Unitarismi - Antikristuksen oppi

Anonyymi

Haluan avata hieman sitä, että miksi "unitarismi", eli Jeesuksen Jumalauuden kieltäminen, on niin vahvasti nykyajassa esillä !

Syynä on se, että kun antikristus tulee ja ilmestyy aikanaan, niin sitä ennen pitää saada aikaan laaja luopumus Kristuksesta, siis lihaan tulleena Jumalana !

Siis antikristus eli se "kadotuksen lapsi" ESITTÄÄ ja ESIINTYY Kristuksena, eli hän asettuu tulevaan rekennettavaan 3:een temppeliin ja julistaa itse itsensä Jumalaksi eli siis Kristukseksi, sillä totisesti Kristus On Jumala, joka tuli lihaksi !

Siis eihän antikrisusta muuten ottaisi vastaan oikein kukaan, jos ei ensin olisi mitätöity Jeesuksen Kristuksen Jumaluus !

Eli ennen antikristuksen tuloa pitää saada aikaan LAAJA LUOPUMUS Herrasta Jeesuksesta Jumalana, jotta antikristus sitten voi esittää ja esiintyä Kristuksena eli Messiaaana ja Vapahtajana ja Jumalana !

2. Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin LUOPUMUS ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy

Kyse siis eo ole mistään muutamien ihmisten luopumuksesta, vaan laajasta sellaisesta, eli saatana muokkaa maata sopivaksi kovaa vauhtia tässä ajassa "kadotuksen lapsen" tulemukselle ja ilmestymiselle !

Joten älkää siis ihmetelkö sitä voimaa ja paloa, jonka sielun vihollinen kylvää palvelijoihinsa, ja jolla palolla nämä sitten pyrkivät Jeesuksen Jumaluuden kiistämään, siihen on siis selvä syy tässä lopun ajassa !

Varokaa ja valvokaa siis Rakkaat uskonveljet ja sisaret, sillä aika on paha !!!

182

<50

Vastaukset

  • Wikipedia:

    "...Mielipiteet Jeesuksesta henkilönä vaihtelevat paljon unitarismin sisällä. Koska suuntauksen perusperiaatteisiin kuuluvat dogmittomuus ja uskonnonvapaus, useimmilla unitaariryhmittymillä ei ole virallista uskontunnustusta, jossa Jeesuksen asema olisi määritelty...

    Eri puolilla maailmaa asuvia unitaareja yhdistää dogmiton kristillisyys ja luottamus enemmän henkilökohtaiseen kokemukseen kuin sitoviin uskonkappaleisiin. Osa unitaareista pitää itseään ennemmin humanisteina tai agnostikkoina, jopa ateisteina, kuin kristittyinä. Toisella laidalla ovat konservatiiviset kristilliset unitaarit...

    Suomessa... pidettävät kokoukset, joissa pidetään alustuksia esimerkiksi ajankohtaisista aiheista ja vapaan uskonnollisuuden ilmiöistä sekä Suomessa että maailmalla. Materiaalina saatetaan käyttää Raamattua, muita tekstejä tai musiikkia. Alustuksen pohjalta keskustellaan vapaasti."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Unitarismi

    Kuulostaa ihan Tyrannuksen koululta, mutta sen liberaaliteologiselta versiolta! (Apt 19) Paavali oli tiukan dogmaattinen ja tuomitsi ankarasti omaa evankeliumiaan vastaan opettavat heresiat ja hereetikot. Liekö Suomessa muitakin unitaareja kuin nuo Suomen Unitaariuniversalistinen Seura Ry:n unitaarit?

    • Joo- kalat ui oikealta vasemmalla vastavirtaan ja toisilla vasemmalta oikealle myötävirtaan. Kala menee vastavirtaan kutemaan ja kuolemaan, mutta toiset kalat myötävirtaan merelle päin ja elämään. Summasumaarun hepreaa luetaan oikealta vasemmalle ja Suomea vasemmalta oikealle! Joten. Kannattaa kattoa mitä logoja peräloosteriinsa liimaa ennenkuin alkaa liikenteessä kaahailemaan tahi liiaksi jarruttelemaan! JÄRKEÄKIN SAA KÄYTTÄÄ sanoi yksi entinen työnantajani. SAA käyttää.

      -palvominen eri asia kuin palvelu!-

    • Joten, miksi rukoilla loputtomiin naapurilleen polttopuita talven varalle "kokouksissaan" ja kokoonutumisissaan? SATAAKO NIITÄ yhtä-äkkiä taivaalta? Itellä lompsa täynnä ja vaan rukoillaan. Anna, anna, Herra. Anna sitä, anna tuota, anna tätä.. Ja ei YHTÄÄN ITE YRITETÄ! Pankaaki nyt saatanat edes kerran, jos toisenkin lakki kiertämään " kokouksissanne", jos tilanne eteen. Ite Te niitä saatana antikristuksia olette toiminnallanne, kun ette edes YHTÄÄN YRITÄ! Tämä TILANNE TOSI, ja jo havaittu!!!

      -apuri- (tästä maasta)

    • Onko aika tosiaan PAHA, vai ookko ITE paha? Kuule! Mitä sinulle joku yrittää PUHUA, kirjoittaa. MIKÄ ON ANTIKRISTUS, vai JEESUS nasaretilainen. Kumman HALUAISIT ennemmin? mieti sitä. Kumpaa ootat? Mieti sitä! Kummasta SAARNAAT. Mieti SITÄ. Ja auo vasta sitte turpaas, näinkin ITSENÄISESSÄ Suomen valtakunnassa. Te perkeleen, käärmeensikiöt! Kuka sano? Ja missä Kirjassa.

      - eräs kundi-

    • Joo- mikä Kristuken morsian? Onko se joku musta leski, joka suree, vai onko jotakin muuta ja elävää? Musta leski luonnon eläin, Taivaan Isän luoma ja sinällään arvollinen. Ei skorppioni, eikä musta leski, hämähäkki. Ajatelkaa ny vähän mitä "profetoitte" ja ihan oikeesti TUTKIKAA" Kirjaa! Ennenkuin avaatta turpanna, nniinkuin ootta aina tehny, omiin intresseihin vedoten! Morsian valkoinen-perinteisesti-niinkuin-aina-ennenkin...lukee kyllä kirjassa, jos yhtään tutkii ja leikkaa!

  • Onko unitarismi Jeesuksen jumaluuden kieltämistä, jos unitaari uskoisi, että sama Jeesus on toiminut niissä kolmessa roolissa, joita muut selittävät kolmeksi eri persoonaksi?

    Miksi sitten olisi tärkeää pitää kiinni kolmen persoonan tai roolin opista? Jotta ymmärrettäisiin Ilmestyskirjan kolme petoa:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15400279/jumala-ilmestyskirjan-sarvipaa

    • No huh huh, mitä sekoilua.

    • Anonyymi kirjoitti:

      No huh huh, mitä sekoilua.

      Minä en kadu! En totaalisesti kadu, mitä illalla kirjotin...en kadu, enkä tuu katumaan...sellasia Te olette! KÄÄRMEITÄ! Mutta minoonkin kalkkaro. Nopea, tehokas, kiivas, puolustuskykyinen... kaikki totta, mitä tonne ylempää laiton. Arvon toverit, kattokaa ny ihan oikeesti, mitä temppelissänne tahi kammiossanne rukoilette ja YRITTÄKÄÄ ihan oikesti TEHDÄ jotakin, ja vasta sitten ruvekkaa ennustelemaan jotakin. Perkeleet, ootta ku mustalaisakkoja kaikki, kortteineen ja palloineeen!

  • Unitaareja on Suomessa ehkä noin 30 henkilöä järjestäytyneenä tai julkisesti tunnettuja, joten unitarismi ei ole mikään vakava uhka Suomen kristillisyydelle. Maailmanlaajuisestikin heitä on vain 144 000, joten ei hätää. Kristittyjä on satoja miljoonia pelkästään helluntailaispohjaisissa herätysliikkeissä!

    • Unitaareja paljon enemmän on Jehovan todistajia ja muita areiolaisia, jotka pitävät Jeesusta isää alempana jumal-olentona, joka on kuitenkin tämän maailman luoja ja kaikkien luotujen Herra.

      Yhteistä näille molemmille on Helvetin ikuisuuden kieltäminen (kärsimys ei olisikaan loputonta). Se on vaarallinen harhaoppi, sillä kuka uskoisi Jumalaan, ellei pelkäisi ikuista ja päättymätöntä piinaa tulijärvessä?! Myöd adventistit ovat langenneet tuohon saatanan ansaan, jolla pyritään rohkaisemaan ihmisiä pysymään epäuskoisina ja synneissään, kun eivät pelkää kuoleman jälkeistä rangaistusta kärsimyksineen: tuskaa ja vaivaa helvetin liekeissä.

    • Sinä siis haluat vähätellä tätä asiaa ?

      Miksi siis näillä foorumeilla huseeraa useita "unitaareja" kiivaasti oppejaan levittämässä ?

      En usko muuten siihen, että heitä oikeasti olisi noin vähän kuin annat ymmärtää.

      Siis erittäin moni unitaari ei uskalla suoraan tunnustautua sellaiseksi, sillä heidät hyljättäisiin sen vuoksi vääräoppisina.

      Eivätkä he silloin voisi vapaasti levittää harhaoppiaan, vaan se estyisi ja he saisivat laajaa vastustusta.

      Eksyttäjä siis SALAA kuljettaa harhaoppeja seurakuntaan eli pyhien yhteyteen, hyvin hyvin harva eksyttäjä siis tekee sitä julkisesti ja omalla nimellä.

      2. Piet. 2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

      Nämä unitaarit siis ovat juuri noita, jotka siis salaa kuljettavat harhaoppejaan uskovien keskuuteen, ja kun he sanovat, että Jeesus ei ole Jumala, niin he siis kieltävät Jeesuksen olevan Sana eli Jumala !

      Johannes 1
      1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      1. Johanneksen kirje 4
      1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

      No, tämä siis on vakava asia, jota ei kannata vähätellä tässä lopun ajassa !

      Sana lisäksi varoittaa vähäisestäkin hapatuksesta, eli harhaopista, se nopeasti hapattaa koko taikinan eli koko Seurakunnan siis !

      Gal. 5:9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.

      Matt. 16:11 Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."

      Matt. 16:12 Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sinä siis haluat vähätellä tätä asiaa ?

      Kuka jaksaa lukea sellaisten harhaoppisten viestejä?

      Hanki sinäkin elämä ja tee jotakin muuta kuin päivystät harhaoppisina pitämiäsi ihmisiä tällä foorumilla 24/7!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuka jaksaa lukea sellaisten harhaoppisten viestejä?

      Hanki sinäkin elämä ja tee jotakin muuta kuin päivystät harhaoppisina pitämiäsi ihmisiä tällä foorumilla 24/7!

      Eikö sanoma taaskaan maistu ?

      Vai miksi kiukuttelet minulle ?

      Paljastinko taas sinun harhaoppejasi perin ikävästi ?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuka jaksaa lukea sellaisten harhaoppisten viestejä?

      Hanki sinäkin elämä ja tee jotakin muuta kuin päivystät harhaoppisina pitämiäsi ihmisiä tällä foorumilla 24/7!

      Olen varmasti kuin ikävä piikki teidän lihassanne, josta ette pääse eroon.

      Siis kun paljastan teidän harhaoppinne Sanalla ja sen terveiden opetusten ja sanojen avulla.

      Mutta ei kuule auta mitään, kirjoittelen täällä niin kauan kun Herrani ja Jumalani haluaa ja katsoo hyväksi.

    • Taas valhetta vain:

      " Unitaareja on Suomessa ehkä noin 30 henkilöä järjestäytyneenä tai julkisesti tunnettuja, joten unitarismi ei ole mikään vakava uhka Suomen kristillisyydelle. "

      Juutalaisia eli unitaristeja suomessa n 1300 !

      Jehovantodistajia noin 18 000 !

      Nuo eivät siis usko Jeesuksen olevan Jumala, vaan juuri kuten perus unitaristit siis uskovat eli kieltävät siis Jeesuksen Jumaluuden !!!

      Varmasti on muitakin ryhmiä, eli porukkaa on paljon oikeasti.

      Mutta mitä yhteistä noilla eri unitaari ryhmillä siis on ???

      He ovat uskosta osattomia kaikki !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Taas valhetta vain:

      Unitaarit uskovat tyyppillisesti siihen, että Jeesus kristus on Jumalan poika ja herra: se messias, jota juutalaiset ovat odottaneet ja yhä vielä osa heistä häntä odottaa.

      Juutalaiset eivät ole unitaareja. He eivät tunnusta Jeesusta kristukseksi ja Jumalan pojaksi, herrakseen ja jumalakseen. Unitaarit tunnustavat.

      Unitaarit eivät usko kolmiyhteiseen jumalaan ja suuri osa ei edes areiolaisuuteen. Jehovan todistajat ovat areiolaisia eli uskovat Jeesuksen olevan ylienkeli Mikael ja ikivanha taivaallinen henkiolento, kaiken luoja tai siihen osallistunut herra.

      Unitaarit eivät usko, että Jeesus ja Mikael ovat sama henkilö. Unitaarit pitävät lähtökohtaisesti Jeesusta pelkkänä ihmisenä, mutta heidän joukossaan on myös areiolaisia ja niin kuin aiemmin luimme: unitaari voi olla jopa agnostikko tai ateisti Wikipedian mukaan! Unitaarit eivät siis ole Jehovan todistajia.

      Unitaarit eivät ole tyypillisesti uskosta osattomia. He uskovat Raamatun kirjoituksiin ja niiden mukaan Nasaretilaiseen Jeesukseen, jonka Jumala on herättänyt kuolleista ja korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi sekä seurakunnan pääksi taivaissa.

      Jos hyökkäät unitarismia vastaan, niin älä sekoita sitä areiolaisuuteen tai Jehovan todistajien Vartiotorniseuran oppeihin.

      Kirjoitit :" Unitaarit eivät usko kolmiyhteiseen jumalaan ja suuri osa ei edes areiolaisuuteen"

      "Jehovan todistajat ovat areiolaisia eli uskovat Jeesuksen olevan ylienkeli Mikael "

      Vellit ja puurot sekaisin sinulla !!AREIOLAISUUS on usko yhteen ainoan Jumalaan, Jumalaan poikaan messiaan Jeesuksen ei enemmän tai vähemmän, ei mitään poistettu tai lisättyy . Ns Jeesuksen" jumaluus" ei pelasta sinua vain usko että Hän on Jumalaan poika ja messias ja usko Hänen sanoja ja tomi niiden sanojen mukaan.

      JT:laiset uskovat että Jeesus on enkeli eikä Jumalaan poika.

      Olli Mäkelä

      Jehovat sen tunnustavat, että Raamatussa enkeleitä on sanottu Jumalan pojiksi ja siinä mielessä myös Jeesus/Mikael on Jumalan poika.

      https://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/kysymyksia/jeesus-jumalan-poika/

      Areiolaisuus on sitä, että ei uskota Jeesuksen olevan Jumala, mutta uskotaan hänen olleen olemassa ennen maailman luomista ja luomassa tätä maailmaa Isän kanssa sekä toimineen Sanana. Jehovan todistajat tunnustavat uskoaan samalla tavalla kuin areiolaiset näiltä osin, vaikka kaikki areiolaiset eivät pidäkään Jeesusta ja Miikaelia samana olentona.

      https://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysyttyä/mitä-jehovan-todistajat-uskovat/

      "Jeesus ei ole Kaikkivaltias Jumala. Raamatusta ei myöskään löydy perusteita kolminaisuusopille"

      "Jumala. Me palvomme ainoaa tosi Jumalaa, kaikkivaltiasta Luojaa, jonka nimi on Jehova (Psalmit 83:18; Ilmestys 4:11). Hän on Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen Jumala (2. Mooseksen kirja 3:6; 32:11; Johannes 20:17)."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Areiolaisuus

      "Areiolaisten mukaan Kristus eli kolminaisuuden toinen persoona Poika ei ollut samaa olemusta kuin Isä.[3] He myös kielsivät Kristuksen iankaikkisuuden eli sen, että tämä olisi "Isästä iankaikkisuudessa syntynyt”, ja katsoivat tämän olevan Jumalan ensimmäinen luomus.[2] Täten areiolaiset käytännössä kielsivät Jeesuksen jumaluuden. Areiolaisuus perustui Areioksen pyrkimykseen saattaa perinteinen kolminaisuusoppi sopusointuun platonilaisen teologian kanssa. Tämän vuoksi Areios määritteli, että vain Isä on transsendenttinen Jumala, kun taas Poika oli Logos, joka vastasi platonilaista demiurgia"

    • Suurin osa helluntailaisista asuu siis Afrikassa ja Aasian köyhemmissä osissa. Pitäisikö sieltä tuoda lisävahvistusta Suomeen?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Unitaareja paljon enemmän on Jehovan todistajia ja muita areiolaisia, jotka pitävät Jeesusta isää alempana jumal-olentona, joka on kuitenkin tämän maailman luoja ja kaikkien luotujen Herra.

      Yhteistä näille molemmille on Helvetin ikuisuuden kieltäminen (kärsimys ei olisikaan loputonta). Se on vaarallinen harhaoppi, sillä kuka uskoisi Jumalaan, ellei pelkäisi ikuista ja päättymätöntä piinaa tulijärvessä?! Myöd adventistit ovat langenneet tuohon saatanan ansaan, jolla pyritään rohkaisemaan ihmisiä pysymään epäuskoisina ja synneissään, kun eivät pelkää kuoleman jälkeistä rangaistusta kärsimyksineen: tuskaa ja vaivaa helvetin liekeissä.

      Tähän sinun näkemykseesi voisi yhtyäkin ikuisesta tulijärvestä jumalattomille. Sehän olisikin ihan oikeus ja kohtuus PEDON KUMARTAJILLE IKUINEN TUSKA TULIJÄRVESSÄ.

      1234567---

  • Kuka vitun tollo uskoisi sellaista ihmistä, joka asettuu "Jumalan temppeliin" ja sanoo olevansa "Jumala"?!

    Nykyihminen on sen verran älykäs, että häntä ei kuseteta, mutta toki jotkut pipipäät hihhulihörhöt voivat korottaa keskuudestaan kenet tahansa "Jumalan" asemaan ja palvovat häntä jumalaan. Eivätkö kaikki kristityt niin tee?

    Palvovat jotakin partajeesusta jumalanaan, vaikka heppu oli pelkkä rakentajan poika ja kylähullu saarnamies, kansanparantajakin?

    • Uskosta osattomat Juutalaiset uskovat, sillä he odottavat yhä Messiasta / Vapatajaansa, kun Jeesus ei heille sellaiseksi kelvannut.

      Ja siksi se "kadotuksen lapsi" sinne juutalaisten temppeliin meneekin !

    • Anonyymi kirjoitti:

      Uskosta osattomat Juutalaiset uskovat, sillä he odottavat yhä Messiasta / Vapatajaansa, kun Jeesus ei heille sellaiseksi kelvannut.

      Ja siksi se "kadotuksen lapsi" sinne juutalaisten temppeliin meneekin !

      Eikös se Raamatun Antikristus ole sellainen heppu, jota koko maailma palvoo Jumalanaan ja kumartaa häntä tai hänen kuvaansa?

      Etkö edes tuon vertaa Raamattua ymmärrä ja sitten vielä pyrit muita opettamaan!

      Ettet vain itse ole harhaoppinen antikristus ja villitsijä?!

      Lukisitko hieman enemmän Raamattuasi ?

      Tässä on kaksi eri petoa !

      ENSIMMÄINEN PETO:
      1 Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
      2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
      3 Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
      4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
      5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
      6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
      7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
      8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
      9 Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
      10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

      TOINEN PETO ELI ANTIKRISTUS !!!
      11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.

      KUIN KARITSAN SARVET ELI ANTIKRISTUS !!!
      12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.

      SAA KUMARTAMAAN ENSIMMÄISTÄ PETOA !!!
      13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
      14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
      15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
      16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
      17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
      18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

      Antikristus eli kadotuksen lapsi saa siis ihmiset kumartamaan ENSIMMÄISTÄ PETOA, EIKÄ SIIS ITSEÄÄN !

      Mutta minä en ala sitten näistä vääntämään, sillä se on kaltaisesi vänkääjän kanssa ihan turhaa !

      2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
      2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      Eiköhän tuollainen heppu kuule vaadi kumartamaan itseään eikä jotakin toista?

      Luuletko tosiaan, että ihmiset ovat nykyään niin tyhmiä, että palvovat ihmistä jumalanaan, kun sellainen sitä väittää?

      Kovinpa lapsellista on uskosi, jos sellaista luulet!

      Katsele vähän ympärillesi! Käy ulkona! Avaa televisio! Seuraa uutisia!

      Etkö näe, että uskonnot menettävät jatkuvasti merkitystään ja yhteiskunta maallistuu?

      Miten ihmeessä saat sellaiset ihmiset kumartamaan itse itsensä jumalaksi korottavaa hihhulihörhöä, jotka eivät usko edes Jumalan olemassa oloon puhumattakaan siitä, että lähtisivät jonkun lahkosi juttuihin mukaan?

      Tai jos kyseinen heppu on juutalainen, niin miten saat heidät kumartamaan häntä?

      Tai jos on muslimi, niin luuletko, että muslimit alistavat koko maailman valtansa alle ja kaikki pitävät sitä Mahdi-heppua tai Isaa jumalana ja kumartavat häntä?

      Mietipä vähän ennen kuin alat vaahdota omia häpeitäsi täällä!

      Väitätkö, että koko maailma ei kumarrakaan petoa ja palvele sitä?

      Kuten sanottua jo edellä, sinun kanssasi ei kannata vääntää, kun et usko edes sitä, mitä Raamatussa selvästi luki !

      Sinulla ei ole mitään muuta tarkoitusta touhussasi, kuin yrittää saada minut sanoistani jotenkin kiinni, ja kun sitten kuvittelet ymmärtäväsi ihmis "viisautesi" kautta asiat paremmin, niin sinä jankkaat samoja asioita loputtomasti.

      Tässä viestissäsi se touhu jo alkoi, ja minä siis jo ennalta tuon asenteesi ja touhusi tiesin ja tunsin.

      Eli katsotaan sitten kun se "kadotuksen lapsi" ilmestyy, että miten hän toimii !!!

      No, se pitää vielä sanoa, että Jeesus korotti Isää ja oli Isän asialla !

      Antikristus / kadotuksen lapsi korottaa taas saatanaa ja on hänen asiallaan !

      Vaikka hän toki siis väittääkin olevansa Jumala ja Jumalan asialla, niin samaan tyyliin tuo systeemi menee !

      Niin ja sen kadotuksen lapsen siis tulee olla juutalainen ja Daavidin sukua todistetusti, sillä muuten eivät ne juutalaiset häntä vastaan ota, ja heille siis kadotuksen lapsi väittää olevansa Jumala ja tekee ne tunnustekonsa, sillä niitä juutalaiset ovat aina etsineet ja halunneet:

      1. Kor. 1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja

      11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
      12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
      13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
      14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

      Mutta en ala siis jankkaamaan, vaan tämä oli tässä, kelpaa tai ei !!!

      Eikä sinulle tule kelpaamaan millään koska vastustat kaikkea Totuutta !!!

  • En tiennytkään, että kristittyjen joukossa on niin järkeviä ihmisiä, että pitävät Jeesusta pelkästään ihmisenä eivätkä palvo häntä jumalanaan!

    Kiitos tästä tiedosta.

    Pitääpä tutustua tarkemmin heidän näkemyksiinsä, vaikka kristinusko ei sinänsä minua kiinnosta. Jos unitaarien joukossa on agnostikkoja ja jopa ateisteja, niin sehän on hieno juttu: vihdoinkin on mahdollista puhua avoimesti ja järkevästi asioista antamatta fundamendalismin pilata hyvät jutun aiheet!

    Uskontojen syntytapa ja syyt on mielenkiintoinen aihe samoin kuin eri uskonnot sekavine oppeineen ja uskomuksineen, jotka saavat ihmiset käyttäytymään sangen oudolla tavalla ja luottamaan rituaalien tai taikasanojen ihmeelliseen voimaan... ja totuuden kieltäminen on hyvin yleistä uskonnoissa. Jospa joku uskovainen rohkenisi lopulta tunnustaa kristinuskon ja Raamatun kusetuksen? Toivo ei siis ole turhaa ihan kaikkien uskovien kohdalla!

    • Tässä TAAS yksi kiero käärme vääntämässä kieroon ihan kaikkea !

  • No, onhan toki paljon muutakin, mikä aiheuttaa sen laajan luopumuksen !

    Mutta kaiken kaikkiaan on tärkeää antikristuksen kannalta se, että Jeesus ei olisikaan Jumala.

    Moni seuraa "tunnustekoja" ja himoitsee siis sokeasti ihmeitä ja merkkejä ja lähtee seuraamaan eksyttäjiä ja saa pahimmillaan riesakseen toisen hengen !

    Matt. 24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos (olis) mahdollista, valitutkin.

    Moni taas seuraa ja himoitsee tietoa ja lähtee seuraamaan "tiedon nimellä kulkevaa valhetitetoa", kuten nämä unitaaritkin ovat tehneet.

    1. kirje Timoteukselle 6
    20 Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä,
    21 johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne!

    1. Korinttolaiskirje 1
    22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
    23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
    24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

    Kirkkokunnat taas eksyivät "ekumeniaan" joka opettaa, että Jumalan luo ei olekkaan Yksi Tie, eli Kristus, vaan on monia teitä, ja jopa buddhalaiset siis ovat Jumalan lapsia ja heilläkin on vain oma tiensä Jumalan luo !

    Eli kaikille eri ryhmille siis on omat erityis eksytyksensä !

    Mutta kaikissa siis on yhtäläistä se, että Kristuksen asema Jumalana ja Yhtenä Ainoana Tienä kiistetään.

    Eli kaikissa on kyse siis Jeesuksesta eli Sanasta eli Elävästä Jumalasta luopumisesta, ja eri "teitä" ja "keinoja" asetetaan Kristuksen tilalle !

    Luopumus on siis todellla laajaa ja kokonaisvaltaista tässä pahassa maailman ajassa.

    Joka valmistaa siis ihmiskuntaa vain antikristuksen vastaanottamiseen ja hänen hyväksymisekseen Jeesuksen, eli Herramme ja Jumalan tilalle !

    Johannes 20
    27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".

    28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

    29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

  • Unitarismi on varmasti kaikille ihmisille yhteinen uskomus siinä mielessä, että he uskovat lopulta pääsevänsä johonkin hyvään, mikäli siis uskovat kuoleman jälkeiseen olemassoloonsa. (siis muuten kuin mätänemisena arkussa, palamisena karrelle krematoriossa tai atomien yhtymisena universumiin jne.) Totuus Raamatun mukaan on kuitenkin vastakkainen ihmisen kuvitelmille ja mikäli ihmisen elonmatkalla ei tapahdu jotain, niin valitettavasti ihmisen päämääränä on Helvetti. Ei ole siis ihme, että maailma on täynnä uskontoja ja kirkkokuntia, jotka eivät suinkaan koita pysäyttää tuota ihmisen luonnollista liukumista helvettiä kohti, vaan lähinnä varmistavat sen, että ihminen ei saisi ja lopulta ei enää haluaisikaan totuutta ja päätyisi kuvitelmineen hyvyydestä ja uskontonsa/kirkkonsa riittävyydestä suoraan Helvettiin (ateismi ja väärä usko varmistava ihan yhtä varmasti helvettiin joutumisen). Kannattaisi siis hylätä turhat uskonnot ja väärät kirkot ja vain uskoa Jeesukseen Kristukseen pelastuksena.

  • Antikristuksen oppi on Johanneksen kirjeissä gnostilainen heresia, jonka mukaan Jeesus kristus ei ollut ihminen - lihaa ja verta oleva - eikä ole sen vuoksi kärsinyt ja kuollut ristillä, joten Jumalakaan ei ole häntä voinut kuolleista herättää. Nämä doketistit kielsivät siis evankeliumin ja Jumalan sanan, joten siinä syy, miksi Johannes sanoi heitä villitsijöiksi ja antikristuksiksi.

    Jos joku kieltää sen, että Jumalan poika Jeesus on kärsinyt ristillä kuoleman ja Jumala on herättänyt hänet kuolleista, minkä jälkeen korotti hänet seurakunnan pääksi ja kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi, niin sellainen ihminen on antikristus ja villitsijä. Ei tässä sen kummemmasta ole kysymys.

    Laittomuuden eli synnin ihminen on sitten se "toinen Jeesus" ja väärä kristus, jota katolinen kirkko on palvonut Jumalanaan ja syrjäyttänyt lopulta Isän kokonaan valtaistuimeltaan. Tämä katolinen uskonto on kehittynyt kristinuskon pohjalta ja muuttunut nykyiseen muotoonsa helluntailaistyyppisissä karismaattisissa herätysliikkeissä.

    Näissä ei puhuta enää mitään isästä Jumalasta: Jeesus on korotettu isän paikalle valtaistuimelle ja Pyhää Henkeä korotetaan ylistyslauluissa ja juovutaan siitä villitsevästä hengestä, jota Jumalan pyhäksi hengeksi väitetään, vaikka se on riivaajan henki. Nämä herätysliikkeet ja uskovien yhteisöt ovat täynnänsä kaikenlaista valheellista hengen manifestaatiota, ahneutta, rahanhimoa, valheita sen toisen Jeesuksen tekemistä ihmeteoista ja sairaiden parantamisesta ja jopa kuolleista herättämisistä, jne.

    Unitarismi on täysin vapaa näistä hurmahengistä ja edustaa siten mitä terveintä kristillisyyttä. Siellä ei olla turhan dogmaattisia, joten avoin keskustelu Raamatusta ja uskoon liittyvistä vaikeistakin kysymyksistä sallitaan: sitä käydään jatkuvasti Unitaariuniversalistien kokouksissa! Käypä katsomassa ja osallistu! :)

  • Johtuisiko kehitys siitä että Jeesuksen ja raamatun uskottavuus lähestyy asymptoottisesti nollaa. Jessellä toki oli muutamia ihan hyviäkin ajatuksia mutta ei sen vuoksi kannattaisi ylläpitää kulttia.

    • Vaikka uskonnot kehittyvät ja kristinusko ei tee tässä asiassa poikkeusta, niin tuskinpa suurin osa kristityistä on kuitenkaan valmis hylkäämään uskon Jeesuksen Jumaluuteen ja Kolminaisuusoppiin?

      Nuohan ovat kristinuskon pilareita eikä kristinuskoa olisi ilman niitä!

      Uskottavampaa on se, että kristinusko menettää vähitellen merkityksen kansan valtaosan elämässä ja kuihtuu hiljalleen pois tai jää pienen marginaalisen hihhuliryhmän kultiksi.

      Kun tieto lisääntyy ja tiede kehittyy, niin ihmiset alkavat ymmärtää uskontojen valheet ja kusetukset, niin että eivät enää lankea niiden vietäviksi ja hallittaviksi. Vapaus lisääntyy ja maailmasta tulee entistä sekulaarimpi, mikä on hyvä asia koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

  • Kuka mahtaa olla se ihminen, jonka katolinen kirkko on korottanut yli kaiken palvottavaksi Jumalaksi ja joka on syrjäyttänyt jopa isän Jumalan valtaistuimeltaan?

    Jeesus kristus, Nasaretilainen (tai niin väitetään, mutta kyse on tietysti toisesta Jeesuksesta kuin siitä, josta Raamattu kertoo: kyse on antikristuksesta, väärästä kristuksesta).

    Tuo nyt pitäisi olla itsestään selvää niille, jotka Raamattua ja kristinuskoa tuntevat. Kristityt palvovat ihmistä jumalanaan. Se ei ole edes salaisuus.

    Se on kuitenkin pimitettyä nimeltään kristityiltä, että he edustavat antikristuksen kirkkoa maan päällä ja palvovat epäjumalaa/ epäjumalia yhden ja ainoan elävän Jumalan sijasta, jota Nasaretilainen Jeesus kutsui isäkseen ja meidän taivaalliseksi isäksemme korottamatta itseään koskaan hänen vertaisekseen tai hänen paikalleen ja antamalla siten kaiken kunnian isälle, jolla on myös kaikki valta ja voima, niin että hän on voinut ne pojalleen Jeesukselle antaa ja alistaa kaiken hänen valtaansa.

    Vain Korkein ja Kaikkivaltias voi sellaista tehdä eikä Jeesus ole sellainen. Jumala on alistavat tulevan maailman ihmisen kristuksen Jeesuksen valtaan pyhien kirjoitusten mukaan. Tätä eivät eksyneet ymmärrä.

  • Eksytykseen täytyy käyttää sanoja väärin, jotta se johtaa harhaan, se on taistelua elämästä.
    Sanojen takaa vasta sisäinen maailma aukeaa, kontestuaalinen tausta.
    Tekoäly voi toimia tulkkina jotta käsitteet saa saman merkityksen, se vasta olisi demokratiaa isolla D:llä. Kuka on esteenä?

  • Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä. 1Joh.4:12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.... Jos Jeesus Jumala, olisi viitsinyt katsoa peiliin, niin olisi nähnyt Jumalan.

  • Lapsikin tietää sen, että ihminen ja Jumala ovat eri olevaisia.

    Ihminen on Jumalan luoma olento, Jumala on luoja.

    Molemmilla on oma tietoisuutensa.

    Jeesus ei voi olla ihminen ja Jumala yhtä aikaa olematta ihmisenä Jumalan luoma ja hänestä erillinen olevainen.

    • 2. Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa

      Jumala teki ihmisen "kuvakseen" !

      Ihmisessä on siis:

      1) Ruumis, eli näkyvä osa !

      2) Sielu eli silmillä näkymätön ihmisen olemus !

      3) Henki, eli ihmisen henki, kuten Sana selvästi sanoo !

      Jumalassa on nämä 3 myös !

      1) Jeesus on se näkyvä osa eli ruumis, Hän on myös Sana, eli Sanan kautta Jumala ilmaisee itsensä meille.

      8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme".
      9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
      10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
      11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

      2) Isä on se sielu eli Jumalan olemus, joka on silmin katsoen näkymätön, ja siksi ei Häntä ole kukaan koskaan voinutkaan eikä voikkaan nähdä, mutta Poika on Hänet siis iloittanut ja Pojassa näemme Sanojen ja Tekojen kautta Jumalan !

      3) Pyhä Henki on sitten se Jumalan Henki, joka tietää sen, mitä Jumalassa on ihan kuten ihmisen henki tietää sen, mitä ihmisessä on !

      1. Kor. 2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

      Näin Jumala on tuon "kuvan" kautta kertonut meille itsestään.

      Eikä ole siis kolmea ihmistä, vaikka on erotettavat ruumis ja sielu ja henki !

      Samoin ei ole kolmea Jumalaa, vaikka on siis Isä ja Poika ja Pyhä Henki !

      Mutta unitaarilla siis on 3 jumalaa Raamatun mukaan, siitä viestini tähän perään !!!

  • Minulle Herra puhui aamulla siitä, että "unitaarilla" on oikeasti Raamatun terveen opetuksen mukaan jopa 3 "jumalaa", vaikka hän väittää olevan olemassa vain yksi Jumala !

    Lisäksi hänen mukaansa uskovassa on 4 eri henkeä, siis Raamatun opetuksen mukaan !

    Siis Raamattu sanoo ja opettaa, että ihmisessä on ensinnäkin ihmisen oma henki !

    1. Kor. 2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

    No sitten Sana sanoo selvästi, että me olemme Elävän Jumalan temppeli, eli Jumala asuu meissä, ja unitaarin mukaan siis Isä vain on Jumala ja siten Isä asuu uskovassa, eli tässä on taas yksi Henki eli jo toinen Henki !

    1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

    No sitten Raamattu sanoo, että uskovassa asuu Pyhä Henki, ja taas unitaari ei pidä Pyhää Henkeä Jumalana ja siten uskovassa asuu jo kolmas Henki !

    2. Tim. 1:14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.

    Hyvin selvästi sanottu siis !!!

    No, Raamattu puhuu myös niin, että Kristuksen Henki asuu meissä, ja kun "unitaarille" Jeesus siis ei ole Jumala, niin nyt on jo siis 4:s Henki, joka asuu uskovassa !!!

    Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa

    1. Piet. 1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.

    Niin ja tämä edellisen Raamatunkohdan on siis täysin mahdotonta olla totta, jos uskomme "unitaareja" sillä eihän Kristuksen Henki voinut millään olla vanhan liiton aikaisissa Jumalan palvelijoissa, sillä "unitaarin" mukaan Jeesus oli vain ihminen eikä Jumala.

    Siis ihminen syntyy tänne, eikä kukaan ihminen ole ollut olemassa ennen syntymäänsä !

    No, en lavertele enempää, mutta nyt siis näemme Raamatun valossa sen selvästi, että ihan OIKEASTI "unitaarilla" EI OLE VAIN YKSI JUMALA, vaan itseasiassa JOPA KOLME JUMALAA !!!

    Eikä ole nyt mikään ihme se, että esim. "unitarismiin" uskova Haipola on pitkälti jo luopunut uskostaan ja on omien sanojensa mukaan "agnostikko" !

    agnostikko (4-A)
    henkilö, joka ei väitä tietävänsä, onko jumalaa olemassa; agnostisismin kannattaja; henkilö, joka ei väitä tietävänsä onko jumalaa olemassa tai ei, koska sen olemassaoloa ei voi todistaa, mutta ei myöskään kiellä jumalan olemassaoloa, koska sitäkään ei voida todistaa

    Tuosta linkistä voi lukea asiasta:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Agnostisismi

    Siis jos omat, itse omaksutut opit(harhaopit), ovat noin pahasti ristiriidassa Raamatun terveen opetuksen kanssa, niin viehän se varmaan lopulta epäuskoon ja pahimmillaan luopumukseen !

    Mutta surkuhupaisaa oli todeta tämä, että "unitraarilla", joka siis omien sanojensa mukaan uskoo vain yhteen Jumalaan, onkin niitä peräti KOLME,
    siis Raamattuun perustuen ja sen mukaan tutkittuna !

    VOI TUOTA SYVÄSOKEUTTA !

  • Niin kun se ainakin on totta, ettei kukaan tieteen edustaja kuvittele ihmisten aivokapasiteetin riittävän antamaan yhtä suurta totuuden mukaista vastausta siihen, miksi ja miten maailmankaikkeus on syntynyt. Tiedemiehetkin tietävät den, että oln niin suurista asioista kyse, näkymättömistä asioista, että tutkiminen on todella puutteellista. Jokainen tiedemies tietää tuon ja on nöyränä liikkeellä eikä ylhäältä päin tietämässä varmaksi niitä mahdollisia löydöksiä, joita ovat tehneet.

    Tiede elää koko ajan ja informaatio. Tieteen vastaukset ovat muuttuvia sen mukaan mitä uusia löydöksiä tulee vastaan. On paljon mitä ei olla löydetty.

    • Ja nämä uudet löydökset muuttavat tietoa ei vain niin että löydetään uusia tutkimustuloksia uusina ilmiöinä vaan että nuo uudet ilmiöt vaikuttavat entisiin tuloksiin.
      Tietoa muutetaan sitä mukaan kuin uutta löytyy. Se mitä on jossain asiassa pidetty jo löydettynä ja selvänä asiana, ei uusien löydöksien valossa enää olekkaan samanlainen kuin ennen.

      Tiede voi vain todeta, että tämän hetkisten tutkimusten valossa näyttää siltä ja siltä.

  • Tämä selvä, kiitos "avattarelle". Avaudutaan, kun avataan.

  • Riivaajahenget eivät ole mykkiä. Ne osaavat puhua. Tulipahan tämäkin taas jälleen kerran nähtyä ja kuultua !!!

  • Sokea taluttaa sokeaa! Ette tunne kirjoituksia ettekä historia, puhutte siitä mitä ette tunne eikä tiedä.

    Danielin kirjassa on kerrottu pedon sarvista ja kuinka yksi pieni sarvi kukisti kolme sarvea. Tuo pieni sarvi oli Paavi ja Vatikaani

    Daniel 7:8 "Minä katselin niitä sarvia ja näin, että niiden väliin kasvoi vielä pieni sarvi, ja entisistä sarvista kolme irtosi sen tieltä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät, ihmisen silmien kaltaiset, ja suu, joka puhui suuria sanoja."

    Herulit, vandaalit ja itä-gootit olivat nuo kolme sarvea, jotka reväistiin pois paavinvallan nousun tieltä. Nämä kolme valtakuntaa omasivat areiolaisen kristinuskon. He eivät hyväksyneet pakanalliseen Roomaan yhtyneen katolisen kirkon harhaoppeja kolminaisuudenoppia ja Rooman piispan eli paavin keisarillista asemaa ylitse kaikkien valtakuntien ja kirkkokuntien ja Jumalan sanan. Areiolaiset tutkivat pyhiä kirjoituksia ja muodostivat niistä uskonperiaatteensa, usko yhteen ainoan JUMALAAN. Helluntailaisuus seuraa petoa koska on omaksunut heidän oppiin oman uskonsa. Välillä kannattaa pitää turpa kiinni. Nothing more to say

    Olli Mäkelä

  • > Syynä on se, että kun antikristus tulee ja ilmestyy aikanaan, niin sitä ennen pitää saada aikaan laaja luopumus Kristuksesta, siis lihaan tulleena Jumalana !

    > Siis antikristus eli se "kadotuksen lapsi" ESITTÄÄ ja ESIINTYY Kristuksena, eli hän asettuu tulevaan rekennettavaan 3:een temppeliin ja julistaa itse itsensä Jumalaksi eli siis Kristukseksi, sillä totisesti Kristus On Jumala, joka tuli lihaksi !

    Minun mielestäni on huolestuttavaa se, miten kolminaisuusopin kannattajat ovat hylänneet Jeesuksen ja hänen sanansa. Ei paljoa tekopyhempää voi olla kuin sanoa Jeesuksen olevan Jumala ja mitätöidä hänen sanat ja opetus, ja korvata ne omilla ihmisopeilla.

    Olen sitä mieltä, että vain kolminaisuusopin kannattajat voivat vastaanottaa antikristuksen Jumalana, koska he ovat hylänneet Jumalan sanan.

    Kolminaisuusopin kannattajat pitävät Jeesusta antikristuksena, koska Jeesus sanoo:

    ”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”.
    Joh. 17:3

    ”…Isä on minua suurempi”.
    Joh. 14:28

    Jeesuksen sanojen perusteella Jeesus on Jumalan temppeli, Jumala asuu Jeesuksessa.

    ”Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.”
    Joh. 14:10-11

    Samoin kuin Jeesuksen opetuslapsissa.

    ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?”
    1 Kor. 3:16

    Jeesus on sen ainoan tosi Jumalan lähettämä:

    ”Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla”.
    Joh. 3:34

    ”Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt”.
    Joh. 6:38

    "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt”.
    Joh. 7:16

    ” Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt”.
    Joh. 13:20

    ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus”
    Ensimmäinen kirje Timoteukselle 2:5

    Mutta, voiko kolminaisuusopin kannattaja vastaanottaa Jeesusta ja Häntä, joka lähetti Jeesuksen? Todennäköisesti he vastaanottavat antikristuksen ennemmin ja kuuntelevat mieluummin jotain muuta kuin Jeesuksen opetusta.

    • Jos joku ihminen menee "Jumalan temppeliin" ja se on ihmisten tekemä rakennus eikä ihmisen ruumis, johon henki tai henget voivat mennä, ja se ihminen julistaa olevansa Jumala ja vaatii palvontaa osakseen, niin eikö se ihminen ole nimenomaan katolisessa uskossa oleva kolminaisuusopin kannattaja?

      Juutalaiset eivät usko siihen, että Jumala on ihminen: katoliset sen uskovat! Ja katolisen kirkon tyttäret eli protestantit!

      Nämä eksyneet voivat siis pitää totena sen, että joku ihminen on Jumala, kun asettuu istumaan johonkin ihmisten tekemään rakennukseen (temppeliin), mutta yksikään unitaari tai areiolainen ei sitä tee, koska he uskovat, että isä Jumala on yksin ainoa elävä Jumala ja se Korkein, josta Raamattu puhuu.

      Yksikään jumalaton ateisti tai agnostikko ei suostu kumartamaan jotakin ihmistä, joka väittää olevansa Jumala! He eivät usko Jumalaan!

      Tuskinpa muslimitkaan tunnstavat ketään ihmistä Jumalaksi ja suostuvat häntä kumartamaan?

      Niinpä jäljelle jäävät ainoastaan kolminaisuusopin kannattajat sen eri muodoissaan!

      Jos tuollainen "antikristus" ilmestyy, niin hän on kolmiyhteisen jumalan opin kannattaja ja sanoo olevansa se Jeesus, josta Raamattu kertoo, mutta ei ole hän!

    • Tässä näkyy unitaarien SYVÄSOKEUS !

      Unitaari raukka ei ymmärrä ollenkaan evankeliumin sanomaa kokonaisuutena, ja siksi eksyy niin pahasti Totuudesta !

      Jumalan pelastus suunnitelma ei avaudu siis ollenkaan unitaarille !

      Jeesus oli ja On Sana ja Jumala, joka pelastus suunnitelman mukaan tuli HETKEKSI AIKAA enkeleitä halvemmaksi, eli ihmisen asemaan siis !

      Siinä on pelastus suunnitelman ydin jo kerrottuna, eli Jumala tuli IHMISEN KALTAISEKSI ja oli OLENNALTAAN KUIN IHMINEN, vaikka oli ja Onkin Jumala.

      Siis Jumala tuli lihaksi ja eli keskellämme ja siinä asemassa eli HETKEKSI AIKAA enkeleitä halvempana Jeesus eli Jumala toimi ihmisen asemassa ja ihmisen tavoin, tuodakseen ja saadakseen aikaan pelastuksen !

      Jeesuksen tuli siis pelastus suunnitelman mukaan elää ihmisen keinovalikoimalla ja alisteisena Isälle kuten ihmiset, vaikka olikin ja On Jumala !

      Hänen tuli kärsiä ja kuolla lopulta synnittömänä ja näin tuoda meille pelastus !

      Kun vihdoin kaikki taas asetetaan kuten alussa oli, istuu siis Jeesus Jumalan valtaistuimella ja tulee tuomitsemaan kaikki ihmiset !

      HUOMATKAA !

      Jaak. 4:12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa

      Vain Jumala on Tuomari, eikä kukaan ihminen, yskikään ihminen ei kykenisi oikein kaikkia ihmisiä tuomitsemaan !!!

      No tästä olisi paljon kirjoitettavaa, mutta umpisokea unitaari ei näe taaskaan "metsää puilta" eli ei kykene näkemään KOKONAISUUTTA, eikä siten ymmärrä edes EVANKELIUMIN YDIN SANOMAA, vaan saivartelee yksittäisitsä Raamatunpaikoista vain ja tuijottaa sokeana niitä, ymmärtämättä sitä, että mitän ne oikeasti todistavat Jeesuksesta ja Hänen Jumaluudestaan ja Jumalan pelastus suunnitelmasta !

      Unitaari siis ei ymmärrä koko evankeliumin sanomasta hölkäsen pölähtävää, umpisokea kun on Hengellisille asioille !!!

      Ja tuo edellinen kirjoitus siis vain todistaa sen Totuuden unitaarista !!!

      Jeesus ON siis Jumala, joka tehtiin HETKEKSI AIKAA enkeleitä halvemmaksi, mutta nyt on taas heidän ylpäuolellaan, eikä enkelien yläpuolella nyt, eli TÄLLÄ HETKELLÄ ole kuin Jumala ainoastaan !

      Mutta kaikki siis asetetaan kohdalleen taas lopullisesti vasta sitten tuomioiden jälkeen !

      Mutta tätä kaikkea siis ei unitaari usko, vaan hänelle Jeesus, minun Herrani ja Jumalani, (kuten epäilevä Tuomaskin sanoi oikein), on vain pelkkä ihminen eikä Jumala !

      Siksi heillä siis on TOINEN kristus ja TOINEN evankeliumi kokonaan !!!

      Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      Gal. 1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      1. Johanneksen kirje 4
      1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

  • Olet pahasti sekaisin, jos luulet, että unitaarit ja areiolaiset kumartaisivat sellaista "laittomuuden ihmistä", joka istuutuu "Jerusalemin kolmanteen temppeliin" ja sanoo olevansa Jumala, joka vaatii osakseen palvontaa.

    Unitaarit ja areiolaiset nimenomaan eivät usko siihen, että Jeesus kristus on Jumala, joten miten ihmeessä he voisivat kumartaa jotakuta ihmistä, joka väittää olevansa Jumala ja vaatii kumartamaan itseään?

    Juutalaiset eivät varmasti sellaista ihmistä kumarra, koska he ovat monoteisteja ja nykyään suurin osa heistä on ateisteja tai agnostikkoja!

    Muslimit eivät hekään saa luvallisesti kumartaa ihmistä ja palvoa häntä Jumalanaan: eivät edes Mahdia tai Isaa, joita he odottavat!

    Jumalattomat ihmiset (ateistit, agnostikot, jne.) eivät usko edes Jumalan olemassa oloon, joten miten ihmeessä luulet sellaisten kumartavan Antikristusta, joka julistaa olevansa Jumala!

    Tästä olikin jo kirjoitukseni tuolla, mutta piti ihan uudestaan se sanoa, jotta näkisit, miten typerä sinun väitteesi on ja HARHAOPPINEN !!!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98622848

    • Mitä Raamattu sanoo toisen kristuksen ja toisen evankeliumin julistajista ???

      Siksi teillä siis on TOINEN kristus ja TOINEN evankeliumi kokonaan !!!

      Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      Gal. 1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      1. Johanneksen kirje 4
      1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

      Unitaari ei siis usko antikristukseen, mutta on harhaoppeineen antikristuksen asialla ja jopa siis antikristus itse !!!

      1. Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      TÄMÄ ON SELVÄ SANA:

      Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      Mutta te siis taistelette Totuutta, eli Sanaa ,eli Kristusta ,eli Jumalaa vastaan !!!!!!!!!!!!!!!

  • Hah hah hah!

    Unitaarit muka kumartavat jotakin ihmistä, joka väittää olevansa Jumala!

    Ja areiolaiset (Jehovan todistajat)!

    Ja juutalaiset!

    Ja muslimit!

    Ja ateistit!

    Ja kaikki epäjumalanpalvelijat muista uskonnoista!

    Salli mun nauraa: Hah, hah hah!

    Miksi ihmeessä kukaan sellainen kumartaisi ihmistä ja palvoisi häntä Jumalanaan, joka ei usko siihen, että ihminen on Jumala tai joka ei usko katoliseen harhaoppiin, joka tunnetaan nimellä Kolminaisuusoppi ja sen sisareen Kristuksen kaksiluonto-oppiin?

    Olet pihalla kuin lumiukko! !!!

    Vain katolisessa uskossa olevat eli kolmiyhteiseen jumalaan uskovat voivat edes teoriassa kumartaa ihmistä ja palvoa häntä Jumalanaan, joten Antikristus on varmasti kolmiyhteisen jumalan palvojien väärä kristus ja se toinen Jeesus, josta Paavali kirjoitti ja varoitti Jumalan seurakuntaa! (2Tess 2 ja 2Kor 11:1-4)

    ANTIKRISTUS ON KATOLINEN!

    • Unitaari ei omien sanojensa mukaan siis usko antikristukseen, mutta on Raamatun mukaan harhaoppeineen antikristuksen asialla ja jopa siis antikristus itse !!!

      Mitä Raamattu sanoo toisen kristuksen ja toisen evankeliumin julistajista, eli teidtä ???

      Siksi teillä siis on TOINEN kristus ja TOINEN evankeliumi kokonaan !!!

      Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      Gal. 1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      1. Johanneksen kirje 4
      1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

      1. Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      TÄMÄ ON SELVÄ SANA:

      Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      Mutta te siis taistelette Totuutta, eli Sanaa ,eli Kristusta ,eli Jumalaa vastaan !!!!!!!!!!!!!!!

    • Joten asiasi on paljon pahemmin, kuin itse kuvittelitkaan unitaari !!!

      Sanan mukaan olet siis ITSE yksi antikristuksista !!!

      Kadotus kolkuttaa ovella jo !!!

      Naurattaako sinua yhä ???

      Minua ei naurattaisi ollenkaan tuossa sinun tilanteessasi, vaan etsisin kiivasti tietä pois tuollaisesta !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Joten asiasi on paljon pahemmin, kuin itse kuvittelitkaan unitaari !!!

      LOL

      Kyllä, repeän ihan naurusta, kun luen päättömiä juttujasi!

      Mitä jos jatkaisit avausviestin aiheesta ja kertoisit uudelleen, miten unitaarit, areiolaiset, juutalaiset ja kaikki ne ihmiset kumartavat ihmistä, joka sanoo itseään Jumalaksi, mutta katoliset eivät häntä kumarra, vaikka vain katoliset pitävät mahdollisena sitä, että Jeesus on Jumala (että ihminen on Jumala tai voi olla Jumala)!

      Sinä et tietenkään Jeesusta kumarra, koska et usko, että hän on ihminen ja voisi kieltää olevansa Jumala. No, ei se Raamatun Jeesus kristus, Nasaretilainen, voikaan tulla ihmisten rakentamaan temppeliin ja väittää, että on Jumala, koska se olisi vastoin hänen uskoaan ja opetuksiaan!

      Mutta katolinen Antikristus ja väärä kristus ja toinen Jeesus on tehnyt sitä jo parituhatta vuotta pian... henkenä, joka asuu näiden katolisten sydämissä, eikä ole mahdotonta sekään, että joku katolisista ihmisistä alkaa väittää olevansa Jumala ja vaatia palvontaa osakseen.

      Jatka vain sen asian todistamista, miten suuri luopumus johtaa siihen, että sellaiset ihmiset kumartavat Antikristusta ja palvovat häntä Jumalana, jotka eivät pidä edes mahdollisena sitä asiaa! VAIN KATOLISET PALVOVAT IHMISTÄ JUMALANAAN, eivät muut. Puhun nyt nimeltään kristityistä, en muista.

      Eikö ole metkaa, että et tätäkään virhettäsi tunnusta vaan vaikenet siitä tyystin? Pidätkö vielä kiinni siitä väitteestä, että nimenomaan unitarismi johtaa sellaiseen luopumukseen, jossa ihmistä kumarretaan ja palvotaan Jumalana, vaikka unitarismi nimenomaan kieltää sellaisen ja pitää mahdottomana sitä, että ihminen voisi olla Jumala?

      Eli sinä nyt väitit, että kaikki herätysliike kristityt ovat katolilaisia !!!!!!!!!!!!!!!!!

      Jeesus On Jumala, joka tuli lihaksi !!!

      Ja siksi minä voin sanoa Tuomaksen tavoin siis " Minun Herrani ja Jumalani !!!"

      Mutta sinulla ei Jumalaa edes ole, sillä jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isääkään !!!

      1. Joh. 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

      Sillä Isä ja Poka ovat Yksi ja Yhtä !

      Tuolla "katolilaisuus peikollako" teidät on peloteltu uskomaan niin, ettei Jeesus ole muka Jumala ???

      Vaikka itse Apostoli Johannes asian täysin selvästi ja kiistattomasti todistaa jo evankeliuminsa alkulehdillä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Nämä eksyttäjät käyttävät paljon tuota "katolinen korttia" saadakseen eksytettyä muitakin harhaoppeihinsa !!!

      "Katolinen" on vierasperäinen lainasana, joka on suomeksi "yleinen".

      Kun puhun "katolisesta uskosta", niin viittaan "yleiseen uskoon", jonka alkuperä on katolisessa kirkossa ja lähes kaikki kristityt uskovat samalla tavalla (tai lähes samalla tavalla).

      Katolista uskoa on mm. usko kolmiyhteiseen jumalaan ja kristuksen kaksiluonto-oppiin, sielun kuolemattomuuteen ja ikuiseen piinahelvettiin.

      Katoliselta kirkolta on peräisin myös usko sakramentteihin ja siihen, että pelastusta ei ole oman kirkon ulkopuolella (harhaoppiset erotetaan kirkosta ja he joutuvat helvettiin, jos eivät palaa takaisin kirkon oppeihin ja jäseniksi peruuttamalla harhaoppiset puheensa).

      Katolinen usko yhdistää kolmiyhteiseen jumalaan uskovat ihmiset, sillä he pitävät kristinuskona vain sellaista uskoa, jossa se oppi ja Kristuksen jumaluus tunnustetaan (vähintään tavalla tai toisella, mutta mieluusti Apostolisen uskontunnustuksen tai jonkin muun vanhan kirkon tunnustuksen mukaan.

      Oletko edelleen sitä mieltä, että unitaarit pitävät ihmistä Jumalana ja kumartavat häntä, palvovat häntä, kun sellainen ihminen ilmestyy kolmanteen temppeliin? Ja juutalaiset? Niin väitit! Saitko Herralta ne sanat vai keksitkö ihan omasta päästäsi?

      Ei, vaan nyt kysymme sinulta sitä, että seisotko sanojesi takana vai peruutatko oman harhaoppisi, jota julistit?

      Oletko sinä tyhmä vai sokea ???

      Raamattu sanoo selvästi sen, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistautuu siellä Jumalaksi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eihän se ole mitenkään mahdollista, jos eivät juutalaiset sitä salli ja hyväksy !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Etkö raukka ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä Raamatussa sanotaan ?????????????

      Juutalaiset kivittäisivät muuten sellaisen ihmisen Jumalan pilkasta ja ja temppelin saastuttamisesta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Näinkö vähän te oikeasti ymmärrätte asioita, jotka on Raamatussa kerrottu ennalta jo ?????????????????????????

      Äläkä ala saivartelemaan sanoista ja merkityksistä !

      Katolilainen on Suomessa uskovien keskuudessa vain katoliseen kirkkoon kuuluva !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      Tämä on Suomessa merkitys katolilaiselle !!!!

      Joten älä ala keksimään omia merkityksiäsi ja järjettömiä selityksiäsi, jotka ovat täysin irti todellisuudesta !!!!!!!!!!!!!!!!!

      Miten joku voikin olla noin sekaisin omine oppeineen ja tulkintoineen ???

      En voi kuin ihmetellä !!!

  • "Siis antikristus eli se "kadotuksen lapsi" ESITTÄÄ ja ESIINTYY Kristuksena, eli hän asettuu tulevaan rekennettavaan 3:een temppeliin ja julistaa itse itsensä Jumalaksi eli siis Kristukseksi, sillä totisesti Kristus On Jumala, joka tuli lihaksi !"

    Ei hyvät hyssykät!

    Oletko tosissasi!

    Väität aloituksessa, että unitaarit petaavat tietä sellaiselle antikristukselle, joka on ihminen ja istuutuu kolmanteen temppeliin, ja väittää olevansa Jumala ja vaatii ilmeisesti itselleen myös Jumalalle osoitettua kunnioitusta ja palvontaa?!

    Unitaarit eivät usko siihen, että ihminen on Jumala tai voisi olla Jumala! He ovat jyrkästi juuri tätä katolista harhaoppia vastaan! Etkö pönttö huomaa, että tuo "laittomuuden ihminen" voi olla vain ja ainoastaan KATOLINEN, jos sellainen ilmestyy eikä kyseessä olekaan jo nyt katolisten sydämissä asuva paha henki, toinen Jeesus ja väärä kristus? (2. Kor. 12:4)

    Miten sekaisin sitä joku voikaan olla ja on... !!!

    • Unitaari ei omien sanojensa mukaan siis usko antikristukseen, mutta on Raamatun mukaan harhaoppeineen antikristuksen asialla ja jopa siis antikristus itse !!!

      Mitä Raamattu sanoo toisen kristuksen ja toisen evankeliumin julistajista, eli teidtä ???

      Siksi teillä siis on TOINEN kristus ja TOINEN evankeliumi kokonaan !!!

      Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      Gal. 1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      1. Johanneksen kirje 4
      1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

      1. Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      TÄMÄ ON SELVÄ SANA:

      Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      Mutta te siis taistelette Totuutta, eli Sanaa ,eli Kristusta ,eli Jumalaa vastaan !!!!!!!!!!!!!!!

      Joten asiasi on paljon pahemmin, kuin itse kuvittelitkaan unitaari !!!

      Sanan mukaan olet siis ITSE yksi antikristuksista !!!

      Kadotus kolkuttaa ovella jo !!!

      Naurattaako sinua yhä ???

      Minua ei naurattaisi ollenkaan tuossa sinun tilanteessasi, vaan etsisin kiivasti tietä pois tuollaisesta !!!

  • Niin ja toisaalta teitä unitaareja on moneen lähtöön !!!

    Ja uskosta osattomat juutalaiset ovat myös unitaareja !!!

    Ja he odottavat Vapahtajaa ja Messiasta, eli oikeasti Jumalaa(Jeesusta Kristusta), vaikka eivät sitä itse tajua vielä !!!

    Mutta näitähän sinä unitaari et ymmärrä ollenkaan !!!

    • No mutta kun juutalaiset ja unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen voisi olla Jumala, niin miten ihmeessä he kumartaisivat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala ja vaatii kumartamaan itseään?!

    • Anonyymi kirjoitti:

      No mutta kun juutalaiset ja unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen voisi olla Jumala, niin miten ihmeessä he kumartaisivat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala ja vaatii kumartamaan itseään?!

      Voi voi kun on vaikeaa !!!

      Juutalaiset TULEVAT OTTAMAAN antikrisuksen vastaan Jumalana !!!!

      Heidät eksytetään luulemaan antikristusta Kristukseksi ja Messiaaksi ja Jumalaksi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Siis antikristus TEKEYTYY Kristukseksi ja Kristus taas ON JUMALA !!!

      Sen asian eli Jeesuksen Jumaliuuden todistivat jo apostolien aikana uskovat vanhan liiton aikuisista Kirjoituksista, kun uutta testamenttia ei vielä edes ollut !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Mutta suurin osa juutalaisista vain ei ottanut silloin Totuutta vastaan, ja siksi he yhä odottavat Messiasta ja Vapahtajaa ja Kirjoituksista selviää heille se, että Kristus On Jumala !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Se on aivan sama, että mitä TE ITSE uskotte tai ette !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Nyt puhutaan tulevista tapahtumista, jotka on JO ilmoitettu Sanassa !!!!!!!!!!!!!!!!!

      No ok, sinä luulet, että juutalaiset alkavat kumartaa ihmistä Jumalana, vaikka he ovat monoteistejä eivätkä voi uskoa sitä, että ihminen on Jumala.

      Muuttavatko unitaarit ja areiolaiset myös näkemystään, koska väitit, että he kumartavat ihmistä ja palvovat ihmistä Jumalanaan?

      Unitaarit eivät voi kumartaa ihmistä ja palvoa ihmistä Jumalana, koska he eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala.

      Vieläkö seisot sanojesi takana vai tunnustatko, että julistit harhaoppia ja korjaat "opetustasi"? Unitaarit eivät kumarra ihmistä eivätkä pidä ihmistä Jumalana, koska se on heidän mielestään mahdotonta. Katoliset sen sijaan kumartavat ihmistä ja palvovat ihmistä Jumalana, sillä he uskovat siihen koko sydämestään ja odottavat tämän Jumalan saapumista!

    • Anonyymi kirjoitti:

      No ok, sinä luulet, että juutalaiset alkavat kumartaa ihmistä Jumalana, vaikka he ovat monoteistejä eivätkä voi uskoa sitä, että ihminen on Jumala.

      Muuttavatko unitaarit ja areiolaiset myös näkemystään, koska väitit, että he kumartavat ihmistä ja palvovat ihmistä Jumalanaan?

      Unitaarit eivät voi kumartaa ihmistä ja palvoa ihmistä Jumalana, koska he eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala.

      Vieläkö seisot sanojesi takana vai tunnustatko, että julistit harhaoppia ja korjaat "opetustasi"? Unitaarit eivät kumarra ihmistä eivätkä pidä ihmistä Jumalana, koska se on heidän mielestään mahdotonta. Katoliset sen sijaan kumartavat ihmistä ja palvovat ihmistä Jumalana, sillä he uskovat siihen koko sydämestään ja odottavat tämän Jumalan saapumista!

      Oletko sinä tyhmä vai sokea ???

      Raamattu sanoo selvästi sen, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistautuu siellä Jumalaksi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eihän se ole mitenkään mahdollista, jos eivät juutalaiset sitä salli ja hyväksy !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Etkö raukka ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä Raamatussa sanotaan ?????????????

      Juutalaiset kivittäisivät muuten sellaisen ihmisen Jumalan pilkasta ja ja temppelin saastuttamisesta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Näinkö vähän te oikeasti ymmärrätte asioita, jotka on Raamatussa kerrottu ennalta jo ?????????????????????????

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oletko sinä tyhmä vai sokea ???

      Raamattu sanoo selvästi sen, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistautuu siellä Jumalaksi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eihän se ole mitenkään mahdollista, jos eivät juutalaiset sitä salli ja hyväksy !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Etkö raukka ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä Raamatussa sanotaan ?????????????

      Juutalaiset kivittäisivät muuten sellaisen ihmisen Jumalan pilkasta ja ja temppelin saastuttamisesta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Näinkö vähän te oikeasti ymmärrätte asioita, jotka on Raamatussa kerrottu ennalta jo ?????????????????????????

      Kumartavatko unitaarit ihmistä, joka väittää olevansa Jumala. Niin väitit. Oletko vielä samaa mieltä.

      Unitaari ei pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala. He eivät voi kumartaa ihmistä. Katoliset sen sijaan ovat kumartaneet ihmistä ja palvoneet häntä Jumalanaan jo parituhatta vuotta.

      Antikristuksen kumartajan on pakko uskoa siihen, että Jeesus kristus on Jumala, isän vertainen ja istuu isän sijaan valtaistuimella vaatien sitä, että häntä ainoaa kumarretaan ja palvotaan Jumalana.

      Antikristuksen palvojan täytyy siis olla katolisessa uskossa oleva, olipa sitten protestantti tai mitä muuta tahansa: hänen täytyy uskoa siihen, että Jeesus kristus on Jumala! Unitaarit eivät tähän usko, eivätkä areiolaiset. Miten he voisivat kumartaa ihmistä Jumalana, kun eivät usko, että se on mahdollista?

  • Ei v... Totta se on!

    Kaverit vinkkasi mulle, että täällä on joku hörhö, joka väittää sellaisten ihmisten kumartavan ihmistä (Antikristusta) Jumalanaan, jotka eivät usko siihen, että ihminen voi olla Jumala!

    Kaikkea se usko teettää! Täytyy olla pää tosi pahasti sekaisin sellaisella, joka tuollaista väittää!

    Onko tuo hyvinkin yleinen uskomus kristittyjen keskuudessa vai onko tämä kyseinen henkilö ainoa laatuaan? Vaikuttaa kovin viisaalta ja oppineelta, jopa profeetalta: ettei vain Herra olisi hänelle puhunut Pyhän Hengen kautta?

    • Lue edelliset kommentit ja mieti hetki sitä, että kuka on hörhö ja kuka taas ei ole !

      On varma asia se, että uskosta osattomat juutalaiset, jotka ovat unitaareja ,tulevat uskomaan antikristuksen olevan Jumala, sillä hän tekee ne tunnusteot ja ihmeet !!!

      Ei antikristus eli kadotuksen lapsi voisi muuten juutalaisten temppeliin asettua ja julistautua siellä Jumalaksi !

      Niin ja te ette tätäkään asiaa ymmärrä, sillä Raamattu siis todistaa SELVÄÄKIN SELVEMMIN Jeesuksen olevan Jumala !!!

      Siten kun juutalaiset tuntevat kirjoituksia enemmän kuin te, he sen kautta uskovat antikristuksen olevan se Kirjoituksissa ilmoitettu Jumala, kun Jeesus ei heille kelvannut !

      Mutta te suomalaiset unitaarit olette niin tietämättömiä Kirjoituksista, että ette tätäkään asiaa millään ymmärrä !

      Eli paksu on peite silmillänne !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lue edelliset kommentit ja mieti hetki sitä, että kuka on hörhö ja kuka taas ei ole !

      On varma asia se, että uskosta osattomat juutalaiset, jotka ovat unitaareja ,tulevat uskomaan antikristuksen olevan Jumala, sillä hän tekee ne tunnusteot ja ihmeet !!!

      Ei antikristus eli kadotuksen lapsi voisi muuten juutalaisten temppeliin asettua ja julistautua siellä Jumalaksi !

      Niin ja te ette tätäkään asiaa ymmärrä, sillä Raamattu siis todistaa SELVÄÄKIN SELVEMMIN Jeesuksen olevan Jumala !!!

      Siten kun juutalaiset tuntevat kirjoituksia enemmän kuin te, he sen kautta uskovat antikristuksen olevan se Kirjoituksissa ilmoitettu Jumala, kun Jeesus ei heille kelvannut !

      Mutta te suomalaiset unitaarit olette niin tietämättömiä Kirjoituksista, että ette tätäkään asiaa millään ymmärrä !

      Eli paksu on peite silmillänne !!!

      Juutalaiset siis toisin sanoen kääntyvät katoliseen uskoon, jota myös protestantit edustavat uskoessaan kolmiyhteiseen jumalaan?!

      Unitaareiksi he eivät siis kääntyisi, mutta katolisina he voisivat kumartaa ihmistä ja luulla, että se ihminen on Jumala.

      Yksikään unitaari ei voi kumartaa ihmistä, joka väittää olevansa Jumala ja vaatii palvontaa osakseen. Se on vastoin unitaarien uskoa: se on se tärkein opin kohta, joka erottaa unitaarit muista nimeltään kristityistä uskovista!

      Olet tosi tollo, kun et tajua tätä asiaa.

      Mitä sinä sekoilet oikein ???

      Lue kunnolla se edes, mitä teille on JO kirjoitettu ja ala sitten vasta sekoilemaan omiasi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Sinä sekoilet ja pakenet totuutta itsestäsi ja siitä, mitä olet sanonut ja todeksi väittänyt, vaikka se on ihan puuta heinää!

      Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen voi olla Jumala. On mahdotonta, että unitaarit kumartavat antikristusta, joka sanoo olevansa Jumala, vaikka on ihminen.

      Vain katolisessa uskossa olevat pitävät ihmistä Jumalana ja kumartavat sitä ihmistä. Lähes kaikki protestantit edustavat sitä katolista eli yleistä uskoa, sinä myös.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sinä sekoilet ja pakenet totuutta itsestäsi ja siitä, mitä olet sanonut ja todeksi väittänyt, vaikka se on ihan puuta heinää!

      Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen voi olla Jumala. On mahdotonta, että unitaarit kumartavat antikristusta, joka sanoo olevansa Jumala, vaikka on ihminen.

      Vain katolisessa uskossa olevat pitävät ihmistä Jumalana ja kumartavat sitä ihmistä. Lähes kaikki protestantit edustavat sitä katolista eli yleistä uskoa, sinä myös.

      Oletko sinä tyhmä vai sokea ???

      Raamattu sanoo selvästi sen, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistautuu siellä Jumalaksi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eihän se ole mitenkään mahdollista, jos eivät juutalaiset sitä salli ja hyväksy !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Etkö raukka ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä Raamatussa sanotaan ?????????????

      Juutalaiset kivittäisivät muuten sellaisen ihmisen Jumalan pilkasta ja ja temppelin saastuttamisesta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Näinkö vähän te oikeasti ymmärrätte asioita, jotka on Raamatussa kerrottu ennalta jo ?????????????????????????

      Äläkä ala saivartelemaan sanoista ja merkityksistä !

      Katolilainen on Suomessa uskovien keskuudessa vain katoliseen kirkkoon kuuluva !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      Tämä on Suomessa merkitys katolilaiselle !!!!

      Joten älä ala keksimään omia merkityksiäsi ja järjettömiä selityksiäsi, jotka ovat täysin irti todellisuudesta !!!!!!!!!!!!!!!!!

      Miten joku voikin olla noin sekaisin omine oppeineen ja tulkintoineen ???

      En voi kuin ihmetellä !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oletko sinä tyhmä vai sokea ???

      Raamattu sanoo selvästi sen, että antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistautuu siellä Jumalaksi !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Eihän se ole mitenkään mahdollista, jos eivät juutalaiset sitä salli ja hyväksy !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Etkö raukka ymmärrä yhtään mitään siitä, mitä Raamatussa sanotaan ?????????????

      Juutalaiset kivittäisivät muuten sellaisen ihmisen Jumalan pilkasta ja ja temppelin saastuttamisesta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Näinkö vähän te oikeasti ymmärrätte asioita, jotka on Raamatussa kerrottu ennalta jo ?????????????????????????

      Äläkä ala saivartelemaan sanoista ja merkityksistä !

      Katolilainen on Suomessa uskovien keskuudessa vain katoliseen kirkkoon kuuluva !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      Tämä on Suomessa merkitys katolilaiselle !!!!

      Joten älä ala keksimään omia merkityksiäsi ja järjettömiä selityksiäsi, jotka ovat täysin irti todellisuudesta !!!!!!!!!!!!!!!!!

      Miten joku voikin olla noin sekaisin omine oppeineen ja tulkintoineen ???

      En voi kuin ihmetellä !!!

      Tässä ei ole nyt kysymys siitä, mitä Raamattu sanoo antikristuksen ilmestymisestä ja istuutumisesta Jumalan temppeliin.

      Kyse on siitä, pysytkö sanoissasi vai tunnustatko erehtyneesi ja korjaat opetustasi: luovut harhaopistasi?

      Unitaari ei pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala, joten unitaarit eivät voi kumartaa sellaista ihmistä, joka väittää olevansa Jumala.

      Miksi et voi tunnustaa tätä asiaa ja sitä, että olit väärässä?

      Oletko narsisti?

      Narsistit eivät tunnusta ikinä olevansa väärässä. Jotenkin he aina keplottevat pois syyllisen paikalta ja joko pakenevat tai syyttävät toista siitä, mihin ovat itse syyllisiä. Niinkö aiot taas jälleen kerran tehdä?

      Loputon jankkaaja olet !!!

      Juutalaiset unitaarit tulevat Raamatun mukaan ottamaan vastaan kadotuksen lapsen joka asettuu juutalaisten temppeliin, ja julistaa siellä olevansa Jumala, se on raamatussa selvästi sanottu !

      Tässä ei ole mitään erehtymisen vaaraa siis !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Näin on profetoitu Sanassa ja Sana ,eli Kristus, eli Jeesus, eli Jumala, On Totuus !!!

      Minä en voi alkaa valehtelemaan vastoin Raamatun selvää ilmoitusta !!!

      Vaikka sinä kuinka niin haluaisitkin !!!

      Ei vaan nyt on kysymys siitä, että miten suhtaudut tämän viestiketjun alun sanomaasi tällä hetkellä!

      Annoit ymmärtää sanoillasi, että ne ihmiset, jotka kumartavat antikristusta, eivät usko, että Jeesus kristus on Jumala. He ovat unitaareja.

      Nyt olet sitten viimeisen tunnin ajan toitottanut sitä, miten ne unitaarit kuitenkin uskovat siihen, että Jeesus kristus on Jumala, ja siitä syystä kumartavat antikristusta, kun hän (se ihminen) sanoo olevansa Jumala ja vaatii palvontaa osakseen.

      Pidit luopumuksen merkkinä sitä, että ihmiset eivät enää usko siihen, että Jeesus kristus on Jumala: he kieltävät Jeesuksen Jumaluuden. No, onko se sitä vai ei? Nythän väität aivan päinvastoin sitä, että ne ihmiset, jotka aiemmin eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumala, muuttavat mielensä ja uskovat sittenkin, että Jeesus on Jumala!

      Miten päin se siis menee sinun mielestäsi?

      Ensin luopiot eivät usko, että Jeesus on Jumala, joten he eivät voi mitenkään kumartaa ihmistä (antikristusta), joka väittää olevansa Jumala. Niinpä heidän täytyy kääntyä ja uskoa, että Jeesus on Jumala, minkä jälkeen he kumartavat mielellään ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala, mutta onkin väärä kristus ja toinen Jeesus kuin Paavalin saarnaama, ja on antikristus?

      Johan se on tullut selväksi myös sinun kauttasi, että ne, jotka kumartavat antikristusta, uskovat, että Jeesus kristus on Jumala. Unitaarit eivät usko, joten he eivät voi ihmistä Jumalana kumartaa: sinä ja kaltaisesi voitte sen tehdä ja teettekin koko ajan!

      Oletko ihan sekaisin jo ???

      1) Juutalaiset unitaarit tulevat kumartamaan antikristusta Jumalana Raamatun mukaan !!!!!!

      2) He siis kääntyvät uskomaan antikristuksen olevan Jumala Raamatun mukaan !!!!!!!!!!!!!!!!!

      3) Luopio ei voi olla jos ei ole ensin OIKEASTI tullut Uskoon, unitaari ei voi olla siis luopio !

      4) Luopio on vain ja ainaoastaan se aito Uskova, joka eksytyksienne vuoksi luopuu uskostaan Elävään Jumalaan, eli Jeesuksen / Isään / Pyhään Henkeen !

      5) Se joka EI ENÄÄ Usko Jeesuksen olevan Jumala, luopio Raamatun mukaan !!!

      6) Se joka kieltää Jeesuksen Jumaluuden on antikristus itse Raamatun mukaan !!!

      7) Se joka kumartaa antikristusta EI OLE Uskova !!!

      Mutta yritä nyt ensin itsellesi selvittää edes se, että kuka on ja voi siis luopua Uskosta eli olla luopio !!!

      Jos edes tuon ihan perus asian olisit edes käsittänyt, niin olisi ollut jo paljon helpompaa !!!

      Nyt joudun ihan kaiken rautalangasta sinulle vääntää !

      "Nyt joudun ihan kaiken rautalangasta sinulle vääntää ! "

      No mutta hei, onhan se hienoa, että minulla on nyt Suuri opettaja, joka opettaa ja neuvoo minua!

      Anteeksi, tarkoitin sanoa erittäin nöyrä, pieni ja vaatimaton Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan palvelija, joka nuhtelee, kehottaa ja varoittaa, koska Jumala on hänet siihen tehtävään valinnut ja tälle palstalle vieläpä!

      Voiko luopio enää pelastua? Minähän en sitä voi tietää, mutta sinä varmasti tiedät senkin, kun nyt aloit siitä asiasta puhua ja siirsit keskustelun sivuun itse aiheesta.

      No, sanoithan toki, että et ole erehtynyt. Etpä tietenkään! Miten Pyhä Henki voisi erehtyä? Etkös sinä puhu vain sitä, mitä Herra antaa sinulle sanottavaksi Pyhän Hengen opetuksen kautta ja se on Raamatusta?

      Kuitenkin, unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala, joten he eivät voi kumartaa ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala. Juutalaiset eivät ole sinun mielestäsi enää unitaareja siinä vaiheessa, kun ihmistä Jumalana kumartavat. Ovatko unitaarit vielä unitaareja silloin?

      Kumartaako koko maailma - koko ihmiskunta - antikristusta ja uskoo, että se ihminen on Jumala?

      Miten luet? Mitä Jumala sanoo? Kerro se meille muille, koska me emme aina tiedä sitä, mitä Jumala sanoo, mutta onneksi "Jumalan Sana" tulee myös sinun kauttasi eikä vain Raamatun kirjoittajien kautta! Tai tuleehan se Raamatun kirjoitusten kautta, kun järjestelet ja yhdistelet jakeita mielessäsi tahtomallasi tavalla ja muodostat omia oppejasi sieltä!

  • Joten nauroit ja iloitsit ennen aikojaan unitaari !!!

    Vai naurattaako sinua yhä ?

    Minun käy vain sääliksi sinua, sillä en toivoisi kenellekkään kadotusta !!!

    Ja sinä olet sinne kovaa vauhtia menossa ja vieläpä nauraen, voi voi !

    10 Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa.
    11 Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.
    12 Jumalaton miettii vanhurskaalle pahaa ja kiristelee hänelle hampaitansa;
    13 mutta Herra nauraa hänelle, sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan.
    14 Jumalattomat paljastavat miekkansa ja jännittävät jousensa, kaataaksensa kurjan ja köyhän, teurastaaksensa ne, jotka ovat oikealla tiellä.
    15 Mutta heidän miekkansa käy heidän omaan sydämeensä, ja heidän jousensa särkyvät.

    • Luuletko unitaarien pelkäävän helvettiä?

      Unitaarit eivät usko helvettiin.

      Miten he voisivat pelätä helvettiä, johon eivät usko?

      Miten unitaarit voisivat kumartaa ihmistä, joka väittää olevansa Jumala? Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala. On aivan varmaa, että he eivät ihmistä Jumalanaan palvo, mutta katoliset ovat tehneet sitä jo parituhatta vuotta.

      Ei liene ihme, jos katoliset ja protestantit ottavat iloiten vastaan laittomuuden ihmisen, joka vaatii palvomaan itseään Jumalana ja luulevat, että hän on Raamatun ilmoittama Nasaretilainen Jeesus, vaikka on pelkkä ihminen, väärä profeetta, väärä kristus ja toinen Jeesus, josta Paavali varoitti! (2Kor 2:4; 2Tess 2)

      Vain katoliset ja protestantit pelkäävät helvettiä, eivät unitaarit. Siksi katolisia ja protestantteja on niin helppo hallita ja johtaa harhaan. Helvetin pelko estää tunnistamasta totuutta ja tunnustamasta sitä, sillä se edellyttäisi katolisesta uskosta luopumista (ja se usko on sama lähes kaikilla protestanteilla, jotka uskovat kolmiyhteiseen jumalaan).

    • Anonyymi kirjoitti:

      Luuletko unitaarien pelkäävän helvettiä?

      Unitaari ei Usko yhtään mitään, sillä unitaari ei ole mikään Uskova !!!

      Siis Jumala ei ole synnyttänyt unitaarissa eli uskosta osattomassa Uskoa, koten kaikki unitaarin "usko" on vain ihmisen omaa USKOTTELUA vain !

      Ihan samaa mitä epäjumalien palvelijoilla siis, tai joulupukkiin uskovilla, samaa tasoa on initaarin "usko" !

      Kun Raamattu puhuu Uskosta, niin se on ihan eri asia kuin teidän "uskottelunne" siis !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Pysytkö vielä sanoissasi, joiden mukaan unitaarit kumartavat ihmistä Jumalana ja palvovat tätä ihmistä Jumalana?

      Sehän on mahdotonta, koska unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen voisi olla Jumala.

      Vain katolisessa uskossa olevat voivat edes teoriassa kumartaa sellaista ihmistä, joka väittää olevansa Jumala ja sanoo olevansa vieläpä Nasaretilainen Jeesus, Kristus!

      Montako kertaa pitää sama asia sanoa ???

      Raamattu todistaa sen selvästi, että juutalaiset unitaarit tulevat uskomaan antikristuksen olevan Jumala !!!

      1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
      2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
      3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
      4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      Ilman juutalaisten lupaa ja suostumusta tuo ei ikipäivänä onnistuisi !!!

      Edes leikkaamattomalla pakanalla ei ollut temppeliin mitään asiaa, vaan sellainen olisi saastuttanut temppelin !

      28 ja huusivat: "Israelin miehet, auttakaa! Tämä on se mies, joka kaikkialla opettaa kaikkia ihmisiä meidän kansaamme ja lakiamme ja tätä paikkaa vastaan, onpa vielä tuonut kreikkalaisia pyhäkköönkin ja saastuttanut tämän pyhän paikan."
      29 Sillä he olivat ennen nähneet efesolaisen Trofimuksen kaupungilla hänen kanssaan ja luulivat, että Paavali oli tuonut hänet pyhäkköön.
      30 Ja koko kaupunki tuli liikkeelle, ja väkeä juoksi kokoon; ja he ottivat Paavalin kiinni, raastoivat hänet ulos pyhäköstä, ja heti portit suljettiin.

      Olet sanonut sen jo aivan riittävän monta kertaa copypasteamalla saman sisältöisiä viestejä. Ei tarvitse sanoa enää samaa asiaa.

      Mutta sano jo ihmeessä se, että erehdyitkö viestiketjun alussa?

      Onko se luopumusta, että ihmiset eivät usko Jeesuksen Jumaluuteen?

      Johtaako se luopumus siihen, että ne ihmiset kumartavat antikristusta, jotka eivät usko Jeesuksen jumaluuteen (unitaarit ja areiolaiset ja kenties myös ateistit ja agnostikot ja muiden uskontojen kannattajat)?

      Vai onko niin, että vain sellaiset ihmiset kumartavat antikristusta, jotka uskovat Jeesuksen olevan Jumala? Niinhän olet nyt reilun tunnin ajan väittänyt!

      Mahtaako ihan koko maailma kumartaa antikristusta ja pitää häntä Jumalan, kun hän sanoo olevansa Jumala? Eikös se Raamattusi niin sano?

      Mutta vastaa vain siihen, olitko väärässä vai et? Kyllähän sellaisen virheen voi saada anteeksi, jos oikein kovasti katuu ja Jumala sattuu olemaan anteeksiantavalla tuulella? Vai etko olekaan ollut väärässä? Etkö erehtynytkään? Oletko ollut koko ajan oikeassa? Onko sinlle tärkeää olla oikeassa ja kieltää se, että olisit joskus väärässä tai että voisit erehtyä? Etkö tee koskaan virheitä? Etkö erehdy? Oletko ihminen vai Jumala? Henki?

      EN EREHTYNYT !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Montako kertaa tämäkin pitää yhä toistaa, että se menee läpi vihdoin ???

      Kuten jo kirjoitin:

      Tyhmäkö olet ?????????????????

      Juutalaiset unitaarit kääntyvät uskomaan antikristuksen olevan Jumala !!!!!!!!

      Näin se menee Raamatun mukaan !!!!!!!!!!

      Sitten toinen asia !!!!

      Juutalainen unitaari on uskosta osaton, eikä uskova, eli ei uskosta osaton voi millään olla luopio !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Vain todellinen Uskova voi luopua uskostaan, ette siis te unitaarit !!!!!!!!

      Mutta tuolla opillanne te yritätte siis saada niitä todellisia Uskovia luopumaan uskostaan heidän Herransa ja Jumaalaansa !!!!

      Siis sinä raukka käännät omassa päässäsi kaiken ihan sekaisin, etkä kykene näköjään ymmärtämään yhtään mitään siitä, mitä sinulle JO on kirjoitettu !!!!!!!!!!!!!!!

      No voi voi, kun en tiennyt sitä, mikä on luopio tms. luopumukseen liittyvää.

      Eikö Paavali puhunut jotakin luopumuksesta? Tai Jeesus? Molemmat?

      Luopumus on siis sitä, että kristityt (nimeltään, mutta ei sydämeltään?) lakkaavat pitämästä Jeesusta Jumalana ja sitten koko maailma juutalaiset mukaan luettuna alkavat pitää ihmistä Jumalana, joka sanoo Jumala olevansa, ja tämä ihminen ei väitä olevansa se Jeesus, johon koko kristikunta on uskonut?

      Onko se antikristus siis sellainen ihminen, joka ei väitä olevansa Jeesus ja on siis joku ihan uusi jumaluus, johon kaikki kristityt kääntyvät uskomaan teitä harvoja ja valittuja oikeaoppisia lukuunottamatta?

      Eivätkä vain nimeltään kristityt käänny häntä palvomaan vaan koko ihmiskunta!?

      Niinkö ajattelet? Kerro toki selvästi se, mitä olet aiemmin opettanut (unitaarit kumartavat antikristusta, koska uskovat, että hän on Jumala) ja mitä nyt opetat (unitaareja ei enää ole olemassa, kun kaikki ihmiset kumartavat antikristusta?)?!

      Et yhäkään ymmärrä raukka, että ei voi luopua uskosta, jos ei ole Uskova !!!!!

      Vain nimeltään kristitty (ei sydämeltään) ei siis voi olla millään luopio eikä voi olla luopunut Uskostaan kun ei oikeasti ole koskaan ollut edes Uskossa !!!!!!!!!!!!!

      Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää ???

      4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
      5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
      6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

      PYHÄSTÄ HENGESTÄ OSALLISIKSI TULLEET ja sitten luopuneet !!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      No voi voi, kun en tiennyt sitä, mikä on luopio tms. luopumukseen liittyvää.

      Eikö Paavali puhunut jotakin luopumuksesta? Tai Jeesus? Molemmat?

      Luopumus on siis sitä, että kristityt (nimeltään, mutta ei sydämeltään?) lakkaavat pitämästä Jeesusta Jumalana ja sitten koko maailma juutalaiset mukaan luettuna alkavat pitää ihmistä Jumalana, joka sanoo Jumala olevansa, ja tämä ihminen ei väitä olevansa se Jeesus, johon koko kristikunta on uskonut?

      Onko se antikristus siis sellainen ihminen, joka ei väitä olevansa Jeesus ja on siis joku ihan uusi jumaluus, johon kaikki kristityt kääntyvät uskomaan teitä harvoja ja valittuja oikeaoppisia lukuunottamatta?

      Eivätkä vain nimeltään kristityt käänny häntä palvomaan vaan koko ihmiskunta!?

      Niinkö ajattelet? Kerro toki selvästi se, mitä olet aiemmin opettanut (unitaarit kumartavat antikristusta, koska uskovat, että hän on Jumala) ja mitä nyt opetat (unitaareja ei enää ole olemassa, kun kaikki ihmiset kumartavat antikristusta?)?!

      Otetaan esimerkki:

      Sinun selityksesi mukaan joku muka luopuu esim. vaimostaan tai omaisuudestaan, vaikka hänellä ei mitään vaimoa tai omaisuutta ole koskaan edes ollutkaan !

      Ihan sekopäisiä nämä sinun juttusi ja selityksesi ovat siis !!!

      Miksi johdatat keskustelun sivuraiteille pois itse aiheesta?

      Miksi et vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin?

      Mitä oikein pakoilet?

  • Jeesus itse sanoi Isä on minua suurempi ja teki Isänsä tahdon. Kolminaisuusoppi syntyi luopumuksen seurauksena. Jeesus ja hänen seuraajansa uskoivat yhteen Jumalaan, joten Jumalaa häpäisevä kolminaisuusoppi on epäjumalanpalvelusta ja tehnyt Jumalasta mysteerin ihmisille.

    • Lue nyt edes se, mitä JO on kirjoitettu !

      Jeesus sanoi nuo sanat ollessaan HETKEN AIKAA ENKELEITÄ HALVEMPI !!!

      Te raukat ette ymmärä evankeliumin sanomasta yhtään mitään, ettekä Jumalan KOKO pelastus suunnitalmasta ja miten aivan kaiken tuli mennä Jeesuksen, eli LIHAAN TULLEEN Sanan, eli Jumalan kohdalla !!!

      Olette NIIIN sokeita, että teille ei hyödytä mitään näköjään kirjoittaa !!!

    • Kyllä. Kolminaisuusopin ja Kristuksen kaksiluonto-opin kehittäjät ja kannattajat tunnustavat avoimesti sen, että kyse on mysteeristä, joka ei avaudu ihmisten järjelle, mutta se voidaan uskon kautta "ymmärtää" tai ainakin todeksi tunnustaa.

      Se, mitä tämä "uskon kautta ymmärtäminen" on, on osittain mysteeri sekin. Jumaluusoppia ei saisi puolustaa ihmisten järjen päätelmillä, mutta kolminaisuusoppia selitetään juuri sellaisilla. Tästä huolimatta kukaan ei ole pystynyt sitä ymmärrettävästi selittämään, niin että se avautuisi järjelle ja ihminen voisi käsittää sen. Se on mysteeri ja pysyy sellaisena maailman loppuun saakka.

      Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat puhuvat mm. siitä, miten Kristuksen persoonassa "inhimillinen luonto" ja "jumalallinen luonto" ovat yhtyneet toisiinsa salaperäisellä (mystisellä, mysteerisellä) tavalla, niin että on olemassa vain yksi persoona ja olevainen, Kristus, sen sijaan, että olisi kaksi persoonaa ja kaksi olevaista, jotka ovat ihminen ja Jumala. Yhdessä persoonassa on siis kaksi eri "luontoa" ja nämä "luonnot" tekevät kummastakin puolesta "kokanaisen olevaisen": kokonaisen ihmisen ja kokonaisen Jumalan.

      Tuollainen on tietysti tyhjiä järjen päätelmiä, jotka lapsikin voi ymmärtää päättömiksi ja virheellisiksi, kun on vähän opetusta saanut. Raamatun tärkeät opit eivät ole niin monimutkaisia, että niitä ei voitaisi ymmärtää ja joita ei järki voisi käsittää. Jumala ja ihminen ovat kaksi eri olevaista, joten Jeesus ei voi olla ihminen ja Jumala yhtä aikaa. Hän on vain jompaa kumpaa.

      Jeesus on siten joko "ihminen Jumalan ruumiissa" (ei ihminen lainkaan) tai "ihminen ihmisen ruumiissa" (ei Jumala lainkaan). Jumalan sanan opetus on järkevää ja johdonmukaista, loogista, mutta porton ja eksyttäjien opit ovat sisäisesti ristiriitaisia ja järjettömiä, joita ei kukaan voi ymmärtää ja käsittää: ne ovat jopa mielettömiä ja mielipuolisia! Ehkäpä siinä on syy, miksi jotkut niihin uskovat?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lue nyt edes se, mitä JO on kirjoitettu !

      Jeesus sanoi nuo sanat ollessaan HETKEN AIKAA ENKELEITÄ HALVEMPI !!!

      Te raukat ette ymmärä evankeliumin sanomasta yhtään mitään, ettekä Jumalan KOKO pelastus suunnitalmasta ja miten aivan kaiken tuli mennä Jeesuksen, eli LIHAAN TULLEEN Sanan, eli Jumalan kohdalla !!!

      Olette NIIIN sokeita, että teille ei hyödytä mitään näköjään kirjoittaa !!!

      Ei, vaan me penäämme sinulta nyt sitä, että pysytkö sanojesi takana vai et?

      Oletko sitä mieltä, että unitaarit kumartavat ja palvovat ihmistä Jumalanaan? Ja juutalaiset, niin kuin väitit.

      Nekö ovat niitä, jotka uskovat Antikristuksen olevan Jumala, jotka eivät pidä edes mahdollisena sitä, että ihminen voi olla Jumala? Niinhän annoit ymmärtää!

      Miksi et voi tunnustaa sitä, että vain katolisessa uskossa olevat eli kolmiyhteiseen Jumalaan uskovat voivat edes teoriassa pitää ihmistä Jumalana ja palvoa siten "laittomuuden ihmistä" eli antikristusta?

      Asia on siis päinvastoin kuin mitä sanoit ja todeksi väitit!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä. Kolminaisuusopin ja Kristuksen kaksiluonto-opin kehittäjät ja kannattajat tunnustavat avoimesti sen, että kyse on mysteeristä, joka ei avaudu ihmisten järjelle, mutta se voidaan uskon kautta "ymmärtää" tai ainakin todeksi tunnustaa.

      Se, mitä tämä "uskon kautta ymmärtäminen" on, on osittain mysteeri sekin. Jumaluusoppia ei saisi puolustaa ihmisten järjen päätelmillä, mutta kolminaisuusoppia selitetään juuri sellaisilla. Tästä huolimatta kukaan ei ole pystynyt sitä ymmärrettävästi selittämään, niin että se avautuisi järjelle ja ihminen voisi käsittää sen. Se on mysteeri ja pysyy sellaisena maailman loppuun saakka.

      Kolmiyhteiseen jumalaan uskovat puhuvat mm. siitä, miten Kristuksen persoonassa "inhimillinen luonto" ja "jumalallinen luonto" ovat yhtyneet toisiinsa salaperäisellä (mystisellä, mysteerisellä) tavalla, niin että on olemassa vain yksi persoona ja olevainen, Kristus, sen sijaan, että olisi kaksi persoonaa ja kaksi olevaista, jotka ovat ihminen ja Jumala. Yhdessä persoonassa on siis kaksi eri "luontoa" ja nämä "luonnot" tekevät kummastakin puolesta "kokanaisen olevaisen": kokonaisen ihmisen ja kokonaisen Jumalan.

      Tuollainen on tietysti tyhjiä järjen päätelmiä, jotka lapsikin voi ymmärtää päättömiksi ja virheellisiksi, kun on vähän opetusta saanut. Raamatun tärkeät opit eivät ole niin monimutkaisia, että niitä ei voitaisi ymmärtää ja joita ei järki voisi käsittää. Jumala ja ihminen ovat kaksi eri olevaista, joten Jeesus ei voi olla ihminen ja Jumala yhtä aikaa. Hän on vain jompaa kumpaa.

      Jeesus on siten joko "ihminen Jumalan ruumiissa" (ei ihminen lainkaan) tai "ihminen ihmisen ruumiissa" (ei Jumala lainkaan). Jumalan sanan opetus on järkevää ja johdonmukaista, loogista, mutta porton ja eksyttäjien opit ovat sisäisesti ristiriitaisia ja järjettömiä, joita ei kukaan voi ymmärtää ja käsittää: ne ovat jopa mielettömiä ja mielipuolisia! Ehkäpä siinä on syy, miksi jotkut niihin uskovat?

      Et raukka ymmärrä edes sitä, että Usko ei ole mitään "jumaluus oppia" eli teologiaa !!!!!!!!!!!!!!

      Ne ovat kaksi ihan eri asiaa kokonaan !

      Toinen perustuu Jumalan synnyttämään uskoon, ja toinen taas on vain ihmisten kehittelemiä ja valitsemia oppirakennelmia !!!

      Nuo ovat siis TODELLA kaukana toisistaan, kuin yö ja päivä !

      Pohja ja perusta on aivan eri kokonaan !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Et raukka ymmärrä edes sitä, että Usko ei ole mitään "jumaluus oppia" eli teologiaa !!!!!!!!!!!!!!

      Ne ovat kaksi ihan eri asiaa kokonaan !

      Toinen perustuu Jumalan synnyttämään uskoon, ja toinen taas on vain ihmisten kehittelemiä ja valitsemia oppirakennelmia !!!

      Nuo ovat siis TODELLA kaukana toisistaan, kuin yö ja päivä !

      Pohja ja perusta on aivan eri kokonaan !!!

      Ei, vaan nyt kysymme sinulta sitä, että seisotko sanojesi takana vai peruutatko oman harhaoppisi, jota julistit?

      Oletko edelleen sitä mieltä, että unitaarit pitävät ihmistä Jumalana ja kumartavat häntä, palvovat häntä, kun sellainen ihminen ilmestyy kolmanteen temppeliin? Ja juutalaiset? Niin väitit! Saitko Herralta ne sanat vai keksitkö ihan omasta päästäsi?

    • Anonyymi kirjoitti:

      This message has been removed by admin.

      Olet siis sitä mieltä, että juutalaiset kääntyvät katoliseen uskoon, koska pitävät mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala ja palvovat itseään Jeesukseksi kristukseksi väittävää ihmistä Jumalana, koska tämä vaatii sitä istuuduttuaan kolmannen temppelin istuimelle (valtaistuin temppelissä?)?

      Pysytkö vielä sanoissasi, joiden mukaan unitaarit kumartavat ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala ja pitävät häntä Jumalana?

      Se on mahdotonta, koska unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala.

      Pystykö vielä sanoissasi vai jatkatko harhaoppisi julistamista?

      Yhäkään katolilaiseen uskoon eli oppirakennelmaan eivät usko/tunnustaudu muut, kuin vain katolisen kirkon jäsenet !

      Lopeta jo järjetön jankkaamisesi KIITOS !!!

    • Luuta ja verta! Luuta ja verta! Kaikki tänne, täällä on tappelu jeee...
      Vara-Jeesus ja Uni-'Jukka alkoi riehumaan.

  • Niin ja kyllä on huomattu sekin jo, että ette te unitaarit sun muut eksyttäjät pelkää edes kadotusta !!!

    Vaikka Raamattu monessa kohtaa uskovia siitä varoittaa !!!!!!!!!!!!!!!

    Matt. 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;

    Matt. 18:14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

    Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    Luuk. 9:25 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?

    1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

    1. Kor. 11:32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

    2. Kor. 2:15 Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:

    2. Kor. 4:3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

    2. Tess. 2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

    1. Tim. 6:9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.

    Ilm. 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

    Ilm. 17:11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

    Teiltä unitaareilta sun muilta uskosta osattomilta puuttuvat nämäkin Raamatuistanne ja paljon muitakin kadotuksesta kertovaa !!!!!!!!!!!!!!!

    On se kumma, miten meillä voi olla niin eri Raamatutkin ???

  • Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Kaikkivaltias Jumala, vaan Jumalan Poika. Ollessaan maan päällä hän usein rukoili Isäänsä. Teeskentelikö hän silloin puhuvansa jollekkin. Miksi hän tarvitsi Isänsä apua, jos hän itse oli tasavertainen hänen kanssaan. Jeesus itse sanoi, etteivät he ole tasavertaisia, sanoessaan Isän olevan häntä suurempi. Joh: 14: 28
    Hän sanoi myös menevänsä Isänsä ja Jumalansa luo. Joh. 20: 17. Jeesus ei kutsunut itseään Jumalaksi, vaan puhui Jumalasta eri Persoonana.
    Jeesus tunnusti, etteivät hänen opetuksensa olleet lähtöisin häneltä itseltään, vaan häneltä itseltään. Joh. 12: 49.
    Jumala ei halua pitää itseään mysteerinä, vaan haluaa, että ihmiset oppivat tuntemaan hänet ja Jeesus sanoi sen merkitsevän ikuista elämää, jos ihmiset oppisivat tuntemaan ainoan tosi Jumalan. Joh 17:3
    Jumalan päävastustaja haluaa sitävastoin, etteivät tuntisi tosi Jumalaa, vaan pitäisivät häntä mysteerinä.
    Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että oli asioita, joita hän eivätkä enkelitkään tienneet, ne olisivat yksin hänen Isänsä tiedossa. Joh. 12: 49.
    Jeesus ei selvästikään ole Kaikkivaltias Jumala. Siksi hän sanoi Isästään: "Jumalani" Ilm. 3: 2, 12; 2. Kor. 1:3,4.

    • Jeesus todisti monessa kohtaa olevansa Jumala !!!

      Mutta te sokeat ja niskurit ette vain suostu sitä näkemään ettekä tunnustamaan !

      Jeesus olisi jo tässäkin tehnyt syntiä ja syyllistynyt Jumalan pilkkaan ja olisi ansainnut kuoleman, jos Hän ei olisi ollut Jumala:

      27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
      28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
      29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

      Jeesus vahvisti Tuomaksen sanat Totuudeksi, eli Tuomas ilmoitti Jeesuksen olvan hänen Herransa ja Jumalansa !

      Otetaan vielä toinen Raamatunkohta vertailuksi, että miten kävikään tässä sille, joka korotti itse tai antoi muiden korottaa itsensä väärin Jumalaksi:

      21 Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen;
      22 siihen kansa huusi: "Jumalan ääni, eikä ihmisen!"
      23 Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä.

      Näin olisi Jeesuksellekin käynyt, jos Hän ei olisi siis Jumala, kuten te väitätte yhä itsepintaisesti !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Jeesus todisti monessa kohtaa olevansa Jumala !!!

      Sinä siis aiot kumartaa sellaista ihmistä, joka väittää olevansa Jumala ja kumarratkin häntä jo nyt, vaikka et häntä näe?

      Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala. He eivät voi sen vuoksi kumartaa ihmistä, joka väittää olevansa Jumala. He eivät voi kumartaa antikristusta, mutta sinä ja tavallasi uskovat voitte häntä kumartaa.

      Joko tunnustat sen, että olet erehtynyt, kun väitit, että unitaarit kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala?

      Sanoit luopumuksen olevan sitä, että ihmiset eivät enää usko sitä, että Jeesus on Jumala. Sitten väitit, että sellaiset luopumuksessa olevat ihmiset kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala.

      Etkö näe, miten typerä tuo sinun oppisi ja väitteesi on? Ihmiset, jotka pitävät mahdottomana sitä, että ihminen on Jumala, muka kumartavat ihmistä Jumalana ja ovat siten antikristuksia ja antikristuksen palvojia?

      Antikristuksen palvojia ovat ne, jotka kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala. Väitätkö, että Jeesus kristus on Jumala: se Nasaretilainen, joka kuoli ristillä ja jonka isä Jumala herätti kuolleista kirjoitusten mukaan?

      No tietysti väität, mutta unitaarit eivät pidä sitä edes mahdollisena! Miten he voisivat kumartaa antikristusta ja sinä mukamas et sitä tee?

      Minulle Jeesus On Jumala, joka tuli alas taivaasta ja tuli lihaksi !

      Ihan niin kuin Raamattu selvästi sanoo ja opettaa !!!

      Tuliko asia nyt selväksi ???

      Tyhmäkö olet ?????????????????

      Juutalaiset unitaarit kääntyvät uskomaan antikristuksen olevan Jumala !!!!!!!!

      Näin se menee Raamatun mukaan !!!!!!!!!!

      Sitten toinen asia !!!!

      Juutalainen unitaari on uskosta osaton, eikä uskova, eli ei uskosta osaton voi millään olla luopio !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Vain todellinen Uskova voi luopua uskostaan, ette siis te unitaarit !!!!!!!!

      Mutta tuolla opillanne te yritätte siis saada niitä todellisia Uskovia luopumaan uskostaan heidän Herransa ja Jumaalaansa !!!!

      Siis sinä raukka käännät omassa päässäsi kaiken ihan sekaisin, etkä kykene näköjään ymmärtämään yhtään mitään siitä, mitä sinulle JO on kirjoitettu !!!!!!!!!!!!!!!

  • Nyt alkaa jo minulle pikkuhiljaa riittää !!!

    Umpi sokeiden kanssa ei kannata näköjään keskustella yhtään mistään, kun umpisokea vain ei näe, vaikka kuinka yrittäisi näyttää ja kertoa !!!

    Kaikki he kääntävät harhaoppinensa vuoksi kieroon ja päälaelleen, jopa omaksi kadotuksekseen siis, ihan kuten Sana sanookin heistä:

    2. Piet. 3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

    Eivätkä nämä asiat joita läpi kävin, olleet vielä edes vaikeatajuisia, sillä lapsikin ymmärtää Johanneksen evankeliumin alusta jo sen, että Jeesus On Sana ja Hän On Jumala ja myös Tuomari, joka tulee teidätkin aikanansa tuomitsemaan !!!

    En toivoisi teidänkään menevän kadotukseen, mutta sinne teillä näyttää vain olevan kiire ja kova hinku, ikävä kyllä. :(

    Surullista, tosi surullista, mutta ei voi auttaa, kun ei Totuus kelpaa !

    • Joo, ei meille rehellisille ja totuutta rakastaville ihmisille sinun totuutesi kelpaa: se ei nimittäin ole totuutta vaan epätosien väitteiden sanomista totuudeksi. Koska olet siitä täysin tietoinen jo tässä vaiheessa, niin on oikein sanoa, että sinä valehtelet! Ja nyt mietit kuumeisesti ulospääsyä, jotta sinun ei tarvitsisi tunnustaa erehtymistäsi, joka on ilmiselvä harhaoppi! Etkö keksi?

      Unitaari ei pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala.

      Vieläkö väität, että unitaarit kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala?

      Vai oletko jo muuttanut mielesi? Voitko tunnustaa erehtyneesi? Miksi et? Mitä hävettävää siinä, on jos erehtyy. Se on inhimilllistä. Etkö olekaan ihminen?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Joo, ei meille rehellisille ja totuutta rakastaville ihmisille sinun totuutesi kelpaa: se ei nimittäin ole totuutta vaan epätosien väitteiden sanomista totuudeksi. Koska olet siitä täysin tietoinen jo tässä vaiheessa, niin on oikein sanoa, että sinä valehtelet! Ja nyt mietit kuumeisesti ulospääsyä, jotta sinun ei tarvitsisi tunnustaa erehtymistäsi, joka on ilmiselvä harhaoppi! Etkö keksi?

      Unitaari ei pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala.

      Vieläkö väität, että unitaarit kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala?

      Vai oletko jo muuttanut mielesi? Voitko tunnustaa erehtyneesi? Miksi et? Mitä hävettävää siinä, on jos erehtyy. Se on inhimilllistä. Etkö olekaan ihminen?

      Tähän on hyvä lisätä se, että kukaan sellainen ihminen ei suostu kumartamaan ihmistä Jumalana, joka ei pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala.

      Tästä syystä vain katolisessa uskossa olevat eli kolmiyhteiseen jumalaan ja Jeesusta Kristusta Jumalana pitävät voivat edes teoriassa kumartaa ihmistä, joka väittää olevansa Jumala.

      Ehkä tästä Anonyymistä ketjun aloittajasta on jostakin syystä vaikeaa ja mahdotonta tunnustaa se tosiasia, että antikristuksen kumartajan täytyy pitää totena se, että Jeesus kristus on Jumala, joten unitaarit ja areiolaiset eivät voi kuulua heidän joukkoonsa, vaikka tämä aloittaja väitti päinvastaista moneen otteeseen ja perusti koko oppinsa siihen väitteeseen?

      Mikä mahtaa estää tunnustamasta ilmiselvää erehdystä ja virhettä+ Luuleeko tuo kirjoittaja olevansa Jumala vai vaikuttaako hänessä sellainen henki, joka väittää olevansa Jumala ja puhuu hänen kauttaan, niin että ei voi antaa sen ihmisraukan tunnustaa niitä virheitä, jotka se paha henki saa hänet tekemään?

      Siitäkö tässä on kysymys? Riivaajien opeista?

      Nyt lähdit vaarallisille vesille !

      Sinä väitit juuri minussa olevaa Pyhää Henkeä pahaksi hengeksi !

      Tajuatko sinä raukka sitä, että et sinä minua herjannut vaan Pyhää Henkeä !!!

      Tuo meni siis jo Pyhän Hengen pilkan puolelle, josta Jeesus varoitti vakavasti !

      28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
      29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
      30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".

      Tässä oli siis ihan vastaavanlaatuinen tapaus !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Mutta ettehän te kadotustakaan pelkää, vaikka reippaina sinne kuitenkin käytte näköjään kovaa vauhtia ja oikein kovalla innolla ja halulla !!!

      Voi voi !

      No voi voi! Kylläpä minulle nyt kävi huonosti! Ei voi sitten enää mitään: siihen meni kaikki viimeisetkin pelastumisen mahdollisuudet! Voi harmi!

      Mutta vaikka joudunkin nyt sinun mielestäsi varmasti kadotukseen (tai ainakin kohta, jos vielä jatkan "pilkkaamistani" - ehkä se ei olekaan kerrasta poikki?), niin vastaapa sinulle esitettyihin kysymyksiin!

      Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala. Väitit, että unitaarit kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala, mutta onkin antikristus ja laittomuuden ihminen.

      Vieläkö väität samaa vai oletko jo tunnistanut virheesi, ymmärtänyt sen, ja nyt tunnustat sen julkisesti ja korjaat opetustasi, joka perustui kokonaan sille väitteelle, että ne ihmiset, jotka kumartavat antikristusta, eivät usko, että Jeesus kristus on Jumala!?

      Nythän olet sitten viimeisen tunnin ajan väittänyt päinvastaista: että ne antikristusta kumartavat siis sittenkin uskovat siihen, että Jeesus kristus on Jumala, niin että kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala, vaikka ei ole!

      Miten päin se nyt siis sinun mielestäsi on?

      Olen vastannut sinulle jo monen monta kertaa, mutta sinä vain et usko sanojani !!!

      Juutalaiset unitaarit ottavat Raamatun mukaan antikristuksen Jumalana vastaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Joko tuli selväksi ??????????????????????????????????

      He siis antikristuksen ihmeiden ja tunnustekojen vuoksi tulevat uskomaan hänen olevan Jumala !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
      12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
      13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olen vastannut sinulle jo monen monta kertaa, mutta sinä vain et usko sanojani !!!

      Juutalaiset unitaarit ottavat Raamatun mukaan antikristuksen Jumalana vastaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Joko tuli selväksi ??????????????????????????????????

      Ahaa, se antikristus ei väitäkään olevansa Kristus (Messias)?

      Niinkö?

      Miten ihmeessä juutalaiset voisivat kumartaa jotakin muuta kuin Messiasta, jota he ovat odottaneet?

      Unitaarit eivät tietenkään pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala, joten juutalaiset eivät voi olla unitaareja, jos kumartavat ihmistä, joka väittää olevansa Jumala.

      Unitaarit eivät ikimaailmassa tule kumartamaan ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala ja vaatii osakseen palvontaa!

      Ateistit ja agnostikot eivät kumarra ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala! (ellei heitä pakoteta siihen, mutta eivät he silloinkaan sydämessään usko sitä väitettä)

      Epäjumalien palvelija eri uskonnoista eivät tule kumartamaan sitä ihmistä, joka väittää olevansa Jumala, mutta ei edusta heidän uskontoaan. Muslimeilta on kiellettyä ihmisen palvominen Jumalana, joten he ainakaan eivät voi tätä ihmistä Jumalan palvoa, eivätkä monet muutkaan vakaumukselliset eriuskoiset.

      Vain katoliset kumartavat vapaaehtoisesti ja sydämen mielihalulla ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala. Kaikki ne, jotka uskovat, että Jeesus kristus, nasaretilainen, on Jumala. Kaikki kolmiyhteiseen jumalaan uskovat. Muut eivät sitä tahdo tehdä eivätkä vapaaehtoisesti tee.

      Väitätkö seuraavaksi, että koko maailma kääntyy katoliseen uskoon ja uskoo Jeesuksen olevan Jumala vai palvovatko he jotakuta muuta ihmistä Jumalana, joka asettuu Jerusalemin temppeliin istumaan ja väittää olevansa Jumala? Juutalaisten temppelissä? Juutalaisten Jumala?

    • Anonyymi kirjoitti:

      This message has been removed by admin.

      Yritetäänpä nyt ottaa tolkkua sanoistasi ja muodostaa siitä ehyt johdonmukainen opetus.

      Korjaa, jos menee väärin, sillä minä en ole ajatustenlukija, joten en tiedä, mitä mieltä tällä hetkellä olet (ensin väität, että unitaarit pitävät ihmistä Jumalana ja sitten kun olet kuullut, että unitaari ei voi mitenkään pitää ihmistä Jumalana, niin sinun täytynee luulla, että unitaarit luopuvat omasta uskostaan ja pitävät antikristusta Jumalana, joka on kuitenkin pelkkä ihminen).

      Ehkä on parempi, että kysyn sen sijaan, että yritän arvata, mitä mieltä olet: (tarkoitan kristityillä yleensä niitä, joita pidetään kristittyinä, vaikka eivät olisi Jumalan lapsia sinun mielestäsi tai edes Jumalan silmissä)

      1. Sanooko laittomuuden ihminen (jatkossa: antikristus), että hän se Jeesus, jota kristityt ovat palvoneet Jumalana?

      2. Onko antikristus joku sellainen ihminen, jota kristityt eivät entuudestaan tunne ja he alkavat palvoa häntä Jumalana? He siis hylkäävät oman uskonsa ja kääntyvät johonkin muuhun uskontoon, joka voi olla ihan uusi koko maailmassa?

      3. Kumartaako koko maailma tätä ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala (antikristusta)? Jos ei, niin ketkä eivät häntä kumarra? Pelkästään valitut uskovaiset (oikeaoppiset) kuten sinä? Jotkut muut (ateistit, agnostikot, unitaarit, muslimit, hindut, shintolaiset ja kaikkien eri uskontojen kannattajat)?

      4. Onko unitaareja enää olemassa siinä vaiheessa, kun antikristus ilmestyy? Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala, joten he eivät voi edes teoriassa kumartaa ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala. Unitaarien täytyisi siis luopua uskostaan, jotta voisivat kumartaa ihmistä ja pitää häntä Jumalana.

      5. Voivatko sellaiset ihmiset kumartaa antikristusta, jotka uskovat, että Jeesus Kristus, Nasaretilainen, on Jumala? Kaikki kristinuskon oppia totena pitävät uskovat niin, vaikka eivät olisi Jumalan lapsia. Voivatko hekin kumartaa antikristusta ja uskoa, että hän on Jumala, vaikka on pelkkä ihminen? Jos kyllä, niin sanooko tämä antikristus olevansa Jeesus vai hylkäävätkö nimeltään kristityt aiemman uskontonsa ja uskovat tähän uuteen Jumalaan?

      Unitarismi ei määrity sen mukaan mihin SINÄ uskot tai et !

      Olet niin sekopäinen, että väität jopa kaikkien kristittyjen olevan "katolilaisia" !

      Sinä raukka elät omassa harhaisessa todellisuudessasi, eli olet kadottanut jo kosketuksen todellisuuteen ja elät omassa mielikuvitus todellisuudessasi, jonka olet omassa päässäsi itsellesi rakentenut !

      Tilasi muistuttaa jo hyvin paljon psykoosia siis !

      WIKIPEDIA:

      " Unitarismi on kristinuskon suuntaus, jonka mukaan Jumalalla on vain yksi persoona. Kolminaisuusoppiin uskovien näkökulmasta unitarismi on heresia ja eräs modalismin muoto. Käsite ”unitarismi” juontuu latinan sanasta ’unitas’, joka tarkoittaa ykseyttä. Tämä kirkkohistoriallinen käsite otettiin käyttöön modernin unitarismin kehittyessä 1500-luvulla viimeisenä uskonpuhdistus- ja reformiliikkeenä Euroopassa kolminaisuusoppia vastaan.

      Unitarismi edustaa Jumalasta ja Jeesuksesta vanhemman kristillisyyden ja hellenistisen uskontradition kohtaamisessa syntyneistä dogmeista irrottautumaan pyrkivää käsitystä. Unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.” (5. Moos. 6:4; Mark. 12:29–
      30)

      LUE ITSE:

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      JOKO MENEE PERILLE ???????????????

      Eli USKOSTA OSATTOMAT juutalaiset edustavat unitarismia, eli heilläkin on siis vain "yksi Jumala " ihan kuten teilläkin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      KATOLILAISUUS !!!

      Wikipedia:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko

      " Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,25 miljardia "

      Joten jos sinä et kykene edes näitä asioita ymmärtämään, ja elät omassa harhaisessa mielikuvitus "todellisuudessasi", niin minun on ihan turhaa keskustella kanssasi !!!

      Et sitten vastannut yhteenkään kysymykseen?

      Miksi?

      Mitä sinä pakoilet?

      Miksi väärennät jopa Wikipedian artikkelin sanomaa?

      Ei se ole sen kanssa ristiriidassa, että unitaarit uskovat Jeesuksen olevan se kristus, jota juutalaiset apostolien aikana odottivat, mutta juutalaiset eivät sitä usko!

      Juutalaiset eivät ole unitaareja, koska kieltävät Jeesuksen olevan kristus ja heidän herransa. Unitaarit tunnustavat nämä asiat ja uskovat niihin evankleiumin mukaan.

      Voisitko vastata esitettyihin kysymyksiin sen sijaan, että vaihdat puheenaihetta ja jätät kokonaan vastaamatta?

      Etkö ymmärrä sitä, että me tahdomme kuulla sen, mitä Herra sinun kauttasi puhuu, sillä Pyhä Henki ei puhu vain Raamatun kirjoitusten kautta vaan myös sinun kauttasi! Niinhän olet jatkuvasti muistanut sanoa ja muita muistuttanut! Jumalan sana tulee myös sinun kauttasi!

      Anna palaa! Kerro, mitä Herra sanoo vastauksena esitettyihin kysymyksiin? Vai eikö se Jumala tiedä vastauksia, joka sinussa asuu: se "Pyhä Henki", joka puhuu alati ja jatkuvasti kauttasi?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Unitarismi ei määrity sen mukaan mihin SINÄ uskot tai et !

      Olet niin sekopäinen, että väität jopa kaikkien kristittyjen olevan "katolilaisia" !

      Sinä raukka elät omassa harhaisessa todellisuudessasi, eli olet kadottanut jo kosketuksen todellisuuteen ja elät omassa mielikuvitus todellisuudessasi, jonka olet omassa päässäsi itsellesi rakentenut !

      Tilasi muistuttaa jo hyvin paljon psykoosia siis !

      WIKIPEDIA:

      " Unitarismi on kristinuskon suuntaus, jonka mukaan Jumalalla on vain yksi persoona. Kolminaisuusoppiin uskovien näkökulmasta unitarismi on heresia ja eräs modalismin muoto. Käsite ”unitarismi” juontuu latinan sanasta ’unitas’, joka tarkoittaa ykseyttä. Tämä kirkkohistoriallinen käsite otettiin käyttöön modernin unitarismin kehittyessä 1500-luvulla viimeisenä uskonpuhdistus- ja reformiliikkeenä Euroopassa kolminaisuusoppia vastaan.

      Unitarismi edustaa Jumalasta ja Jeesuksesta vanhemman kristillisyyden ja hellenistisen uskontradition kohtaamisessa syntyneistä dogmeista irrottautumaan pyrkivää käsitystä. Unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.” (5. Moos. 6:4; Mark. 12:29–
      30)

      LUE ITSE:

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      JOKO MENEE PERILLE ???????????????

      Eli USKOSTA OSATTOMAT juutalaiset edustavat unitarismia, eli heilläkin on siis vain "yksi Jumala " ihan kuten teilläkin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      KATOLILAISUUS !!!

      Wikipedia:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko

      " Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,25 miljardia "

      Joten jos sinä et kykene edes näitä asioita ymmärtämään, ja elät omassa harhaisessa mielikuvitus "todellisuudessasi", niin minun on ihan turhaa keskustella kanssasi !!!

      Et sinä ole keskustellut minun kanssani.

      Sinä olet julistanut.

      Se ei ole keskustelua.

      Keskustelu on vuorovaikutteista ajatusten vaihtoa, johon sinä et pysty. Sinä et vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin. Sinä vaihdat puheenaihetta ja johdatat keskustelun pois sen aiheesta, sivuraiteille. Sinä kiistelet sanoista etkä edes yritä ymmärtää sitä, mitä toinen sinulle sanoo ja mitä hän tarkoittaa sanoillaan.

      Sinä pakenet totuutta ja vastuuta sanoistasi, jotka ovat harhaoppia. Unitaarit eivät ikinä kumarra ihmistä Jumalanaan, koska eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala. Unitaarit uskovat, että Jeesus on kristus, jota juutalaiset odottivat ja yhä vielä odottavat. Unitaarit uskovat evankeliumin.

      On ihan sama, mitä sinä jankutat uskosta luopumisesta. Uskoa se unitaarienkin usko on ja katolisten usko. Raamattu ei tee eroa uskonnon ja uskon välillä. Raamatussa vain uskotaan tai ei uskota. Toiset uskovat Jeesukseen ja Jumalaan, toiset epäjumaliin.

      Usko ja uskosta luopuminen ovat sivuseikka tässä keskustelussa: se, mitä kukin niillä sanoilla tarkoittaa. Pääasia on se, ketkeä kumartavat antikristusta ja pitävät ihmistä Jumalana. Mitä Herra kauttasi nyt sanoo? Mitä hän sanoi aiemmin?

      Unitaarit eivät voi edes teoriassa kumartaa antikristusta, koska he eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala. Sinä voit niin tehdä ja teet jatkuvasti, ihan koko ajan. Samoin kaikki, jotka uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan paavista luterilaisiin ja muihin protestantteihin asti. Unitaarit ja areiolaiset tekevät tässä poikkeuksen, eivätkä juutalaiset kuulu kumpaankaan ryhmään.

  • Miten unitaarit tulkitsevat raamatun kohdan 1 tim 3:16?

  • Kun luen näitä unitääri viestejä niin minulle tuli ihan hullu ajatus. Saan sellaisen väärinymmärryksen siis ymmärrän niin että unitaarit melkein uskovat Jeesuksen olevan Antikristus koska Jeesusta verrataan Jumalaan mitä Hän ei unitäärien opin mukaan ole.Antikristushan on ihmisenluku

    • Unitaarit uskovat niin, että se Jeesus, jota kolmiyhteiseen jumalaan uskovat palvovat, on antikristus, mutta Raamatun ilmoittama Nasaretilainen Jeesus Kristus on eri olevainen/ henkilö kuin hän.

      Näin ainakin jotkut heistä ajattelevat, mutta eivät varmastikaan kaikki, sillä kaikki unitaarit eivät ole dogmaattisia ja pitävät mahdollisena erilaisia tulkintoja, joista itsekään eivät tiedä, mikä olisi mahdollisesti oikea ja mikä väärä, eivätkä ne tulkinnat kaikkia kovin paljon edes kiinnosta.

      Tuo väite siitä, että on olemassa jokin väärä kristus ja toinen Jeesus, jota kolmiyhteiseen jumalaan palvovat jumalana, perustuu suoraan Raamatun profetioihin ja opetuksiin. 1Tess 2; 2Kor 11:4; Jes 14:3-20; Hes 28:11-19; Ilm 13; 16:13-15. Se esiintyy jo nyt henkenä, joka väittää olevansa Kristuksen Henki ja Pyhä Henki, mutta ei olekaan, koska valehtelee ja pitää ne ihmiset valheen vankeina, jotka uskovat kolmiyhteisen jumalan oppiin ja sitä hyvin kärkkäästi vielä puolustavat.

  • Kolminaisuutta ei opettanut Jeesus eivätkä varhaiskristityt. Se on kirkon opetus, ei Raamatun.
    The Living Pulpit lehden kolminaisuutta käsittelevässä numerossa sanottiin vuonna 1999: "Toisinaan vaikuttaa siltä, että jokainen olettaa kolminaisuusopin olevan kristillisen teologian peruoppi." Lehdessä kuitenkin lisättiin, että tämä oppi ei ole raamatullinen käsitys.
    Myöskin kolminaisuutta seikkaperäisesti käsittelevä New Catholic Encyclopedia tietosanakirja myöntää: Kolminaisuusoppi keksittiin pohjimmiltaan 300-luvun loppupuolella. Sanamuotoa 'yksi Jumala kolmessa persoonassa' ei lopullisesti vakiinnutettu eikä varmastikkaan omaksuttu täysin kristilliseen elämään eikä sen uskontunnustukseen ennen 300-luvun loppua."
    Kolmiyhteisiä jumalia oli monissa pakanauskoissa. Niitä oli jo ennen Jeesuksen maan päälle tuloa. Historioitsija Will Durant kirjoitti: "Egytistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta." Siellä oli Horus, Osiris ja Isis-jumalkolmikko toisella vuosituhannella ennen Kristusta. Näitä kolmiyhteisiä jumaliuksia oli useita ennen Jeesuksen tuloa maan päälle.
    Varhaiskristityt eivät tunnustaneet kolmiyhteistä jumalaa. Heillä oli yksi ainoa tosi Jumala. Paavali sanoikin: " On monia jumalia ja monia herroja" Hän selitti: " Todellisuudessa on meillä yksi Jumala Isä ja yksi Herra Jeesus Kristus." 1. Kor 8: 5,6., siis YKSI Jumala.

    • 14.8.2019 2:06 kirjoitukseen sanon, että Juuri näin!

      Kolmiyhteisen jumalan oppi on niinkin kaukaa kuin muinaisen Babylonian mysteeriuskonnosta lähtöisin. Juuri siitä syystä porttoa sanotaan Suureksi Babyloniksi. Se kuvaa katolisen kirkon pohjalta syntynyttä uskonnollista valtakoneistoa, joka on liitossa maallisen vallan kanssa.

      "muinaisessa Babylonian uskonnossa oli kolmiyhteinen Jumala: Ishtar, Nanna-Sin jaShamash" (s.6)

      http://www.kolumbus.fi/~w462389/jumala/Jeesus-ja-Jumala.pdf

      Väitteiden mukaan myös Ishtarin palvontaan kuului kolmiyhteinen Jumala: Nimrod (Ishtarin mies), Ishtar (Taivaan kuningatar) ja Tammus (Ishtarin poika). Nämä mainitaan myös Raamatussa.

      Unitarismi ja areiolaiset eivät ole koskaan olleet valtaapitävien katolisten ja protestanttien ruhtinaiden ja kuninkaiden ja keisarien kanssa liitossa. Areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi katolisen kirkon Nikean konsiilissa vuonna 324 ja heidät erotettiin kirkosta. Kirkko ja keisari ovat sittemmin aina vainonneet antitrinitaareja ja käskeneet jopa tappaa heitä säätämällä lain sitä varten vuonna 529.

      http://www.kolumbus.fi/~w462389/jumala/katoliset-rangaistukset.pdf

      On erikoista, että katoliset opit on pitänyt suojella niin kovilla säädöksillä, että eriuskoiset kristityt on käsketty jopa tappaa! Tämän lisäksi heiltä on ollut lain mukaan lupa ryöstää omaisuus, rajoittaa heidän oikeuksiaan ja karkottaa pois maasta. Kovaa kohtelua vain sen vuoksi, että joku tulkitsee eri tavalla Raamattua ja levittää oppiaan muille!

      Katoliset ja uskonpuhdistajat, jotka ottivat käyttöön Rooman lain käskyt ja tappoivat antitrinitaarit ja kasteenuusijat (anabaptistit), perustelivat kantaansa siten, että on parempi tappaa eksyttäjät ja harhaoppiset kuin antaa heidän vietellä helvettiin muita heidän mukanaan. Ja tukena käytettiin tietysti sitä, että maallisella oikeudella oli rangaistusvalta. (Room 13) Kun hallitsijat edustivat samaa uskontoa kuin papit, niin sitten pistettiin teloitukset käyntiin!

    • Jeesus puhuu kolminaisuudesta !!!

      Joh. 14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
      10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
      11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

      Ja jo luomisessa Jumala loi ihmisen Jumalan kaltaiseksi !!!

      1. Moos. 1:26 Ja Jumala sanoi: "TehkääMME ihminen kuvakseMME, kaltaisekseMME.

      Ihmisessä siis ruumis - sielu - henki !

      Sama "kolminaisuus" Jumalassa siis eli Jeesus - Isä - Pyhä Henki !

  • Vaikka en ole sanakiistojen kipeä niin kuin viestiketjun aloittaja, niin sanon vielä kerran, että juutalaiset eivät ole unitaareja, sillä he eivät usko Jeesuksen olevan se Kristus, jota nämä ovat odottaneet, mutta unitaarit uskovat.

    Jos kritisoi unitarismia, niin tulee tietää, mitä se on ja pysyä unitaarien itsensä määritelmissä eikä antaa väärää todistusta heistä.

    Unitaari ei voi ikinä kumartaa antikristusta, koska he pitävät mahdottomana sen, että ihminen on Jumala. Niinpä unitaarit eivät ole niitä, jotka sellaista laittomuuden ihmistä kumartavat, mutta Jeesuksen jumaluuteen uskovat voivat sellaisia olla ja osa heistä varmasti onkin.

    Eikö uskoosi kuulu se, että katolisen kirkon ja muiden harhaoppisten kristittyjen joukossa kumarretaan tätä väärää kristusta ja laittomuuden ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala, vaikka ei ole?

    Oletko nyt sitä mieltä, että se antikristus ei väitäkään olevansa Nasaretilainen Jeesus, jota katolinen kirkko ja protestantit ovat Jumalana palvoneet ja kumartaneet jo parituhatta vuotta?

    Kävisitkö ystävällisesti vastaamassa sinulle esitettyihin kysymyksiin tuolla:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98624287

    Jos haluaa keskustella, niin pitää ottaa selvää siitä, mitä toinen ajattelee sen sijaan, että ryhtyisi ajatustenlukijaksi ja panisi toisen suuhun sanoja, joita tämä ei ole sanonut ja ajatuksia, joita tämä ei totena pidä.

    • Unitarismi ei määrity sen mukaan mihin SINÄ uskot tai et !

      Olet niin sekopäinen, että väität jopa kaikkien kristittyjen olevan "katolilaisia" !

      Sinä raukka elät omassa harhaisessa todellisuudessasi, eli olet kadottanut jo kosketuksen todellisuuteen ja elät omassa mielikuvitus todellisuudessasi, jonka olet omassa päässäsi itsellesi rakentenut !

      Tilasi muistuttaa jo hyvin paljon psykoosia siis !

      WIKIPEDIA:

      " Unitarismi on kristinuskon suuntaus, jonka mukaan Jumalalla on vain yksi persoona. Kolminaisuusoppiin uskovien näkökulmasta unitarismi on heresia ja eräs modalismin muoto. Käsite ”unitarismi” juontuu latinan sanasta ’unitas’, joka tarkoittaa ykseyttä. Tämä kirkkohistoriallinen käsite otettiin käyttöön modernin unitarismin kehittyessä 1500-luvulla viimeisenä uskonpuhdistus- ja reformiliikkeenä Euroopassa kolminaisuusoppia vastaan.

      Unitarismi edustaa Jumalasta ja Jeesuksesta vanhemman kristillisyyden ja hellenistisen uskontradition kohtaamisessa syntyneistä dogmeista irrottautumaan pyrkivää käsitystä. Unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.” (5. Moos. 6:4; Mark. 12:29–
      30)

      LUE ITSE:

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      JOKO MENEE PERILLE ???????????????

      Eli USKOSTA OSATTOMAT juutalaiset edustavat unitarismia, eli heilläkin on siis vain "yksi Jumala " ihan kuten teilläkin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      KATOLILAISUUS !!!

      Wikipedia:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko

      " Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,25 miljardia "

      Joten jos sinä et kykene edes näitä asioita ymmärtämään, ja elät omassa harhaisessa mielikuvitus "todellisuudessasi", niin minun on ihan turhaa keskustella kanssasi !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Unitarismi ei määrity sen mukaan mihin SINÄ uskot tai et !

      Olet niin sekopäinen, että väität jopa kaikkien kristittyjen olevan "katolilaisia" !

      Sinä raukka elät omassa harhaisessa todellisuudessasi, eli olet kadottanut jo kosketuksen todellisuuteen ja elät omassa mielikuvitus todellisuudessasi, jonka olet omassa päässäsi itsellesi rakentenut !

      Tilasi muistuttaa jo hyvin paljon psykoosia siis !

      WIKIPEDIA:

      " Unitarismi on kristinuskon suuntaus, jonka mukaan Jumalalla on vain yksi persoona. Kolminaisuusoppiin uskovien näkökulmasta unitarismi on heresia ja eräs modalismin muoto. Käsite ”unitarismi” juontuu latinan sanasta ’unitas’, joka tarkoittaa ykseyttä. Tämä kirkkohistoriallinen käsite otettiin käyttöön modernin unitarismin kehittyessä 1500-luvulla viimeisenä uskonpuhdistus- ja reformiliikkeenä Euroopassa kolminaisuusoppia vastaan.

      Unitarismi edustaa Jumalasta ja Jeesuksesta vanhemman kristillisyyden ja hellenistisen uskontradition kohtaamisessa syntyneistä dogmeista irrottautumaan pyrkivää käsitystä. Unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. ”Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.” (5. Moos. 6:4; Mark. 12:29–
      30)

      LUE ITSE:

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      "unitaarinen jumalakuva on huomattavasti vanhempi kuin kirkkohistorian käsite ja löydettävissä juutalaisuudesta. "

      JOKO MENEE PERILLE ???????????????

      Eli USKOSTA OSATTOMAT juutalaiset edustavat unitarismia, eli heilläkin on siis vain "yksi Jumala " ihan kuten teilläkin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      KATOLILAISUUS !!!

      Wikipedia:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Katolinen_kirkko

      " Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti noin 1,25 miljardia "

      Joten jos sinä et kykene edes näitä asioita ymmärtämään, ja elät omassa harhaisessa mielikuvitus "todellisuudessasi", niin minun on ihan turhaa keskustella kanssasi !!!

      Miksi et vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin?

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98624287

      Miksi pakenet totuutta ja vastuutta sanoistasi?

      Eikö sinussa asuva Pyhä Kolmiyhteinen Jumala tiedä vastausta esitettyihin kysymyksiin?

      Eikö "Pyhä Henki" puhukaan enää sinun kauttasi?

      Eikö "Jumalan Sana" tulekaan enää kauttasi?

      Vai mistä johtuu se, että et ota vastuuta aiemmista sanoistasi ja opetuksestasi, joissa väännät vinoon sanojen merkitystä (unitarismi, areiolaisuus, juutalaisuus ja se, mitä sana "katolinen" tarkoittaa alunperin: "yleinen" kristillinen usko ja seurakunta) ja kiellät erehtyneesi, kun sanoit unitaarien kumartavan antikristusta ja pitävän ihmistä Jumalana? Sehän on mahdotonta!

      Ongelmat ovat vain ja ainastaan SINUN OMASSA PÄÄSSÄSI !!!

      Etkö sitäkään vielä tajua, vaikka sen olen sinulle monta kertaa jo sanonut !!!

  • Katolilaisuus muodostettiin apostolien kuoleman jälkeen. Paavali ennustikin, että hänen kuolemansa jälkeen tulisi luopumus oikeasta opetuksesta.
    Katolilaiset opit omaksuttiin eri uskontoihin ja uusia uskontoja perustettiin. Katolilaisuus jakaantui, ja kristikunta muodostettiin eri lahkoineen. Sana lahko tarkoittaa alkuperäisestä poikkeava. Saman kolminaisuusopin ympärille muodostui uusia uskontokuntia, joita on satoja ympäri maailman.

    • Älä viitsi jatkaa valheitasi ja niiden levittelyä !

      Sinulle on JO näytetty toteen kolmiyhteinen Jumala:

      Jeesus puhuu kolminaisuudesta !!!

      Joh. 14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
      10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
      11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

      Ja jo luomisessa Jumala loi ihmisen Jumalan kaltaiseksi !!!

      1. Moos. 1:26 Ja Jumala sanoi: "TehkääMME ihminen kuvakseMME, kaltaisekseMME.

      Ihmisessä siis ruumis - sielu - henki !

      Sama "kolminaisuus" Jumalassa siis eli Jeesus - Isä - Pyhä Henki !

  • Jotta Totuus unitarismista ei unohtuisi, niin kertaus on opintojen äiti ! :)

    Minulla Herra puhui aamulla siitä, että "unitaarilla" on oikeasti Raamatun terveen opetuksen mukaan jopa 3 "jumalaa", vaikka hän väittää olevan vain yksi Jumala !

    Lisäksi hänen mukaansa uskovassa on 4 eri henkeä, siis Raamatun opetuksen mukaan !

    Siis Raamattu sanoo ja opettaa, että ihmisessä on ensinnäkin ihmisen oma henki !

    1. Kor. 2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

    No sitten Sana sanoo selvästi, että me olemme Elävän Jumalan temppeli, eli Jumala asuu meissä, ja unitaarin mukaan siis Isä vain on Jumala ja siten Isä asuu uskovassa, eli tässä on taas yksi Henki eli jo toinen Henki !

    1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

    No sitten Raamattu sanoo, että uskovassa asuu Pyhä Henki, ja taas unitaari ei pidä Pyhää Henkeä Jumalana ja siten uskovassa asuu jo kolmas Henki !

    2. Tim. 1:14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.

    Hyvin selvästi sanottu siis !!!

    No, Raamattu puhuu myös niin, että Kristuksen Henki asuu meissä, ja kun "unitaarille" Jeesus siis ei ole Jumala, niin nyt on jo siis 4:s Henki, joka asuu uskovassa !!!

    Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa

    1. Piet. 1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.

    Niin ja tämä edellisen Raamatunkohdan on siis täysin mahdotonta olla totta, jos uskomme "unitaareja" sillä eihän Kristuksen Henki voinut millään olla vanhan liiton aikaisissa Jumalan palvelijoissa, sillä "unitaarin" mukaan Jeesus oli vain ihminen eikä Jumala.

    Siis ihminen syntyy tänne, eikä kukaan ihminen ole ollut olemassa ennen syntymäänsä !

    No, en lavertele enempää, mutta nyt siis näemme Raamatun valossa sen selvästi, että ihan OIKEASTI "unitaarilla" EI OLE VAIN YKSI JUMALA, vaan itseasiassa JOPA KOLME JUMALAA !!!

    Eikä ole nyt mikään ihme se, että esim. "unitarismiin" uskova on pitkälti jo luopunut uskostaan(siis jos oli ennen uskossa oikeasti) ja on omien sanojensa mukaan "agnostikko" !

    agnostikko (4-A)
    henkilö, joka ei väitä tietävänsä, onko jumalaa olemassa; agnostisismin kannattaja; henkilö, joka ei väitä tietävänsä onko jumalaa olemassa tai ei, koska sen olemassaoloa ei voi todistaa, mutta ei myöskään kiellä jumalan olemassaoloa, koska sitäkään ei voida todistaa

    Tuosta linkistä voi lukea asiasta:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Agnostisismi

    Siis jos omat, itse omaksutut opit(harhaopit), ovat noin pahasti ristiriidassa Raamatun terveen opetuksen kanssa, niin viehän se varmaan lopulta epäuskoon ja pahimmillaan luopumukseen !

    Mutta surkuhupaisaa oli todeta tämä, että "unitraarilla", joka siis omien sanojensa mukaan uskoo vain yhteen Jumalaan, onkin niitä peräti KOLME,
    siis Raamattuun perustuen ja sen mukaan tutkittuna !

    VOI TUOTA SYVÄSOKEUTTA !

    • Tuo on siis toistoa siitä, miten "Herra puhui" tälle henkilölle hänen luulojensa mukaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98621052

      Tuo "Herran puhe" on täyttä puuta heinää, joten Jumala ei aivan varmasti ole puhunut hänelle yhtään mitään!

      Sama henkilö (vr62, lateraali, luetaankosanaa, ls2, multinikki, Anonyymi) on vuosikausia väittänyt, että Herra puhuu hänen kauttaan ja hänelle. "Pyhä Henki" puhuu hänelle ja opettaa häntä, niin että hän ei tietenkään voi erehtyä ja on virheetön niin kuin Jumala tai se Jeesus, jota hän Jumalana palvoo.

      Todellisuudessa vr62 tuo julki omia ajatuksiaan, joita luulee "Herran puheeksi" tai pahimmassa tapauksessa hänessä asuva "herra Henki" on riivaaja tai monta sellaista, jotka saavat hänen käyttäytymään niin kuin hän käyttäytyy. Veljet ovat arvioineet, että hän kuulisi riivaajia, kun elivät liveyhteydessä hänen kanssaan!

      vr62 päättää omassa mielessään sen, mikä on ainoa oikea Oppi ja sitten hän arvostelee muiden näkemyksiä tämän opin valossa ja väittää muiden uskovan milloin mitäkin, mitä nämä todellisuudessa eivät usko. Niin tässäkin viestissä.

      Unitaarit eivät ole kovin dogmaattisia, joten heillä on erilaisia näkemyksiä siitä, millainen ihminen on olemukseltaan ja millainen Jeesus on, mutta yhdestä asiasta he ovat yhtä mieltä: on vain yksi Jumala, joka on Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä.

      Unitaarit eivät usko kolmeen tai neljään henkeen, niin kuin toisten sanojen ja opetusten vääristelijä nyt väittää. Tässä on se, mitä unitaarit uskovat (toki poikkeuksia on ja yritän niitä esille myös tuoda).

      1. Ihminen on yksi ehyt ja kokonainen elävä olento, jonka henki tai sielu ei eroa ruumiista kuoleman hetkellä, niin että jatkaisi tietoista elämää sen jälkeen tuonelassa tai paratiisissa.

      Osa uskoo, että ihmisessä on silti aineeton henki, mutta se nukkuu tiedottomassa tilassa ruumiin ulosnousemukseen asti.

      Toiset uskovat, että mitään aineetonta henkeä tai sielua ei ihmisessä ole olemassa ja ihmisen tietoisuus riippuu kokonaan terveistä ja kehittyneistä aivoista sekä ruumiin toiminnoista (aistit, hermoradat, jne.).

      2. Jumala on yksi ja hän on Jeesuksen kristuksen isä: ketään ei ole hänen rinnallaan ja hänen vertaisenaan Jumalana. Hän on yksin ainoa kaikkivaltias ja korkein, kaiken luoja.

      3. Jumalan pyhä henki ei ole persoona, jolla on oma tietoisuus ja se on eri kuin isällä Jumalalla; vertaa tätä ihmisen omaan henkeen, joka sekään ei ole ihmisestä erillinen persoona, jolla olisi oma tietoisuus.

      Pyhä Henki ei ole Jumalan kolmas persoona, joka tekee itsenäisiä päätöksiä, suunnitelmia, tekoja, ajattelee, puhuu, tahtoo, tuntee ja tekee tekoja. Sen sijaan Jumala toimii henkensä kautta - pyhän hengen kautta - ja vaikuttaa valituissa palvelijoissaan sekä maailmassa henkensä kautta.

      4. Jeesus kristus on ihminen, ei mitään muuta. Kristuksen henki on sama asia kuin Eliaan henki (Luuk 1) ja tarkoittaa Jumalan pyhää henkeä. Jumala vaikutti Eliaassa ja Jeesuksessa henkensä kautta tahtomista, tekemistä ja sanoja niin kuin vaikuttaa uuden liiton Jumalan lapsissa. Jumala asuu henkenä lapsissaan, mutta Jumalan henki ei ole hänestä erillinen itsenäinen persoona, jota tulisi palvoa ja ylistää niin kuin trinitaarit tekevät tai rukoilevat Pyhää Henkeä ja puhuvat sille hengelle.

      Unitaarien joukossa voi olla areiolaisia, jotka uskovat Jeesuksen olevan isää alempi luojajumala: hän oli isän kanssa luomassa tätä maailmaa.

      Tässä on unitaarien opetuksen kirjosta tärkeimpiä kohtia. Yksikään unitaari ei usko kolmeen tai neljään henkeen, jotka ihmisessä asuvat ja ovat, vaikka uskovat, että Jumala asuu lapsissaan henkenä: niissä, jotka tunnustavat sen, että Jeesus kristus on Jumalan poika. (1Joh 4)

      Kolmiyhteiseen jumalaan uskovien voitaisiin väittää omistavan neljä henkeä, koska he pitävät jokaista Jumalan persoonaa itsenäisesti ajattelevana, tahtovana, suunnitelmia tekevänä, puhuvana, tuntevana ja toimivana persoonana. Unitaarit tunnustavat vain yhden Jumalan hengen, eivät useampaa, ja jos unitaari ajattelee ihmisessä olevan jokin aineeton henki, niin silloin uskovassa Jumalan lapsessa on vain kaksi henkeä, jotka ovat yhtyneet toisiinsa rakkauden ja rauhan yhdyssiteellä: ihmisen oma henki ja isän Jumalan yksi ainoa pyhä henki.

      Näemme tästä sen, että vr62 sanoi jälleen kerran Herran puhuneen hänelle, vaikka hän toi julki vain oman mielensä tuotoksia tai pahimmassa tapauksessa riivaajien sanoja.

    • Sinä luulet, että Herra puhuu sinun kauttasi, vr62.

      Koska Jumalan Sana tulee mielestäsi myös sinun kauttasi - Jumala puhuu sinulle ja sinun kauttasi muille aivan niin kuin puhui Raamatussa profeetoille, Jeesukselle ja apostoleille ja heidän kauttaan ja puhuu nyt myös Raamatun opettajien kautta - niin kerro sinä nyt meille muille tietämättömille, jotka emme Herran ääntä ja Jumalan puhetta kuule, mikä ero on ihmisen hengellä ja sielulla?

      Mitä Jumalan sinun kauttasi puhuu? Opeta meitä, sillä kyllähän Jumala ihan varmasti voi opettaa meitä sinun kauttasi, koska puhuu sinulle ja opettaa sinua Pyhän Hengen kautta ihan jatkuvasti ja joka päivä!

      Mikä on ihmisen hengen ja sielun välinen ero?

      Kumpi jatkaa elämäänsä tietoisena itsestään ja ympäristöstään, kun ruumis kuolee?

      Elävätkö molemmat ikuisesti aineettomina henkinä vai tarvitsevatko ne aineellista ruumista elääkseen?

      Olet niin vaatimaton ja nöyrä kehottaja ja Jumalan sanan palvelija, veljiä ja sisaria valtavasti rakastava hyvä veli, ja paimennat sekä kaitset heitä helläsydämisesti ja ystävällisesti, että voit varmasti opettaa heitä kaikkia nyt ja paljastaa nämä salaisuudet, joita menneiden aikojen pyhät eivät ole pystyneet selvittämään tai selittämään, mutta koska sinussa asuu Korkeimman Jumalan Pyhä Henki, niin hän varmasti paljastaa sinulle Jumalan salaisuudetkin, jotka osaat selittää palstan hengellisille Jumalan lapsille hengellisesti, niin että me uskosta osattomat harhaoppiset emme sitä ymmärrä, mutta he ymmärtävät sen!

      Ole hyvä ja kaitse laumaasi! Olethan täydellisesti niin kuin Jeesus ja Jumala! Virheetön ja erehtymätön ja viisas ja täynnä Jumalan kaikkea täyteyttä! Vai etkö olekaan?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tuo on siis toistoa siitä, miten "Herra puhui" tälle henkilölle hänen luulojensa mukaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98621052

      Tuo "Herran puhe" on täyttä puuta heinää, joten Jumala ei aivan varmasti ole puhunut hänelle yhtään mitään!

      Sama henkilö (vr62, lateraali, luetaankosanaa, ls2, multinikki, Anonyymi) on vuosikausia väittänyt, että Herra puhuu hänen kauttaan ja hänelle. "Pyhä Henki" puhuu hänelle ja opettaa häntä, niin että hän ei tietenkään voi erehtyä ja on virheetön niin kuin Jumala tai se Jeesus, jota hän Jumalana palvoo.

      Todellisuudessa vr62 tuo julki omia ajatuksiaan, joita luulee "Herran puheeksi" tai pahimmassa tapauksessa hänessä asuva "herra Henki" on riivaaja tai monta sellaista, jotka saavat hänen käyttäytymään niin kuin hän käyttäytyy. Veljet ovat arvioineet, että hän kuulisi riivaajia, kun elivät liveyhteydessä hänen kanssaan!

      vr62 päättää omassa mielessään sen, mikä on ainoa oikea Oppi ja sitten hän arvostelee muiden näkemyksiä tämän opin valossa ja väittää muiden uskovan milloin mitäkin, mitä nämä todellisuudessa eivät usko. Niin tässäkin viestissä.

      Unitaarit eivät ole kovin dogmaattisia, joten heillä on erilaisia näkemyksiä siitä, millainen ihminen on olemukseltaan ja millainen Jeesus on, mutta yhdestä asiasta he ovat yhtä mieltä: on vain yksi Jumala, joka on Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä.

      Unitaarit eivät usko kolmeen tai neljään henkeen, niin kuin toisten sanojen ja opetusten vääristelijä nyt väittää. Tässä on se, mitä unitaarit uskovat (toki poikkeuksia on ja yritän niitä esille myös tuoda).

      1. Ihminen on yksi ehyt ja kokonainen elävä olento, jonka henki tai sielu ei eroa ruumiista kuoleman hetkellä, niin että jatkaisi tietoista elämää sen jälkeen tuonelassa tai paratiisissa.

      Osa uskoo, että ihmisessä on silti aineeton henki, mutta se nukkuu tiedottomassa tilassa ruumiin ulosnousemukseen asti.

      Toiset uskovat, että mitään aineetonta henkeä tai sielua ei ihmisessä ole olemassa ja ihmisen tietoisuus riippuu kokonaan terveistä ja kehittyneistä aivoista sekä ruumiin toiminnoista (aistit, hermoradat, jne.).

      2. Jumala on yksi ja hän on Jeesuksen kristuksen isä: ketään ei ole hänen rinnallaan ja hänen vertaisenaan Jumalana. Hän on yksin ainoa kaikkivaltias ja korkein, kaiken luoja.

      3. Jumalan pyhä henki ei ole persoona, jolla on oma tietoisuus ja se on eri kuin isällä Jumalalla; vertaa tätä ihmisen omaan henkeen, joka sekään ei ole ihmisestä erillinen persoona, jolla olisi oma tietoisuus.

      Pyhä Henki ei ole Jumalan kolmas persoona, joka tekee itsenäisiä päätöksiä, suunnitelmia, tekoja, ajattelee, puhuu, tahtoo, tuntee ja tekee tekoja. Sen sijaan Jumala toimii henkensä kautta - pyhän hengen kautta - ja vaikuttaa valituissa palvelijoissaan sekä maailmassa henkensä kautta.

      4. Jeesus kristus on ihminen, ei mitään muuta. Kristuksen henki on sama asia kuin Eliaan henki (Luuk 1) ja tarkoittaa Jumalan pyhää henkeä. Jumala vaikutti Eliaassa ja Jeesuksessa henkensä kautta tahtomista, tekemistä ja sanoja niin kuin vaikuttaa uuden liiton Jumalan lapsissa. Jumala asuu henkenä lapsissaan, mutta Jumalan henki ei ole hänestä erillinen itsenäinen persoona, jota tulisi palvoa ja ylistää niin kuin trinitaarit tekevät tai rukoilevat Pyhää Henkeä ja puhuvat sille hengelle.

      Unitaarien joukossa voi olla areiolaisia, jotka uskovat Jeesuksen olevan isää alempi luojajumala: hän oli isän kanssa luomassa tätä maailmaa.

      Tässä on unitaarien opetuksen kirjosta tärkeimpiä kohtia. Yksikään unitaari ei usko kolmeen tai neljään henkeen, jotka ihmisessä asuvat ja ovat, vaikka uskovat, että Jumala asuu lapsissaan henkenä: niissä, jotka tunnustavat sen, että Jeesus kristus on Jumalan poika. (1Joh 4)

      Kolmiyhteiseen jumalaan uskovien voitaisiin väittää omistavan neljä henkeä, koska he pitävät jokaista Jumalan persoonaa itsenäisesti ajattelevana, tahtovana, suunnitelmia tekevänä, puhuvana, tuntevana ja toimivana persoonana. Unitaarit tunnustavat vain yhden Jumalan hengen, eivät useampaa, ja jos unitaari ajattelee ihmisessä olevan jokin aineeton henki, niin silloin uskovassa Jumalan lapsessa on vain kaksi henkeä, jotka ovat yhtyneet toisiinsa rakkauden ja rauhan yhdyssiteellä: ihmisen oma henki ja isän Jumalan yksi ainoa pyhä henki.

      Näemme tästä sen, että vr62 sanoi jälleen kerran Herran puhuneen hänelle, vaikka hän toi julki vain oman mielensä tuotoksia tai pahimmassa tapauksessa riivaajien sanoja.

      Voi voi sentään !

      Osuiko Totuus TAAS ikävästi ?

      Raamatun mukaan !!!

      Toistan: Raamatun mukaan unitaarilla on 3 jumalaa, vaikka tämä kiivaileekin yhden Jumalan opin puolesta !

      Minä en voi sille mitään, että Raamattu todistaa teidän oppinne vääriksi !

      Purnaa Jumalalle, sillä Hänen Sanaansa minä vain teille toin !

      En minä ole Raamattua kirjoittanut, vaikka näytät niin jo luulevan !

      Lähinnä on huvittavaa tuo sinun "vaahtoamisesi" !

      Naurattaa ihan ! :)

      Miksi siis naurattaa ?

      Herra muistutti taas syyn:

      22 Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan-Ihmisen Pojan tähden.
      23 Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille.

      Hymyssä suin nyt siis kirjoittelen , ja iloitsen siis sydämestäni !

      No voi voi sentään, mutta mukavaahan se on, että sinua naurattaa ja ihan hymyssä suin sait kirjoitella ja iloita sydämestäsi, kun Herra sinulle taas puhui ja muistutti siitä, miksi sinut on erotettu pyhien yhteydestä ja miksi sinua vihataan (no, tuskinpa kukaan sinua vihaa, mutta säälii ja joku voi jopa naureskella sinulle).

      Unitaarit uskovat siis vankasti ja lujasti, että Jumalalla on vain yksi henki ja jos Jumala heissä asuu, niin silloin heissä asuu vain yksi henki.

      Trinitaarit luulevat, että heissä asuu kolme henkeä, sillä

      Isä on Henki
      Poika on Henki
      Pyhä Henki on Henki

      ja nämä kolme ovat itsenäisiä persoonia, joilla kaikilla on oma toisistaan poikkeava tietoisuus.

      Trinitaareissa asuu tämän lisäksi kaksi muuta henkeä, jotka ovat

      oma henki (ihmisen henki)
      ihmisen kristuksen Jeesuksen henki (Jeesus on ihmisenä tietysti henki, sielu ja ruumis trinitaarien opetuksen mukaan)

      Trinitaarissa asuu siis viisi eri henkeä eikä tämä ole ihme, sillä he luulevat, että Jumalassa tai Jumalalla on seitsemän eri henkeä! Vain kolme niistä tosin asuu ihmisessä, mutta niiden kanssa sulassa sovussa elää ihmisen Jeesuksen henki ja ihmisen oma henki: viisi henkeä kaiken kaikkiaan!

      Voi sitä trinitaarien umpisokeutta, kun he eivät ymmärrä selvää Jumalan sanaa!

      Kerro nyt sinä sekoilija, että miten ihmeessä vanhan liiton Jumalan palvelijoilla pystyi olemaan sen Kristuksen Henki ????????????

      1. Pietarin kirje 1
      10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
      11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
      12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

      Miten noilla profeetoilla oli siis Kristuksen henki ???

      Siis kun teidän oppinne mukaan Jeesus oli vain ihminen !!!

      Oliko profeetoilla jopa 2 ihmisen henkeä siis ???

      Oikeasti hei !

      HERÄTKÄÄ JO HARHOISTANNE !!!

      Kristuksen henki on sama kuin Eliaan henki. Luuk 1:13-17 Se on viittausta Jumalan pyhään henkeen. Jumala vaikutti henkensä kautta profeetoissa ja pojassaan Jeesuksessa niin kuin vaikuttaa uuden liiton Jumalan lapsissa.

      Teidän mukaanne Kristus Jeesus on kuitenkin vain ihminen EI JUMALA !!!

      Joko sen unohdit ???

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kristuksen henki on sama kuin Eliaan henki. Luuk 1:13-17 Se on viittausta Jumalan pyhään henkeen. Jumala vaikutti henkensä kautta profeetoissa ja pojassaan Jeesuksessa niin kuin vaikuttaa uuden liiton Jumalan lapsissa.

      Eikä ihmisen henkeä voi olla ennen kuin hän syntyy !!!

      Ja teidän mukaanne siis yhäkin Jeesus on vain ihminen eikä se Jumala !!!

      Joten lopetatko sekoilusi ja mietitkö ENSIN edes hetken sitä, mitä tuubaa vastailet ???

      Sinä et ymmärrä edes yksinkertaista kirjoitusta oikein, joten miten voisit ymmärtää vähän monimutkaisempaa?

      Mitä järkeä on vääntää sinulle rautalangasta, kun et ole koskaan sitä ennenkään ymmärtänyt, mitä sinulle sanotaan?

      No yritetään.

      Jumalan pyhä henki vaikutti Eliaassa Vanhan testamentin aikana.

      Jumalan pyhä henki vaikutti Johannes Kastajassa.

      Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta sanotaan, että Johannes Kastaja "käy hänen edellään Eliaan hengessä".

      Kastaja ei käynyt ihmisen hengessä: profeetta Eliaan hengessä, niin että Eliaan henki olisi laskeutunut häneen taivaasta ja saanut hänet tekemään asioita.

      Kastaja kävi Jumalan pyhässä hengessä herran Jeesuksen edellä.

      Jumalan pyhää henkeä sanotaan tässä Eliaan hengeksi.

      Jumalan pyhä henki vaikutti myös Jeesuksessa. Sitä sanotaan Kristuksen hengeksi ja Jeesuksen hengeksi, mutta sillä ei tarkoiteta ihmisen kristuksen Jeesuksen henkeä vaan Jumalan pyhää henkeä.

      Ihmisellä kristuksella Jeesuksella on tämän lisäksi oma ihmisen henki - yleisen tulkinnan mukaan - mutta sanat "Jeesuksen henki" ja "Kristuksen henki" viittaavat Jumalan pyhään henkeen eivätkä Jeesukseen henkeen, niissä kohdissa, joihin tämä tulkinta sopii.

      Kun Elias ja profeetat puhuivat "Kristuksen hengessä", niin he eivät puhuneet ihmisen Eliaan hengessä tai ihmisen kristuksen Jeesuksen hengessä. He puhuivat Jumalan pyhässä hengessä niin kuin Jeesuskin puhui.

      Kun Jumala puhuu profeettojen kautta, pyhän hengen kautta, niin silloin on ihminen (tai enkeli) äänessä ja puhuu Jumalan vaikutuksesta. (Hebr 1:1; 3:7; 9:8; 10:15; Apt 1:16; 4:25; 2Sam 23:1-3)

      Ihmisen kristuksen Jeesuksen henkeä ei tietenkään ollut olemassa ennen kuin Jeesus sikisi äitinsä kohdussa tai syntyi. Jumalan pyhä henki oli tietysti jo sitä ennen olemassa ja vaikutti profeetoissa, niin kuin vaikutti myöhemmin Jeesuksessa ja Jumalan valituissa uuden liiton palvelijoissa.

      Ymmärsitkö?

      Jos et, niin selitä Jumalan kolme tai seitsemän henkeä - joihin uskot - ja ihmisen kristuksen Jeesuksen henki ja ihmisen oma henki, miten niiden asuminen ihmisessä tulee ymmärtää!

      Sokea olet ja ihan pihalla selityksinesi !

      Sanonta "Elian hengessä" tarkoittaa vastaavaa kuin "lain hengessä" !!!

      Ei Elian eli ihmisen henki mihinkään Johannes kastajaan tullut !

      Herää jo harhoistasi.

      Eli Johannes Kastaja toimi vain samoin ja samaan tyyliin, kuin Elia aikoinaan, ei ollut mistään "hengestä" siis kyse, ei ihmisen eikä Jumalan !

      17 Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."

      Eli sama tehtävä ja voiman määrä kuin Elialla.

      Niin ja jos sanot Jumalan Henkeä Kristuksen Hengeksi, niin SINÄ ITSE sanot Jeesusta Jumalaksi silloin !!!

      Ei Raamattu puhu Pekan tai jonkun toisen ihmisen hengestä, että se asuisi toisessa ihmisessä !!!

      Olet aivan pihalla kuin lintulauta tai lumiukko !

      Mutta sehän ei ole mikään ihme, kun et ole Hengellinen vaan vain uskosta osaton ja siten ilman Pyhää Henkeä, eikä Sana millään voi avautua sinulle !

  • vr62 ei suostu vastaamaan hänelle esitettyihin kysymyksiin, joten vastaan niihin itse sen mukaan, miten hyvin häntä ja/tai hänessä asuvaa "herra Henkeä" tunnen: miten hän tai he vastaisivat.

    On tietysti ikävää, että joudun arvailemaan, koska hän pakenee vastuuta omista sanoistaan ja tekemistään virheistä, kun väitti, että unitaarit kumartavat antikristusta ja uskovat sen laittomuuden ihmisen olevan Jumala. Se on mahdotonta, koska unitaari ei pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala, mutta kolmiyhteiseen jumalaan ja Jeesuksen jumaluuteen uskovat kumartavat ihmistä kaiken aikaa ja palvovat häntä Jumalana. Antikristuksen kumartajan tulee siis uskoa, että Jumala on olemassa ja hän on ihminen. Unitaarit eivät voi olla antikristuksen palvojia tämän perusteella.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98624287

    1. Sanooko laittomuuden ihminen (jatkossa: antikristus), että hän on se Jeesus, jota kristityt ovat palvoneet Jumalana?

    – Kyllä. Antikristus nousee katolisen kirkon kehittämän uskonnon pohjalta JA on juutalainen, joka on kääntynyt katolisuuteen ja pitää ihmistä kristusta Jeesusta Jumalana, jota tulee palvoa ja kumartaa häntä. Antikristus luulee olevansa Nasaretin Jeesus! Kun hän istuutuu kolmanteen temppeliin, niin juutalaiset ja katolisessa uskossa olevat kumartavat tätä antikristusta ja luulevat, että hän on Nasaretilainen Jeesus, mutta hän on joku toinen Jeesus ja väärä kristus, jonka sydämessä itse saatana asuu!

    2. Onko antikristus joku sellainen ihminen, jota kristityt eivät entuudestaan tunne ja he alkavat palvoa häntä Jumalana? He siis hylkäävät oman uskonsa ja kääntyvät johonkin muuhun uskontoon, joka voi olla ihan uusi koko maailmassa?

    – Ei. Lue edellinen vastaus.

    3. Kumartaako koko maailma tätä ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala (antikristusta)? Jos ei, niin ketkä eivät häntä kumarra? Pelkästään valitut uskovaiset (oikeaoppiset) kuten sinä? Jotkut muut (ateistit, agnostikot, unitaarit, muslimit, hindut, shintolaiset ja kaikkien eri uskontojen kannattajat)?

    – Kaikki ihmiset kumartavat häntä, koska Raamattu sanoo, että "kaikki" ja se on kirjaimellisesti totta. Ateistit, agnostikot, muslimit, hindut, shintolaiset, juutalaiset, unitaarit ja kaikki muut ihmiset vauvasta vaariin kumartavat tätä laittomuuden ihmistä, koska Raamattu sanoo niin ja Raamattu on totuus. Se on totta, koska Raamattu sanoo, että se on totta ja Raamattu on kokonaan totta ja Jumalan virheetöntä ja erehtymätöntä Jumalan Sanaa!

    4. Onko unitaareja enää olemassa siinä vaiheessa, kun antikristus ilmestyy? Unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala, joten he eivät voi edes teoriassa kumartaa ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala. Unitaarien täytyisi siis luopua uskostaan, jotta voisivat kumartaa ihmistä ja pitää häntä Jumalana.

    – Ei. Kaikki unitaarit kääntyvät katoliseen uskontoon ja kumartavat antikristusta. (Tätä vr62 ei tietenkään alussa maininnut, mutta oletan hänen nyt olevan tätä mieltä).

    5. Voivatko sellaiset ihmiset kumartaa antikristusta, jotka uskovat, että Jeesus Kristus, Nasaretilainen, on Jumala? Kaikki kristinuskon oppia totena pitävät uskovat niin, vaikka eivät olisi Jumalan lapsia. Voivatko hekin kumartaa antikristusta ja uskoa, että hän on Jumala, vaikka on pelkkä ihminen? Jos kyllä, niin sanooko tämä antikristus olevansa Jeesus vai hylkäävätkö nimeltään kristityt aiemman uskontonsa ja uskovat tähän uuteen Jumalaan?

    –Vain Jumalan lapset uskovat ja tunnustavat sydämestään sen, että Jeesus Kristus on Jumala. He eivät tietenkään kumarra toista Jeesusta tai antikristusta ja laittomuuden ihmistä, joka on väärä kristus ja jonkin toisen hengen oma: itse saatana asuu siinä antikristuksessa ja sanoo olevansa Raamatun Jeesus – Jumala, jota pitää palvoa, vaikka hän on pelkkä saatana ihmisen ruumiissa! Katolisessa uskossa oleva KOKO MAAILMA uskoo, että Raamatun Jeesus on Jumala, mutta he eivät erota oikeaa Jeesusta siitä väärästä, jota he sitten aikanaan palvovat, kun tämä väärä kristus ilmestyy ns. kolmanteen temppeliin Jerusalemissa. Se antikristus sanoo olevansa Jeesus ja kaikki katolisessa uskossa olevat nimeltään kristityt eli KOKO MAAILMA kumartaa antikristusta. Vain me oikeaoppiset Jumalan äänitorvet emme häntä kumarra, mutta muut Jeesusta Jumalana pitävät kumartavat ja kaikki ihmiset meitä harvoja lukuun ottamatta ovat siinä harhaoppisten joukossa!

    Vastaus päättyy.

    Huomaatteko sen, miten tuo harhaoppi luulee koko Israelin eli kaikkien juutalaisten kääntyvän katoliseen uskontoon ja kumartavan antikristusta, mutta Paavali sanoo, että koko Israel on pelastuva ja Israelin kansa on kääntyvä Herran tykö Raamatun mukaan ennen Kristuksen toista tulemusta? (Room 11 ja Sak 12:9luvut 13-14) Eikä vain tuo ole harhaoppia vaan myös se, että mukamas unitaarit kumartaisivat ihmistä ja palvoisivat antikristusta Jumalana, mikä on täysi mahdottomuus, koska unitaari mieluummin kuolisi kuin tunnustaisi, että ihminen on Jumala!

    • Kerro nyt sinä sekoilija, että miten ihmeessä vanhan liiton Jumalan palvelijoilla pystyi olemaan sen Kristuksen Henki ????????????

      1. Pietarin kirje 1
      10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
      11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
      12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

      Miten noilla profeetoilla oli siis Kristuksen henki ???

      Siis kun teidän oppinne mukaan Jeesus oli vain ihminen !!!

      Oliko profeetoilla jopa 2 ihmisen henkeä siis ???

      Oikeasti hei !

      HERÄTKÄÄ JO HARHOISTANNE !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kerro nyt sinä sekoilija, että miten ihmeessä vanhan liiton Jumalan palvelijoilla pystyi olemaan sen Kristuksen Henki ????????????

      1. Pietarin kirje 1
      10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
      11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
      12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

      Miten noilla profeetoilla oli siis Kristuksen henki ???

      Siis kun teidän oppinne mukaan Jeesus oli vain ihminen !!!

      Oliko profeetoilla jopa 2 ihmisen henkeä siis ???

      Oikeasti hei !

      HERÄTKÄÄ JO HARHOISTANNE !!!

      Kristuksen henki on sama kuin Eliaan henki. Luuk 1:13-17 Se on viittausta Jumalan pyhään henkeen. Jumala vaikutti henkensä kautta profeetoissa ja pojassaan Jeesuksessa niin kuin vaikuttaa uuden liiton Jumalan lapsissa.

      Trinitaarien mukaan Jeesuksella on ollut ihmisen henki ja ihmisen sielu vasta ihmiseksi sikiämisen tai syntymisen jälkeen, kun hän tuli alas taivaasta Henkenä ja asettui asumaan äitinsä Neitsyt Marian (Taivaan Kuningattaren) kohtuun ja omaksui silloin jumalallisen luontonsa lisäksi ihmisen luonnon.

      Tätä ennen profeetoissa ei voinut trinitaarien mukaan asua kuin yksi ihmisen henki ja kolme Jumalan Henkeä: Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

      Jeesuksen taivaaseen nousemisen jälkeen valituissa Jumalan lapsissa on asunut viisi henkeä trinitaarien mukaan: Isä, Poika, Pyhä Henki, ihmisen kristuksen Jeesuksen henki ja ihmisen oma henki.

      Unitaarien mukaan Jumalalla on vain yksi henki, joten unitaarien oppi poikkeaa tältäkin osin trinitaarien opista, jonka mukaan Jumalalla voi olla jopa seitsemän eri henkeä Ilmestyskirjan virheellisen tulkinnan mukaan.

  • " Huomaatteko sen, miten tuo harhaoppi luulee koko Israelin eli kaikkien juutalaisten kääntyvän katoliseen uskontoon ja kumartavan antikristusta, mutta Paavali sanoo, että koko Israel on pelastuva ja Israelin kansa on kääntyvä Herran tykö Raamatun mukaan ennen Kristuksen toista tulemusta? (Room 11 ja Sak 12:9luvut 13-14) Eikä vain tuo ole harhaoppia vaan myös se, että mukamas unitaarit kumartaisivat ihmistä ja palvoisivat antikristusta Jumalana, mikä on täysi mahdottomuus, koska unitaari mieluummin kuolisi kuin tunnustaisi, että ihminen on Jumala! "

    Ensin tulee Raamatun mukaan kadotuksen lapsi !!!

    Ja hän siis ASETTUU juutalaisten temmmeliin ja julistautuu siellä Jumalaksi juutalaisten hyväksymänä !!!

    Muuten se olisi täysin mahdotonta, jos he eivät kadotuksen lasta hyväksyisi Jumalaksi !!!

    Sitten myöhemmin Herra vasta tuhoaa kadotuksen lapsen tulemuksessaan !

    Eksyneet ja uskosta osattomat juutalaiset kääntyvät vasta Herran eli Jeesuksen puoleen siinä vaiheessa kun googin sota on käynnissä ja juutalaisista jää ensin vain 1/3 osa ja sekin osa vielä seulotaan kärsimyksissä !!!

    1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    !!!
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    !!!
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Joten lue nyt raukka edes vähän tarkemmin sitä Raamattuasi !

    Sakarja 14
    1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
    2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
    3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
    4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
    5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.

    Herran päivänä on siis googin sota käynnissä !!!

    Sakarja 12
    9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
    10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
    11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.

    Sakarja 13
    8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
    9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".

    35 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

    Siis näissä puhutaan meidän Herramme ja Jumalamme Jeesuksen tulemuksesta !!!

    Mutta sinä tuskin sokeana, et näitäkään voi käsittää, mutta Uskovat voivat !

    • Vaikka sanani israelilaisten kääntymisestä Herran tykö ennen Kristuksen toista tulemusta olisivat virheellistä tulkintaa, niin sanani unitaareista eivät ole.

      Minä olen ihminen, joka voi erehtyä ja tehdä virheitä. Olen voinut aivan hyvin erehtyä noissa sanoissani koskien Raamatun tulkintaa, mutta en puhuessani unitaareista. Sinä olet sen sijaan jatkuvasti puhunut väärin unitaareista ja jopa valehdellut siitä, että nämä kumartaisivat antikristusta, vaikka se on täysin mahdotonta.

      Se ero meillä on, että minä voin tunnustaa, jos olen erehtynyt ja sen huomaan, mutta sinä et sitä voi jostakin syystä tehdä. Miksi?

      Tuo sinun tulkintasi Israelin kääntymisestä vasta siinä vaiheessa, johon sen sijoitat, voi olla tietysti totta. Sinä tunnet Raamatun paljon paremmin kuin minä ja Jumalan salaisuudetkin sinä tiedät, niin että voit terveellä Sanalla opettaa minua ja kaikkia sinulle uskottuja lampaita, koska kaitsijahan sinä olet ja hyvä paimen ja kehottajakin vielä!

      Minä en tiedä sitä, mitä tulee tapahtumaan ja missä järjestyksessä, mutta sinä sen tietysti tiedät etkä ole voinut erehtyä. Minä en tiedä edes sitä, mitkä kaikki kohdat tulisi tulkita kirjaimellisesti ja mitkä kuvaanollisesti, vaikka kyllä minulla siitä jonkinlainen aavistus on. Onneksi sinä tiedät kaiken! Muista opettaa Jumalan lapsia ahkerasti terveellä Sanalla ja varoittaa unitaareista, jotka kumartavat ihmistä ja palvovat ihmistä Jumalaan, mikä on tietysti täysi mahdottomuus, mutta mitäpä se sinua liikuttaa?

    • Kerro, mihin aikaan nämä kohdat sijoittuvat järjestyksessään?

      Sakarja:
      12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
      12:2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
      12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
      12:4 Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
      12:5 Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa."
      12:6 Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.
      12:7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
      12:8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
      12:9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
      12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
      12:11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
      12:12 Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
      12:13 Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.

      Milloin?

      Mitä Herran päivä ja sanat "sinä päivänä" tarkoittavat tässä ja muissa Raamatun kohdissa?

      Sakarja:
      13:1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
      13:2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.
      13:3 Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen." Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.
      13:4 Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.
      13:5 Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani."
      13:6 Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa."
      13:7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.

      Mitä aikaa nämä sanat kuvaavat? Eteneekö kirja kronologisesti vai ei?

      13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
      13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."
      14:1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
      14:2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
      14:3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.

      Jatkuu. Malta lukea loppuun ja paljasta jae jakeelta, mitä aikaa ja hetkeä kukin jae kuvaa ja laita tulevaisuuden tapahtumat ja menneisyyteen sijoittuvat kohdat aikajärjestykseen, koska sinultahan se sujuu virheettömästi. MIksi et ole aiemmin Jumalan seurakuntaa opettanut? Vai oletko?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kerro, mihin aikaan nämä kohdat sijoittuvat järjestyksessään?

      14:4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
      14:5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
      14:6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
      14:7 Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
      14:8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
      14:9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.

      Ja sitten jae jakeelta kulkeva selitys, kiitos! Laita kaikki kohdat aikajärjestykseen sen mukaan, milloin ne ovat tapahtuneet ja mitä aikaa ne kuvaavat. Paljasta myös se, jos jokin kohta tulee tulkita vain kuvaannollisesti ja kirjaimellinen tulkinta olisi harhaanjohtava!

      Estradi on sinun, ole hyvä! Opeta niitä Jumalan lapsia, jotka lukevat tätä palstaa ja keskustelua! Minua ei tietenkään pidä opettaa, koska olen harhaoppinen.

      Kaitse lampaitasi!

      Ja niin Jeesus viekin sitten omansa 1000-vuodeksi taivaaseen täältä tuhotusta maasta. Taivaassa ei ole syntiä, eikä kuolemaa oleva.

      1234567---

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kerro, mihin aikaan nämä kohdat sijoittuvat järjestyksessään?

      Sakarja:
      12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
      12:2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
      12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
      12:4 Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
      12:5 Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa."
      12:6 Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.
      12:7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
      12:8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
      12:9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
      12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
      12:11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
      12:12 Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
      12:13 Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.

      Milloin?

      Mitä Herran päivä ja sanat "sinä päivänä" tarkoittavat tässä ja muissa Raamatun kohdissa?

      Sakarja:
      13:1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
      13:2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.
      13:3 Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen." Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.
      13:4 Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.
      13:5 Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani."
      13:6 Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa."
      13:7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.

      Mitä aikaa nämä sanat kuvaavat? Eteneekö kirja kronologisesti vai ei?

      13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
      13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."
      14:1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
      14:2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
      14:3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.

      Jatkuu. Malta lukea loppuun ja paljasta jae jakeelta, mitä aikaa ja hetkeä kukin jae kuvaa ja laita tulevaisuuden tapahtumat ja menneisyyteen sijoittuvat kohdat aikajärjestykseen, koska sinultahan se sujuu virheettömästi. MIksi et ole aiemmin Jumalan seurakuntaa opettanut? Vai oletko?

      Musta Pekka pelikorteissa oli "Peltomies"perhe.

  • Tuomas : Minun Herrani ja Jumalani. Oliko Jeesus myös Jumala?
    Sinä uskot, koska näet, mutta autuaita ovat he, jotka uskovat, muttei näe.

  • Onko joku vielä nykyään niin tollo, että suostuisi kumartamaan ihmistä, joka sanoo olevansa Jumala ja pitää häntä Jumalana?

    Ei voi olla totta!

    Noinko se teidän satu-Raamattunne ennustaa?

    Jo on aikoihin eletty! Hoh hoh hoijaa...

    • No tuo nyt on vaan joidenkin äärifundamentalistien tulkinta. Suurin osa ihan tavallisista kristityistä ei usko moiseen tulkintaan, mutta eivät he myöskään tiedä sitä, mitä tuleman pitää: he eivät ymmärrä tulevaisuuden ennustuksia eivätkä ole niistä edes kiinnostuneita. Ei ne muakaan hirveen paljon kiinnosta, mutta joskus tulee mietittyä, että mitähän nekin oikein kuvaa...

      Selvähän se on, että järkevä ihminen ei ketään ihmistä ala Jumalana palvomaan, vaikka tämä sitä vaatisi. On ihan sama, mitä ihmeitä väittää tekevänsä, mutta valheitahan ne Raamatunkin mukaan ovat eivätkä mitään Jumalan tekemiä ihmeitä. Tuskinpa vain sairaita parantaa tai kuolleita herättää sellainen valehtelija. Voi valehdella, että niin tekee, mutta kun tutkitaan asiaa, niin paljastuukin valheeksi sellaiset väitteet.

    • Sivusta tähän, että en usko antikristuksen olevan noin näkyvä vaan hyvinkin eksyttävä, joka alentaa Jeesuksen aseman ja korottaa itsensä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sivusta tähän, että en usko antikristuksen olevan noin näkyvä vaan hyvinkin eksyttävä, joka alentaa Jeesuksen aseman ja korottaa itsensä.

      Voisitko vähän tarkentaa?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Voisitko vähän tarkentaa?

      No niinkuin edelläkin joku kirjoitti, kuka uskoo, jos joku ihmisen kaltainen kertoisi olevansa Jumala? Ei kovin monikaan. Eksyttääkseen jonkun yleensä tarvitaan jonkinlainen stragedia, joka peittää jäljet.

      Ei vieläkään avaudu. Ei kerro mitään. Tarkentaisitko vielä vähän lisää?

      Eivätkö opetuslapset muka uskoneet Jeesuksen olevan Jumala? Hän oli ihminen eikä vain ihmisen kaltainen.

      Väitätkö nyt, että Jeesus eksytti opetuslapsia, kun sanoi olevansa Jumala?

      Miten se antikristus sitten eksyttää, ellei sanoisi olevansa Jumala, vaikka on ihminen?

      Moni ei uskonut Jeesukseen, Hänethän ristiinnaulittiin.
      En väitä Jeesuksen eksyttäneen, sinä niin kirjoitit, ymmärsit väärin kirjoituksistani.
      AntiKristus eksyttää asettumalla Jumalan asemaan ja ilmoittaa olevansa Jumala, mutten usko, että se on niin näkyvää toimintaa , ettei siuhen eksy.
      Jos se olisi rehellisesti esillä näkyvästi niin harvat eksyisivät.
      Raamatussa tass on kirjoitettu, että eksytys on niin väkevä, että jopa valitutkin eksyisivät, JOS se olisi mahdollista.

      Meinaatko, että se antikristus on joku yksi ihminen, joka väittää olevansa Jeesus, vaikka ei ole?

      Miksi muuten valitutkin eksyis, jos se olis mahdollista?

  • Miksi yksikään Raamatun tunteva kristitty kumartaisi petoa ja uskoisi laittomuuden ihmisen olevan Jumala (Jeesus)?

    Raamatun mukaan seurakunta temmataan ylös pilviin Herraa vastaan tämän tulemuksessa. (1. Tess. 4:13-17; 1. Kor. 15:34-58)

    Jos joku jää pois tempauksesta, koska ei olekaan valittu, niin kyllä hän tietää sen, että se ei ole oikea Jeesus, joka johonkin ihmisten rakentamaan temppeliin istuu ja sanoo olevansa Jumala (Jeesus)!

    Miten siis antikristus voisi saada kristityt palvomaan häntä?

    Milloin tempaus tapahtuu Raamatun mukaan?

    Onko peto silloin jo vallassa? Onko laittomuuden ihminen ilmestynyt? Vai temmataanko seurakunta sitä ennen pois?

    Vaikuttaa kovin kummalliselta tuo tulkinta, jonka mukaan kaikki maailman ihmiset ja etenkin Raamattunsa tuntevat kristityt kumartaisivat jotakin ihmistä ja palvoisivat häntä Jumalana, kun hän sanoo olevansa Jumala (sanooko olevansa myös Jeesus?).

    Tarkoittaako aloittaja sitä, että kaikki ihmiset kumartavat petoa ja onko seurakunta silloin jo pilvissä Herran kanssa? Vai ovatko pyhät ja valitut ainoita, jotka eivät palvo antikristusta Jumalana eivätkä petoa tai sen kuvaa kumarra?

    Sinä vaikutat ihan fiksulta kaverilta, joka tuntee Raamatun todella hyvin, jopa paremmin kuin monet Raamatun opettajat. Voisitko kertoa, mitä tapahtuu tulevaisuudessa? Ja missä järjestyksessä?

    Nämä ovat niin vaikeatajuisia asioita, että tavallinen uskova ei niitä ymmärrä. Onko Herra puhunut sinulle, miten nämä tapahtumat tulisi laittaa aikajärjestykseen?

    Milloin tapahtuu tempaus?

    Milloin on Harmageddonin taistelu?

    Onko se eri kuin Googin ja Maagogin sota? Jos ei, niin milloin tämä tapahtuu?

    Huomasinkin, että olit jo saanut Herralta sanan vastauksena tähän:

    "Eksyneet ja uskosta osattomat juutalaiset kääntyvät vasta Herran eli Jeesuksen puoleen siinä vaiheessa kun googin sota on käynnissä ja juutalaisista jää ensin vain 1/3 osa ja sekin osa vielä seulotaan kärsimyksissä !!!"

    Googin sota käydään Ilmestyskirjan mukaan tuhat vuotta kestävän Karitsan hallituskauden lopussa ja valitut ja pyhät hallitsevat ja tuomitsevat silloin yhdessä Karitsan kanssa (Ilm. 20:1-9; 3:22; 1. Kor. 6:3), joten pitäisikö tämä tulkita siten, että se kestää vain yhden päivän, koska Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta, vai miten Herra on tämän kohdan sinulle avannut?

    Mihin kohtaan tulevaisuudessa Hesekielin kirjan lukujen 38-39 taistelut sijoittuvat? Entä Sakarjan kirjan tapahtumat? (Sak. 12-14)

    Sinä näytät tietävän oikean tapahtumajärjestyksen kaikille tulevaisuuden tapahtumille, joten voisitko kertoa minullekin, koska Herra ei ole avannut minulle vielä näitä asioita, mutta Sinulle on.

    • Voit joutua odottamaan kauankin palstan suuren profeetan vastausta ja Jumalan Sanaa hänen kauttaan, mutta eiköhän se sieltä aikanaan tule. Ehkäpä hänen jumalansa on mennyt nukkumaan tai hänellä on asioita muualla, kun ei ole vielä hänelle mitään näistä asioista puhunut?

      Muistapa aloittaja kysyä myös Jesajan 65:13-66:24 sijoittuminen aika-akselilla tulevaisuudessa ja suhteessa muihin aiemmassa viestissä esitettyihin profetioihin!

      Joko Herra puhui, miten kauan se Googin sota, josta kirjoitit, kestää? Tietysti puhui! Sehän sijoittuu tuhat vuotta kestävän Karitsan ja ylösnousseiden pyhien hallituskauden loppuun! (Ilm 20:1-9) Me sokeat emme vain osaa lukea Raamattua: me emme ymmärrä siitä mitään, mutta onneksi on tuollainen suuri profeetta, jolta voimme aina kysyä Jumalan vastaukset kuhunkin kysymykseen!

      Herra on siis puhunut sinulle ja sanonut, että Israelin jäännös kääntyy Herran tykö liki tuhat vuotta Kristuksen tulemuksen ja seurakunnan ylöstempauksen jälkeen. Tämä selvä. Jumalan Sana on Totta, kun se Sinun kauttasi tulee !!!

      Laita nyt vielä selitykset jae jakeelta Sak 12-14 lukuihin ja aseta kaikki muut profetiat tapahtumajärjestykseen ja kerro, mitkä kohdat tulee ymmärtää vain hengellisinä kuvina, mutta ei lainkaan kirjaimellisesti. Herra on varmasti puhunut sinulle jo näistä asioista ja puhuu lisää, sillä Jumalan Sana totisesti tulee Sinun kauttasi muille Jumalan lapsille !!!

      Vai onko Herra muistuttanut sinua siitä, että Jumalan lapsille ei saa kertoa vastauksia esitettyihin kysymyksiin tällä palstalla, koska osa niistä on epäuskoisten kautta tulleita kyssäreitä ??? Eikö Herra haluakaan opettaa lampaitaan Sinun kauttasi ???

      Lampaat eivät vielä tiedä Totuuttasi tulevista tapahtumista ja niihin liittyvistä Raamatun kohtien selityksestä, joten voisiko Herrasi nyt ystävällisesti kertoa lampaille tulevat tapahtumat Pyhän Hengen kautta, joka sinussa asuu, kun hän ei ole vaivautunut puhumaan kenellekään muulle kuin Sinulle oikeita Jumalan vastauksia näissä asioissa ???

      Olisiko aika taas Uhriutua ja syyttää muita sen sijaan, että tunnustaisit Lampaillesi ilmeiset faktat Sinusta, arvon herra Henki ???

      Sinun Lampaasi lukevat tätä palstaa, joten ole nyt tarkka, mitä vastaat ja miten kirjoitat, jotta Sinun Lampaasi eivät juoksisi Vieraan syliin ja saisi Jumalan sanan opetusta Vieraalta !!!

      Mutta ei hätä: Vieraan ääntä eivät Sinun lampaasi kuule vaan he seuraavat Sinua, oi Jeesus ja herra Henki, joka puhut vr62:n kautta Jumalan Sanan vastaukset virheettömästi ja puhtaasti - Totuuden, sillä sinä olet Totuus !!!

      No ihan aikuisten oikeasti vr62 tuo julki omia ajatuksiaan ja mielensä tuotoksi, mutta luulee niitä Herran puheeksi ja Pyhän Hengen opetukseksi. Pahimmassa tapauksessa hänessä asuu riivaaja tai hän kuulee riivaajien ääntä ja pitää sitä Pyhän Hengen opetuksena ja Herran puheena. Siitä nimi "herra Henki"... !!!

      Ehkä on kuitenkin vain mieleltään häiriintynyt ja henkisesti epävakaa yksilö.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15879673/mita-on-pyhan-hengen-pilkka#comment-98634443

      Lue tuon jälkeiset viestit ja miksipä ei sitä edeltäneetkin, niin huomaat, mistä on kysymys.

  • Eikös tuo otsikko ja aloitusviesti ole vähän niinku harhaan johtava?

    "Unitarismi -Antikristuksen oppi"

    Aloittaja puhuu siitä, miten "pitää saada aikaan laaja luopumus Kristuksesta, siis lihaan tulleena Jumalana".

    "Eli ennen antikristuksen tuloa pitää saada aikaan LAAJA LUOPUMUS Herrasta Jeesuksesta Jumalana, jotta antikristus sitten voi esittää ja esiintyä Kristuksena eli Messiaaana ja Vapahtajana ja Jumalana !"

    Aloittaja kritisoi unitarismia ja sanoo sitä Antikristuksen opiksi. Antikristuksen opilla hän tarkoittaa sitä, että ei pidetä Jeesusta Jumalana.

    Sitten aloittaja väittää, että unitaarit pitävät Antikristusta Jumalana, sillä miten muuten hänen sanojaan voitaisiin oikein tulkita?

    Eikö aloittaja tiedä sitä, että unitaarit pitävät mahdottomana sen, että ihminen olisi Jumala?

    Miten ihmeessä unitaarit siten voisivat pitää Antikristusta Jumalana?

    Koko ajatus on ihan typerä ja naurettava!

    Tietääkö aloittaja itsekään, mitä on sanonut?

    Unitarismi ei voi mitenkään olla Antikristuksen oppi, jos sillä opilla tarkoitetaan ihmisen palvomista Jumalana!

    • Unohdat nyt sen, että "Herra puhuu" Aloittajalle eikä Hän ole erehtynyt.

      Herra Aloittaja kirjoitti näin:

      "EN EREHTYNYT !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98624184

      Tuollaisesta "huutamisesta" voisi päätellä sen, että Herra Aloittaja on täysin varma siitä, että ei ole voinut erehtyä: miten voisikaan, koska hän on "herra Henki" ja puhuu Jumalan Sanan Totuutta !!!

      Jos siis "herra Henki" sanoo, että unitarismi on Antikristuksen oppi ja unitaarit pitävät ihmistä Jumalana, niin sitten se on totta !!! Jumala ei voi erehtyä !!!

      Herra Aloittaja on sanonut myös niin, että juutalaiset ovat unitaareja. Herra Aloittaja tietää siis unitaareja ja Wikipedian kirjoittajia paremmin sen, mitä unitarismi on. !!! Unitaarit ovat tietysti eri mieltä samoin kuin Wikipedian kirjoittajat, mutta "herra Henki" ei koskaan erehty, sillä hän on "Pyhä Henki" ja "Jumala" eikä voi erehtyä tai tehdä virheitä !!!

      Unitaarit uskovat, että Nasaretin Jeesus on Kristus. Siispä myös juutalaiset uskovat sen, koska Herra Aloittaja sanoi heidän olevan unitaareja !!!

      Unitaarit uskovat, että Jeesus on kuollut ristillä ja Jumala on herättänyt hänet kuolleista. Siispä myös juutalaiset uskovat tämän, koska Herra Aloittaja sanoi heidän olevan unitaareja !!!

      Unitaarit tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Herrakseen eli uskovat, että Jumala on ottanut hänet tykönsä taivaaseen ja korottanut kaiken pääksi seurakunnalle ja kaikkien luotujen herraksi ja kuninkaaksi. Siispä myös juutalaiset tunnustavat ja uskovat tämän, koska Herra Aloittaja sanoi juutalaisten olevan unitaareja !!!

      Ja huomatkaa ennen kaikkea tämä: Herra Aloittaja, joka puhuu "herra Hengen" sanoja, ei ole erehtynyt vaan on puhunut koko ajan Totta ja varoittanut Rakkaita veljiä ja sisaria tämän pahan ajan keskellä väkevästä harhaopista ja luopumuksesta, joka on Antikristuksen oppi ja se on Unitarismi, jossa pidetään ihmistä Jumalana ja kumarretaan Antikristusta !!!

      Tuliko nyt varmasti selväksi vai pitääkö vielä teille raukoille rautalangasta vääntää, jotta uskoisitte !!!

  • Vaahtoa sinä vain loputtomasti omia häpeitäsi !

    Sinut on JO nähty Raamatun ja ja Totuuden ja toisten sanojen EMÄ VÄÄRISTELIJÄ !

    Mutta eihän sinulta muuta voi odottaakaan kuin valhetta valheen päälle:

    Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    • Ei tuossa viestissä mitään valheita ollut.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15867166/unitarismi---antikristuksen-oppi#comment-98633654

      Mikä siinä muka oli valhetta?

      Kaikki on totta, mitä kirjoittaja sanoi. En ymmärrä sitä, mikä siinä muka olisi epätosi väite ja valhe, jos se tahallaan on esitetty. Keskustelun aikana on käynyt ilmi kaikki ne asiat, jotka kirjoittaja tuo esille. Aloittaja on toiminut ja puhunut juuri niin kuin kirjoittaja sanoo. Totta joka sana !

  • En minäkään lähtisi unitaarin motskarin perälle istuksiin. Jotenkin tökkii tuo Jeesuksen aseman latistaminen, että herättää epäilyksiä mikä on homman nimi.

    • Oletko samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että Unitarismi on se Antikristuksen oppi, joka saa kaikki ihmiset kumartamaan petoa ja pitämään Antikristusta Jumalana?

      Miten se voisi olla, koska unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala !!!

      Aloittaja on siis väärässä väitteidensä kera jo avausviestistä lähtien ja vielä senkin jälkeen hän vääristelee asioita ihan työkseen... !!!

      Joo - ei tarvitse istua unitaarin motskarin perälle ja tietenkin se tökkii, kun joku sanoo jotakin isiltä perittyjä katolisia oppeja vastaan, joista tärkein on kolmiyhteisen jumalan oppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi.

      Ihme olisi, jos ei tökkisi.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Oletko samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että Unitarismi on se Antikristuksen oppi, joka saa kaikki ihmiset kumartamaan petoa ja pitämään Antikristusta Jumalana?

      Miten se voisi olla, koska unitaarit eivät pidä mahdollisena sitä, että ihminen on Jumala !!!

      Aloittaja on siis väärässä väitteidensä kera jo avausviestistä lähtien ja vielä senkin jälkeen hän vääristelee asioita ihan työkseen... !!!

      Joo - ei tarvitse istua unitaarin motskarin perälle ja tietenkin se tökkii, kun joku sanoo jotakin isiltä perittyjä katolisia oppeja vastaan, joista tärkein on kolmiyhteisen jumalan oppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi.

      Ihme olisi, jos ei tökkisi.

      Tuon sanominen minusta vaatii jo pidempää miettimistä meikäläiseltä, että antikristuksen opiksi sanoisin. Toisaalta Jeesus sanoi, joka ei ole meidän puolellamme, on meitä vastaan niin että aika hiljaiseksi vetää nyt.
      Asiaa pitäisi tutkia tarkemmin, mutta siuhen asti en tee mitään töydellisiä johtopäätöksiä unitarismista koska en ole oikein käsittönyt sen syvintä olemusta.
      Mutta sanottakoon, että olen huolestunut.

      Lisään vielä, kuulin vasta eilen koko sanan " unitarismi".
      Enkä ole mikään tutkija tai pohtija tyyppi. Monet täällä tulleet asiat ovat olleet minulle täysin uusia. ja outoja.

      Unitarismi eroaa muusta kristillisyydestä kristologian ja jumaluusopin puolesta. Kaikki muu voi olla samaa kuin kolmiyhteiseen jumalaan uskovilla tai areiolaisilla.

      Unitarismin mukaan:

      - on vain yksi Jumala, joka on Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä
      - Jeesus on pelkkä ihminen, joka sai alkunsa äitinsä kohdussa, ei mitään muuta

      Unitarismissa kaikesta muusta voidaan olla samaa mieltä kolmiyhteiseen jumalaan uskovien tai areiolaisten kanssa, mutta samat opilliset erimielisyydet vaivaavat unitaareja kuin muitakin (siis: kaikesta muusta voidaan olla eri mieltä, mutta noista kahdesta asiasta ollaan samaa mieltä. )

      Kaikki unitaarit eivät ole dogmaattisia: jotkut ovat siis hyvin liberaaleja ja sen vuoksi joukkoon voi kuulua myös areiolaisia, agnostikkoja ja väitteiden mukaan jopa ateisteja (en tosin tiedä yhtään tapausta, että näin olisi käynyt).

      Osa unitaareista on hyvin tiukkoja opin suhteen (omasta mielestään oikea-oppisia ja muut ovat erehtyneet).

      Vapaamielisille ja oman erehtyväisyytensä tunnustaville ei ole kovin tärkeää, mitä mieltä olet opillisista asioista. Opillinen ymmärtäminen ei ole pelastumisen ehto. Voit ihan vapaasti uskoa mitä vain ja pelastua lopulta. Jotkut unitaarit ovat universalisteja, jotka uskovat lopulta kaikkien pelastuvan. Samaa suuntausta on myös trinitaarien joukossa...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lisään vielä, kuulin vasta eilen koko sanan " unitarismi".
      Enkä ole mikään tutkija tai pohtija tyyppi. Monet täällä tulleet asiat ovat olleet minulle täysin uusia. ja outoja.

      Niinmitä enemmän tässä mietin asiaa niin sitä pahemmalta tuntuu. Kyllä Jeesus on minulle niin rakas, että ajattelen seuraavaa unitarismista eli se asettaaJeesuksen sellaiseen asemaan Hänen Jumaluutensa kieltämällä, että pelkään sovitustyön vesittyvän sen myötä. Koska Jumalan oli tultava lihaksi, jotta synti saatiin sovitettua ja jos Jeesus oli vain ihminen niin miten on mahdollista ihmisen sovittaa syntejä paitsi jos Hän on Jumala itse.
      Minusta tämä on hyvin vakava asia, koska kyse on pelastusopista. Tämä ei enää ole niitä "kevyitä" tulkinnanvaraisia asioita, kuten esim. hukkuiko faaraon sotajoukot vai ei.

      Niin, pidät tietysti totena isiltä perityt opit, joita uskon yhteisössäsi tunnustetaan tai joista olet muualta kuullut, ellet kuulu mihinkään yhteisöön.

      Faktahan nyt on kuitenkin se, että koska Jumala ei voi kuolla, niin ihmisen täytyi kuolla synti- ja vikauhrina ja sovittaa siten ihmiset Jumalan kanssa. (Room 5:12-21; Kol 1:11-23; 1Tim 2:3-7; 1Kor 15:1-24; Hebr 2)

      Jumala ei voisi sovittaa syntejä, koska hän ei voi Jumalana kuolla. Niinpä sovittajan täytyi olla ihminen (joka korvasi ja teki tarpeettomiksi vanhan liiton eläinuhrit). Jeesus sovitti meidät Jumalan kanssa.

      Mutta minulle ja monille muille on ihan sama, miten uskot. Ei sillä ole vaikutusta pelastukseen, sillä oikea sovitusopin ymmärrys ei pelasta eikä mikään muukaan opillinen ymmärrys. Onpahan vain niistä opeista tehty uusia lain käskyjä, joiden ansiosta monet luulevat pelastuvansa, vaikka se ei pidä paikkaansa....

      No, minun pitää puhua sisarieni kanssa tästä. En käy missään seurakunnassa, mutta lapsena minut on liitetty ev.lut kirkkoon niinkuin monien perheiden vauvelit nimen annon yhteydessä.

      Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi. Sunnuntaipyhää opetetaan vauvasta vaariin. Kotona, koulussa, sunnuntaipyhäkoulussa ja kaikkialla. Näin se painuu otsan sisäpuolelle.
      Jumalan antama sapatti on Jumalan merkki. Jumala kirjoitti omalla sormellaan sapattikäskyn kivitauluun MUISTA ! Siis muista pitää Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä.
      1234567---

    • Anonyymi kirjoitti:

      No, minun pitää puhua sisarieni kanssa tästä. En käy missään seurakunnassa, mutta lapsena minut on liitetty ev.lut kirkkoon niinkuin monien perheiden vauvelit nimen annon yhteydessä.

      Riippuu ihan sisariesi uskosta, mitä he vastaavat, ja sen uskon he ovat perineet luterilaisilta isiltään ja Lutherilta ja tämä peri sen katolisen kirkon isiltä ja nämä sekoittivat apostolien uskoon juutalaisuutta ja pakanauskontoja ja kreikkalaista filosofiaa. Ja sen uskon mukaisen vastauksen saat sisariesi tulkinnan mukaan.

      Luther käski tappaa unitaarit ja kasteenuusijat.

      http://www.kolumbus.fi/~w462389/jumala/katoliset-rangaistukset.pdf

      Olisiko se sinusta oikea tapa suhtautua eri tavalla Raamattua tulkitseviin kristittyihin?

      Ei kukaan heistä ole tuollainen kuvailemasi kiihkoilija tai joidenkin oppi-isien vauhkoilija. Jokainen heista tunnustaa Isän Jumalan ja Jeesuksen Jumalan pojaksi ja Vapahtajakseen. Eivät käy erityisesti ev.lut tilaisuuksissa mutta tuo ei kuulu tänne eikä teille. Usko on henkilökohtainen suhde Jumalaan, ei se mihin kuulut pelasta ketään. Eikä se kadota, jos vanhempasi ovat kastaneet sinut valtionkirkon mukaan ev.lut kirkon tapojen mukaan. Se ei kadota.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Niin, pidät tietysti totena isiltä perityt opit, joita uskon yhteisössäsi tunnustetaan tai joista olet muualta kuullut, ellet kuulu mihinkään yhteisöön.

      Faktahan nyt on kuitenkin se, että koska Jumala ei voi kuolla, niin ihmisen täytyi kuolla synti- ja vikauhrina ja sovittaa siten ihmiset Jumalan kanssa. (Room 5:12-21; Kol 1:11-23; 1Tim 2:3-7; 1Kor 15:1-24; Hebr 2)

      Jumala ei voisi sovittaa syntejä, koska hän ei voi Jumalana kuolla. Niinpä sovittajan täytyi olla ihminen (joka korvasi ja teki tarpeettomiksi vanhan liiton eläinuhrit). Jeesus sovitti meidät Jumalan kanssa.

      Mutta minulle ja monille muille on ihan sama, miten uskot. Ei sillä ole vaikutusta pelastukseen, sillä oikea sovitusopin ymmärrys ei pelasta eikä mikään muukaan opillinen ymmärrys. Onpahan vain niistä opeista tehty uusia lain käskyjä, joiden ansiosta monet luulevat pelastuvansa, vaikka se ei pidä paikkaansa....

      Tässä oli taas ihan puuta heinää:

      -----------------------

      Faktahan nyt on kuitenkin se, että koska Jumala ei voi kuolla, niin ihmisen täytyi kuolla synti- ja vikauhrina ja sovittaa siten ihmiset Jumalan kanssa. (Room 5:12-21; Kol 1:11-23; 1Tim 2:3-7; 1Kor 15:1-24; Hebr 2)

      Jumala ei voisi sovittaa syntejä, koska hän ei voi Jumalana kuolla. Niinpä sovittajan täytyi olla ihminen (joka korvasi ja teki tarpeettomiksi vanhan liiton eläinuhrit). Jeesus sovitti meidät Jumalan kanssa.

      -------------------------------

      Tässä näkyy todella hyvin unitaarin kyvyttömyys ymmärtää Hengellisiä asioita !

      Tämä on oikein malliesimerkki siitä !!!

      Jumala On Henki, ja Henki ei kuole !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Siis vaikka Jumala eli IHMISEN KALTAISENA ja havaittiin olevan OLENNALTAAN KUTEN IHMINEN, niin Jeesus oli siis Jumala ihmis kehossa.

      Luonnollinen kuolema ei tapa Henkeä !!!

      Mutta näitäkään perus asioita nämä unitaarit eivät siis käsitä !!!

      Jeesus itse puhui jopa meistä ihmisistä näin:

      Joh. 11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

      Joh. 8:51 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."

      Siis luonnollinen kuolema eli tämän liharuumiin kuolema ja maatuminen ei ole yhtään mitään.

      Tässä näkyy myös unitaarien totaalinen tietämättömyys ja Raamatun tuntemuksen taso, eli ei ymmärrystä ei tietoa siis !

      Tuossa Raamatunkohdassa muuten Jeesus TAAS todisti olevansa Jumala:

      Joh. 8:51 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
      !!!
      52 Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja. Aabraham on kuollut ja profeetat, ja sinä sanot: 'Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä maista kuolemaa'.
      53 Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?"
      54 Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
      55 ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa.
      !!!
      56 Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
      57 Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
      58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".
      !!!

      59 Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä.

      Siis Jeesus on Totisesti Jumala !

      Ja miksi siis fariseukset ja kirjanoppineet aikoivat kivittää Jeesuksen ???

      No he sentään tajusivat Jeesuksen todistaneen itsestään eli olevansa Jumala !!!

      Joh. 10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".

      Mutta nämä unitaarit eivät siis ymmärrä tuonkaan vertaa !!!

  • Adventismioppisi on riivaajien oppia ja ellen-valheprofetta oli yhteydessä pahoihin henkiin.
    Ellen Whiten huoneessa oli "legioonittain pahoja henkiä" (Manuscript 25, 1910). Eivätkä spa:t kerro sinulle että hän, niin kuin monet spiritistit, koki astraaliprojektioita (kokemus, jossa sielu irtautuu ruumiista)( Life Sketches, p. 319). Ja he eivät varmasti kerro sinulle, että yhdessä hänen "inspiroidussa" unessaan, Ellen White oli yhteydessä kuolleeseen mieheensä, sai neuvoja häneltä, ja teki liiton hänen kanssaan - toisin sanoen, hän oli sekaantunut yhteyden ottoon ja neuvon kysymiseen kuolleelta henkilöltä. (kopio mitä adventisteti eivät kerro sinulle-sivuilta.)

    • Omia sepustuksiasi, joilla ei ole mitään merkitystä minkään kanssa. Ei kiinnosta mitkään legioonat ja muutkaan pahat henget.

      1234567---

  • Unitarismi kieltää Jeesuksen Jumaluuden !!!

    Raamattu kertoo kovin sanoin sen, mitä se silloin on ja tarkoittaa sen Jeesuksen Jumalauuden kieltäjän kohdalla !

    Apostoli Johannes siis kirjoittaa evankeliumissaan näin, ja viittaa sitten sanoihinsa kirjeissään:

    Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Eli Jeesus siis on Sana eli Jumala, joka tuli lihaksi, eli oli Jumala ihmisten keskellä, josta Hänen nimensäkin todistaa :

    Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

    Siis EI IHMINEN kanssamme/keskuudessamme, vaan Jumala !

    No kirjeissään Johannes viittaa näihin sanoihinsa, eli mitä se "lihaksi tuleminen" on, sen hän kertoi tuossa evankelumissaan TARKASTI !

    1. Johanneksen kirje 4
    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    !!!
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    !!!

    2. Johanneksen kirje 1
    7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

    Eli nämä EIVÄT OLE MINUN SANOJANI YHÄKÄÄN !!!

    Ne ovat selvääkin selvempiä Raamatun Sanoja, ja niiden mukaan siis !!!

    SE JOKA EI TUNNUSTA JEESUSTA JUMALAKSI eli LIHAAN TULLEEKSI JUMALAKSI ON ANTIKRISTUS !!!

    Tämä on NIIIIIN selvä asia, että siinä ei ole mitään epäselvää eikä väärän tulkinnan mahdollisuutta !!!

    Joten:

    UNITAARI ON JEESUKSEN JUMALUUDEN KIELTÄJÄ JA SITEN ANTIKRISTUS !!!

    Ja oppi siis on antikristuksen hengen oppi tuon Raamatun opetuksen mukaan !!!

    Minua vain on yritetty hiljentää herjaamalla ja mustamaalaamalla valheiden ja väärien syytösten kautta ja avulla, mutta se ei vain onnistu !!!

    Ette te minua kykene hiljentämään, uskokaa jo !

    Ja te ITSE kannatte aikananne vastuun Jumalan edessä aivan kaikesta siitä vääryydestä, mitä olette tehneet, minä en teille kosta, minä jätän sen "maksamisen" Jumalalle !!!

    Room. 12:19 Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".

    • Hei, kyllä me tiedetään, että me emme voi sinua hiljentää ja että kukaan ei saa sinua lähtemään pois tältä palstalta, jolla luulojesi mukaan kaitset sinulle uskottuja lampaita ja neuvot heitä terveellä Jumalan Sanalla, jota "herra henki" sinulle puhuu ja/tai joka on oman mielesi tulosta, kun yhdistelet mielivaltaisesti toisiinsa vuoden 1933/38 Kirkkoraamatun sanoja, irrotat ne asiayhteydestään, tulkitset virheellisesti ja tuet niillä katolisilta isiltä tai muilta Raamatun opettajilta oppimiasi harhaoppeja tai muodostat sitten ihan omia.

      Edes sinä itse et saa itseäsi lähtemään pois tältä foorumilta ja pysymään hiljaa, vaikka olet monta kertaa uhonnut pois lähteväsi: aina olet takaisin tullut ja käärmeentyötä tekemään, sutena lampaita vaanimaan ja heitä pahoin raatelemaan, sinua viisaammille ja oppineemmille räyhäämään, riitelemään, repimään ja hajottamaan seurakuntaan kuuluvia, kääntämään heitä toinen toisiaan vastaan, ja milloin mitäkin pahaa, sillä

      Sinulle kelpaa vain se, että muut alistuvat Sinun valtaasi, koska edustat virheetöntä ja erehtymätöntä Jumalaa maan päällä ja puhut vain sitä, mitä "Pyhä Henki opettaa" ja mitä "Herra puhuu" sinulle ja niin luulet tuovasi esille pelkästään mitä puhtainta Jumalan Sanaa ja jakelet Jumalan Vastauksia joka tilanteeseen, vaikka Herra ei ole sinulle sanaakaan puhunut ja on ihan hiljaa sinun elämässäsi.

      Luulet omia ajatuksiasi tai sinussa olevaa sivupersoonaa tai riivaajahenkeä tai -henkiä Jumalaksi ja Kristukseksi ja Pyhäksi Hengeksi. !!!

      Tuliko tämä sinulle "raukalle" nyt selväksi, vai pitääkö se sinulle rautalangasta vääntää ???????

      Voi voi tuota umpisokeutta !!!

    • Anonyymi kirjoitti:

      Hei, kyllä me tiedetään, että me emme voi sinua hiljentää ja että kukaan ei saa sinua lähtemään pois tältä palstalta, jolla luulojesi mukaan kaitset sinulle uskottuja lampaita ja neuvot heitä terveellä Jumalan Sanalla, jota "herra henki" sinulle puhuu ja/tai joka on oman mielesi tulosta, kun yhdistelet mielivaltaisesti toisiinsa vuoden 1933/38 Kirkkoraamatun sanoja, irrotat ne asiayhteydestään, tulkitset virheellisesti ja tuet niillä katolisilta isiltä tai muilta Raamatun opettajilta oppimiasi harhaoppeja tai muodostat sitten ihan omia.

      Edes sinä itse et saa itseäsi lähtemään pois tältä foorumilta ja pysymään hiljaa, vaikka olet monta kertaa uhonnut pois lähteväsi: aina olet takaisin tullut ja käärmeentyötä tekemään, sutena lampaita vaanimaan ja heitä pahoin raatelemaan, sinua viisaammille ja oppineemmille räyhäämään, riitelemään, repimään ja hajottamaan seurakuntaan kuuluvia, kääntämään heitä toinen toisiaan vastaan, ja milloin mitäkin pahaa, sillä

      Sinulle kelpaa vain se, että muut alistuvat Sinun valtaasi, koska edustat virheetöntä ja erehtymätöntä Jumalaa maan päällä ja puhut vain sitä, mitä "Pyhä Henki opettaa" ja mitä "Herra puhuu" sinulle ja niin luulet tuovasi esille pelkästään mitä puhtainta Jumalan Sanaa ja jakelet Jumalan Vastauksia joka tilanteeseen, vaikka Herra ei ole sinulle sanaakaan puhunut ja on ihan hiljaa sinun elämässäsi.

      Luulet omia ajatuksiasi tai sinussa olevaa sivupersoonaa tai riivaajahenkeä tai -henkiä Jumalaksi ja Kristukseksi ja Pyhäksi Hengeksi. !!!

      Tuliko tämä sinulle "raukalle" nyt selväksi, vai pitääkö se sinulle rautalangasta vääntää ???????

      Voi voi tuota umpisokeutta !!!

      Se älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      Noinko kovaa osuivat taas sanani ?

      Ja yhä tiedoksi sinulle, sinä tulet aikanasi niittämään kaiken, mitä olet kylvänyt.

      Gal. 6:7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

      Room. 12:19 Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".

      Olet pelottomasti uhonnut, mutta miten sitten suu pannaan, kun joudut kaikesta toiminnastasi ja sanoistasi lopulta vastuuseen ?

      Kannattaisi miettiä jo tässä kohtaa, että ei tarvitse jälkikäteen sitten katua raskaasti, kuten katui rikas mies:

      19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
      20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
      21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
      22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
      23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
      24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
      25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
      26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
      27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
      28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
      29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
      30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
      31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

      Sinä raukka et usko Jeesukseen Jumalana vaikka Hän nousi ylös, etkä sinäkään kaikesta tuosta huolimatta ole tehnyt parannusta, joten oikein Jeesus todisti sinustakin ja sinun kaltaisistasi !!!

  • Muistappa nyt Suuri Profeetta se, että jos Sinun julistamasi ja "Herralta" saatu Jumalan Sana olisi totta, niin Katolisen kirkon pitäisi kieltää Jeesuksen Kristuksen Jumaluus ja Kolminaisuusoppi, vaikka ne ovat Kirkon tukijalat!

    Sinähän olet Suuressa Viisaudessasi sanonut "Pyhän Hengen opetuksen" olevan se, että ensin pitää tapahtua Suuri Luopumus Jeesuksen Kristuksen Jumaluudesta ja se johtaa Antikristuksen ilmestymiseen, minkä jälkeen ne ihmiset, jotka eivät enää usko Jeesuksen Jumaluuteen, kumartavat tätä Laittomuuden Ihmistä ja palvovat Häntä Jumalanaan, koska uskovat, että Hän on Jumala, mutta Raamatun Jeesus ei Jumala olekaan !!!

    On sinulla mainio oppi ja täysin erehtymätön sekä virheetön, koska "Herra puhuu" sinulle ja "Pyhä Henki" on tuonkin Totisen Opetuksen Sinulle ja Sinun kauttasi kaitsemillesi Lampaille paljastanut !!!

    Olet Tosi Mainio Epeli !!! (= Täysi Tollo !!!)

    • Paljastat jokaisessa viestissäsi VAIN OMAN tyhmyytesi ja ymmärtämättömyytesi !

      Katolisen kirkon jäsenistä vain hyvin hyvin harva on oikesti Uskossa, eli uudestisyntynyt !

      Olen JO selvääkin selvemmin kirjoittanut sen, että VAIN JA AINOASTAAN todellinen uudestisyntynyt Uskova voi luopua Uskostaan !

      Joten katolisen kirkon JOHTAJAT ja OPETTAJAT opettavat luopumusta Jeesuksesta, sitä he ovat tehneet jo pitkään, kun heille Jeesuksen äiti Maria on myös "tie" Jumalan luo, ja häntä he kehoitta rukoilemaan, eli ihmistä !

      Nyt he opettavat jo niinkin, että Jumalan luo on useita "teitä", eikä vain Yksi Tie eli Sana, eli Jeesus, eli Jumala.

      Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

      TE JULISTATTE SIIS TOISTA EVANKELIUMIA MOLEMMAT RYHMÄT !!!!!!!!!!!!!!!

      Teillä unitaareilla on vain eri "kristus" !

      Mutta katolilaisilla johtajilla taas on "useita kristuksia" eli "teitä" Jumalan luo, eikä siis YKSI TIE, eli Jeesus, meidän Herramme ja Jumalamme !!!

      Kummatkin siis julistavat TOISTA EVANKELIUMIA ja luopumusta YHDESTÄ TIESTÄ eli Jeesuksesta Kristuksesta Jumalastamme !

      Raamattu siis sanoo:

      Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      Gal. 1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      Teillä kummallakaan ryhmällä ei ole Isää Jumalaa, kun ei ole siis OIKEATA Poikaakaan, vaan toinen "kristus" !

      1. Joh. 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

      2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

      Te unitaarit siis yritätte saada luopumuksen AIDOISSA USKOVISSA kieltämällä Jeesuksen Jumaluuden !!!!!!!!!!!!!!

      Katolisen kirkon johtajat taas yrittävät saada aikaan luopumuksen AIDOISSA USKOVISSA väittämällä, että on useita teitä, EIKÄ VAIN YKSI TIE ELI KRISTUS !!!

      Usko nyt jo että et sinä raukka pärjää Totuutta vastaan, ja niin kauan kun minä pitäydyn Sanan Totuudessa, tulet nämä väittelyt häviämään !!!

      Ja todellakin on niin, että joka kerta sinä vain paljastat oman tyhmyytesi ja ymmärtämättömyytesi !!!

      Pitää vielä sanoa se, että:

      Te molemmat olette omalla tavallanne antikristuksen asialla ja edistämässä luopumusta TODELLISISSA USKOVISSA !!!

      Tästä sanoo Raamattu hyvin:

      1. Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

    • Niin ja minä en ole missään väittänyt olevani mikään profeetta enkä profetoi yhtään mitään !!!

      Minä kerron vain sen, mikä on luettavissa Raamatusta Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta ja avulla !!!

      Huom ! Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta ja avulla !

      Niin ja sinä se jatkat Jumalan vihan kartuttamista päällesi yhä vaan innolla oikein !!!

      4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
      5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
      6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
      7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
      8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
      9 Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
      10 mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
      11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.

      Eli sinä halveksit Jumalan Armoa ja pitkämielisyyttä oikein huolella !

      Siis kun Jumala ei heti sinua kurita eikä sinua tuomitse ja laita vastaamaan teoistasi, sinä pidät sitä näköjään Jumalan antamana lupana jatkaa pahuuttasi yhä vaan !!!

      Voi voi, minua käy oikeasti sinua sääliksi !

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.