Elämäni alkoholisti mielenterveyspotilaan kanssa

Vuosia sitten mieheni alkoi liiallisen juomisen joka on nykyisin siinä mittakaavassa ettei täysin selvää päivää enää ole. työaamuna kunto on arveluttava ja heti kotiin palattua alkaa vähintään kaljan juominen, usein terästettynä viinalla jota hän kaivaa salaa piilostaan. Juomista kesää nukkumaan menoon saakka. Vapailla juomista jatkuu vähintään vapaapäivät voipi hurahtaa työpäiväkin rokuliksi. Mukaan kuuluu maksullinen seura, taksilla ajo, hirveä huuto/ns musiikki naapureiden iloksi. Itse tässä olen myös syntipukki ja nyrkkeilysäkki. Poliisit kävivät viikonloppuna ja mieheni vaati tällöin minulle taltaan antamansa pankkikortit. Kieltäydyin aluksi mutt "täytyyhän miehen korttinsa saada" , Sai mies korttinsa. rahaa kului heti 800 euroa vuorokauden aikana. Minä evakossa koirieni kanssa. Väkivalta ja sen uhka yllä koko ajan. Tiistaina käytiin läkärissä ja odotellaan lähetettä psykalle tutkimuksiin. "Voimia". sanoo moni tai "En minä ainakaan jatkaisi tollasen kanssa". En jatkaisi minäkään, ei tämä herkkua ole. Eropaperin vein ja odotellaan että haaste tulee miehellenikin. Voi olla että tässä käy vielä todella huonosti minulle tai läheiselleni. Pitäisi miehen jopa olla selvä osastolle mentäessä, liian paljon vaadittu. Auttavaa tahoa ei ole. Tässä toimin kuin mieheni orja heti kun hän huutaa kannanpa voileipää suun eteen tai pesen hänen kusilammikon lattialta.

0

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        138
        1520
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        936
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        270
        766
      5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

        😊
        Ikävä
        68
        733
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        619
      8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        581
      9. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        561
      10. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        60
        557
      Aihe