Kuten varmaan voitte jo sotilas arvostanikin päätellä, olen erittäin hyvin menestynyt elämässäni ja yhtenä osa-alueena tässä menestystarinassa mainittakoon työelämäni uroteot, niin miksipä en tässä nyt näin ollen voisikin suoraan myöntää kohonneeni aivan askettäin erään erittäin hyvin menestyneen konsernin johtoportaaseen.
Toimenkuvaani ja vastuualueeseeni kuuluukin tänäpäivänä hyvin paljon erinlaisia asioita, mutta kerrottakoon että yhtenä osa-alueenani on henkilöstöjohtaminen, jossa olen muuten osoittautunut myöskin pirun eteväksi.
Suoria alaisiahan on huolehdittavani n.400 ja jokainen heistä ansaitsee vähintäänkin kiitettävän arvosanan, kun arvioidaan monipuolisesti heidän työskentelyään. Itseäni en tietenkään halua tässäkään asiassa vähätellä.
No, kuinkako se sitten on onnistunut? Vähättelemättä edelleenkään luontaisia lahjojani, on yhtenä periaatteenani ollut osoittaa välittömästi OVEA, mikäli pakeilleni sattuu pääsemään armeijan käymätön veltto häviäjä tai vielä pahempaa, sivari. Tämän valtakunnan vihoviimeinen pohjakansalainen.
Onneksi olen itse kuitenkin jo melkolailla liian kallis mies hoitamaan rekrytointia. Mutta ohjeeni talossa pätevät silti ja ovat erittäin selvät: ULOS JA NOPEASTI, mikäli kysymyksessä ei ole sotilasarvoltaan vähintäänkin alik. tasoinen henkilö. Naisten suhteen asiaa ei voida tietenkään yhtälailla vaatia, vaikka jostain syystä heitä ei montaakaan alaisenani ole. No heittäkääpä kommenttia, jos olette asiasta erimieltä edes teoriassa. Käytäntöhän on osoittanut kyseisen tapani aivan ylivertaiseksi!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihana mies, olisit juuri sopiva minulle. Uskon että olet pitkä komea ja rikas, rakastaisin sinua aamuun ja iankaikkisesti amen.
Kuvailusi meni kyllä aivan nappiin suhteeni, mutta joutunen ikävä kyllä silti torjumaan tarjouksesi. Satun nimittäin olemaan naimisissa ja tietenkin onnellisesti. Mutta lohdutettakoon kuitenkin, että jalkavaimoja minulla on vuosien varrella ollut silti useita, enkä ole yhdellekkään heistä pettymystä tuottanut..joten jos vastaat odotuksiani, voisimme vaikka keskustella asiasta enemmänkin..
Joo, trollaus on kivaa...
mitään keskustelua, vaan TOIMINTAA, sillä olen nyt jo sinuun koko sydämestäni rakastunut ja vaadin että eroat vaimostasi HETI.
Kuvaileppa sitten hieman itseäsi sekä ulkoisesti, että sisäisesti niin tiedän etukäteen jo mihin varautua..
Univormut ja niiden sisällä olevat urokset kiinnostavat ihanasti, niin että jalat alta menevät.
Itse olen kaunis/huumorintajuinen/hoikka/hyväluinen/iso povinen/nuorekas/seksikäs ja kartanon omistaja, joka kylläkin tällä hetkellä on vuokralla eräällä ministerillä joka on perhetuttu. itse presidenttimme on kaukaista sukua, joten on selvää että hänkin häissämme tanssahtelee.
Jos olisit niin fiksu, kuin annat ymmärtää, niin osaisit ainakin yhdyssanat.
Sinulle "pakana" -Kysymyksessähän ei ole äidinkielen opinnäyte, vaan teksti josta käy asia selkeästi ilmi. Käytän muuten tavallisesti sihteereitä tekstien oikaisuissa. Tarkka silmäisenä voisit kuitenkin päästä työhaastatteluun, kiinnostaisiko?
...ruipelo impotentti reppana,joka potkittiin
pois kumipääkomppaniastakin jatkuvien hölmöilyjen ja yökastelun takia...hähhää !?!
Sitäpaitsi nuo levottomat fantasiaunesi voisit jätää sinne remmisänkyyn...ota diapami,se kuulema rauhoittaa !?!
Avauksesi oli sukkela se on myönnettävä! -mutta hieman taisit kuitenkin osua pieleen..suon sen silti kaltaisellesi keskiverto tallaajalle, joka yrittää tulla keskustelemaan vailla minkäänlaisia kommunikointi taitoja. No eipä silti, olisihan tämä kamalaa, jos kaikki syntyisivät kultalusikka suussa vai mitä arvelet?
-Kovalla yrittämisellä on silti aina palkintonsa, lohdutettakoon näin loppu kannustimena!
Ps. Meillä on muuten rekrytointi käynnissä kesäapulaisten suhteen, kiinnostaisiko? -näin hyvää hyvyyttään..
Mua kiinnostais kauheesti se kesäapulaisen paikka.
Mikäs siinä olis se toimenkuva, niinku.
Saiskos siellä uida, kersantin kanssa kuutamo-uinteja ajattelin?
...ei kiinnosta,sillä mulla on jo ihan hyvä duuni !?!
Kiitti vaan huolenpidosta !?!
Älä nyt kaikkea ihan niin vakavasti ota(vrt. tuo edellinen viestini) !?!
Verbaaliakrobatiaa ja aivovoimisteluahan täällä harjoitellaan,kö ?!? Se on sitä mielipiteen- ja ilmaisun vapautta...eli itsenäistä demokratiaa !?!
Mutta melkoista "siviili"rohkeutta(heh,pun!)tuo
tekstisi osoittaa,mikäli oikeasti olet mitä väität !?!
Jatka toki omalla linjallasi,mikäli se sinut tekee onnellisemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi !?!
p.s. Eikös tuo vänskä ole alin upseeriarvo ?!?
olisi kiva päästä kertausharjoituksiin kyykyttämään HERRA vänrikkiä.
alisotamies kyykyttää vänrikkiä?
...olet käynyt..."alisotamies"...mikä se on ?!?
Ja kyllähän jopa korpraali saa vänskän helposti kyykkyyn...jos on vaikkapa muonitusjoukoissa...pistää vaan risiiniöljyä soppaan,niin johan vänskä orrella kyykkii !?!
toivoo esimiehesi