This week I've been mostly eating..

Nainen, alle 30v, pituutta 172, painoa 70. Ei lapsia.
Tilanne 1,5 vuotta sitten: 57 kg.
Painonnoususta voin todennäköisimmin syyttää omia huonoja elämäntapojani.
Koska housujen tuumakoko alkoi kasvaa lähes kuukausivauhtia ja kauhukseni huomasin omistavani vyötärön jonka ympärysmitta hipoi metriä, ajattelin että asialle täytyy tehdä jotain.

Tammikuun puolessavälissä vähensin päivittäisen kalorisaanniin välille 300-700. Ensimmäisenä viikkona tuli konkreettisesti nähtyä nälkää, mutta siitä eteenpäin olo on ollut hyvä.
Olen syönyt pääasiassa "heiniä" ja pastaruokia. Vähensin rasvojen käytön minimiin. Karkkia tai muuta makeaa en syö.
Tuon 300-700 kaloria tungen naamaani yhdessä tai kahdessa erässä. Liikkumiseni on vähäistä reumasairauden vuoksi.

No, mitä hyötyä tästä kaikesta on ollut. Paino on pudonnut tasan yhden kilon. Vyötärön ympäriltä on lähtenyt 8cm. Pelkään pahasti että painonpudotus on kohdistunut enemmän lihasmassaan kuin siihen muodottomaan pöhöttävään läskimassaan jota tässä oli tarkoitus karistaa.

Eikös paastot ym. nopeat dieetit pudota painoa alussa nopeasti nesteenpoistumisen myötä? Miksi minulla ei ole tapahtunut tällaista?
Syönkö väärin? Liian harvoin, liian vähän, liian paljon, väärää ruokaa?
Kuinka pääsisin vaikkapa tahtiin kilo viikossa?
4668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensinnäkin, syömäsi kalorimäärä on aivan liian pieni. Jos koittaa elää niinkin pienellä kalorimäärällä kuin 700 kilokaloria päivässä, geenit pakottavat väkisinkin elimistösi kuluttamaan vähemmän, jolloin laihtumista ei välttämättä tapahdu, puhumattakaan terveellisestä ruokavaliosta.
Itsekin koitin syödä samalla lailla kuin sinä, mutta sitten nostin kalorimäärän 1300 kilokalorin tienoille, ja nyt paino putoaa vauhtia 700g-1,3kg viikossa.

Äänestä
  • Miten siis voi laihtua jos syö noin paljon päivittäin?
    Mä en syö normaalistikaan syömällä paljon ikinä tuollaisia määriä, miten noin voisi laihtua?
    En tiedä, kuulostaa aika uskomattomalta, no toisalta, enhän minäkään laihdu, vaikka syön vain n. 500 kaloria korkeintaan/ per päivä
    ja liikun 2 tuntia päivässä, tehden vatsalihaksia, selkälihaksia, käyden lenkillä, uimassa tai muuta.
    Siis en ymmärrä, miten jotkut laihtuvat, vaikka syövät paljon, minä taas en millään.

    Äänestä

  • miten mahdollista? kirjoitti:

    Miten siis voi laihtua jos syö noin paljon päivittäin?
    Mä en syö normaalistikaan syömällä paljon ikinä tuollaisia määriä, miten noin voisi laihtua?
    En tiedä, kuulostaa aika uskomattomalta, no toisalta, enhän minäkään laihdu, vaikka syön vain n. 500 kaloria korkeintaan/ per päivä
    ja liikun 2 tuntia päivässä, tehden vatsalihaksia, selkälihaksia, käyden lenkillä, uimassa tai muuta.
    Siis en ymmärrä, miten jotkut laihtuvat, vaikka syövät paljon, minä taas en millään.

    Kannattaisi todellakin alkaa syömään enemmän jos tahdot pysyviä tuloksia.
    Sulle sopiva kalori määrä on 1650-1750kcal ja laihdut silti. Ei ihme jos et ole laihtunut noin pienellä kalorimäärällä.

    Äänestä

Syöt aivan liian vähän, ja väärin. Ja jos paino tuolla kalorimäärällä putoaakin hieman niin tiedä se että pääasiallisesti menetät lihasmassaa ja luumassaa. Se että vyötäröstä on lähtenyt niin vähän kertoo selvästi sitä että korkeahiilihydraattinen ja vähärasvainen vähäproteininen laihdutusruokavalio ei ollenkaan toimi sinun kohdalla. Yleensä se ei toimi muillakaan. Vaikuttaa siltä että olet, kuten monet muut, mennyt siihen ansaan että "rasva lihottaa" ja että "vähemmän syötyjä kaloreita = automaattista painon pudottamista".

Ota selvää mikä on niin pielessä tässä vallitsevassa korkeahiilihydraattisessa ja vähärasvaisessa ja vähäproteinisessa laihdutusdietissä. Kun se selviää sinulle niin et halua tietää tästä nykyisestä tuhoavasta dietistä jolla olet tällä hetkellä. Etkä halua olla tekemisissä sen kanssa. Kun opit kuinka tärkeä ravintoaine rasvahapot ovat ihmisen hyvinvoinnille niin tiedä kuinka sinua on narrattu tähän asti. Mitä rasvaan tulee niin sen tulee olla biologisesti täysiarvoista, eli sellaista jota elimistö kykenee solutasolla käyttämään hyväksi, eli ei mitään keinotekoisia ja vahingollisia kasvisrasvoja kuten margariini ja vastaavat "kevytlevitteet", ja lämminpuristetut ruokaöljyt. Tulee myös täten kaihtaa valmisruokia jossa on kovetettua ja osittain kovetettua kasvisrasvaa (eng. "hydrogenated" & "partially hydrogenated" vegetable fat/oil, ks. sisällysluetteloita).

HMG

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Läskipossu kirjoitti:

Nainen, alle 30v, pituutta 172, painoa 70. Ei lapsia.
Tilanne 1,5 vuotta sitten: 57 kg.
Painonnoususta voin todennäköisimmin syyttää omia huonoja elämäntapojani.
Koska housujen tuumakoko alkoi kasvaa lähes kuukausivauhtia ja kauhukseni huomasin omistavani vyötärön jonka ympärysmitta hipoi metriä, ajattelin että asialle täytyy tehdä jotain.

Tammikuun puolessavälissä vähensin päivittäisen kalorisaanniin välille 300-700. Ensimmäisenä viikkona tuli konkreettisesti nähtyä nälkää, mutta siitä eteenpäin olo on ollut hyvä.
Olen syönyt pääasiassa "heiniä" ja pastaruokia. Vähensin rasvojen käytön minimiin. Karkkia tai muuta makeaa en syö.
Tuon 300-700 kaloria tungen naamaani yhdessä tai kahdessa erässä. Liikkumiseni on vähäistä reumasairauden vuoksi.

No, mitä hyötyä tästä kaikesta on ollut. Paino on pudonnut tasan yhden kilon. Vyötärön ympäriltä on lähtenyt 8cm. Pelkään pahasti että painonpudotus on kohdistunut enemmän lihasmassaan kuin siihen muodottomaan pöhöttävään läskimassaan jota tässä oli tarkoitus karistaa.

Eikös paastot ym. nopeat dieetit pudota painoa alussa nopeasti nesteenpoistumisen myötä? Miksi minulla ei ole tapahtunut tällaista?
Syönkö väärin? Liian harvoin, liian vähän, liian paljon, väärää ruokaa?
Kuinka pääsisin vaikkapa tahtiin kilo viikossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu