Mahtaako kuulua varsinaisesti parisuhde-otsikon alle, sillä olemme "seurustelleet" vasta noin pari kk. Tapasin mitä ihanimman miehen ja oikeastaan heti ensimmäisen illan jälkeen oli selvää, että haluamme katsoa mitä tästä tulee. Olemme tavanneet kerran tai pari viikossa, yöpyneet toistemme luona toisinaan. Ongelmani on, että minä haluaisin jo paljon enemmän! Lienenkö sitten hätähousu vai mikä, mutta itselleni on hyvinkin selvää jo tässä vaiheessa, että voisin viettää jos nyt en loppuelämääni, niin ainakin hyvin pitkän ajan tämän miehen kanssa.
Saisinko hieman tulkinta-apua muilta lukijoilta? Tuntuu nimittäin, etten oikein nyt näe tilannetta kovin selvästi, ja että olen liian lähellä tässä pystyäkseni objektiiviseen arviointiin. Eli. Yleensä se olen aina minä, joka ehdottaa seuraavaa tapaamista. Tosin siten, että mainitsetn "olisi kiva tehdä..." ja sitten mies päättää milloin tehdään ja missä muodossa. Lisäksi se olen lähes aina minä, joka soitan hänelle. Tosin mulla on työpuhelin ja hänellä ei, joten näin ei sitten kerry kummallekaan omia puhelinkuluja tästä. Yleensä se olen myös minä, joka aloittaa tekstarikirjeenvaihdon, tai lähettää iltaisin (ei edes joka ilta) jonkin hempeän ja söpön viestin. Eli jotenkin tilanne on päätynyt siihen, että minä teen kaikki aloitteet tapaamistemme suhteen. Monesti minulla on myös yksin ollessani sellainen omituinen tunne, että mahtaakohan tästä kuitenkaan tulla yhtään mitään...
Mutta. Kun olemme yhdessä, kaikki on aivan upeaa. Hän huomioi minua, pitää minusta kiinni nukkuessaan, hymyilee ja katsoo minua selvästi rakastuneen tai ainakin juuri rakastumassa olevan miehen silmin. :)
Miten saisin selville tuleeko tästä tosiaan mitään? Toki ymmärrän, että kaikki eivät suinkaan muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tiedä haluavatko juuri tämän kumppanikseen tai edes sitä, että haluavatko jatkaa tutustumista. En tiedä, olisiko tässä sellainen "liian paljon liian nopeasti" -ilmiö ja mies ikäänkuin arastelee tai jotain. Äh, en tiedä. Kysyäkään en tätä oikein voi, kun periaatteessa kaikki on hyvin ja tämä asia ilmeisesti vaivaa pelkästään minua...
Vaikea aihe ja pyydän anteeksi, että tuli näin sekavasti kirjoitettua. Sekava on kyllä olokin, toisaalta kaikki on hyvin ja toisaalta kummalliset epäilykset vaivaavat. Ai niin, olemme reilusti yli 25 vuotiaita molemmat, aikaisempia suhteita ei ole enää painolastina ja käsittääkseni tosiaan muita "vakavastiotettavia" naisiakaan ei ole kuvioissa.
Saisinko hieman tulkinta-apua muilta lukijoilta? Tuntuu nimittäin, etten oikein nyt näe tilannetta kovin selvästi, ja että olen liian lähellä tässä pystyäkseni objektiiviseen arviointiin. Eli. Yleensä se olen aina minä, joka ehdottaa seuraavaa tapaamista. Tosin siten, että mainitsetn "olisi kiva tehdä..." ja sitten mies päättää milloin tehdään ja missä muodossa. Lisäksi se olen lähes aina minä, joka soitan hänelle. Tosin mulla on työpuhelin ja hänellä ei, joten näin ei sitten kerry kummallekaan omia puhelinkuluja tästä. Yleensä se olen myös minä, joka aloittaa tekstarikirjeenvaihdon, tai lähettää iltaisin (ei edes joka ilta) jonkin hempeän ja söpön viestin. Eli jotenkin tilanne on päätynyt siihen, että minä teen kaikki aloitteet tapaamistemme suhteen. Monesti minulla on myös yksin ollessani sellainen omituinen tunne, että mahtaakohan tästä kuitenkaan tulla yhtään mitään...
Mutta. Kun olemme yhdessä, kaikki on aivan upeaa. Hän huomioi minua, pitää minusta kiinni nukkuessaan, hymyilee ja katsoo minua selvästi rakastuneen tai ainakin juuri rakastumassa olevan miehen silmin. :)
Miten saisin selville tuleeko tästä tosiaan mitään? Toki ymmärrän, että kaikki eivät suinkaan muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tiedä haluavatko juuri tämän kumppanikseen tai edes sitä, että haluavatko jatkaa tutustumista. En tiedä, olisiko tässä sellainen "liian paljon liian nopeasti" -ilmiö ja mies ikäänkuin arastelee tai jotain. Äh, en tiedä. Kysyäkään en tätä oikein voi, kun periaatteessa kaikki on hyvin ja tämä asia ilmeisesti vaivaa pelkästään minua...
Vaikea aihe ja pyydän anteeksi, että tuli näin sekavasti kirjoitettua. Sekava on kyllä olokin, toisaalta kaikki on hyvin ja toisaalta kummalliset epäilykset vaivaavat. Ai niin, olemme reilusti yli 25 vuotiaita molemmat, aikaisempia suhteita ei ole enää painolastina ja käsittääkseni tosiaan muita "vakavastiotettavia" naisiakaan ei ole kuvioissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mies, joka on oikeasti kiinnostunut, ihastunut, soittaa ja pitää yhteyttä ihan itse. Vaikka niillä on ne putkiavot ja keskittyvät yhteen asiaan kerrallaan, kuten työ, niin siitä huolimatta jos toiseen on ihastunut, ottelee itse yhteyttä, sukupuolesta riippumatta.
Minulla on ollut useita suhteita, joissa itse olen ollut se aloitteentekijä. Seura on aika kelvannut, mies ollut ilahtunut puhelimessa ja tapaamisessa, mutta loppujenlopuksi....helppo pillu ja seura on kelvannut, mutta miestä ei ole kiinnostanut sen enempää. Jos siis tuntuu siltä, että homma on jotenkin yksipuolinen ja mies ei toimi ihan niinkuin olisi ok, niin tunne on oikea. Sorry vaan. Niitä silmien ilmeitä sängyssä on turha tulkita, eivät kerro mitään mistään.
Parissa suhteessa mies on reippaasti soitellut ja tekstaillut ja ehdotellut asioita, ja silloin on TODELLA huomannut eron, eikä ole tarvinnut miettiä, että missä mennään.
Samanlainen tilanne menossa oli minullakin. Olemme tällainen kolmikymppinen "pari", seurustelua takana myös noin 2kk.
Olin aluksi myös se, joka teki aloitteet tapaamisille- miehelle joko sopi tai ei. Olin siis selvästi innokkaampi osapuoli, tavoistani poiketen (edelliset suhteeni ovat alkaneet ja jatkuneet aina miehen tekemien aloitteiden johdosta, joten tilanne oli hieman outo). Hän harvoin laittoi mitään viestejä oma-aloitteisesti, vaikka niitä kovasti kaipasin ja odottelin. Aina kyllä vastaili viesteihini ja tuli myös mielellään tapaamisiin. Yhdessäolo oli kivaa, hyvänäpitoa, yhdessä kokkailua, keskusteluja jne. mutta se jokin vain tuntui puuttuvan.
Pikkuhiljaa sitten kyllästyin tuohon "osaani", ja päätin lopettaa aloitteiden teon ym. koska en tiennyt olinko miehelle vain seuralainen, joka oli tarpeen mukaan käytettävissä (seksi mitä mahtavinta). Ja avot- niin muuttui ääni kellossa herralla kun huomasi että oma innostukseni alkoi lopahtaa. Kyselyjä seuraavasta tapaamisesta, viikonloppusuunnitelmista (joista en koskaan aikaisemmin tiennyt etukäteen mitään) ja muutenkin selkeä muutos käytöksessä.
Siispä oma neuvoni on tässä se, että nainen ei saa olla liian innokas suhteen alussa (ok-kuulostaa vanhanaikaiselta mutta havaittu toimivaksi). Mies pitää sinua "liian helppona", eikä viitsi nähdä vaivaa suhteen jatkuvuuden eteen. Olet jo ns. itsestäänselvyys. Nyt siis vain jäitä hattuun, koska jos mies ajattelee että kanssasi olisi mahdollista jatkaa pidempään/vakavampaan suhteeseen, ottaa hän kyllä yhteyksiä. Tämä toimi ainakin omalla kohdalla, suhteen tulevaisuudesta en toki tiedä vielä..
miehet ovat yleensä aika hitaita "syttynään" noihin seurusteluasioihin. Me naiset kun jaksetaan pohtia ja analysoida jokaista puhelua ja sanomista, suhteesta puhumattakaan. Miehet on, ja antaa asioiden tulla. Varsinkin jos menee hyvin, mitä sitä sen kummempaa tekemään...
Oman suhteen alkuaikoja muistellessa mä olin varmaan kuukauden tapailun jälkeen sitä mieltä, että nyt "seurustellaan vakavasti", ja tuossa on mun elämäni mies. Ja mieheni alkoin puhua ehkä puolen vuoden paikkeilla seurustelusta, mutta kun vauhtiin pääsi, niin sitten minuakin jo vietiin=)
Onkohan tuossa nyt niin yksinkertainen asia , että teillä on luonne-ero. Sinä olet hätäinen, nopea, kärsimätön ja nopeasti myös aikaansaava. Miehesi on hitaampaa lajia eikä yksinkertaisesti ehdi tekemään aloitteita ennen sinua..
Sama juttu aloitteissa minullakin. Aiemmissa suhteissa minua on lähestytty jne., mutta nyt mies tuntuu todella ujolta. Tiedän, että minun pitäisi laittaa niitä jäitä hattuun, mutta pelkään että mies luulee silloin minun olevan ei-kiinnostunut. Olen ollut tavatessamme hieman epävarma enkä ehkä tuonkaan jälkeen ole selkeästi tuonut ihastumistani esille, jotenka pelkään, että ujona miehenä hän jättää leikin sikseen.
Toisaalta ujona miehenä varmaankin pelästyy liikaa yhteydenottoakin... Mitä tehdä? Voisin selittää kaiken henkilökohtaisesti, mutta entä jos emme saa edes tapaamista aikaan?