Olemme saaneet lukea että geenit määräävät menestyksen.
Kuinka viisas herra oli aikoinaan määrätessään säädyt minne ihmiset laitettiin veren mukaan. Aateliset geenit tekivät ihmisestä menestyvän ja vain se sai äänestään ja käyttää vapauttaan. Vapauksien avaaminen sai vain huonon veren leviämään yli säätyjen. Kuinka viisaasti oli suomalaisessa elokuvassa kerrottu jos kasvattaa aatelisen köyhässä perheessä hänestä tulee silti jalo. Köyhä kasvaa aatelisessa perheessä hänestä tulee öykkäri.
Jotta Herran laki palaisi, tehkäämme säädyt uudelleen. Varakkaat saavat aatelisen aseman koska ovat geneettisesti Herran siunaamia. Muiden oikeuksia rajoitetaan mutta hekin saavat mittansa joskin pienempi täytenä. Näin onnen vuoden palaavat takaisin isiemme ajoista.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Heh heh eh eh eeehh...köyhäkö on automaattisesti öykkäri ja talonpoikaisveri on huonoa perimää.
Kirjoitat kuin heil Hitleri. Ihan huumorinkukkanen tämä aloitus ja sillä mielin tehty.
Urho Kekkosen aateloitu perimä kertookin sen, miksi Urkki ajautui öykkäröimään kantakapakkaan ja kuoli satamajengin puukottamana. Löydetty varastokontin takaa pahoin pilantuneena. Tunnistettiin silmälaseistaan.
Naimattomana ja unohdettuna makaa nyt köyhien hautuumaalla muistomerkkinään läheiseltä pellolta löytynyt kivi, jonka satamahutsu Veerushka oli sen sinne omin luvin kantanut, kunnioittaakseen asiakkaansa viimeistä leposijaa.
Urho Kekkonen oli Kainuun multa-aatelia. Hitler ei voinut sietää porvareita ja aatelistoa. Olihan hän sosialisti. Kärsi porvareita vain siksi, koska Furer nousi asemaansa heidän rahoillaan. Kuten rahoittivat sodankin.
Tämä rälssi ansaitsee kyllä hieman huomiota. Katselin taannoin televiissiosta kuinka tanskalaiset aateliset hoisivat linnojansa ja maitansa. Ratsastusta ja hevosia. Nythän näitä kartanoita avataan rahvaalle jotta saavat tuloja. Muuten tekevät hyvää työtä historiallisia asioita vaaliessaan.
Pahimpia öykkäreitä ovat, totta tosiaan, nousukkaat. Heillä on usein vaikeuksia pysyä lestissään. Varsinkin äkkirikastuneilla naisihmisillä on vaikeaa. Mercedes benz ja nainen on tappava yhdistelmä.
Ei kaikki naiset ole olemukseltaan ja syvällä sisimässään venäläisiä agentteja.
Osalla on jopa tunteita.
Äkkirakastunut mies painaa enemmin liipaisinta mustasukkaisuuksisaan kuin nainen.
Pahin skenaario mies-nais jutskissa on mustasukkainen mies ja kiltti nainen.
"Urho Kekkonen oli Kainuun multa-aatelia."
Älä valehtele. Kekkoset ovat vanha savolainen suku. Ja Urho vietti varhaiset vuotensa syntymäkodissaan Lepakon torpassa Pielavedellä. Olen käynyt paikan päällä.
Tämä on totta. Nuo edelliset on huumoria
Tyhmyys aloituksessa loistaa, kun maailmasta ottaa valonpilkun aivoihinsa.
Sillä ei ole mitään tekemista Jumalankanssa.
Ei suinkaan. Aloitus on täyttä hassuttelua minusta. Ei mitään mieltä ja se tekee aloituksesta hullunkurisen. En sanoisi, että tyhmän, vaan tuulestatemmatun.
Kyllä järjestys pitää olla. Vaikka olisit orja, älä sitä sure. Uskovainen on Kristuksen orja. Vaikka pääsisit vapaaksi kin, pysy mieluummin orjan asemassa. Jumala on asettanut ihmisille ajat, ja kansakunnille rajat. Kun ihminen rikkoo Jumalan käskyt ja lait, siitä ei hyvä heilu.