Bushin ulkopolitiikka myötätuulessa

Yksipuolisten USA-haukkujen väliin ikäänkuin tasapainon vuoksi myönteisiäkin uutisia USA:sta.

Vapauden ja demokratian arvoja korostava Bushin ulkopolitiikka näyttää olevan mukavassa myötätuulessa maailmalla.

Tammikuussa pidettiin Irakissa sittenkin (monien täällä kirjoittelevien antiamerikkalaisten kauhistukseksi) ennalta luvatut vaalit, joiden suosio yllätti kaikki tarkkailijat maailmalla.

Asiat etenevät Irakissa muutenkin suhteellisen hyvin ottaen huomioon, kuinka väkirikkaasta valtiosta Irakissa on kyse.

Palestiinalaiset kävivät myös vaaliuurnilla kokeilemassa demokratian periaatteita, ja Abbasin maltillinen politiikka on avannut lukittuneet keskusteluyhteydet Israelin kanssa.

Egypti ja Saudi-Arabia ovat ottaneet pieniä askeleita kohti demokraattisempaa elämänmenoa.
Syyria vetäytyy ainakin osittain miehittämästään Libanonista.

Ukrainan uuden oranssivallan edistysaskeleet jatkuvat, Moldoviassa valittiin lännelle myötämielinen parlamentti ja Baltian maat uskaltavat avoimesti vieroksua Venäjän toukokuun "valloitusjuhlia".

Siis kaiken kaikkiaan G.W. Bush on (joidenkin lyhytnäköisten ihmisten voivotteluista huolimatta) menestynyt erinomaisesti kahden suuren arvon istuttamisessa niitä kaipaavien kansojen sydämiin, joille arvoille myös oma kotoinen elämänmenomme pohjautuu.

Kannatettavat arvot ovat jo aiemmin tässä kirjoituksessa mainitsemani
VAPAUS JA DEMOKRATIA!

Niiden leviämistä vastaan tuskin on edes palstan kiihkeimmälläkään antiamerikkalaisella mitään sanottavaa? :))

Kirjoitukseni pohjautuu osittain päivän HS:n Ulkomaat-sivuun A13.
5524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sulle sitten iskee toi valtamedian todellisuudesta irtautunut propaganda aika hyvin. Valtamedia näyttää hyväuskoisille ihmisille sen keinotekoisen ja valheellisen pintakiillon mikä ihmisten halutaan uskovan.

Uskooko joku vielä oikeasti sen että Bush puolustaa vapautta ja demokratiaa? Jos uskoo, niin herätkää! Ottakaa edes selvää sen tekosista. Rikoksia, rikoksia ja lisää rikoksia.

Ja nuo demokratiakehityksen alkutapahtumat Lähi-idässä ja Ukrainassa ja Moldovassa on kylläkin ihan itsenäistä ja paikallista lähtöä. Turha yrittää Bushin niistä ottaa kunniaa itselleen ja peitellä oman hallintonsa massiivisia epäonnistumisia.

http://www.boston.com/news/globe/editorial_opinion/oped/articles/2005/03/09/what_rise_in_freedom/?mode

http://www.consortiumnews.com/2005/030905.html

Äänestä

Lehdet valehtelevat, älä usko.

Äänestä

Myös minunkin mielestäni USA on demokratian mallimaa.
Vanhaa sanontaa lainaten " edustuksellinen demokratia " ,josta kannattaa ottaa mallia muidenkin - aivan Suomesta lähtien,muista nyt puhumattakaan.

G.Bush on todellakin onnistunut huolimatta näistä vaikeista ajoista maailmalla yllättävänkin hyvin.

Vertailkaapa vaikka Venäjään ja V.Putiniin.

Äänestä

kilvan kehuskelleet usalaisia ja heidän politiikkaansa.

Äänestä

- Ai Irakissa asiat menossa hyvään suuntaan?...Osaatko lukea?.

-Palestiinalaiset ovat uurnilla käyneet jo paljon ennen Bushin paskanjauhantaa.

- Jos Saudien askeleet on nykyisten kaltaisia, niin se kestää jotain 10000vuotta ennen kuin naiset pääsee äänestämään, no niillähän on öljyä joten heillä eri säännöt.

- Ai Ukrainakin on sulka jenkkien hattuun??.

Ai sullekin tulee hesari?...no, lue sitten sivu a5, Andrew J. Bacevich....Oletko samaa mieltä tämän (jenkki)professorin kanssa`???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Huvittunut-1 kirjoitti:

Yksipuolisten USA-haukkujen väliin ikäänkuin tasapainon vuoksi myönteisiäkin uutisia USA:sta.

Vapauden ja demokratian arvoja korostava Bushin ulkopolitiikka näyttää olevan mukavassa myötätuulessa maailmalla.

Tammikuussa pidettiin Irakissa sittenkin (monien täällä kirjoittelevien antiamerikkalaisten kauhistukseksi) ennalta luvatut vaalit, joiden suosio yllätti kaikki tarkkailijat maailmalla.

Asiat etenevät Irakissa muutenkin suhteellisen hyvin ottaen huomioon, kuinka väkirikkaasta valtiosta Irakissa on kyse.

Palestiinalaiset kävivät myös vaaliuurnilla kokeilemassa demokratian periaatteita, ja Abbasin maltillinen politiikka on avannut lukittuneet keskusteluyhteydet Israelin kanssa.

Egypti ja Saudi-Arabia ovat ottaneet pieniä askeleita kohti demokraattisempaa elämänmenoa.
Syyria vetäytyy ainakin osittain miehittämästään Libanonista.

Ukrainan uuden oranssivallan edistysaskeleet jatkuvat, Moldoviassa valittiin lännelle myötämielinen parlamentti ja Baltian maat uskaltavat avoimesti vieroksua Venäjän toukokuun "valloitusjuhlia".

Siis kaiken kaikkiaan G.W. Bush on (joidenkin lyhytnäköisten ihmisten voivotteluista huolimatta) menestynyt erinomaisesti kahden suuren arvon istuttamisessa niitä kaipaavien kansojen sydämiin, joille arvoille myös oma kotoinen elämänmenomme pohjautuu.

Kannatettavat arvot ovat jo aiemmin tässä kirjoituksessa mainitsemani
VAPAUS JA DEMOKRATIA!

Niiden leviämistä vastaan tuskin on edes palstan kiihkeimmälläkään antiamerikkalaisella mitään sanottavaa? :))

Kirjoitukseni pohjautuu osittain päivän HS:n Ulkomaat-sivuun A13.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu