Syömishäiriöt
1. Syömishäiriöt
2. Anoreksia
3. Bulimia
4. BED (Binge Eating Disorder)
5. Ortoreksia
Kehonrakennus on pääasiassa murrosikäisten poikien ja nuorten miesten sairaus, mutta sitä esiintyy myös nuorilla naisilla, ja naisilla aina vaihdevuosiin saakka. Kehonrakennus on nykyisin melko tavallinen sairaus, sen esiintyvyys on jo n. 1%.
Taudin puhkeaminen liittyy tavallisesti elämäntilanteen muutokseen, esim. murrosikä tai opiskelemaan lähtö vieraalle paikkakunnalle. Kehonrakennuksen arvellaan kehittyvän, kun ihminen pyrkii lisäämään elämänhallintaansa käyttäen välineenä omaa kehoaan, johon vaikuttaminen on suhteellisen helppoa ja tulokset näkyviä. Tilanne voi kuitenkin riistäytyä hallinnasta ja kehittyä jopa psykoottistasoiseksi kehonkuvan vääristymäksi ja johtaa pahimmillaan kuolemaan.
Kehonrakennuksen oireita ovat kiinnostuminen terveellisestä ravinnosta ja lihaksia kasvattavasta liikunnasta, joka alkuun vaikuttaa myönteiseltä pyrkimykseltä. Oireet voimistuvat vähitellen niin, että ne alkavat hallita kokonaisvaltaisesti potilaan elämää.
Terveellisestä ravinnosta huolehtiminen voi paisua täydelliseksi bulkkaamiseksi ja liikuntaharrastus jatkuvassa pumpissa pysyttelemiseksi. Kehonrakentajat ovat taitavia piilottelemaan tilaansa ihmisiltä, jotka mahdollisesti pyrkivät asiaan puuttumaan, he esim. syövät salaa jouduttuaan käymään juoksulenkillä, ovat juomatta vettä tai kusevat ennen punnitusta.
Kehonrakennukseen liittyy usein ahdistusta ja masennusta. Nämä voivat olla seurausta oman sairaudentilan ymmärtämisestä, mutta keinottomuudesta tehdä asialle mitään, sekä ristiriidasta oman minäkuvan ja ympäristön käsitysten kanssa. Ne taas johtavat ahdistaviin läheisten pakottamisyrityksiin ja salailuun potilaan taholta jne.
Kehonrakennus lääkärin näkökulmasta
8
3221
Vastaukset 8
Kehonrakennus eli lihaksikkuushäiriö tarkoittaa sairautta, jolle on tunnusomaista pakonomainen lihasten kasvattaminen. Kehonrakennusta sairastava uskoo olevansa lihakseton, vaikka olisi jopa reilusti lihaksikas. Taudinkuvaan kuuluvat tiukka dieetti ja pakkomielteinen punttailu. Kehonrakentajan itsearvostus riippuu hänen ruumiinpainostaan ja –muodostaan. Hän häpeää syömistään ja salailee ja valehtelee siihen liittyvistä asioista. Kehonrakennukseen voi liittyä myös ortoreksian oireita.
Kehonrakentaja on hyvin kiinnostunut ruuasta ja ruuanlaitosta, mutta ei itse juuri koske valmistamiinsa herkkuaterioihin. Hänen kiinnostuksensa terveisiin elämäntapoihin saattaa aluksi vaikuttaa myönteiseltä pyrkimykseltä terveelliseen elämään, mutta ajatukset alkavat lopulta hallita sairastuneen koko elämää ja ruuasta tulee kehonrakentajalle vihollinen.
Kehonrakennus aiheuttaa voimakkaan lihastenkasvun. Lisäksi kehonrakentajalla voi ilmetä muitakin oireita, kuten hiustenlähtöä. Kehonrakennus laskee ruumiinlämpöä parilla asteella, jonka seurauksena kehonrakentajan iholle saattaa alkaa kasvaa untuvaista lanugo-karvaa. Massivisen kroppansa kehonrakentaja peittää monilla vaatekerroksilla toisaalta peittääkseen lihaksikkuutensa, toisaalta helpottaakseen lihastenkasvun aiheuttamaa jatkuvaa palelemista.
Kehonrakennus on hengenvaarallinen sairaus – kehonrakentaja voi käytännössä paisuttaa itsensä hengiltä. Jo lievätkin syömishäiriöt voivat aiheuttaa kehossa peruuttamattomia muutoksia ja sairauksia. Pituuskasvu ja muu kehitys saattavat pysähtyä ja kuukautiset jäävät yleensä pois voimakkaan lihastenkasvun seurauksena. Keho saattaa jatkuvan syömisen tai ravinnon vuoksi vuoksi kärsiä erilaisten hivenaineiden ja vitamiinien yliannostuksesta, D-vitamiinin ja kalkin lisäys voi aiheuttaa luuston kasvua eli luiden vahvistumisen.
Kehonrakennus on hitaasti tuhoava, elimistöä kiduttava tauti, jonka seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Kehonrakentaja ei itse myönnä olevansa sairas, vaan kokee olonsa hyväksi ja terveeksi. Tämä tekee paranemisesta hyvin hankalan.- John
Taidanpa olla sairas :S. Vois käydä lääkärillä :/ :)
- Gyno
John kirjoitti:
Taidanpa olla sairas :S. Vois käydä lääkärillä :/ :)
asiaa jauhetaan asiaa jauhetaan
- eku
No onkos tää jostain lainattu teksti? vai ootko timppa tota mieltä? peitteletkö lihaksiasi?? omia mielipiteitä kehiin, sillä mun mielestä toi loppu oli täyttä paskaa...
- Albert Beckles
Hirveää kärjistämistä. Sekö ois tervettä että vetäis perseet olalle joka viikonloppu, sipsejä ja kaljaa niin paljon ku napa vetää ja kuolis sydänkohtaukseen viiskymppisenä... Ehkä sille sais sitten helpommin lääkärin siunauksen. Ei sinänsä että olisin itse mikään varsinainen kehonrakentaja mutta suututtaa pikkaisen tuollaiset tuulesta temmatut tekstit.
- salirotta
"Kehonrakennukseen liittyy usein ahdistusta ja masennusta. Nämä voivat olla seurausta oman sairaudentilan ymmärtämisestä, mutta keinottomuudesta tehdä asialle mitään, sekä ristiriidasta oman minäkuvan ja ympäristön käsitysten kanssa. "
-sulle löytyi just diagnoosi. Vielä kun ymmärtäisit itsekkin tämän...En kuitenkaan miellä itseäni miksikään äärifanaattiseksi kehonrakentajaksi, korkeintaan kohtuufanaattiseksi. Ilmeisesti Suomen parhaat keskustelupalstat (BODY ja Pakkotoisto) eivät hyväksy edes minun tasoista fanaattisuuttani.
- Sairaanhoitajatar
Mielenkiintoista luettavaa... Kirjoittaja oli korvannut jokaisen "anoreksia" sanan "kehonrakennuksella" ;)
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361760Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38576- 63548
- 30546
- 46540
- 66536
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25520