Miksi?

Olen samassa tilanteessa kuin sinäkin, vaikka itse eroa hainkin. Kun aikoinani naimiisin menin, kuvittelin olevani ex:ni kanssa nyt ja iankaikkisesti, mutta toisin vaan kävi.

Tunsin suurta surua sydämessäni erotessamme, mutta järkeni sanoi, että ero on ainoa keinoa, jotta minä ja lapsemme voisimme saada rauhan kotiin ja ihmisenarvoisen elämän.

Minulla kesti kuitenkin noin 4 vuotta ennen kuin sydämeni ajatteli samalla tavalla kuin järkenikin.

Kuitenkin kuten itsekkin kirjoitit, silti vielä 5 vuoden jälkeen sitä tulee kysyneeksi aina välillä, että miksi näin piti käydä?...

Nainen 40 kirjoitti:

Olen samassa tilanteessa kuin sinäkin, vaikka itse eroa hainkin. Kun aikoinani naimiisin menin, kuvittelin olevani ex:ni kanssa nyt ja iankaikkisesti, mutta toisin vaan kävi.

Tunsin suurta surua sydämessäni erotessamme, mutta järkeni sanoi, että ero on ainoa keinoa, jotta minä ja lapsemme voisimme saada rauhan kotiin ja ihmisenarvoisen elämän.

Minulla kesti kuitenkin noin 4 vuotta ennen kuin sydämeni ajatteli samalla tavalla kuin järkenikin.

Kuitenkin kuten itsekkin kirjoitit, silti vielä 5 vuoden jälkeen sitä tulee kysyneeksi aina välillä, että miksi näin piti käydä?...

sitäpä se.. elämää. ja nykypäivänä liiankin yleistä..mä en kyllä ex.ääni kaipaa p...n vertaa,, et ei sillä..mut sitä vaan kysyy et miks,,,

Eli miks?

Ahdistus kirjoitti:

Eli miks?

Niinpä, mutta sen sijaan, että me keskitymme miettimään miksi. Pitäisi keskittyä siihen, miten jatkamme matkaa. Jossittelu ei vie muuhun kuin masennukseen ja katkeruuteen. Mutta veihän se aikaa, että sen tajusi. Halusi niin moneen kysymykseen vastauksen, mutta niitä ei ole :(.Mennyttä ei saa takaisin, paitsi harvoin..