valehtelu

Korvat heiluu ja nenä kasvaa.

Asia riippuu vähän miehen luonteesta. Jos miehen luonne on ns. kevyempää mallia, valehtelu voi ilmetä ylimääräisenä kiireenä ja kärsimättömyytenä jotakin asiaa selitettäessä. Ei haluta perustella mitään, ja suututaan, jos asiasta puhutaan enemmän. Normaalistihan kukaan ei ainakaan heti suutu, jos jostakin asiasta kysytään lisää.

Merkkejä valehtelusta voivat olla myös puheenaiheen kääntäminen muualle, poistuminen paikalta tai vain hiljaisuus.

Miehen luonteesta riippuen valehtelun voi yrittää arvata siitäkin, jos toinen kertoo epätodelta tuntuvia asioita, puheessa on ristiriitaisuuksia tai selviä virheitä ja miehellä voi olettaa olevan motiivi valehteluun.

Miten sitten itse toimin? Olen vaikea luonne, mutta monet eivät sitä edes tiedä. Valehtelu kuuluu ehdottomasti keinovalikoimaani. Valehtelen silloin, kun siitä saatava hyöty on suurempi kuin siitä aiheutuva riski. Teen siis aina riskianalyysin. Yritän aina valehdella asioissa, joissa totuus ei koskaan tule ilmi.

Vältän suoraa valehtelua. Tekeydyn mieluummin epävarmaksi ja tietämättömäksi. Ymmärrän kysymyksen tahallani väärin. Voin myös vastata johonkin muuhun kysymykseen kuin mitä on kysytty. Tällöin selitän (toista) asiaa varsin seikkaperäisesti, jolloin kysyjän huomio yleensä kiinnittyy siihen. Ujutan alkuperäiseen kysymykseen liittyvän valheellisen tiedon johonkin sivulauseeseen. Kysyjä saa näin haluamansa, mutta hänelle tulee käsitys, että en ymmärtänyt kysymystä. Useimmat eivät viitsi kuitenkaan kysyä uudelleen samaa asiaa. Jos valhe jälkeenpäin paljastuu, voin puolustautua sillä, että selitin pääasian aivan oikein. Tätä ei sitä paitsi kukaan voi edes kiistää.

Valehtelussa on vaikeinta se, että muistaa, mitä on sanonut. Olenkin laatinut tietyistä asioistani ns. toisen todellisuuden, jonka kerron melkein kaikille ihmisille. Totuuden kerron vain muutamalle luotetulle.

En ole koskaan jäänyt valehtelusta kiinni. Olen kuitenkin suunnitellut ennakolta toimintani mahdollisessa kiinnijäämistilanteessa, jossa voin tehdä esim. seuraavaa: kiistän valheen, vähättelen valhetta, vetoan tietämättömyyteen, muistamattomuuteen tai väärin ymmärtämiseen, näyttelen katuvaista vaikka en sitä olekaan, pahoittelen mutta en pyydä anteeksi. Olen myös suunnitellut pahoittelevani lähinnä toisten käytöstä, en omaani. En myöskään koskaan aio myöntää valhettani suoraan. Tämä johtuu jo siitäkin, että en valehtele suoraan.

Huomattakoon, että runsaalla selittämisellä ja valheen ujuttamisella pieneksi osaksi selitystä saa itselleen kaikki valehtelun hyödyt, mutta ei tarvitse ottaa riskiä siitä, että jäisi kiinni nimenomaisesta valehtelusta.

Olen kehittänyt itsestäni valehtelun mestarin ja suosittelen valehtelua kaikille. Monet tilanteet ovat nimittäin sellaisia, että totuuden kertominen vain sattuu turhaan. Parempi elää onnellisesti vaikka pienessä valheessakin.

Minun mieheni on mestarivalehtelija.Käytännössä hän päästelee sammakoita suustaan ilman minkäänlaisia "merkkejä".Aikojen alussa otin niitä puheeksi,kun jäi jutuistaan "kiinni",nyttemmin en enää jaksa kuin hymähdellä.Tosin hänen valehtelunsa hipoo mielestäni jonkinlaisen psyykkisen oireilun rajoja.Näin siksi,että valehtelee asioista,joista ei tuntuisi olevan hyötyä minkäänmoista.Itsekkin joskus valkoisia valheita päästelen,mutta silloin on selvä SYY.No,oisko niin,että tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin.

kyllä minä ainakin omasta ukosta nään jos se edes yrittää valehdella.. se pitää hiemen suuta raollaan, ja jos siltä kysyy jotain niin se vaan hymähtelee ja katselee muuaalle!! usein tuo vain huvittaa minua=) ja hän on myös itse tietoinen asiasta!! minä en pysty valehtelemaan, olen yrittänyt mutta oli pakko kertoa totuus koska omatunto kolkutti, ja kyse ei ollut edes isosta asista... kyllä kaikilla on omat vääntekynsä valehdellessa!=)