miksi ramones tämän kappaleen levytti vaikka bändi ei ole mikään folk bändi?
needles & pins
uunituore
5482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
he halusivat.
sun pitää kysyy niiltä...
Voihan sitä muunkin tyylisiä kappaleita levyttää.
Kyseisen kappaleen levyttäminen perustui kaiketi bändin jäsenien omaan musiikkimakuun.
Eiväthän Ramonesit edes itse aluksi puhuneet mistään Punkista, sillä he luulivat itse olevansa bubblegum-bändi.
tää biisi on alkuaan poppia, eikä folkkia. Siinähän tuo syykin levyttämiseen tuli, koska Ramot oli nimenomaan pop/rock- eikä punkbändi.
Meikä kuunnellu aikanaan (ja vieläkin joskus nytkin heikkoina hetkinä)soitti The Searchersien versiota kyseisestä biisistä loputtomiin ... sitä em muista, onko alunperin kyseisen poppoon vai jonkun muun biisi, mutta folkia ei todellakaan, ihan tyylipuhdasta 60-luvun poppenpollia =D