Mulla on rasvainen, mutta hilseilevä ja pintakuiva iho. Päätin kokilla yo. tuotetta saunan jälkeen ja hui kauhistus mitä tapahtui! Ennenkuin ehdin levittää kuorintavoidetta edes koko kasvoille saatikka alkaa edes hieroa sitä, niin kasvojani alkoi polttaa ja kirvellä aihan hirveästi. Aivan kuin iho olisi ollut tulessa. Syöksyin suihkun alle ja pikkuhiljaa kipu tai suorastaan tuska alkoi hellittää. Olin aivan äimänä, koska en ole pitänyt ihoani mitenkään herkkänä eikä vastaavaa ole koskaan ennen minkään tuotteen kohdalla tapahtunut. Ajattelin, että varmasti iho on palanut kasvoistani ja pelkäsin mennä peilistä katsomaan. Vähän punoitusta, mutta nyt vielä vuorokausi tapahtuneesta, niin pelkästään miedon kosteusemulsion levittäminen kasvoille kirvelee.... :(
Onko muilla vastaavia kokemuksia, olisi mielenkiintoista tietää?
Onko muilla vastaavia kokemuksia, olisi mielenkiintoista tietää?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kerran käyttänyt (tarkoitus jatkaa säännöllisesti käyttöä), kun tuotteen levitti iholle, se sai ihon hieman kihelmöimään. Suoritin kevyen hieronnan koko kasvoille ja tuntui ihan hyvältä. Etenkin kun laitoin mukana tulleen kosteusvoiteen niin iho oli todella hyvään tuntuinen. Sinun iholle tuote ei selvästikään sopinut. Ehkä siinä on jokin ainesosa, joka ärsytti ihoasi niin voimakkaasti.
ei varmaankaan kannata heti saunan jälkeen käyttää,mutta voi olla että ihosi on kuitenki liian herkkä.itse kun käytän tätä tuotetta,en tunne pienintäkään nipistystä eli olen varmaan niin karaistunut iholtani!?
vähän kihelmöintiä vain sen kaksminuuttisen loppuvaiheessa...
sen verran, että kirjoittamasi perusteella sinulla tuntuisi olevan kuiva iho, joka on melko tukkeessa. Kannattaisi kokeilla syväpuhdistavaa naamiota ja myös kuorintaa (etsi herkälle iholle sopiva), että saat tukkeumat auki ja kokeile kuivan ihon tuotteita, niin kasvosi voivat paremmin ja pintakuivuus häviää.
Käyttämästäsi tuotteesta ei ole kokemusta.
Ihan ensimmäisellä käyttökerralla tuntui vähän polttelua ja kihelmöintiä, mutta seuraavilla kerroilla ei. Ja älysin kastella kasvoni kunnolla vasta toisella kerralla :). Voide on hyvä, ja rauhoittaa ihoa.
Mulla ei toi mikrohionta-aine ole kertaakaan kihelmöinyt tai tuntunut miltään iholla, vaikka mulla todellakin on herkkä iho. Toi aine tuntu mun mielestä jopa paljon hellävaraisemmalta kuin tavallinen kuorinta-aine! Tosin mä kastelen kasvot aina kunnolla ennen tota mikrohiontaa. Oon käyttäny sitä nyt kaks kertaa, mutta finnien ja näppyjen arvet ei oo vielä kovin selkeesti vaalentunu..
Tuon tuotteen ohjeessahan lukee ettei pitäisi käyttää päivinä jolloin saunoo. Silloin iho on tosi herkkä eli kandee vältellä. Itse en oo saunapäivinä ton takia viitsinyt testata.