Kestin vuoden verran väkivaltaa. Sitten sain jostain tarpeeksi tahtoa ja voimaa ja näytin miehelle ovea.
Sen vuoden aikana kuitenkin muutuin. Hiljaiseksi hiireksi ja yritin vain olla huomaamaton ja "kiltti". Lyöminen silti jatkui. Aina tein jotain väärin.
Tänään itsetuntoni on nolla. Alan itkeä pienimmästäkin vastoinkäymisestä, näen painajaisunia. Kaupungilla pelkään törmääväni tyyppiin ja kavereita tavatessani odotan koko ajan, koska puhelin soi ja toisessa päässä on raivostunut mies. Psykologi sanoi, että paranemiseni on jo alussa. Nyt auttaa vain aika. Toivotaan, että se tekee tehtävänsä...
Tällaisia naisiako te väkivaltaiset miehet todella haluatte? Kuoria, joiden sisältö on kaavittu pois ja heitetty tunkiolle. Hankkikaa itsellenne pumpattava Barbara, ja koira josta voitte kouluttaa mieleisenne. Sen sijaan, että tuhoatte toisen ihmisen sielun.
Erotessa minä kuitenkin sain kuulla olevani syypää väkivaltaan, ja hirviö joka ei anna toiselle mahdollisuutta näyttää että on muuttunut. Itkettää. Tiedän, että valitsin ainoan mahdollisen tien selviytyä, mutta mies osaa tehdä oloni tosi kurjaksi. Syyllistämällä. Vaikka enhän minä se väkivaltainen ollut... Kuinka selviän, että en ala uskoa mitä mies sanoo?
Sen vuoden aikana kuitenkin muutuin. Hiljaiseksi hiireksi ja yritin vain olla huomaamaton ja "kiltti". Lyöminen silti jatkui. Aina tein jotain väärin.
Tänään itsetuntoni on nolla. Alan itkeä pienimmästäkin vastoinkäymisestä, näen painajaisunia. Kaupungilla pelkään törmääväni tyyppiin ja kavereita tavatessani odotan koko ajan, koska puhelin soi ja toisessa päässä on raivostunut mies. Psykologi sanoi, että paranemiseni on jo alussa. Nyt auttaa vain aika. Toivotaan, että se tekee tehtävänsä...
Tällaisia naisiako te väkivaltaiset miehet todella haluatte? Kuoria, joiden sisältö on kaavittu pois ja heitetty tunkiolle. Hankkikaa itsellenne pumpattava Barbara, ja koira josta voitte kouluttaa mieleisenne. Sen sijaan, että tuhoatte toisen ihmisen sielun.
Erotessa minä kuitenkin sain kuulla olevani syypää väkivaltaan, ja hirviö joka ei anna toiselle mahdollisuutta näyttää että on muuttunut. Itkettää. Tiedän, että valitsin ainoan mahdollisen tien selviytyä, mutta mies osaa tehdä oloni tosi kurjaksi. Syyllistämällä. Vaikka enhän minä se väkivaltainen ollut... Kuinka selviän, että en ala uskoa mitä mies sanoo?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mietin sitä itsekin, kun exäni hakkas mut (tai oikeastaan meille tuli nyrkkiottelu tuossa vuosi sitten).
Nykyään jos joku mies suuttuu, saan paniikkikohtauksen ja haluan tilanteesta pois. Jos joku tulee "naamalle v*ttuilemaan", läväytän heti tai tönäisen, ihan mitä tahansa. Ehkä yritän sillä näyttää merkkiä, että "minuun et koske!".
Mä ymmärrän hyvin miltä toi tuntuu, erosin just itte väkivaltaisesta miehestä. Mietin vain, että selviänkö enää yhdestäkään suhteesta ilman että MUN tarvii aloittaa väkivaltaisia kohtauksia. Se ei ole tullut lapsuudesta, mun kodissa ei ikinä lyöty ketään. Mulla kohosi raivo pintaan. Mielessäni kihisi kysymys "miksi MINUN pitäisi sietää yhtään väkivaltaista käytöstä?" Pistin käytöstapani uusiksi, muutin asenteitani ja päätän nyt, että seuraava mies joka kohdalle tulee on kiltti. En halua masentaa ketään "selviytymiselläni", rohkeutta siskoni, elämä hymyilee vielä sullekin... sen lupaan!! Nyt vain tuntuu hirveältä. Jos haluat mailata, niin oso on (toivottavasti!!) profiilissani. *Rutistaa tosi lujaa ja taputtaa rohkaisevasti selkään*.
Olen itse ollut vuosia sitten väkivaltaisessa suhteessa. Ymmärrän mitä koet tällä hetkellä... Meillä väkivalta oli törkeää ruumiillista sekä henkistä väkivaltaa. Vuosien saatossa muutuin sosiaalisesta ja iloisesta naisesta hiljaiseksi hiireksi. Minäkin yritin olla "huomaamaton ja kiltti", mutta se ei lopettanut väkivaltaa vaan se raa´istui vuosi vuodelta. Olin aivopesty, mutta jossain sieluni sopukoissa kyti vielä usko itseeni. Jostain käsittämättömästä syystä sain voimaa lähteä liitosta. Ero ei ollut helppo, häiriköinti ja terrorisointi jatkui vielä vuosia eron jälkeen ja ajatukset olivat sekavat. Ajan kuluessa on helpottanut mutta en usko että tapahtumat koskaan katoavat mielestäni. Väkivalta on jättänyt minuun niin sisäiset kuin ulkoiset merkkinsä, huomaan edelleen säpsähtäväni äkkinäisiin liikkeisiin ja joku asia saattaa tuoda ikävät muistot mieleen. Mutta tänä päivänä uskallan sanoa olevani onnellinen, onni syntyy niin pienistä asioista, siitä ettei tarvi enää pelätä. Sosiaalisuuteni on parantunut mutta kaikista asioista on edelleen vaikea puhua. Ystäväni, sanon sinulle että anna itsellesi aikaa parantua. Se ei tapahdu hetkessä eivätkä ikävät asiat kaikkoa mielestäsi koskaan. Mutta, ÄLÄ SYYTÄ ITSEÄSI! Älä enää usko miehesi puheita siitä että hän on muuttunut. Usko itseesi! Jonain päivänä vielä voit hymyillä ja uskoa parempaan huomiseen. Sillä se on varmasti tulossa. Voimia sinulle ja uskoa itseesi, et ole yksin!!
"Niin vahva en ole, että voisin elää sinun puolestasi sinun elämääsi,
kantaa kaikkien näiden päivien, vuosien kuorman.
Mutta tässä lähelläsi, vierelläsi,
kuulomatkan päässä puhe-etäisyydellä,
käsituntumassa askellan kanssasi.
Kivikkopolkujakin. Pimeässäkin.
Tässä. Ihan lähellä."
on toipunut nyt viitisen vuotta "hullun-eksän" aiheuttamista traumoista. Syyttelyä, hulluksi haukkumista, loputon lista. Itsetunto murskana hän keräsi lapsensa ja lähti. Nyt hän osaa jo puhua suhteesta ilman että "kiipeää seinille" tai saa raivokohtausta. Toiset toipuu nopeasti, toiset hitaammin.
Unohtaa ei voi, eikä tarvitse, mutta kokoa palaset ja jatka elämää paremman huomisen toivossa, se tulee, ehkä jo huomenna.