Skitso tilanne

Tuossa pari - kolme vuotta sitten vaimo jäi kiinni pettämisestä. No minähän tietysti kuin maani myynyt, itsetunto nolliin ja pitkäksi aikaa ryppy rakkauteen. Aika kuitenkin paransi, vaikka ei vieläkään kokonaan.

Kävin itse keski-Euroopassa jokunen kuukausi sitten ja tutustuin siellä itseäni huomattavasti nuorempaan (suomalaiseen) naiseen - vai pitäisikö sanoa tyttöön? Liikuimme samoissa seurueissa ja otimme osaa samoihin tapahtumiin jne. Tulimme keskenämme hyvin juttuun ja huumorintaju natsasi. Mitään fyysistä, romanttisesta puhumattakaan ei kuitenkaan tapahtunut. Paitsi, että ihastuin häneen. En kuitenkaan tehnyt aloitetta, sillä koin ajatuksen vääräksi. Arvoitukseksi jäi, olisiko hän edes ollut kiinnostunut, tuskin. Aikaa on kulunut sen verran, että ihastus on jo hiipunut.

Kotiin palattuani vaimo näki valokuvat - tietysti, eihän niissä ollut mielestäni mitään salattavaa. Kuinka ollakaan hän alkoi kysellä kuvissa näkyvästä naisesta. Emme ole yhdessäkään kuvassa kahden, emme edes rinnakkain, vaan aina osana suurempaa seuruetta. Kuitenkin vaimoni on varma siitä, että olen pettänyt häntä tuon naisen kanssa ja syyllistää minua.

Nyt tuntuu oudolta: Ihminen, joka on todistettavasti pettänyt minua syyttää minua pettämisestä. Itse tiedän pitäneeni housut jalassa ja vetoketjun visusti kiinni, mutta silti on jotenkin oudon syyllinen olo.
92670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on yhtä paha kuin fyysinenkin.

Äänestä
  • Voi ollakin, mutta nythän henkistä pettämistä ei tapahtunut. Mies kertoi, että päätti olla seuraamatta ihastumistaan. Silloin nimenomaan hän teki päätöksen olla pettämättä.

    Ihastuksia tulee ja menee, vaikka avioliitossa olisikin. Luultavasti kotona odottanut vaimo epäilee pettämisestä siksi, että on itsekin pettänyt. Epärehellisen ihmisen on vaikea luottaa muihin.

    Äänestä

  • Jos viettää aikaa toisen ihmisen seurassa ja viihtyy, niin ei se voi olla pettämistä!!! Herranjestas! Miten ihmiset enää kanssakäy toistensa kanssa jos noin on. IDIOOTTI.

    Äänestä

  • "Henkinen pettäminen
    Se on yhtä paha kuin fyysinenkin."

    ei itetenkään!

    varmasti lähes jokainen mies joskus salaa fantasioi seksistä jonkun toisen naisen kanssa, senkus fantasioi.

    mutta jos mieheni oikeasti nai jonkun toisen naisen kanssa otan heti eron.

    Äänestä

Outo juttu. Vaimollasi on selkeästi se jokin vainu naisen suhteen, mutta ilmeisesti hän ei osaa määritellä asiaa kunnolla vaan syyttää sinua pettämisestä. Ehkäpä kuvista näkyy ihastuksesi häneen, jonka vaimosi vaistoaa. Mutta ei osaa määritellä tarkemmin outoa tunnettaan.

Tai ehkäpä hän oman tekonsa vuoksi epäilee sinua, koska sinullahan olisi ollut oivallinen tilaisuus tehdä samoin. Ja hän ei välttämättä käsitä miksi et olisi tehnyt. Ymmärrätkö. Ne jotka pettävät, eivät välttämättä usko kumppanistaan sitä, että he eivät pettäisi tilaisuuden tullen.

Ja jos sinulla on nyt syyllinen olo, se johtuu varmaankin siitä, että itse luokittelet jossain määrin jo pelkän ihastumisenkin pettämiseksi. Ja kun et ole asiaa edes vaimollesi kertonut, niin omatuntosi kolkuttaa. Mutta yritä suhtautua asiaan rauhallisesti ja järkevästi. Voit kiitellä itseäsi siitä, että tunnistit ihastumisen ja kuitenkaan et mennyt tunteiden mukana vaan olit uskollinen vaimollesi. Tämä jos mikä on osoittamus siitä, että et ole selkärangaton paskiainen. Vaimosikin olisi syytä olla ylpeä sinusta (jos hän tietäisi).

Tosin, jos ihastuit johonkin muuhun naiseen kuin vaimoosi, ei välttämättä kaikki ole suhteessasi kunnossa. Ehkäpä se johtuu vielä siitä, että et ole täysin päässyt pettämisestä yli tai sitten siitä, että et enää pidä vaimoasi niin hyvänä tyyppinä, että häneen "kannattaisi" ihastua uudelleen, vaan kohdistat ihastumisesi toiseen. Tämäkin on toisaalta täysin tiedostamatonta käytöstä, mutta jos asiaa miettii, niin siinä saattaisi olla itua.

Äänestä
  • ihmiset jotka ovat pettäneet, tai harkinneet pettämistä, olettavat automaattisesti, että ne asia pyörivät muidenkin mielessä. ne pitävät pettämistä ns. itsestäänselvyytenä, johon kaikki lankeaa.ikävän kyynistä, mutta käytännössä oikeaksi havaittu.

    Äänestä

  • sopuli kirjoitti:

    ihmiset jotka ovat pettäneet, tai harkinneet pettämistä, olettavat automaattisesti, että ne asia pyörivät muidenkin mielessä. ne pitävät pettämistä ns. itsestäänselvyytenä, johon kaikki lankeaa.ikävän kyynistä, mutta käytännössä oikeaksi havaittu.

    yleistäminen on perseestä.

    Äänestä

Joku sanoi, että mitä mustasukkaisempi toinen ihminen on, sitä todennäköisempää on että hän itse pettää. Pitää varmaan ainakin naisten suhteen aika hyvin paikkansa - minun mielipiteeni only.

Äänestä
  • Minä en ole ikinä pettänyt ketään kumppaniani, silti olen hyvin epäluuloinen aina. En luota enää miehiin, omien kokemusteni ja sen vuoksi, mitä ympärilleni katselemalla olen havainnut, takia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ukkomies kirjoitti:

Tuossa pari - kolme vuotta sitten vaimo jäi kiinni pettämisestä. No minähän tietysti kuin maani myynyt, itsetunto nolliin ja pitkäksi aikaa ryppy rakkauteen. Aika kuitenkin paransi, vaikka ei vieläkään kokonaan.

Kävin itse keski-Euroopassa jokunen kuukausi sitten ja tutustuin siellä itseäni huomattavasti nuorempaan (suomalaiseen) naiseen - vai pitäisikö sanoa tyttöön? Liikuimme samoissa seurueissa ja otimme osaa samoihin tapahtumiin jne. Tulimme keskenämme hyvin juttuun ja huumorintaju natsasi. Mitään fyysistä, romanttisesta puhumattakaan ei kuitenkaan tapahtunut. Paitsi, että ihastuin häneen. En kuitenkaan tehnyt aloitetta, sillä koin ajatuksen vääräksi. Arvoitukseksi jäi, olisiko hän edes ollut kiinnostunut, tuskin. Aikaa on kulunut sen verran, että ihastus on jo hiipunut.

Kotiin palattuani vaimo näki valokuvat - tietysti, eihän niissä ollut mielestäni mitään salattavaa. Kuinka ollakaan hän alkoi kysellä kuvissa näkyvästä naisesta. Emme ole yhdessäkään kuvassa kahden, emme edes rinnakkain, vaan aina osana suurempaa seuruetta. Kuitenkin vaimoni on varma siitä, että olen pettänyt häntä tuon naisen kanssa ja syyllistää minua.

Nyt tuntuu oudolta: Ihminen, joka on todistettavasti pettänyt minua syyttää minua pettämisestä. Itse tiedän pitäneeni housut jalassa ja vetoketjun visusti kiinni, mutta silti on jotenkin oudon syyllinen olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu