Hölmö

Olin hölmö ja otin yhteyttä tuttavaani, josta en ollut kuullut aaaaaikoihin.Tarvitsin neuvoa erääseen asiaan joka on hänen ammattialaansa--ja kohteliaasti tarjosin vastapalvelukseksi pizzat ja sen illan siiderit.
Olisi pitänyt luottaa vaistooni--ja olla antamatta puhelinnumeroa tälle tyypille.
Tuttavallani on ollut mahdollisuus ottaa aikanaan minuun yhteyttä---ei ole 8 vuoteen vastaillut joulukortteihin, ei mihinkään. Oli outoa, kun hän tiesi jokaikisen siirron elämästäni näiden 8 vuoden ajalta---ja hän ei ollut ilmoittanut itsestään mitään ja nyt....aivan outoa käytöstä
Tapasimme 2 viikkoa sitten ja senjälkeen hän on kaiken aikaa soittamassa, mailailemassa ja pyytämässä kaljoille, kahville, milloin minnekin. En tiedä minkäpaksuisesta rautatangosta väännän tälle tyypille, että hei! minulla on oma perhe-elämä, koita hankkia itse sellainen!. En jaksaisi vaihtaa puhelinnumeroa uuteen. Erehdyksissäni sanoin hänelle, että lähdetään JOSKUS JOKUKERTA uudestaan baarikierrokselle-----mikä helvetin palikka voi puuttua päästä, että se JOKUKERTA tarkoittaisi joka ikinen viikonloppu ja....välittömästi tapaamiskerran jälkeen.
Arvasin, että teen virheen kun otan siihen ihmiseen yhteyttä----
4621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikka sulla on oma perhe, niin ei kai se sitä estä että tuota kaveria tapaat ja käyt joskus kaljalla? Jos kerta itse otit yhteyttä häneen, niin kai hän olettaa että haluat pitää yhteyttä.

Äänestä
  • Please , lue uudestaan, en jaksa kerrata.

    otetaan esimerkki: tapaamme lauantaina 8 vuoden tauon jälkeen.
    Sanon, että lähdetään joskus jokukerta uudestaan siiderille. Siis JOSKUS, JOKUKERTA.
    Tulee tiistai: hän mailaa, että voidaanko tavata viikonloppuna siiderikierroksella.
    Kerron, että me olemme kyläilemässä.
    Mailaa heti uudestaan: nähdäänkö perjantaina
    Yritän uudelleen kertoa viikonloppumenomme.
    Soittaa perjantaina ja pyytää kahville.
    Jättää vielä viestin samasta asiasta.
    Lauantaina sama rumba-nyt kyselee maanantain menoa.
    ..........
    Ihminen joka ei ole vaivautunut 8 vuoteen vastamaan kortteihin ja numerotiedusteluihin (tekstiviesteillä lähetettyihin)- niin, nyt minun pitääkin olla perkele jatkuvasti hänelle selittämässä menemisiä, tulemisia.
    Ja kun oli puhe tapaamisesta myöhemmin keväällä, niin hän palikkapäänä aloitti pommittamisen välittömästi.
    Tulikohan nyt tarpeeksi selkokielisesti kirjoitettua.
    Ja olin pässi kuten kirjoitin: otin yhteyttä eräässä asiassa, joka on hänen ammattialaansa koskeva...halusin siitä neuvoja---en halunnut perkeleen riippakiveä täksi kevääksi.
    Ja jos hän olettaa että haluan pitää yhteyttä, niin hitto vie, odottaisi nyt seuraavaan kertaan että otan yhteyttä --- NIIII.

    Äänestä

Mene vain lapsellisesti sanomaan, että et tarkoittanutkaan sitä, että oltaisiin yhteydessä.. Heh heh. Kumpikohan teistä on kummallisempi? Sitäpaitsi, jos haluat hautautua siihen perheeseesi, mikä on vain tekosyy, ettet oikeasti halua nähdä häntä, niin omapahan on asiasi. Mutta älä ala täällä ruikuttamaan, että toisella on ongelma, kun itse olet sen aiheuttanut suhtautumisellasi.
Miksi sinä pitäisit häntä outona, kun hän pitkän ajan jälkeen haluaisi olla yhteydessä? Ensin ihmettelit, että ei ollut. Kurjaa sun elämä varmaan, kun mikään ei voi koskaan mennä niin kuin sinä haluaisit. Sitäpaitsi, et varmaan ole mennyt jokukaan kerta. Olet luvannut toiselle. Siksi hän soittaa ja kysyy. Siinä ei ole mitään omituista. Sitäpaitsi hän hyvinkin voi ymmärtää, ettet aina pääse, eikä siksi edes ajattele luovuttaa heti.

Äänestä
  • siksi tämä palsta on tässä ja ulottuvilla, että minäkin pääsen tänne parkumaan.
    no joo---enköhän minä saa yhden tuttavan tapaamiset järjestettyä ilman neuvoja, joita en edes pyytänyt.
    kiitos lukuhetkistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Olin hölmö ja otin yhteyttä tuttavaani, josta en ollut kuullut aaaaaikoihin.Tarvitsin neuvoa erääseen asiaan joka on hänen ammattialaansa--ja kohteliaasti tarjosin vastapalvelukseksi pizzat ja sen illan siiderit.
Olisi pitänyt luottaa vaistooni--ja olla antamatta puhelinnumeroa tälle tyypille.
Tuttavallani on ollut mahdollisuus ottaa aikanaan minuun yhteyttä---ei ole 8 vuoteen vastaillut joulukortteihin, ei mihinkään. Oli outoa, kun hän tiesi jokaikisen siirron elämästäni näiden 8 vuoden ajalta---ja hän ei ollut ilmoittanut itsestään mitään ja nyt....aivan outoa käytöstä
Tapasimme 2 viikkoa sitten ja senjälkeen hän on kaiken aikaa soittamassa, mailailemassa ja pyytämässä kaljoille, kahville, milloin minnekin. En tiedä minkäpaksuisesta rautatangosta väännän tälle tyypille, että hei! minulla on oma perhe-elämä, koita hankkia itse sellainen!. En jaksaisi vaihtaa puhelinnumeroa uuteen. Erehdyksissäni sanoin hänelle, että lähdetään JOSKUS JOKUKERTA uudestaan baarikierrokselle-----mikä helvetin palikka voi puuttua päästä, että se JOKUKERTA tarkoittaisi joka ikinen viikonloppu ja....välittömästi tapaamiskerran jälkeen.
Arvasin, että teen virheen kun otan siihen ihmiseen yhteyttä----

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu