnuntaina pelastettiin jälleen 81 siirtolaista Libyan edustalta

Yhteensä norjalaiselle Ocean Viking -pelastusalukselle siirrettiin viikonlopun aikana yli 250 siirtolaista.

"Pelastetut siirtolaiset ovat pääosin sudanilaisia miehiä ja nuorukaisia. "

– Italia ei ole Euroopan pakolaisleiri. Menkööt joko Espanjaan tai Norjaan, Salvini sanoi Italian medialle.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/399f0abf-19ca-49b3-9fdd-2f6ba9693368

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu