Olen jo monet vuodet laulellut karaokea,sekä muutamassa kisassakin käväissyt. jotenkin tuntuu että ne on menny missikisa asteelle, niin kuin tangomarkkinatkin. Muistaakseni johanna pakonenkin laihdutti huimat 20 kiloa ennenkuin sai kruununsa. Itelleni on tuomaristosta sanottu suoraan että tänään olisit kyllä voittanut mutta kuin tuota kokoa on jonkin verran. Karaoke on kuitenkin monelle vain harrastus ja tapa viettää aikaa ihmisten kanssa.Haluankin painottaa että kisoissa en ole käynyt voittaakseni, eikä se ole mulle hampaiden kiristystä.
kisoista
nippu
6512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, ikäväkseni olen huomannut saman asian. Karaoke ei mielestäni saisi katsoa ihmisen ulkonäköä (kun ei muutkaan) vaan laulamisestahan tässä on kyse. Minulle myös karaoke on mukavaa ajanvietettä ja nautin laulamisesta koko sydämestäni. Olen lupaava laulajanalku, mutta ylipainoa on sen verran paljon, ettei kisoissa pärjääminen ole mahdollista. Haluaisin vain sanoa, että karaoken ajatus menee nyt vähän hakoteille. Toivottavasti löytyy tuomareita, jotka arvostavat laulajan laululahjoja eikä kiloja.
Periaatteessa karaokekilpailuissa ei ole tarkoitus arvostella ulkonäköä. Lavakarismaa ja esiintymistä sen sijaan kyllä. Jos laulajalla on huomattavasti ylipainoa, saattaa esiintyminen olla hiukan vaikeampaa kuin normaalisti, tosin kyllä silloinkin hyvät ja luonnolliset liikkeet löytyvät kun jaksaa harjoitella. Katsokaapa vaikka American Idolin Scottia, mies ei ole ihan kevyt mutta liikkuu kuin höyhen lavalla - no ei sentään hypi tai muutenkaan leijaile, mutta on erittäin luonnollinen!
Tuomareiden ammattitaidottomuus ja tietämättömyys siitä mitä kilpailua ovat tuomaroimassa on sitten asia erikseen. On viime kädessä kilpailun järjestäjän tehtävä varmistaa, että tuomarit tietävät arvostelukriteerit. Yhdessäkään karaokekilpailussa ei ole syytä arvostella suoritusta ylipainon, eikä muidenkaan ulkonäköseikkojen perusteella. Kilpailun luonteesta riippuen hyväksyttävinä arvosteluperusteina voidaan pitää mm. pukeutumista ja sitä, laulaako täysin selvin päin vai muutamissa kaljoissa.
Jos siis joku tuomari sanoo suoraan, että ylipainon vuoksi ei päästä jatkoon, asiasta kannattaa ottaa yhteyttä kilpailun järjestäjään, minkä jälkeen todennäköisesti ko. tuomari hyllytetään. On täysin väärä kuvitelma, että karaokekilpailut ovat menossa tuohon painoihanteen näyttämään suuntaan. Päin vastoin, ainakin valtakunnallisissa karaokekilpailuissa etsitään yhä useammin kokonaisvaltaista viihdytysarvoa. Jos ulkonäkö vaikuttaa ratkaisevasti, kyseessä ei voi olla karaokekilpailu vaan sellainen laulukilpailu, joka korkeintaan teknisesti järjestetään karaokeperiaatteella. Yleensä näissä onkin palkintoina studioaikaa tms., josta voi päätellä kilpailun tähtäävän uusien artistilupausten löytämiseen. Väärinkäsitysten välttämiseksi voin vielä mainita, että jos studioaikaa tai levytyssopimuksia on parhaille luvassa, ei se automaattisesti tarkoita, että ulkonäön perusteella ei voi päästä jatkoon!
Tässä vähän ohjenuoraa, toivottavasti karaokekilpailujen tuomareita pyörii silloin tällöin linjoilla...
Terv. jee
on olemassa sen niminen kilpailu kuin piilokaraoke. tässä on ideana se ettei tuomaristo näe ollenkaan laulajaa. vain laulu suoritus ratkaisee.
olet kyllä aika lailla oikeassa.. jossain kuitenkin vielä osataan vielä pitää oikeita karaoke LAULU kilpailuista.
Noista kilpailuista sen verran, Että siellä on nykyään niin hyviä laulajia, Jotta kilpailujen järjestäjien kannattaisi ottaa tuomaristoon mukaan ainakin yksi oikea musiikin ammattilainen, Joka osaa kiinnittää huomion esim:Äänenkäyttöön, Hengitystekniikkaan, Mikinkäyttö tekniikka, Eikä vain tuijottaa sitä miltä laulaja lavalla näyttää toki tuokin on tärkeetä, Mutta missikisat on erikseen.Tuomaristo toimintaan olen usein kiinnittänyt huomiota, Eikä se saa kyllä plussa pisteitä siellä yleensä on kilpailua järjestävän ohjelma-toimiston edustaja, Ravintolan edustaja sekä ehkä joku asiakas ja näillä on muka valmius tuomita sinut???No siinä oli mietteitä tällä erää ja on hyvä, Että niistä voidaan täällä keskustella ja vaihdella kokemuksiamme näin saamme varmaan joskus sellaiset oikeudenmukaiset karaoke kilpailut aikaan, Jossa ei auta flirtti juontajan kanssa eikä kehut siitä kuinka hyvä jätkä juontaja on ja kuinka hyvin hän itse laulaa vaan kaikki laulajat ovat samalla lähtöviivalla keskenään oli hän sitten laiha tai lihava, pitkä tai pätkä.
Mukavaa kesän odotusta kaikille karaoken ystäville lauletaan ja annetaan toisten laulaa.
että Pisteitä Hertakselle! Ko. paikassa järjestettiin juuri karaoke kilpailut. alku karsintoja taisi olla viisi. Semit ja finaali käytiin samana päivänä peräkkäin. Finaalissa tuomaristo oli valittu juuri tasantarkkaan ammatti taidon kanssa . alkukarsinnat käytiin kuulemani mukaan niin että juontaja tuomaroi sekä miksaaja ja ehkä joku muukin. Tästä asiasta en pane päätäni vadille, mutta finaali tuomareista menen kyllä takuuseen! ja näkemäni mukaan tuomaristo EI kaljoitellut kesken kisaa, niinkuin yleensä on tapana!
tiedän tiedän... taas menin sanomaan sanan hertas!
JOu JOu
Moi JOu JOu,
pakko kommentoida tähän, että omasta mielestäni karaokekisoihin (ok, lähinnä alkukarsintoihin) kuuluu tuomaristo, joka pähkäilee ratkaisuja vankan savusumun sisällä ja lopuksi täydelliset naamat vetänyt tuomariston pj tekee kisasta "legendaarisen" loppuyhteenvedon (joka usein venyy...). Tuo on se osa kilpailua, jota odotan eniten :-D Parhaat karaokeillan naurut on saatu kyllä ehdottomasti pj:n puheenvuorojen aikana! Mehän olemme suomalaisia ja tuomaristolla on usein ilmaiset juomat (eivätkä välttämättä saa muuta korvausta), joten tuomariston loppuillan kunto on aika helppo päätellä ;-)
Vaikka siellä tuomaristossa otetaan hieman häppää, ei se tarkoita että ratkaisut olisivat vääriä - ainakaan nimenomaan alkukarsinnoissa. Jos tuomarina on "amatööri", ratkaisu ei tule olemaan yhtään sen parempi selvin päin kuin kännissäkään.
Olen ollut pari kertaa kilpailuissa, joissa oli tuomareina kaksi tai kolme alle 20-vuotiasta tyttöä, "musiikin harrastajia". Arvaten mitä on tulossa, teki mieli kääntyä saman tien ovella ympäri, mutta kun oli tullut molemmissa tapauksissa ajettua yli 50km niin ei viitsinyt. Yllätys yllätys, molemmilla kerroilla aivan käsittämättömät lopputulokset. Tuomaroinnin on oltava kyllä kunnossa, ennen kuin mitään kilpailua kannattaa ylipäätään edes järjestää.
Terv. jee