Ei sinkku, mutta...

Hei Sinkut!

En varsinaisesti ole sinkku, mutta joudun nyt elämään sinkkuelämää vielä kuukauden verran, koska tyttöystävä on ulkomailla kielikurssilla.

Eli olen 25vuotias nuorimies, ja nyt olen sitten taas sinkku kuukauden verran. Täytyy sanoa, että ahdistavalta ja masentavalta tuntuu. En ole pitkään aikaan ollut sinkku. Vaikka nyt sanonkin että olen "sinkku", niin en tarkoita, ettenkö odota koko ajan tyttöystävääni ja aion kyllä pysyä uskollisena... MUTTA, tosiaan, tämä on ahdistavaa, turhauttavaa ja masentavaa. Varsinkin kun on tottunut siihen, että on aina se toinen lähellä. Voimme jutella ja tehdä asioita yhdessä, seksistä nyt puhumattakaan. Olen nyt tosi puutteessa ja turhautunut. Ja nyt pitää sitten vielä odottaa kuukausi, ennenkuin pääsee taas naimaan! Se on siis hajottava ajatus!

Mutta silti se tuntuu edes ihan pikkasen paremmalta, kuin jos olisi ihan oikeasti sinkku. Silloinhan ei tiedä ollenkaan millon pääsee naimaan. Saattaa mennä montakin kuukautta. Pitää lähteä viihteelle, ja on jotenkin pakko tutustua ihmisiin. Mitä mieltä te oikeat 'sinkut' ootte? Oletteko mielummin sinkkuja vai parisuhteessa?

Itse olen monta kertaa ollut sinkku, ja monta kertaa seurustellut. Mielestäni sinkkuna on paljon vapautta, ja voi tehdä niinkuin haluaa, ja onhan se sinänsä ihan kivaa. Mutta silti valitsen milloin tahansa parisuhteen. Se on tuntuu hyvältä ja turvalliselta.

Olen nyt ollut tyttöystäväni kanssa n. 11 kuukautta. Voin rehellisesti sanoa että rakastan häntä, ja paljon. Mutta silti kun kävelee kadulla tai istuu autossa, ja näkee jonkun hyvännäköisen pimun, niin tulee heti mieleen "tota vois vähän...", vaikka rakastan omaa tyttöystävää - sekoa, vai onkohan se vaan siksi että olen niin pirun puutteessa nyt? En normaalisti katsoisi heitä sillä silmällä...

Kerran, seurustelumme alkuvaiheessa tapahtui näin. Tyttöystäväni ei ollut mukana, olin yksin kotona. Oli keskiviikko, ja yö. Ex-tyttöystäväni soitti, ja sano, että on tosi kännissä, eikä pääse kotiin, pyysi jos voisin tulla hakemaan hänet ja viemään hänet kotiin... no, ajattelin, että eihän siinä mitään pahaa ole, joten lähdin hakemaan häntä. Kun hän astui autoon, hän kuitenkin sanoi sitten, että tulisi mielummin mun luokse yöks, koska ei haluaisi olla yksin. Hän ei siis tiennyt että seurustelen. Mietin hetken, ja suostuin. Mentiin luokseni, ja nukuttiin sitten vierekkäin. Olen todella ylpeä itsestäni, etten tehnyt mitään. Ja samalla tajusin, että todella rakastan tyttöystävääni, enkä halua pettää häntä kenenkään kanssa...

Mutta yksi asia huolestuttaa. Riitelemme usein tyttöystäväni kanssa ihan tyhmistä ja turhista asioista... ja tiedän ettei ne merkitse mitään. Mutta sitten kun istuu täällä yksin kotona, eikä tiedä oikein missä hän on tai mitä hän tekee, niin mieli alkaa tekemään tepposia. Kuvittelen tai pelkään, että hän kännispäissään pettäisi mua tai jotain... Olen kyllä kertonutkin hänelle siitä, ja hän vaan sano, että turhaan pelkään, ei hän semmoista tekisi... Luotan kyllä häneen, mutta silti pelkään, onko se nyt ihan normaalia? Olen kyllä koko ajan tosi stressaantunut, kun en ollenkaan tiedä missä hän on ja mitä hän tekee. En viitsi soitellakaan koko ajan...

Tämä juttu tuli nyt tosi pitkäksi, enkä oikein tiedä mikä pointti tässä nyt sitten loppujen lopuksi on... kai se, että onko pelkoni normaaleja, ja miten pääsisin pelkojen yli? Joku varmasti kehottaisi tekemään jotain, että ei koko ajan miettisi asiaa... tiedän että se olisi varmasti hyvä neuvo, mutta kun ei oikein ole mitään tekemistä, varsinkaan iltaisin ja öisin, jolloin asia vaivaa mua eniten.. on jo univaikeuksiakin...
4595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meinasin jättään aluksi lukematta loppuun, kun näytti, että parisuhteessa sinusta on tärkeintä, että ei elä puutteessa. Näinkö on asiat? Olennaista on, että on naimakumppani ja joku lähellä. Aikamoinen maailma..sanoisin.

Mutta sitten luin eteenpäin ja löysin jonkinlaista muutakin sisältöä tekstiin.

Mie kyllä viihdyn sinkkuna useinmiten. Tai ainakin niin kauan kuin on meno päällä, niin ei ehdi miettimään mitään asioita. Toisaalta en kyllä ole koskaan tottunut läheisyyteen, joten se selittänee asiaa pitkälti. Eli sinkkuna vihtyy, kun ei pode läheisyysriippuvuutta.. jos sellainen minulla olisi, mahtaisi elämä olla yhtä helvettiä, kun ei olisi ketään mitä halata.

Nyt on sentäs kaverit sitä varten. Ja tällä hetkellä ne riittävät minulle vallan mainiosti.

Ja tuosta riitelystä.. joissain parisuhteissa ihmiset kinastelevat paljon enemmän kuin toisissa. Joskushan on tieten hyvä nahistella ja purkaa paineita riitelyyn, niin ei jää ainakaan mitään kyräilyä välille. Tai ei saisi jäädä. Mutta jos kumpikin jää hautomaan riitpja, eikä niitä selvitetä loppuun.. silloin tulee varmasti ongelmia.

Äänestä

kuulostaa aika tutulta, en sanoisi sitä vielä epänormaaliksi. Kurjaltahan se tuntuu, en minäkään tiedä oikein kumpi olisi parempi tilanne, olla niinkuin olen nyt, vai että olisi joku jonka kanssa jakaa elämää. Kummassakin on paljon turhauttavia piirteitä. Tällä hetkellä tuntuu jotenkin paremmalta olla vain yksin, onnistuu sekin jotenkin kun saa mielensä välillä rauhoittumaan ja huomaa että ei ole probleemaa, ei oikeastaan, tällä hetkellä tässä ollessa. Olen huomannut että mielen "hallinta" ei onnistu, se on ollut probleema usein, olen luullut että se onnistuu mutta ei. Paremminkin olen huomannut että kun antaa ajatusten vain tulla ja mennä eikä takerru liikaa niin parempi olo vain tulee. Ajattelen myöskin että mitä ei voi mitenkään tietää, sitä on turha kanniskella päässänsä, tällä hetkellä, jos jokin asia on "olematon", niin se kannattaa vain antaa olla kunnes se muuttuu "olevaksi", turhaa sitä ennemmin murehtii, minkä saa tietää, sen saa tietää, muuta ei voi... joskus on hyvä olla vain "idiootti".

Äänestä

...on kurja olla kun on läheisyydenkaipuu, pitäis saada rutistaa ja halata ja suukottaa ja rakastella ja jutella ja mennä yhdessä jonnekkin ja vaikka mitä.
Yksin ollessa voi tehdä mitä huvittaa ja kaikki on niin helppoa, nykyään en edes tunnista sellaista sanaa kuin ongelma tai riitely tai vaikee.
Jos alkaa parisuhteen niin naisella on omat suunnitelmat ajankäytöstä eikä sitten saa olla enää oma itsensä, tuntuu että pitäis koko ajan mielistellä ja sitten on huono omatunto kun on joku harrastus.

Äänestä
  • Olipas siinä tekstiä kerrakseen... joka viestissä, jospa saisin tämän minun mielipiteeni hieman lyhyempään muotoon.
    Mietin vaan tuota viestiäsi lukiessa, että miksi ihmeessä yrität todistella rakkauttasi tyttöystävääsi? Jos itse tietää rakastavansa jotain ihmistä, niin ei se vaadi todistelua...En sano tätä loukkaksena, enkä väitä ettetkö rakastaisi tyttöystävääsi, mutta ei sitä tarvitse todistaa millään tavalla, eikä kenellekkään, ei varsinkaan itselleen...Ethän tee sitä?
    Toinen mitä mietin sinun tekstissä oli se, että sanoit olevasi "sinkku", joten käsitykseni mukaan myös tyttöystäväsi on tsilloin "sinkku"? Vai olenko käsittänyt asian aivan väärin? Joten jos tyttöystäväsi on sinkku, niin miksi sinun pitäisi m iettiä sitä mitä hän tekee ja pettääkö han sinua, koska sinkkunahan et voi ketään pettää, korkeintaan itseäsi...

    Ja kyllä minun mielestä sinkkuelämä on ihanaa, ainakin minun mielestäni. Ei tarvitse miettiä, että milloin menen kotiin, mitä selittäisin miehelleni, jos pettäisin häntä ym...Nautin ainakin nyt tästä sinkku elämästäni, mutta varmasti haluan joskus itselleni perheen ja miehen, tietenkin myös lapsia..Mutta nyt elän päivän kerrallaan ja vain itselleni...

    Hyvät jatkot sinulle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WP kirjoitti:

Hei Sinkut!

En varsinaisesti ole sinkku, mutta joudun nyt elämään sinkkuelämää vielä kuukauden verran, koska tyttöystävä on ulkomailla kielikurssilla.

Eli olen 25vuotias nuorimies, ja nyt olen sitten taas sinkku kuukauden verran. Täytyy sanoa, että ahdistavalta ja masentavalta tuntuu. En ole pitkään aikaan ollut sinkku. Vaikka nyt sanonkin että olen "sinkku", niin en tarkoita, ettenkö odota koko ajan tyttöystävääni ja aion kyllä pysyä uskollisena... MUTTA, tosiaan, tämä on ahdistavaa, turhauttavaa ja masentavaa. Varsinkin kun on tottunut siihen, että on aina se toinen lähellä. Voimme jutella ja tehdä asioita yhdessä, seksistä nyt puhumattakaan. Olen nyt tosi puutteessa ja turhautunut. Ja nyt pitää sitten vielä odottaa kuukausi, ennenkuin pääsee taas naimaan! Se on siis hajottava ajatus!

Mutta silti se tuntuu edes ihan pikkasen paremmalta, kuin jos olisi ihan oikeasti sinkku. Silloinhan ei tiedä ollenkaan millon pääsee naimaan. Saattaa mennä montakin kuukautta. Pitää lähteä viihteelle, ja on jotenkin pakko tutustua ihmisiin. Mitä mieltä te oikeat 'sinkut' ootte? Oletteko mielummin sinkkuja vai parisuhteessa?

Itse olen monta kertaa ollut sinkku, ja monta kertaa seurustellut. Mielestäni sinkkuna on paljon vapautta, ja voi tehdä niinkuin haluaa, ja onhan se sinänsä ihan kivaa. Mutta silti valitsen milloin tahansa parisuhteen. Se on tuntuu hyvältä ja turvalliselta.

Olen nyt ollut tyttöystäväni kanssa n. 11 kuukautta. Voin rehellisesti sanoa että rakastan häntä, ja paljon. Mutta silti kun kävelee kadulla tai istuu autossa, ja näkee jonkun hyvännäköisen pimun, niin tulee heti mieleen "tota vois vähän...", vaikka rakastan omaa tyttöystävää - sekoa, vai onkohan se vaan siksi että olen niin pirun puutteessa nyt? En normaalisti katsoisi heitä sillä silmällä...

Kerran, seurustelumme alkuvaiheessa tapahtui näin. Tyttöystäväni ei ollut mukana, olin yksin kotona. Oli keskiviikko, ja yö. Ex-tyttöystäväni soitti, ja sano, että on tosi kännissä, eikä pääse kotiin, pyysi jos voisin tulla hakemaan hänet ja viemään hänet kotiin... no, ajattelin, että eihän siinä mitään pahaa ole, joten lähdin hakemaan häntä. Kun hän astui autoon, hän kuitenkin sanoi sitten, että tulisi mielummin mun luokse yöks, koska ei haluaisi olla yksin. Hän ei siis tiennyt että seurustelen. Mietin hetken, ja suostuin. Mentiin luokseni, ja nukuttiin sitten vierekkäin. Olen todella ylpeä itsestäni, etten tehnyt mitään. Ja samalla tajusin, että todella rakastan tyttöystävääni, enkä halua pettää häntä kenenkään kanssa...

Mutta yksi asia huolestuttaa. Riitelemme usein tyttöystäväni kanssa ihan tyhmistä ja turhista asioista... ja tiedän ettei ne merkitse mitään. Mutta sitten kun istuu täällä yksin kotona, eikä tiedä oikein missä hän on tai mitä hän tekee, niin mieli alkaa tekemään tepposia. Kuvittelen tai pelkään, että hän kännispäissään pettäisi mua tai jotain... Olen kyllä kertonutkin hänelle siitä, ja hän vaan sano, että turhaan pelkään, ei hän semmoista tekisi... Luotan kyllä häneen, mutta silti pelkään, onko se nyt ihan normaalia? Olen kyllä koko ajan tosi stressaantunut, kun en ollenkaan tiedä missä hän on ja mitä hän tekee. En viitsi soitellakaan koko ajan...

Tämä juttu tuli nyt tosi pitkäksi, enkä oikein tiedä mikä pointti tässä nyt sitten loppujen lopuksi on... kai se, että onko pelkoni normaaleja, ja miten pääsisin pelkojen yli? Joku varmasti kehottaisi tekemään jotain, että ei koko ajan miettisi asiaa... tiedän että se olisi varmasti hyvä neuvo, mutta kun ei oikein ole mitään tekemistä, varsinkaan iltaisin ja öisin, jolloin asia vaivaa mua eniten.. on jo univaikeuksiakin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu