Jos työssä on kiusaaja, sellainen joka hallitsee muita työntekijöitä...mm.koulutus antaa hänelle syyn tähän, niin hänellä on yksi tai kaksi alemman tason työntekijää, jotka juoruavat tälle kiusaajalle mitä muut työntekijä, alistetut ja loukkaantuneet sekä närkästyneet keskustelevat keskenään.
Tätä ei muuten kovin moni työpaikan vakihenkilökunnasta tiedä, että on itselleen haitallista kertoa kommenteja kiusaajasta näiden kahden työntekijän kuullen. Asiasta on selvää näyttöä, tarkat ovat vaistonneet ja kuulleet asian. Yksi työntekijä on kertonut jo monta vuotta muiden työntekijöiden närkästyneet kommentit tälle kiusaajalle. Työntekijä, joka kertoo asiat, on mukava ja reilunoloinen, mutta varsin petollinen. Ihan sattumalta eräs oli kuullut aika kauan sitten, miten tämä kiusaaja koitti salaa kysästä onko kukaan puhunut hänestä mitään.. Ehkä kiusaaja huomasi sen, että asia kuultiin. Nykyään he keskustelevat paljon puhelimen välityksellä, eivät työssä, koska siellä on vaikea puhua kahdenkesken mitään muista työntekijöistä.
Tämä on hyvin harmillista, koska työntekijä joka kiusaa alemmin koulutettuja, on kiusannut muutaman vuoden ajan monia työntekijöitä, joista osa on lähtenyt pois työstä ja osa koittaa jaksaa työssään vaikka ovatkin pelokkaita ja sisimmässään pahastikin loukkaantuneita. Muiden työntekijöiden on vaikea puolustautua tai tehdä valitusta tästä korkeammin koulutetusta, koska he pelkäävät joutuvansa pahemmin kiusatuiksi.
Työntekijät eivät voi keskenään puhua kiusaajasta työpaikalla, jos lavertelijat ovat läsnä. Osa työntekijöistä ei usko, että joku menee kertomaan kaikki arvostelut tälle kiusaajalle. Kiusaaminen on sellaista, että siinä pitäisi aika monen työntekijän liittyä yhteen ja mennä tekemään valitus johtajalle tästä kiusaajasta, mutta osa pelkää ja kun joukossa on ollut yksi vasikoija ja nykyään kaksi, niin menee vaikeaksi.
Miten vaikeaa työntekijöiden on saada kiusaaja pois tai saada hänet ainakin johtajan puhutteluun. On se kyllä kauhean omituista, että jos joku nöyryytetty ja mielensä pahoittanut työntekijä koittaa kertoa työkavereilleen kiusaajan tempuista, niin vasikoija on olevinaan samaa mieltä, mutta kuitenkin kertoo heikomman työntekijän sanat kiusaajalle ja näin kiusaaja taas saa syyn kiusta lisää. Nykyään näistä juoruajista on varoiteltu, mutta eri asia kuka uskoo...heitä ei moni uskoisi juoruilijoiksi. Kyllä joiltakin henkilöiltä puuttuu omatunto, kun ovat valmiita kiusaamaan ja juoruamaan ja satuttamaan. Mikä saa työntekijät kertomaan kiusaajalle mitä uhrit ovat hänestä sanoneet? Pelkääkö juoruaja joutuvansa itse kiusatuksi, jos ei kerro ja yritä olla hyvissä väleissä kiusaajaan?
Tämä kiusaaja tiedetään hyvin. Ja suuressa talossa tiedetään se, että hänen vuokseen osastolla kärsitään..kuitenkin jokin näköjään estää vakituista henkilökuntaa tekemästä valitusta johtajille, se on se pelko, että joutuu kiusaajan kiusatuksi, sitten palaa loppuun ja vaihtaa työpaikkaa ja kiusaaja sen kuin menee eteenpäin ja hyvällä omalla tunnollakin varmaan, kun on saanut taas kiusattua. Ja uudet kiusaajan tyyliä kommentoivat eivät sitten tiedäkään, ketkä yksi tai kaksi ovat ne, jotka kertovat kiusaajalle, mitä kiusaajasta joku tyhmänä vasikoiden kuullen sanoo.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiusaamisen aloittamiseksi käy mikä syy hyvänsä, usein kylläkin kiusaaja tekee itsestään esimiehen vaikka ei sitä todellisuudessa olisikaan.
Kiusaaja haluaa siis olla ylemmällä tasolla kuin muut työtekijät, vaikka kiusaajan asema työyhteisössä ei tätä sallisikaan.
Usein kiusaajalla on myös "hovi", eli muutama samanmielinen, jotka toimivat avustajina kiusaamisessa, joka on laskelmoitua ja systemaattista kiusatun itsetunnon alentamista.
Työnantajan asenne kiusaamisesta ilmoittaneeseen on useasti raaka, kiusattu on ongelma ja varsinkin, jos hän valittaa asiasta.
Siksi kiusaamisesta valittanut, usein juuri kiusattu itse saa joko itse irtisanoutua tai irtisanotaan, jollain puolitekaistulla perusteella.
Jos työpaikkakiusaus asia kiinnostaa, niin käyppä seuraavassa linkissä lukemassa lisää:
http://tyopaikkakiusatut.net/
Ja kerro muillekin foorumistamme.