Itte tein sen virheen että menin. Pyysin lyhentämään otsatukkaani sentillä ja lopputulos on aivan kaamea! Se nainen leikkasi yli puolet otsatukasta pois ja jäljelle jäänyt osa on epätasainen ja ohut..käsittelyn jälkeen menin käymään kolmella parturilla mutta vahinko oli jo tapahtunut ja nyt pitää odotella muutama kuukausi jotta tukka kasvaisi. Kiva että näytän kynityltä elukalta valmistujaisissani. En suosittele kenellekkään!
Vastaukset 3
- Anonyymi
Kuittia ei saa vaikka pyytää ja käy vain käteinen. Hämärää
- Anonyymi
Leikkausjälki oli valitettavan kehnoa. Koneella tehdyt rajat ihan onnettomia eikä parturi kuunnellut toiveitani. Pyysin siilin sivuilta ja takaa, eikä keskellä päätä oleviin hiuksiin tarvitse koskea. Parturi oli eri mieltä ja lyhensi hiuksia noin 4cm ja munasi koneella tehdyt rajat aivan totaalisesti. (minulla oli jo ennestään hyvät rajat, joita olisi voinut käyttää)
- Anonyymi
Epäilen suuresti veronmaksua. Ennen minua leikattiin miehen hiukset. Maksua ei lyöty kassaan. Hiusteni värjäyksen aikana leikattiin jälleen miehen hiukset, taaskaan ei lyöty maksua kassaan. Kun tuli oman maksuni vuoro, kysyttiin tarviiko kuitin. En tarvinnut, mutta kuvittelin, että maksu kuitenkin lyödään kassaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Eli vähintään kolmet hiukset hoidettiin ohi kassan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561