NL:n ja natsi-Saksan liittoutumisesta 80 v

Molotof-Ribbentropp-sopimus yhteisvoimin tehtävästä hyökkäyksestä Puolaan sekä toisen osapuolen valloitustoimien turvaamisesta poliittisesti tehtiin elokuussa 1939. NL ei siis uskaltanut hyökätä yksinään Suomeen, vaan varmisti ettei Saksa mitenkään tue Suomea.
72<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

NL hyökkäsi yksinään Suomeen. Saksa ei ollut talvisodassa mukana.

Äänestä
  • Saksalaisia oli kyllä mukana.

    Äänestä

  • Saksa ei ollut hyökkäyksessä mukana. Sen sijaan se oli toinen sopijaosapuoli ja sopimuksessa Suomi jätettiin Neuvostoliiton ”etupiiriin”!

    1Äänestä

  • -----Saksa ei ollut talvisodassa mukana.-----

    Kyllä Saksa oli mukana estämällä kaiken avun Suomelle. Ruotsia se uhkasi jopa sodanjulistuksella jos se menee avustamisessaan liian pitkälle vaikka Ruotsi Suomea auttaessaan auttoi itseään. Saksa oli siis hyvin aktiivinen osapuoli neukun puolella.

    Ilman Saksan lupaa ei neukku olisi edes rohjennut hyökätä Suomeen.

    1Äänestä

  • Saksa tuki Neuvostoliitto talvisodan aikana sulkemalla muun muassa Itämeren kautta Suomeen suuntautuvan laivaliikenteen. Esimerkikis Englannin ja Ranskan aseapua ei voitu toimittaa Itämeren kautta. Sitä yritettiin toimittaa Suomeen vaivalloisesti Norjan ja Ruotsin kautta.

    1Äänestä

Suomen sijaan pitäisi puhua Puolasta. Puolan sota oli melkein sinetöity sopimuksella. Suomen miehitystä ei hyväksytty. Suomeen hyökättiin Lännen luvalla eli Länsi oli koko ajan liitossa (ensin salaa) N-liiton kanssa

Äänestä
  • Lykkäät pötyä.

    MR-sopimus yllätti länsivallat täydellisesti.

    Suomen yllätti se, että Saksasta ei saatu edes aseita, eikä muutakaan apua.
    Poliittiset välit olivat kylmät jo ennen MR-sopimusta.

    Hitlerin yllätti Suomen sisukas vastarinta, jota hän myöhemmin päätti käyttää hyväkseen hyökkäyksessä NL:oon.

    Äänestä

  • ”Suomen sijaan pitäisi puhua Puolasta. Puolan sota oli melkein sinetöity sopimuksella. ”

    Ei, vaan sopimuksen kaikista seuraamuksista! Puola oli vain yksi niistä!

    ”Suomen miehitystä ei hyväksytty. ”

    Sopimuksessa Suomi liitettiin Neuvostoliiton ”etupiiriin”!

    ”Suomeen hyökättiin Lännen luvalla eli Länsi oli koko ajan liitossa (ensin salaa) N-liiton kanssa”

    Olet täydellinen sekopää ja kuulet ’ääniä’ pääsi sisällä!

    Äänestä

Stalinikki valmisteli sotaa Natsisaksaa vastaan 30 luvun alusta lähtien, mutta sotilaallisen neron Tuhatsevski tapattaminen taannutti neukkujen sotilasdoktriinin vuosisadan alkuun, vaikka aseteknologia oli maailman kärkeä.

Ilman Stalin kusipäätä toinen maailmansota olisi päättynyt 1941.

Äänestä

Länsivallat halusivat auttaa Suomea, mutta heräsivär myöhään, eikä resursseja ollut.
Mannerheim totesi, että apujoukot olivat liian pienet ja tulisivat liian myöhään.
Hän kehoitti hallitusta tekemään rauhan ennen kuin olisi myöhäistä.
Se sopi myös Stalinille.

Äänestä

Tuskin koskaan jos milloinkaan on poliittinen pyrkyri julistanut avoimesti päämääränsä käydä hyökkäyssotaa valloittaakseen naapurimaiden alueita kuten teki Hitleri.
"Me pysäytämme germaanien ikuisen vaelluksen länteen ja käännämme katseemme idän laajoille alueille".
Sanoi Hitleri meinkampfissa.
Tietenkin bolsevikit olivat tarkkaan tutkineet teoksen,ihan alleviivauksien kera.
Staalini tiesi mitä lännestä on tulossa,mutta heittäytyi liian pikkunäppäräksi yrittäessään manipuloida Hitleriä,tuota holtitonta piruparkaa!

Äänestä
  • Ei siellä MeinKampfissa mitään tuollaista lue eikä mitään valloitussotia luvata. Et ole itse lukenut sitä ilmeisestikään

    Äänestä

sopimus yhteisvoimin tehtävästä hyökkäyksestä

Vale, sellaisesta ei sovittu, sovittiin vain etupiireistä.

Äänestä

Kyllä tapahtumat ja vuoropuhelu viittaavat siihen, että Puolaan piti hyökätä yhdessä. Samaan aikaan lähes. Itse sopimuksesta ei ilmene kaikki. Tulkintaa tarvitaan. Selkeästi myös Suomi ja Baltia olivat eri kategoriassa eikä niitä vastaan suunniteltu sotia eikä niitä saanut miehittää. Vain YYA, tukikohtia ja rajantarkistuksia. Tietenkin pakotussota, jos kieltäytymisiä ja ympärysvaltojen puolelle mene,isiä

Äänestä
  • ------Kyllä tapahtumat ja vuoropuhelu viittaavat siihen, että Puolaan piti hyökätä yhdessä------

    Se on sinun poliittinen mielipiteesi jota ei tue yksikään ammattihistorioitsija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------Kyllä tapahtumat ja vuoropuhelu viittaavat siihen, että Puolaan piti hyökätä yhdessä------

    Se on sinun poliittinen mielipiteesi jota ei tue yksikään ammattihistorioitsija.

    Esim. Werner Maser tukee. Varsin lähellä valtavirtaa. Itse asiassa iso osa valtavirtatekijöistäkin sen epäsuorasti myöntää

    Äänestä

Saksa ja Neuvostoliitto sopivat keskenään, että ne sulauttavat itsenäiset kansallisvaltiot omiin imperiumeihinsa. Suomi pani hanttiin koska silloin itsenäisyys ja sen puolustaminen oli vielä ihan hyväksyttävä juttu. Suomi oli jo tuolloin demokraattinen maa ja kaikenlaisia sisäisiä kiistoja ja eripuraa oli. Tosipaikan tullen kuitenkin riidat unohdettiin ja pidettiin yhtä. Koko kansa taisteli isänmaan ja oman valtion puolesta paitsi ne, joiden oma valtio olikin se suuri ja mahtava työväen imperiumi. Tänä päivänä isänmaallisuus on melkein rikollista ellei se ole vain tyhjää puhetta ja poliittista takikointia, joka ei velvoita mihinkään.

Äänestä
  • Suomi on edelleen länsimainen demokratia,jossa on isänmaallinen ja puolustustahtoinen kansa.

    Meneillään olevassa hybridisodassa yrittävät kaikenlaiset trollit ja maanpetturit todistaa päinvastaista.
    Tälläkin palstalla - ja joka hetki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on edelleen länsimainen demokratia,jossa on isänmaallinen ja puolustustahtoinen kansa.

    Meneillään olevassa hybridisodassa yrittävät kaikenlaiset trollit ja maanpetturit todistaa päinvastaista.
    Tälläkin palstalla - ja joka hetki.

    1930-luvulla kommunistit jankuttivat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjottiin siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Nyt ”isänmaalliset” jankuttavat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjotaan siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi on edelleen länsimainen demokratia,jossa on isänmaallinen ja puolustustahtoinen kansa.

    Meneillään olevassa hybridisodassa yrittävät kaikenlaiset trollit ja maanpetturit todistaa päinvastaista.
    Tälläkin palstalla - ja joka hetki.

    Tämähän on suoraa jatkumoa maailmansodan jälkeiselle tilanteelle, jolloin nationalisteja ja oikeastaan kaikkia, joista kommunistit eivät diganneet, murhattiin ympäri Euriooppaa muka kollaboraattoreina ym. Stalinilta ohjeet ottavat kommunistit esitetään nykyisinkin joinain vapaussankareina. Kaikki on päälaellaan.

    Onhan se nyt kumma, jos kaikki kansan säilyminen tai globalismin vastainen olisi jotan Putinin ruokkimaa maanpetosta ja kansanvaihtajat liberaalit globalistikommunistit olisivat isänmaan asialla. No tietenkin kaikenlainen toisinajattelu ja kommunistisen rikollisvaltion vastustaminen voidaan roistovaltiossa nähdä maanpetoksena

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1930-luvulla kommunistit jankuttivat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjottiin siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Nyt ”isänmaalliset” jankuttavat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjotaan siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Maailmansodan jälkeen saksalainen nationalismi juurittiin kokonaan. Saksalaiset kasvatetaan olemaan jonain globaalin maailmankylän osana ja isänmaallinnen ajattelu tai ylipäänsä rehellisyys ja totuus on kriminalisoitu. Voittajat olivat kummallakin suunnalla kommunisteja, jotka tekivät Saksasta kommunistisen maailmanvaltion alkusolun. Nyt muu Eurooppa ja Länsimaat ollaan suistamassa samanlaiseksi helvetiksi ja kansakunnat niissä vaihtamassa. Valkoiset kantaväestön jäsenet eivät pian kai saa edes lisääntyä, koska ilmastonmuutos.

    Tästä näemme, kuinka Saksa ja fasismi olivat oikealla asialla ja muut tuholaistoukkia. Ei ihme, että tosiasiassa juuri kommunistinen puoli oli aggressori. Saksa ja Italia olisivat halunneet elää rauhassa ja rakentaa maitaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1930-luvulla kommunistit jankuttivat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjottiin siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Nyt ”isänmaalliset” jankuttavat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjotaan siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Itänaapurin järjestelmä on samaa kommunismia kuin lännessä. Muutama pankkiiri ja oligarkki päättää suuryrityksineen kaikesta ja KGB. Aidosti kansan asialla olevat isänmaalliset sijoittamalla Venäjän kätyreiksi on kyllä naurettavinta, mitä eliitin propaganda on täh'n saakka tuottanut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1930-luvulla kommunistit jankuttivat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjottiin siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Nyt ”isänmaalliset” jankuttavat, että Suomea hallitsee mätä eliitti, joka petkuttaa rehellisiä kansalaisia. Ratkaisuksi tarjotaan siirtymistä itänaapurin järjestelmään.

    Kyllä 30-luvulla myös IKL paheksui sosiaalidemokraattista sekä liberaalia eliittiä. Sitä kiellettiin nimenomaan myös Stalinin vaatimuksesta tai yritettiin kieltää. Tietenkin myös liberaalivoimien lännessä vaatimuksista kai.

    Väittääkö joku, että IKL olisi ollut epäisänmaallinen tai jonkun vieraan maan asialla? Samaan tapaan on nyt kielletty Vastarintaliike. Sitä on paneteltu vahvasti, mutta yhteyksiä itään ei ole pystytty osoittamaan eikä sellaisia voisi päätellä mistään.

    Kaikkien toisinajattelijoiden mieltäminen putinisteiksi ja etenkin nationalistien on naurettavaa. Kaikki Venäjää symppaavatkaan eivät ole idän palkkalistoilla tai yhteyksissä, vaan ovat vain typeriä. Tosiasiassa asiassa on mukana osaksi vaikutusta pitkästä suomettumiskaudesta. Lisäksi haluavat uskoa Venäjästä edes jotain hyvää, kun eivät kestäajatusta, että molemmat ilmansuunnat ovat pepusta ja että Venäjä on lisäksi saman isännän alainen kuin Länsiu

    Äänestä

Salainen lisäpöytäkirja laittoi alulle II maailmansodan.

Äänestä

Toinen maailmansota muistetaan yleensä yhtenä kokonaisuutena, vaikka tosiasiassa sodalla oli kaksi vaihetta: Ensiksi Saksan ja Neuvostoliiton liittolaisvaihe (1939-1941) ja toiseksi länsivaltojen ja Neuvostoliiton liitto Saksaa vastaan (1941-1945).

Sodan ensimmäinen liitto syntyi 80 vuotta sitten, kun Stalin ja Hitler liittoutuivat ns. Molotov-Ribbentropin sopimuksella 23.8.1939. Sopimuksen seurauksena Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat maidensa väliin jäävät maat. Puola jaettiin tasan ja Neuvostoliitto sai lisäksi Viron, Latvian ja Liettuan. Suomikin kuului Neuvostoliiton etupiiriin, mutta suomalaiset taisteluívat talvisodassa itsenäisyytensä puolesta ja pelastivat suurimman osan maasta. Romania menetti Bessarabian.

Äänestä
  • Sodan ensimmäisen vaiheen 1939-1941 aikana Stalin ja Hitler taistelivat tosiaankin yhteisvoimin. Maiden väliin jääneet alueet jaettiin, ja Saksa sai sotia rauhassa Englantia ja Ránskaa vastaan lännessä. Sotiminen oli helppoa, koska Neuvostoliitto toimitti Saksalle elintarvikkeita sekä poltto- ja raaka-aineita. Saksan ei tarvinnut pelätä sitäkään, että Neuvostoliitto aloittaisi sotatoimet Saksaa vastaan idässä.

    Äänestä

Molotov-Ribbentrop -sopimuksesta on tosiaankin tänään 80 vuotta. Saapa nähdä huomioiko Yle uutisissaan mitenkään tämän Suomenkin kannalta kohtalokkaan sopimuksen vuosipäivän. Tähän asti Yle ei ole pahemmin kiusannut Neuvostoliitto/Venäjää tällä sopimuksella.

Äänestä
  • Hahahahah, vai ei YLE ole uutisoinut Molotov Ribbentrop-sopimuksesta viimeaikoina.
    No johtuisikohan siitä, että 80 vuotta vanha asia ei ole mikään uutinen.
    Mutta jos googletat asian, niin huomaat, että myös YLE on käsitellyt sopimusta varsin laajalti useissa ohjelmissa ja artikkeleissa.

    Äänestä

  • Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 80-vuotispäivä on uutinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 80-vuotispäivä on uutinen.

    No lue vaikka tuosta linkistä, jos nyt sitten jotain salaliittoa vielä epäilet, mutta edelleenkään ei ole mikään uutinen.

    https://areena.yle.fi/1-50266429

    Äänestä

-----Molotof-Ribbentropp-sopimus yhteisvoimin tehtävästä hyökkäyksestä Puolaan-----

Joko et tunne tuota sopimusta tai sitten vain valehtelet. Mitään tuollaista ei sovittu, sovittiin ihan muuta.

Äänestä
  • Sopimusta seuranneet tapahtumat osoittavat, että käytännössä sovittiin hyökkäyksestä Puolaan.

    Äänestä

  • Kyllä siinä sovittiin Puolan jaostakin, eli siitä miten Puola valloitetaan ja miehitetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä siinä sovittiin Puolan jaostakin, eli siitä miten Puola valloitetaan ja miehitetään.

    Intressipiirien käsitteen tulkinnnasta oli sittemmin erimielisyyksiä eri alueilla. Saksalaisten mielestä vastoin kaikkia lupauksia ja sopimuksia

    Äänestä

Väärä päivä. Molotov-Ribbentrop sopimus allekirjoitetiiin 24.8.1939 yöllä. Sopimuksen päiväystä ei viitsitty enää muuttaa, vaikka kello riensi yli puolenyön.

Eli juhlikaa tuota sopimusta vasta huomenna.

Äänestä

Aina sanotaan, että Saksa aloitti II maailmansodan hyökkäämällä Puolaan. Tosiasiassa Saksa ja Neuvostoliitto aloittivat II maailmansodan yhdessä. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan tosinvasta pari viikkoa Saksan jälkeen, mutta se oli pelkkää hämäystä, jotta yhteisesti tehty sopimus ei paljastuisi.

Kun Puola oli vallattu, Saksa ja Neuvostoliitto järjestivät yhteisen voitonparaatin Brest-Litovskissa. Natsit ja kommunistit marssivat rinta rinnan samassa paraatissa hakaristilippujen ja sirppi- ja vasaralippujen jäljessä.

Äänestä
  • Maailmansodan aloittivat Ranska ja Englanti, jotka olivat ajaneet Saksan pakolla sotaan ja jotka julistivat sodan ja olivat jo luvanneet, että eivät tee rauhaa, emnen kuin kansallissosialismi on tuhottu juurineen

    Äänestä

  • Mitä vikaa tuossa yhteisessä voitonparaatissa nyt on? Mitä tämäkin eurobolsu siitä vinkuu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä vikaa tuossa yhteisessä voitonparaatissa nyt on? Mitä tämäkin eurobolsu siitä vinkuu?

    Ranska, Englanti ja Puola aloittivat maailmansodan. Ne pakottivat Saksan sotaan. Hitler yritti pitää Puolan sodan ehköäisysotana ja paikallisena rauhaanpakottamisjuttuna

    Äänestä

  • Täyttä valhetta. Hitlerillä oli sotasuunnitelma Puolan valloittamiseksi. Hitler jakoi Puolan Nuvostoliton kanssa Molotov-Ribbentrop -sopimuksella 23.8.1039.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmansodan aloittivat Ranska ja Englanti, jotka olivat ajaneet Saksan pakolla sotaan ja jotka julistivat sodan ja olivat jo luvanneet, että eivät tee rauhaa, emnen kuin kansallissosialismi on tuhottu juurineen

    Maailmansodan aloitti Saksan ja NL:n yhteinen hyökkäys Puolaan.
    Englanti ja Ranska julsitivat lupauksensa mukaisesti sodan Saksalle 3.9. 39, mutta eivät NL:lle, koska tämä ei ollut vielä hyökännyt Puolaan.

    NL alkoi sopimuksen mukaisesti ahdistella Baltian maita ja hyökkäsi Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmansodan aloitti Saksan ja NL:n yhteinen hyökkäys Puolaan.
    Englanti ja Ranska julsitivat lupauksensa mukaisesti sodan Saksalle 3.9. 39, mutta eivät NL:lle, koska tämä ei ollut vielä hyökännyt Puolaan.

    NL alkoi sopimuksen mukaisesti ahdistella Baltian maita ja hyökkäsi Suomeen.

    Englannin ja Puolan sopimuksessa lisäksi luki suoraan, että takuu ei koskenut N-liiton aggressiota Puolaa vastaan

    Äänestä

Puolan marsalkka sanoi ennen sotaa Daily Mail lehdelle, että Saksa pakotetaan sotaan, jos se ei vapaaehtoisesti sitä halua. Samaa sanoivat puolalaiset neuvottelijat ranskalaisille jo keväällä

Äänestä
  • Siis Puola aloitti toisen maailmansodan. Minkähän takia tämä ei ole aikaisemmin tullut missään esille? Hyvä että nyt tuli.

    Äänestä

  • Kalamiesten valeita! Ei tuota kukaan usko!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis Puola aloitti toisen maailmansodan. Minkähän takia tämä ei ole aikaisemmin tullut missään esille? Hyvä että nyt tuli.

    Onhan se tullut esille siis heti tuuolloin. Nuoremmille sukupolville valehdellaan koko ajan enemmän ja heiltä pimitetään nämä tiedot. Sodan taustosta ja syyllisyydestä on kirjoitettu monta teosta jo 60-luvulla. Englanniksi esim. Taylor ja se "Tarpeettoman sodan" kirjoittaja (amerikkalainen). Samoja asioita kertaa pitkälle Udo Walendyn Truth for Germany. Edellä mainityuilla negatiivisesti saksalaisiin suhtautuneilla oli lisäksi pääsy diplomaatyiarkistoihin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se tullut esille siis heti tuuolloin. Nuoremmille sukupolville valehdellaan koko ajan enemmän ja heiltä pimitetään nämä tiedot. Sodan taustosta ja syyllisyydestä on kirjoitettu monta teosta jo 60-luvulla. Englanniksi esim. Taylor ja se "Tarpeettoman sodan" kirjoittaja (amerikkalainen). Samoja asioita kertaa pitkälle Udo Walendyn Truth for Germany. Edellä mainityuilla negatiivisesti saksalaisiin suhtautuneilla oli lisäksi pääsy diplomaatyiarkistoihin

    Hoggan oli se jenkki

    Äänestä

Kuka uskoi sopimuksee? Tuli ja vesi.
Hitler lähetti Stalinille ukaasin, sota on lopetettava heti, ettei Suomea miehitetä, muuten Barbarossa suunnitelma menisi mönkään. Se oli jo pitkällä.

Saksalainen agentti toi Marskille tiedon, että Stalinilla ja Liittoutuneilla on salainen sopimus keskenään.
Marski: "heti on tehtävä rauha"!
"Hitler meidät pelasti" Sanoi Paasikivi.
Koko stoori ilmenee Marskin päiväkirjoista. Talvisodan ja jatkosodan salattu historia: Majuri Erkki Hautamäki : YouTube

Äänestä
  • Erkki Hautamäen "dokumentit" ovat hyvin kyseenlaista tutkimusta, joten onko sinulla esittää muita vakavasti otettavia lähteitä, jotka tukevat väitteitäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erkki Hautamäen "dokumentit" ovat hyvin kyseenlaista tutkimusta, joten onko sinulla esittää muita vakavasti otettavia lähteitä, jotka tukevat väitteitäsi?

    Eivät ole kyseenalaisia, vaan ovat Mannerheimin salaisesta kansiosta. Se oli julkinen ainakin Ylikankaalle v. 2002 hetken aikaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole kyseenalaisia, vaan ovat Mannerheimin salaisesta kansiosta. Se oli julkinen ainakin Ylikankaalle v. 2002 hetken aikaa

    Ei ole mitään tuollaisia kansioita.
    Kaikki Mannerheimin "kansiot" ovat Kansallisarkistossa. Olleet jo vuosikymmeniä.

    Satusetien jutut ovat sitten erikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään tuollaisia kansioita.
    Kaikki Mannerheimin "kansiot" ovat Kansallisarkistossa. Olleet jo vuosikymmeniä.

    Satusetien jutut ovat sitten erikseen.

    Miksi televisiouutisissa vuodenvaihteessa 2001/2002 sitten kerrottiin Mannerheimin salaisen kansion saapumisesta Suomeen? Luovuttaja kertoi siinä olevan uutta tietoa ainakin Talvisodan rauhantekoon liittyen. Valtamediassa Ylikangas, joka sai perehtyä aineistoon, tuli vahvistaneeksi, että siinä oli asioita, joita Hautamäki ja Tahvanainenkin ovat väittäneet (Hitlerin nootit Stalinille, 9.3. vastaanotettu aineisto, jota Ylikangas esitti saksalaisten väärennystyöksi). Näin itse uutiset ja luin lehdet. Olitko itse edes syntynyt tuolloin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään tuollaisia kansioita.
    Kaikki Mannerheimin "kansiot" ovat Kansallisarkistossa. Olleet jo vuosikymmeniä.

    Satusetien jutut ovat sitten erikseen.

    Ja sitten vähän ajan kuluttua Ylikangas kiisti koskaan puhuneensa mitään mistään Mannerheimin salaisesta kansiuosta, vaikka oli Talvisota-keskustelussa edellisvuonna kahdesti maininnut sen olleen piakkoin tulossa Ruotsista. Rohkenen tämän yhtäkkisen hoiljaisuuden perusteella arvella, että tämä kansio ei ole Kansallisarkistossa ainakaan julkinen

    Äänestä

Barbarossa ei ollut pitkällä. Sitä alettiin suunnitella toden teolla vasta marraskuussa 1940 Molon oltua tyly Berliinissä. Vasta toukokuussa 1941 asia varmistui bviimeisen päälle

Äänestä
  • Ennen kuin Barbarossa oli olemassa, se oli sitä ennen Hitlerin mielessä, valloittaa itä, ennen kuin alkoi edes sotimaan muualla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen kuin Barbarossa oli olemassa, se oli sitä ennen Hitlerin mielessä, valloittaa itä, ennen kuin alkoi edes sotimaan muualla.

    Mielessä voi olla vaikka mitä. eri asia on panna toimeksi.

    Äänestä

Adolf Hitler määräsi Neuvostoliittoon hyökkäämisen suunnitelmat aloitettavaksi jo heinäkuussa 1940.

Äänestä
  • Ja siihen häntä rohkaisi suuresti puna-armeijan luokaton suoritustaso Talvisodassa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja siihen häntä rohkaisi suuresti puna-armeijan luokaton suoritustaso Talvisodassa!

    Ei seollut ratkaiseva syy.Hitler kyllä ihmetteli suomalaisten taistelukykyä ja teetti siitä erityisen selvityksen.
    Suomalaisten puolustustahto ei siitä kuitenkaan selvinnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei seollut ratkaiseva syy.Hitler kyllä ihmetteli suomalaisten taistelukykyä ja teetti siitä erityisen selvityksen.
    Suomalaisten puolustustahto ei siitä kuitenkaan selvinnyt.

    Venäläisille suomalaisten puolustustahto ei ole selvinnyt vielä tänäkään päivänä.

    Ei ne opi.

    Äänestä

Hitler uskoi voivansa tuhota NL:n ennen kuin USA liittyy sotaan.
Toisin kävi.

Äänestä

Sopimus mahdollisti Stalinille häiriöttömät hyökkäykset kuuteen naapurimaahan ja niiden liittämisen NL:on kokonaan tai osittain.

Äänestä

Hieno liitto ja toimi hyvin!

Äänestä

Oli todella sääli, että NL vain feikkasi eikä ollut aidosti kiinnostunut ja että liitto hajosi.

Äänestä
  • Lykkäät pötyä

    NLhalusi MR-sopimuksen jatkuvan, kunnes olisi itse valmis hyökkäämään.
    Hitler ehti ensin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lykkäät pötyä

    NLhalusi MR-sopimuksen jatkuvan, kunnes olisi itse valmis hyökkäämään.
    Hitler ehti ensin.

    Sanoinkin, että NL vain suunniteli puukottavansa Hitleriä selkään ja halusi suuren sodan alkavan. Olemme siis samaa mieltä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoinkin, että NL vain suunniteli puukottavansa Hitleriä selkään ja halusi suuren sodan alkavan. Olemme siis samaa mieltä

    Voi olla, että Stalin odotti länsivaltpjen repivän toisensa kappaleiksi ja voivansa sen jälkeen marssia Kanaalille.

    Äänestä

Suomessa tiedettiin alle viikon sisään etupiirisopimuksen sisältö ja sen seuraukset eli joutuminen ahtaalle NL:n kanssa ja jopa sotaankin. Tieto saatiin amerikkalaisilta diplomaateilta.

Täällä jutun kirjoittaja ei näytä tuntevan asiaa:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/52d0fff8-59c0-4ef5-b3ce-2e61782eff9b

》》Suomenkin kannalta sopimus oli todellinen pommi – mutta tämä tuli ilmi vasta vuosia myöhemmin.Asiakirjan salaisessa lisäpöytäkirjassa nimittäin sovittiin etupiirijaosta, jossa Suomi määriteltiin Neuvostoliiton etupiiriin.《《

Äänestä
  • Erään kirjan mukaan hyökkäämättömyyssopimuksen ja salaisen etupiirisopimuksen sisällön amerikkalaisille kertoi eräs mukana ollut tulkki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erään kirjan mukaan hyökkäämättömyyssopimuksen ja salaisen etupiirisopimuksen sisällön amerikkalaisille kertoi eräs mukana ollut tulkki.

    Voi ollakin. Suomi sai salaisesta pöytäkirjasta tietoa jo muutaman viikon kuluttua.

    Se lienee vaikuttanut hallituksen päätösten jäykkyyteen?

    Äänestä

Etupiirien raja 1939 vedettiin suomalaisilta kysymättä. Nyt olemme itse valinneet etupiiriksemme EU:n.
Se kyrsii äärioikeistoa vielä enemmän kuin valintamme 1919 aikanaan äärivasemmistoa.

Äänestä

Rasputinin mukaan nl pelasti osan Puolasta!

– Putin myös väitti, että Neuvostoliiton toteuttama Puolan itäisen puoliskon miehitys syyskuussa 1939 – kaksi viikkoa Saksan hyökkäyksen jälkeen – ”pelasti lukuisten paikallisten ihmisten, etenkin juutalaisten, hengen, koska natsit tuhoaisivat myöhemmin väestön”, NfP kertoo.
Putinin mukaan puna-armeijan oli jopa välttämätöntä marssia Itä-Puolaan, koska ”Puolan hallitus oli menettänyt kontrollin maahan”.

https://www.verkkouutiset.fi/vladimir-putin-toinen-maailmansota-oli-puolan-syyta/

Vastahan nuo ry$$ät kertoi senkin valheen, kuinka he "pelastivat" osan Puolasta Hitlerin kynsistä! Ihan järkyttävää valehtelua @@@

"Juuri tuollaiset ihmiset neuvottelivat Hitlerin kanssa", Venäjän presidentti lausui maansa sotilasjohdolle.

Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti tiistaina Puolaa juutalaisvastaisuudesta ja natsidiktaattori Adolf Hitlerin kanssa vehkeilystä. Korkeimmalle sotilasjohdolle puolustusministeriössä pitämässään puheessa Putin iski lisää löylyä Venäjän ja Euroopan väliseen sanailuun.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006354284.html

Puolan kansa on kokenut kovia molempien roistovaltioiden, Saksa ja NL/Venäjä, taholta.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/94139-saksan-ennakoiva-isku-itaan-pelasti-puolalaisia-venajan-suorittamilta-kansanmurhilta/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Molotof-Ribbentropp-sopimus yhteisvoimin tehtävästä hyökkäyksestä Puolaan sekä toisen osapuolen valloitustoimien turvaamisesta poliittisesti tehtiin elokuussa 1939. NL ei siis uskaltanut hyökätä yksinään Suomeen, vaan varmisti ettei Saksa mitenkään tue Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu