en ollut ihan varma mihin keskusteluun olisin tämän viestin kirjoittanut mutta laitoin sen sitten kuitenkin tänne...
tunnen erään varatun miehen jonka kanssa tuntuu todellakin siltä että välillämme on jotain suurta kemiaa. olemme usein samassa paikassa juomassa lauantai-iltaisin, ja kännissä hän usein lähestyy minua halaten ja kuiskaillen puhuen korvaani. minulla on ollut paljon huolia, ja kerran avauduin niistä hänelle. hän kuunteli, neuvoi, tuki ja halasi minua. sen jälkeen on tuntunut että hän käyttäisi jopa tekosyitä päästäkseen lähelleni.
hänen tyttöystävänsä on myös usein mukana, ja hän on joskus katsonut hieman kieroon kun on löytänyt miehensä halailemasta toista naista tai edes juttelemasta minulle.
ennen kuin hän löysi naisensa, hän oli ehdotellut minulle. olin kuitenkin kieltäynyt. hän on ollut nyt tyttöystävänsä kanssa parisen vuotta.
mitä meinaatte? olisiko hän kiinnostunut? mitä minun tulisi tehdä? tiedän ettei varattuihin saisi sekaantua mutta hän on niin vastustamaton...

Vastaukset 4
Vanhimmat
varatusta erossa. mitäs menit aiemmin kieltäytyyn, kun olisit saanut?
niin, kiinnostaako hänessä nyt se, että on varattu..?
in my ass.. ainut mikäs sussa kiehtoo on sun perse.
Ukko haluaa vain puhua, ja kännissä se on helpompaa. Jos itse pidät miehestä niin pidä se kaverina, koska niin kauan kuin sillä on se nainen mukana niin suhdetta ei synny. Se pitää sua kaverina "kaiken varalta" mutta ei näe syytä vaihtaa ainakaan vielä.
itse en ikinä huolis miestä, joka halailee muita tyttöystävän nähden!Todella typerää!