Olen nyt 25 ja kihlattuni 22. Seurustelimme 5 vuotta onnellisesti ilman riitoja, menimme kihloihin ja muutimme yhteen. Oli mukava asua yhdessä kun molemmilla oli opiskelut samaan aikaan menossa, ja illalla yhteiset harrastukset toivat mielenkiintoa suhteeseen. Nyt viime syksynä kävi kuitenkin niin, että ankaran työnhakemisen jälkeen sain kuin sainkin työpaikan, tosin Helsingistä joka on reilu 300km päässä kotiseudultani. Kihlattuni ei missään tapauksessa halua muuttaa pois kotiseudulta Vantaan seudulle.
Olisin minäkin mieluusti halunnut asua tutussa ympäristössä, mutta toimeentulo oli jotenkin turvattava. Toki joitain töitä löytyy aina kun vain raataa, mutta Helsingistä sain vakityöpaikan hyvällä palkalla, hulluhan olisin jos heittäisin sen pois. Loppujen lopuksi asuminen on niin kallista Vantaan seudulla että käteen jää sama rahamäärä kuin hieman huonommasta työstä kotiseudulla. Mutta toisaalta en halua huonoa työpaikkaa, hyvän kun olen jo saanut.
Suhteemme siis lopahti, toki soittelemme vielä ja tapaamme viikonloppuisin. Mutta yhteinen tulevaisuus romahti. En tiedä pitäisikö minun ajatella enemmän omaa toimeentuloani vaiko yhteistä suhdetta vaikka sitten sossun luukulla käyden. Raha houkuttaa, mutta olen huomannut että kaipaan joka hetki takaisin. Tuttujakaan ei täällä Eteläsuomessa ole. Yksinäistä elämää akselilla kämppä-työ-kämppä-kauppa.
Asuimme hyvänä aikana muuten 440 euron kuukausivuokralla 55 neliön rivitalokaksiossa, jossa oli oma sauna ja parveke nurmikkoineen, rakennettu 2001. Hyvällä alueella, kaupat ja palvelut lähellä. Siis 220 euroa molemmilta.
Nykyään asun yksin Vantaalla 28 neliön kerrostaloluukussa jossa vuokra on 475 euroa/kk ja rakennettu 1980. Eikä edes omaa saunaa. Lähistöllä Alepa ja toisella suunnalla Siwa, mutta kunnon palveluita saa lähteä ajamaan kehä3:n suuntaan. Perkuleen yksinäistä asumista muutenkin.
Mitä teen? Palaanko kotiseudulle suhteen takia ja otan loparit töstä, vai jatkanko yksinäistä puurtamista täällä etelässä?
Olisin minäkin mieluusti halunnut asua tutussa ympäristössä, mutta toimeentulo oli jotenkin turvattava. Toki joitain töitä löytyy aina kun vain raataa, mutta Helsingistä sain vakityöpaikan hyvällä palkalla, hulluhan olisin jos heittäisin sen pois. Loppujen lopuksi asuminen on niin kallista Vantaan seudulla että käteen jää sama rahamäärä kuin hieman huonommasta työstä kotiseudulla. Mutta toisaalta en halua huonoa työpaikkaa, hyvän kun olen jo saanut.
Suhteemme siis lopahti, toki soittelemme vielä ja tapaamme viikonloppuisin. Mutta yhteinen tulevaisuus romahti. En tiedä pitäisikö minun ajatella enemmän omaa toimeentuloani vaiko yhteistä suhdetta vaikka sitten sossun luukulla käyden. Raha houkuttaa, mutta olen huomannut että kaipaan joka hetki takaisin. Tuttujakaan ei täällä Eteläsuomessa ole. Yksinäistä elämää akselilla kämppä-työ-kämppä-kauppa.
Asuimme hyvänä aikana muuten 440 euron kuukausivuokralla 55 neliön rivitalokaksiossa, jossa oli oma sauna ja parveke nurmikkoineen, rakennettu 2001. Hyvällä alueella, kaupat ja palvelut lähellä. Siis 220 euroa molemmilta.
Nykyään asun yksin Vantaalla 28 neliön kerrostaloluukussa jossa vuokra on 475 euroa/kk ja rakennettu 1980. Eikä edes omaa saunaa. Lähistöllä Alepa ja toisella suunnalla Siwa, mutta kunnon palveluita saa lähteä ajamaan kehä3:n suuntaan. Perkuleen yksinäistä asumista muutenkin.
Mitä teen? Palaanko kotiseudulle suhteen takia ja otan loparit töstä, vai jatkanko yksinäistä puurtamista täällä etelässä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
mut ajattele tulevaisuuttasi kuitenkin pidemmänpäälle mitä haluat (edetä urallasi jne.)Itselläni kävi niin et ex sai työpaikan 500 km päästä paikasta jossa asuimme mutta rakastin häntä kuitenkin joten muutin mukana vaikken oikein olisi halunnut..ja kuinka ollakkaan sain myös itse hyvän paikan sieltä ystäviä tuli ja valitettavasti myös ero..:-(
300 km ei nyt ole matka eikä mikään! Jos suhde on hyvä, kyllä se varmasti kestää muutaman sadan kilometrin välimatkan. Tehän voitte nähdä joka tai melkein joka viikonloppu?!
Seurustelen viidettä vuotta ja olen kihloissa poikakaverini kanssa. Emme ole koskaan asuneet yhdessä ja välimatka on aina ollut vähintään 120 km. Välillä useampi tuhatkin kilometri.
En ymmärrä, mikä estää teitä matkustamasta junalla tai bussilla toistenne luo ja nauttimasta yhdessä viikonlopuista ja lomista harrastellen yhteisiä asioita. Välimatka voi sitä paitsi lisätä suhteeseen mukavia uusia ulottuvuuksia esim. seksuaalista jännitettä, kun "sitä" ei ole aina saatavilla, vaan joutuu joskus odottelemaankin ja "kerämään paineita".
Ei hyvä suhde muutamaan sataan kilometriin kaadu! Vai haluatko muutenkin jo eroon kyseisestä suhteesta?
kaikkea hyvää sinulle toivoo, Mina
Tutulta kuulostaa, minä vaan olin se joka jäi kotiseudulle.. (eikä kaduta vähääkään, löysin oikean miehen täältä)
Jokatapauksessa, sinuun palatakseni.. Et kuulosta kovin onnelliselta nykytilanteessasi. Ehkä voisit aloittaa työnhaun uudestaan, tälläkertaa vähän toisesta suunnasta. Jos aiotte vielä yhdessä jatkaa, keskustele kihlattusi kanssa paikkakunnista, jonne hän olisi halukas muuttamaan. Jos hän ei halua muuttaa minnekään, eikä sinulla ole mahdollisuutta saada töitä kotiseudultasi, tilanne on heikompi.
Koska kuitenkin olet onneton pikku rotankolossasi, etsi töitä muualta. Pienemmillä paikkakunnilla on yleensä pienemmät vuokrat (tosin vaikeampi työllisyystilanne). Kyllä jotakin löytyy! Olethan kuitenkin siitä onnellisessa tilanteessa, että olet töissä, joten mitään varsinaista pakkorakoa sinulla ei ole surkean työn ottamiseen! Ja nythän sinulla on työkokemusta, joka todennäköisesti edesauttaa työnsaantia.
Juttelisin kyllä asiasta by the way kihlattusi kanssa, siis siitä, miltä sinusta nyt tuntuu.
Ei sun kannata tuommoisia summia laittaa vuokraan. Eikä sun olisi tänne kannattanut tulla, ei työpaikkoja muualle maahan synny jos kaikki etelään muuttavat. On muuallakin hyvä asua.
Summa on pieni kerrostalokaksiosta! Yleensä siinä 500-600 euroa täällä pääkaupunkiseudulla, josta en muuttaisi pois. En muuttaisi, vaikka saisin ilmaisen hienon omakotitalon jostain korvesta tai vaikkapa 6000 asukkaan "kaupungista".
Olet vielä nuori ja paljon voi tapahtua elämässäsi. Vaikka olisitkin jäänyt kotiseudullesi voisi suhde silti loppua. Et voi sitä tietää.
Jos nyt kuitenkin haluat jatkaa suhdetta niin pyri HYVÄÄN TYÖHÖN LÄHEMMÄKSI HÄNTÄ. Hyvä työ voi olla myös erilainen työ kuin nyt ja palkka voi olla pienempi jos asumiskustannukset merkitsevät. Toki pääkaupunkiseudulla on muuta hyvää tarjontaa enemmän kuin provinssissa. Siis tapahtumat, kulttuuri jne. Ystäviä on mahdollista löytää jos menet ulos siitä kopista jota asunnoksi kutsutaan.
Tiedän kokemuksesta, että pitkä välimatka voi rassata ja matkustelukin vie ihmisestä veronsa jos sitä jatkuu vuosikaudet. Ihmiset kestävät sitäkin erilailla, kaikkia ei ole luotu reissaamaan.
Asioilla on tapana loksahtaa uomiinsa kunhan niitä vähän tuuppii.
Älä jää roikkumaan vanhaan suhteeseen vaan katso tulevaisuuteen. Hakeudu ihmisten pariin - ei täällä pääkaupunkiseudulla yksin tarvitse olla!
Olet nuori ja nyt on saatava ura kuntoon eli suomeksi sanottuna rahaa taskuun. Hanki nyt hyvä ammattitaito nykyisessä hommassasi jotta voit parin vuoden päästä hakea uutta parempaa paikkaa. Tähtäimenä pitää olla auto, omakotitalo ja perhe 10 vuoden sisään, silloin mies voi sanoa olevansa mies eikä mikään luuserinyhjäri, niitä tässä maassa on jo ihan tarpeeksi.
Jos ...alkaisit etsiä uutta heilaa sieltä missä nyt asut , kun kerran vaikutat yksinäiseltä! Tyttöystäväsi on julma ja itsekäs jos ei muuta kanssasi etelä-suomeen. Anna sen vain olla siellä korvessa. Naisia kyllä piisaa työtätekevälle miehelle . Alkuun voi tuntua hurjalta neuvolta, mutta aika näyttää , että se on paras ratkaisu. Tsemppiä sulle. Oot kunnon mies!!!
pitää miettiä mikä elämässä tärkeintä. Mitä tehdä rahalla, komealla auotlla, hienolla luksusta talolla tai vaikka mummon mökillä jollei ole ketään ketä jakaa sen kanssasi. Katsooko se Hyvä Työ kanssasi iltasella televisiota? käykö kaupassa? ottaako illalla kainaloon? Itse olen kaupungista, mutta muuttanut maalle reilut kuusi vuotta sitten. Olen ajatellut, etten enää koskaan halua muuttaa kaupunkiin, mutta ei täällä omassa mökissä ole "kivaa" kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa sen tuoma hyvä olo. Olen valmis muuttamaan vaikka kokonaan takaisin kaupunkiin, jos voin jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa. Helppoa se ei ole, mutta elämä on valintoja. Mikä tuntuu tärkeälle