Palstalla on ollut tarinaa sitoutumisesta. Onko sitoutuminen sitä, että mennään papin puheille, muutetaan yhteen vai että luvataan olla yhdessä ilman "ulkoisia merkkejä". Voin vakuuttaa, että ikä tekee tehtävänsä. Ei silti, etteikö heti onnen huumassa olisi valmis kihloihin tms. mutta kun alkuhuuma menee ohi, niin tarkemmin katsoo, onko meillä mahiksia vai ei. Nuorempien kohdalla hätäily lienee luonnollista. Ehkä pelätään, että jäädään yksin... Onhan se romanttista saada kirkkohäät jne. mutta elämää on häiden jälkeenkin, tai itse asiassa, sittenhän se vasta alkaakin.
Jotkut naiset aprikoivat miehien sitoutumiskammoa. Minun mielestäni painostaminen on tässä asiassa pahin moka,mitä voi tehdä. Jos tosiaan on perustamassa perhettä, niin kai sen sitten haluaa toteuttaakin.
Jotkut naiset aprikoivat miehien sitoutumiskammoa. Minun mielestäni painostaminen on tässä asiassa pahin moka,mitä voi tehdä. Jos tosiaan on perustamassa perhettä, niin kai sen sitten haluaa toteuttaakin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olen varmaankin sitten sitoutumiskammoinen...
Ei todellakaan näin. En ymmärrä miten jokin papin aamen vaikuttaa sitoutumiseen mitenkään, ehkä jos on uskonnollinen, mutta kun en ole. Ja voidaanhan avioerotilastoistakin jokin johtopäätös vetää...
Sama homma sormusten (kihlojen) kohdalla...
Ei hemmetti jos uskollisuuteen tai sitoutumiseen tarvitaan joku tunnusmerkki. Sen verran pitää olla miestä/naista että osaa kieltäytyä houkutuksista vaikkei sormusta olisikaan.
Homman on lähdettävä luottamuksesta, ei sormuksista tai aamenista !
Sitten jos muutetaan yhteen, se tarkoittaa ainakin minulle todellakin sitoutumista (voisi varmaan verrata naimisiinmenoon)
Ja jos lasten hankintaa edes harkitaan tarkoittaa se lopullista sitoutumista kumppaniin vähintään 20 vuodeksi. Lapsilla on oltava molemmat vanhemmat. Jos on pientäkään epäilysta niin lapset on jätettävä hankkimatta. Ei ole heidän asia kärsiä vanhempien sotkuista.
Nämä siis minun mielipiteitäni joista pidän kiinni. kritiikki saa ja pitääkin esittää...
jos jotain sattuu. Avioliitto on luotu puolisoiden turvaksi. Esim. kaverin avopuoliso kuoli... vaimo ei saanut mitään leskeneläkkeitä yms. etuuksia joita olisi puolisona saanut...
Kyllä avioliitto on hyvä esimerkki muille, että nämä kaksi ihmistä on tiimi ja ovat lupautuneet toisilleen.
.. ei tosiaankaan tarvita papin aamenta tai maistraatissa käväisyä.
Kaikki avioituneet puolisot eivät välttämättä pidä sormuksia sormessaa arkielämässä.
Omat vanhemmat ovat eläneet susiparina jo miltei kolmekymmentä vuotta. Kihlasormukset on kaapissa olleet melkein tuon saman ajan. Pitkät kihlajaiset siis. Kyllä siinä sitoutumista on ollut kaikki nämä vuodet.
Henkilökohtainen mielipide on, että kyllä avioliiton solmiminen TUNTUU vahvistavan suhdetta tietyllä tapaa. Ainakin tuntuu oikealta jos on yhteinen lapsi liittoon syntynyt.
Avioliitto on riitti joka muistuttaa että tätä ihmistä minä olen luvannut tukea ja rakastaa huonoinakin aikoina.
Lainopilliset etuudet, lähiomaisuus jne ovat myös hyviä syitä vannoa valat, ettei pelkästään tunnesyistä kuitenkaan :)
Mutta jos naimisiin mennään, eipä kannata ainakaan tehdä sitä alkuhuumassa, vaan vasta sitten kun on huomattu että kyllä tämä rakkaus kantaa yli arjet ja juhlat ja pärjätään yhdessä.