Sunnuntait on hirveitä!!

minä olen joka päivä masentunu ja surullinen ja haluan vaan nukkua kokonaan pois.

Sitä miettii sillon yksinäisenä, että mitä kaikkea me silloin teimme yhdessä...ja sillon se lisää tuskaa, muistaminen millaista silloin oli, ja kun tajuaa, että sitä toista ei saa enää takaisin vaikka päätä löis seinään...

Mulla on erosta nyt kaks ja puol kk. Toi aika oli aivan karmeaa. Sitä vaan mietti sitä yhteistä kuutta vuotta ja tuntu, että mitään ei saa tehtyä, kun sitä toista ei ole siinä vieressä. Etenkin juuri viikonloput, jolloin olimme tehneet aivan kaikki yhdessä. Mutta nyt alkaa helpottamaan. Tänäänkin kävin kaverin luona kaffella, kiertelin yksin kirpputoreja ja kävin ulkona syömässä roskaruokaa. Oikeastaan ihan kivaa ja olen nyt vasta huomannut, että yksin tulee tehtyä paljon sellaisia juttuja, mitä miehen kanssa jäi väliin. Tsemmpiä sinne ja kyllä sieltä murheen syövereistä vielä nousu joskus tulee, aikaa voi siinä vaan mennä...

Sunnuntait ovat tuskaisia surun/kaipuun täyttämiä päiviä.Mä vihaan näitä päiviä.Toivon aina olevani jossain muualla elämässä toisenlaista elämää.Haluan kaikkea tänään,mutta mitään en saa ja harmistuneena katson vuosia taaksepäin ja toivon että olisin valinnut toisen polun ja tehnyt sitä ja ollut siellä jne...

usein liikaa joutilasta aikaa miettiä asioita. ystävät on perheittensä kanssa, ei ole töitä tehtävänä ja jos vielä sattuu että pieni kankkunen
painaa päälle niin ettei viitsi senkään vuoksi isompia tehdä niin ajatukset helposti palaa ajassa taaksepäin ja niihin aikoihin jolloin se toinen oli siinä vieressä. sunnuntaisin alkaa helposti epäilemään oliko päätökseni erota sittenkään oikea ja voisiko sen peruuttaa jotenkin. sunnuntaisin yksin asuva ihminen on jotenkin heikoimmillaan. sunnuntaisin sitten illemmalla ajatus lähestyvästä uudesta viikosta piristää mieltä ja tiedän että päätös oli oikea.