30v tulee tänä vuonna täyteen, asun vuokralla, ei ole perhettä, ei ole tyttöystävää tällä hetkelle, olen asunut parin naisen kanssa avoliitossa siis, olen seurustellut helvetin monen naisen kanssa, lyhyitä ja vähän pidempiä juttuja.
Mitä vittua mä teen tällä elämällä, inssin paperit on melkein takataskussa mutta en tiedä jaksanko mä leikkiä inssiä.
Jos palaisi kotipaikkakunnalle ja menisi tehtaalle töihin, ottaisi asuntiolainan jha hommaisi akan ja pari lasta ja kävisi tehtaalla aina polkupyörällä töissä kun emäntä ajaisi uudella nissanilla töihin.
Tai jos muuttaisi jonnekin lämpimään rantapummiksi ja vuokrailisi vaikka lainelautoja rikkaille turisteille, tai alkaisi taskuvarkaaksi tai rakentaisi savimajan ja kalastelisi.
Tai alkaisi elämään pentti linkola elämää ja muuttaisi jonnekin järven rannalle ja söisi sieniä ja marjoja.
Tai alkaisi maalariksi, muusikoksi tai kirjailijaksi, kun kaikkea noitakin on tullut koko elämä harrasteltua.
Onks ketään muuta jolla on elämä vähan hakusessa eikä jaksaisi tai uskalla heittäytyä joihinkin asioihin ettei myöhemmin ala kaduttaa että tulipas otettua lainaa, tai tehtyä lapsia tai ryypättyä itsensä hengiltä. Ei jaksa katella samaa ihmistä kovin kauaa ja pitäis saada toisaalta tehtyä mahdollisismman paljon että kaikki tulee tehtyä ennen kuolemaa.
Tai jos alkaisio työttömaksi ja viettäisi vapaa-ajat baarissa ja leffoja katsellen ja ryypäten ja elelisi vaan yhteiskunnan kustannuksella.
Tai voisinhan mä ottaa lennon intiaan ja mennä jonnekin luostariin henkistymään, taio vaikka muuten vaan kiertelemaan maailmaa.
Miten mä ehdin tekemään tuon kaiken??
No tätää on tätä.
kommenttia ;) ?????
Mitä vittua mä teen tällä elämällä, inssin paperit on melkein takataskussa mutta en tiedä jaksanko mä leikkiä inssiä.
Jos palaisi kotipaikkakunnalle ja menisi tehtaalle töihin, ottaisi asuntiolainan jha hommaisi akan ja pari lasta ja kävisi tehtaalla aina polkupyörällä töissä kun emäntä ajaisi uudella nissanilla töihin.
Tai jos muuttaisi jonnekin lämpimään rantapummiksi ja vuokrailisi vaikka lainelautoja rikkaille turisteille, tai alkaisi taskuvarkaaksi tai rakentaisi savimajan ja kalastelisi.
Tai alkaisi elämään pentti linkola elämää ja muuttaisi jonnekin järven rannalle ja söisi sieniä ja marjoja.
Tai alkaisi maalariksi, muusikoksi tai kirjailijaksi, kun kaikkea noitakin on tullut koko elämä harrasteltua.
Onks ketään muuta jolla on elämä vähan hakusessa eikä jaksaisi tai uskalla heittäytyä joihinkin asioihin ettei myöhemmin ala kaduttaa että tulipas otettua lainaa, tai tehtyä lapsia tai ryypättyä itsensä hengiltä. Ei jaksa katella samaa ihmistä kovin kauaa ja pitäis saada toisaalta tehtyä mahdollisismman paljon että kaikki tulee tehtyä ennen kuolemaa.
Tai jos alkaisio työttömaksi ja viettäisi vapaa-ajat baarissa ja leffoja katsellen ja ryypäten ja elelisi vaan yhteiskunnan kustannuksella.
Tai voisinhan mä ottaa lennon intiaan ja mennä jonnekin luostariin henkistymään, taio vaikka muuten vaan kiertelemaan maailmaa.
Miten mä ehdin tekemään tuon kaiken??
No tätää on tätä.
kommenttia ;) ?????
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, ei tää elämä niin vakaavaa ole. Ei kukaan ihminen tee hyvää tälle pallolle, se on selvä. Ihan sama mitä täällä touhuat ja kuinka paljon elät yhteiskunnan varassa tahansa. Linkola taitaa olla maailman ympäristöystävällisimpiä ihmisiä. Maapallo on jo tuhoontuomittu eikä nykyihminen osaa kaikessa itsekkyydessään tehä asialle yhtään mitään vaikka mitkä olis puheet. Kukin elää sen mitä elää ja näkee sen mitä näkee ja kupsahtaa sitten kun siltä tuntuu. Jos kupsahtaa aikaisemmin kuin piti, niin ei se jälkeenpäin harmita.
Meinasin juurikin avautua juuri samanlaisista tuntemuksista eli et ole yksin :)
Itse olen päättänyt omistaa elämäni yrittämiselle. Akka lähti toisen matkaan, mukuloiden "tekopaikat" meni jo (ja se vituttaa), uutta eukkoa ei tunnu löytyvän.. Viinakaan ei niin hyvin maistu, että sillä hengestään pääsis.
Katkeruus tässä iskee sitten kuitenkin..
Tätä tämä nyky hyvinvointi yhteiskunta teettää.Kaikkea on ja kaikkea saa, mitä nyt haluaa valita? Kyllästymiseen asti. Ennen tavallisten ihmisten aika meni siihen, kun mietittiin mistä saada leipä (puuro) pöytään huomiseksi?
Itselläkin on vähän samanlaisia ajatuksia. On tullut opiskeltua, raadettua toisen palveluksessa, pari pitkähköä parisuhdetta takana, asunto on muutaman vuoden päästä oma. Pari vuotta ehti olla sellainen olo, että jotain muutosta on pakko saada tai pää hajoaa.
Mietin jo sitäkin, että myyn kaiken ja lähden Australiaan tai Kanadaan tai muuten vaan kiertelemään maailmaa enkä tule ikinä takaisin.
Päädyin sitten vähemmän radikaaliin ratkaisuun ja irtisanouduin stressaavasta työstä firmassa, joka meni alamäkeen jo siinä vaiheessa. Nyt olen freelancer ja pyrin tekemään vain sen verran töitä, että sillä elää, ja keskityn enemmän harrastuksiin.
Stressi ainakin väheni ja muutenkin olo on parempi, mutta ei nuo lähtösuunnitelmatkaan ole ihan kokonaan unohtuneet. Tosin kovin kauan ei voi odotella, jos aikoo lähteä, koska alle 45-vuotiaan on helpompi saada työlupa ulkomailla.
itselläni oli pitkään tunne ettei elämä sujunut sillä tavalla kuin sen halusin, että jotenkin vaan ajelehdin päivästä toiseen. oli liikaa ravintola-
iltoja, naisystävän kanssa turhan vaikeaa, liikaa töitä ajoittain, liikunta jäi vähiin jne.
päätös kypsyi sitten ajallaan että jotain mielekkyyttä täytyy saada tähän touhuun.
otin pankista lisää lainaa ja ostin isomman asunnon kaupungin toiselta, naisystävästä erosin samaan aikaan, oli siihen aihettakin, ja pahimmat sydänsurut käsittelin asuntoremontin aikana.
kuppilareissut olen jättänyt minimiin, vain jos on jokin pakollinen tilaisuus, menen.
vanhat harrastukset käynnistin uudelleen ja työ-
kiireille sanon sitten ei kun niitä tulee.
nyt tuntuu paljon paremmalta, elämä maistuu hyvältä huomattavasti useammin kuin aikaisemmin ja aamuisin on mukava herätä uuteen päivään, nukunkin
paremmin kuin ennen.
uuden ystävän voisin ehkä haluta jonain päivänä, mutta silläkään ei ole mitään kiirettä, pärjäilen kyllä näinkin toistaiseksi...
samaa mieltä
Jaa-a... Tässähän alkaa miettimään että molenkohan minä nyt vähän ikääni edellä vai Onko muut vähän jäljessä. Taisin päätyä kuitenkin siihen että minähän olen vaan oma hurmaava minä enkä nyt ihan heti muuksi muutu.
Jotenki vaan tuo teksti oli kuin minun ajatuksiani ajoilta kun sain lukion loppuun ja tartuin vasaran varteen ja rupesin kattelemaan mitä sitä elämällään tekis. No kun siinä kyselin vähän mitä sitä ihmiset minusta odottivat niin äiti tahto lääkärin, isä oli sitä mieltä että lue asianajajaksi tai lue yhteiskuntatieteitä ja ala poliitikoksi. Täti oli melkovarma että minusta olis poliisin hommiin ja toinen kehu miten hyvä pappi minusta tuli. Ja minä poika painoin niskalimassa hommia raksalla :D
Mummo oli vähän sitä mieltä että tieppähän mitä tiet kuhan vaan lopetat sen minkä alotatkin. Joten niinpä menin inttiin ja kävin sen siinä ja sitten hain kouluuun ja inssinpaperit tässä ois tarkotus saada parin vuoden päästä. Sen jälkeen on taas uus tauon paikka.
Sitten mietitään taas haenko yk joukkoihin vai lähdenkö opettamaan urheilusukellusta intian valtameren rannalle. En ite hoksannu vuokrata surffilautoja mut toi sukellusken opettaja saattais olla hienoa. Mitä se ketään haittaa jos tradenomi opettaa sukeltamaan tms. Tiednä minä insinöörin joka on maanviljelijäkin. Enemmän sinua harmittaisi kun vuokraat niitä surffilautoja tai poljet räntäsateessa sinne tehtaalle, se että JOS olisit käynyt koulus loppuun voisit etsiä mukavan alan ammatin ja istuskella toimistossa piirtämässä kuvia tai suunnittelemassa jotain koneella kuin kitkuttaa päivä kerrallaan polkupyörällä duuniin.
Siltojen polttaminen on toisinaan ihan hyvä juttu mutta sitä ei kannata tehdä sen takia että ei aina homma kiinnostaisikaan. Jos ei ole parempaa tekemistä nyt niin käy koulu loppuun ja lähde sit elämäntapa intiaaniksi. Jso se homma ei miellytä niin eiköhän se inssin hommaki ala kiinnostaa.
Just kun noita kirjoituksia luin niin tuli tämä omakin tilanne mieleen. Opistotason koulutus takana, töissä perusteollisuudessa; kova ja tylsä päivä aina tulossa, suhteita takana muttei vakavaa, ikä 36, ei enää tahdo jaksaa edes harrastaa mitään. Siis aikamoisessa rutiinipyörässä menen, yksin saapi olla kun kukaan ei kiinnostu ulkonaisesti persoonattomasta miehestä. Jotain tälläiselle oravanpyörälle pitäisi tehdä, mistä vain voimat?
Toisaalta olen tyytyväinen, työ on vaki ja työpaikka on menestyvä ja amattilaiset harvassa. Siis hyvin silti.
Jotenkin vain on alkanut henkiset voimat mennä tylsyyteen, kaipaisin isoa potkua peppuun, mieluimmin sievällä naistenkengällä...