Luomisen todisteet eivät ole ihmisen keksimiä vaan luominen todistetaan Pyhässä Raamatussa.
Evoluution "todisteet" ovat ihmisen keksimiä
Anonyymi
43<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Satukirjassa siis...
Onko evoluutiosadusta kirjoitettu oikein kirja?
Evoluutio ei ole satua tai uskon asia, vaan ihan todistettu fakta.
Kannattaa sinunkin opiskella vähän edes.
Evoluutioteoriasta on kirjoitettu varmasti satoja kirjoja. Itsekin olen lukenut varmaan toistakymmentä, Lajien synnystä uusimpiin.
Kaimasi tarkoitti varmaan Pyhää Raamattua.
Olisiko Raamattu mielestäsi olemassa, jos ihminen/ihmiset ei olisi sitä kirjoittanut/kirjoittaneet?
Luomakunta on luotu. Samoin ihminen.
Ovatko Raamatun kirjat ihmisen, vai jonkun muun olennon kuin ihmisen, kirjoittamia?
Pyhä Raamattu on pyhä. Kuten Henki, Isä ja Poika.
Jumala on sadistinen mulkero, naurettavaa että palvot tuollaista satuolentoa.
Eiköhän noista viesteistä selviä, että teelusikalla on annettu juuri sen verran, että on saatu aikaan kyky äärimmäisen yksinkertaista ajattelua edustaviin möläytyksiin.
Luomakunta on Jumalan luoma. Äärimmäisen yksinkertainen totuus.
Ja sitten ne tieteelliset todisteet viimein mutta kun et pysty muuhun kun toistamaan samaa.
Olet selvästi hyvin yksinkertainen ihminen.
Kaikkialla ympärilläsi. Jopa sinä olet elävä todiste luomisesta. Silmien ummistaminen ei piilota luomakuntaa.
Tulisipa jo se haukotusemoji...
Silmien ummistaminen ei poista evoluutiota, vaikka piilottaa voikin.
Uudelleen: ovatko Raamatun kirjat ihmisen, vai jonkun muun olennon kuin ihmisen, kirjoittamia?
Pyhä Raamattu on pyhä.
Onko se Pyhä Raamattu kenties ihmisen/ihmisten, vai jonkun muun olennon tai olentojen kirjoittama?
Olipas taas hassu ja hupaisa aloitus... :)
Luomisen todisteet juuri ovat ihmisen keksimiä, ne eivät edes ole todisteita vaan ihmisten keksimiä satuja ja tarinoita. Raamattuhan on pelkkää keksittyä satua, ei todellakaan miltään yliluonnolliselta olennolta tullutta tietoa. Eikä tietenkään voisi ollakaan, koska ei ole olemassa mitään yliluonnollista, ei edes jumalia.
Evoluution todisteet taas näkyvät luonnossa. Ne ovat selvästi näkyvissä, jos ihmisellä on yhtään kykyä tieteelliseen havainnointiin, ajatteluun tai logiikkaan. Ainoastaan henkisesti "köyhät" (eli uskonnosta sekaisin olevat) keksivät jotain yliluonnollisia ja todistamattomia "leikkitodisteita" omasta päästään.
Raamattu on satua.
Niin no. Ehkä aloitus oli vain typerää trollausta, mutta en yhtään ymmärrä, miksi muutenkin sekaisin olevia ihmisiä pitäisi sekoittaa entisestään. He ovat sekaisin jo ihan omasta takaa...
Luominen on totta. Sen sanoo jo terve järkikin. Evoluutio ei ole totta vaan satua.
No annapa sitten tieteelliset todisteet luomisesta!!
Et kykene siihen.
Todisteet ovat kaikkialla luomakunnassa jokaisen nähtävillä ja kirjoitettuna Pyhässä Raamatussa jokaisen luettavissa. Minulla on silmät ainakin täysin auki, mutta miksi sinä kuljet vielä sokeana pimeässä?
Eli et pysty antamaan yhtäkään todistetta, aivan kuten tiesinkin.
Sinähän se oikeasti sokea olet ja haluat elää omassa kuplassasi.
Kirjan on kirjoittanut ihmiset. Et voi pelkällä raamatulla todistaa muuta.
>Eikä tietenkään voisi ollakaan, koska ei ole olemassa mitään yliluonnollista, ei edes jumalia.
Ja jos olisi, sen jumalan tietämys maailmasta voisi tuskin olla muinaisten kreikkalaisten alapuolella kuten Raamatun Jahvetilla on.
Minkä minä voin sille jos haluat silmäsi ummistaa kiistattomilta todisteilta luomakunnassa. Jopa sinä itsekin olet elävä todiste luomisesta.
Minä katson maailma avoimin silmin, toisin kuin sinä joka olet aivopesty ressukka.
Itse olet sokea tosiasialle että olet evoluutiossa pelkkä välimuoto. Lisäksi käyt vielä todisteesta ettei evoluutiokaan aina onnistu.
"Luominen on totta. Sen sanoo jo terve järkikin."
Miksi näin?
Siksi, että sinä olet sitä mieltä. Sinusta kaiken sen mitä mieltä sinä olet todistaa terve järkikin.
Jumala on totta koska sinä uskot niin. Jopas onkin "todisteet" sinulla!
Tyypillistä 'tosi'uskovaisuutta, 'tosi'kristillisyyttä.
Terve järki nimenomaan sanoo, että luominen ei voi olla kuin satua. Jokainen täysijärkinen ihminen käsittää tämän, mutta eivät tietenkään uskonnosta sekaisin olevat onnettomat höperöt.
Evoluutiosta taas on tieteelliset todisteet! Evoluutioteoria on tiedettä, jota eivät sekopääuskikset pysty typerillä sekoiluillaan mitenkään kumoamaan.
Ymmärrät kai, että:
Raamattu on satua.
.
Miten ei voi nähdä luomakuntaa joka on kaikkialla ympärillä selkeänä kuin kirkkain päivä? Kuinka sokea voi olla vaikka Herra on antanut näkemisen lahjan ihmiselle luodessaan.
Minkä luomakunnan? Minä näen vain maailmankaikkeuden, Maapallon luonnossa olevan eliökunnan ja niin edespäin. Mikään ei viittaa mihinkään luojaan tai luomiseen, johonkin yliluonnolliseen olentoon.
Mikään maailmassa ei viittaa mihinkään luojaan. Ainoastaan uskonnosta sekaisin olevat kuvittelevat moisia luomisia. Ja se on aivan turha lisäolettamus. Mitään jumalaa ei tarvita mihinkään. Tiede on jo pystynyt selittämään (lähes) kaiken naturalistisesti, ja luultavasti tulee lopulta selittämäänkin "kaiken". Ja naturalistinen tarkoittaa, että mitään yliluonnollista ei ole olemassa (eli supernaturalistista). Sellaista ei tarvita.
Raamattu on satua.
Luomakunta on täynnä mitä yksityiskohtaisinta suunnittelua. Kaikki luomakunnassa viittaa kiistattomasti yhteen Luojaan.
Äläpäs nyt höpsi. Kaikki viittaa vain ja ainoastaan evoluutioon, kiistattomasti! Luojasta ei ole yhtään todistetta.
Luomiskuvitelmat ovat ainoastaan uskonnollista hupsua luulottelua ja kuvitelmaa. Ymmärrä nyt jo, hyvä ihminen, että:
Raamattu on satua.
.
Et ole nähtävästi pahemmin opiskellut, et varmaan noilla älynlahjoilla olisi edes siihen pystynyt.
Evoluution luonnossa näkyvät todisteet kertovat Jumalaan uskovalle tavasta, jolla Hän loi maailman ja elämän. Valitettavasti se poikkeaa ihmisten kirjoittamasta raamatuntekstistä, mutta on Hänen välitöntä ja väärentämätöntä ilmoitustaan.
Jumalaan uskova voi pitää Raamattua pyhänä kirjana uskoen ihmisten kirjoittaneen sen Jumalan vaikutuksessa, vaikka ei tarkassa ohjauksessa.
Paroni von Münchausenin seikkailut ovat totta. Sen voi todistaa niistä kirjoitettu kirja. Ne eivät ole ihmisen mielikuvitusta niin kuin Raamattu.
Kuka on raamatun kirjoittanut? Kirjoittajia on ollut monia ja vieläpä suullista tietoa sukupolvelta toiselle. Uskon kyllä yliluonnollisen mahdollisuuteen, mutta vasta kun itse koen ja selvin päin. Evoluutiosta on todisteita, mutta vastaako Jumalalle yksi päivä meidän miljoona vuotta? Onko kyse aikasuhteesta? Jos uskonto ja tiede tekeekin yhteistyötä?
Voidaan sanoa, ettei luonnontieteissä keksitä mitään, vaan löydetään olemassaolevia luonnonlakeja, kuten evoluutioteoria.
Fiktiivisissä opeissa ja kirjallisuudessa keksitään ihan itse asioita, joita ei todellisuudessa tarvitse olla olemassa. Esimerkiksi uskonnot, science fiction- ja fantasiakirjat kuuluvat tähän kategoriaan. Näistä kolmesta kaksi viimeistä ryhmää ovat parhaimmillaan viihdyttäviä, vaikka eivät totta olekaan.
Tarzan, apinain kuningas, on historiallinen henkilö. Sen todistaa Edgar Rice Burroughsin teokset.
Ooo-i.ooooo!
Miksi Pyhässä Raamatussa väitetään että Maa on littana kakku, jonka päällä on kupu ("taivaanvahvuus") jonka rei'istä vettä satelee, kun ilmoja pitelee, vaikka hyvin tiedämme että Maa on avaruudessa pörräävä pallo?
Niinhän sinulle on valehdeltu. Maa on todellisuudessa litteänmuotoinen, tämän todistaa kaikki havainnointi. Palloteoria on valetta.