Ihan pelottaa mennä työvoimatoimistoon huhtikuun puolella. Tässäpä tarinani:
Olen opiskellut oppisopimuskoulutuksessa kohta 2 1/2 vuotta. Aikanaan työsopimus tehtiin tuolle ajalle, koska oppisopimuskoulutuksenkin piti olla tuolloin ohi. Mutta kävikin niin, että oppisopimusteoriat järjestettiin "myöhässä", eli työsuhde päättyy huhtikuun puolessa välissä ja koulutus vasta toukokuun lopussa. Työnantajalla ei nykyään ole velvollisuutta työllistää oppisopimuslaista, eikä esimieheni saa jatkaa työsopimustani vaika kuinka haluaisi(kunnallinen työpaikka, kunta kieltää kenenkään palkkaamisen/työsopimuksen jatkamisen vuonna 2005 säästösyistä).
Mitäs sanoo työvoimatoimiston täti? Olenko opiskelija (teoriaa vain 2 pvää/kk tietysti läksyt) ja estääkö tämä työttömyysturvan maksamisen? Tämä olisi harmi, koska ilman työttömyysturvaa en tule toimeen ja tässä tilanteessa pitäisi lopettaa tutkintoon valmistava koulutus loppumetreillä kesken.
Vai katsovatko, että kun opisekelu kuitenkin vie vain tuon 2pvää/ kk (huhti-toukokuussa =4 pvää), että menetän työttömyysturvani vain noilta 4 päivältä, jolta saan korvausta opintojen järjestäjältä? Onhan minulla tutkinnon jälkeen kuitenkin paremmat mahdollisuudet työpaikan saantiin.
Mitä mieltä olette?
Veikkauksia, miten tuo menee...

Vastaukset 3
Vanhimmat
ettei sinua voida luokitella täysipäiväiseksi opiskelijaksi, kaiken järjen mukaan. Toivottavasti saat mukavan työvoimavirkailijan hoitamaan asiaasi ja jos et niin vaihda. Tiesittekö että teidän ei tarvitse tyytyä siihen virkailijaan joka teille on määrätty, vaan voitte mennä myöskin toiselle. Sanotte vain että ei tule toimeen mokoman virkailijan kanssa. Lisäksi voitte käyttää toista toimistoa kuin oman paikkakunnan jos tunnette että siellä ei tunnuta teitä ymmärrettävän, taikka ymmärretään mutta väärin ;) Kaikilla kun ei millään synkkaa kaikkien kaa.
mukaan joutuu asiansa hoitamaan tietyssä työvoimatoimistossa.
Esimerkiksi Hervannan työvoimatoimistossa ovat keskittyneet maksimoimaan työttömän kurjuuden ja mitään apua työllistymiseen ei sieltä saa. Tuskin kukaan työllistymistä haluava työtön haluaisi olla sen työvoimatoimiston asiakkaana. Saadakseen Hervannan työvoimatoimistosta liikkuvuusavustuksen täytyy käydä kohtuuttoman sanasodan työkkärin tätin kanssa.
Sun pitää todennäköisesti käydä paperisotaa työvoimatoimikunnan kanssa. Selvittää tarkasti opiskelun kesto yms.
Eri paikkakunnilla on eri käytäntö. Vaikka ohjeistus pitäisi olla samanlainen.
Kurkkaappas täältä
http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/455001/14270