Putinille tarjottiin tuttua ruokaa

Anonyymi

Sorsastuskausi alkoi eilen tiistaina, enää ei jahtiin lähdetä keskiyöllä kuten vuosikymmeniä sitten, vaan päivänvalossa metsästyksen alkaessa klo 12.

Järviemme tila on hyvä, vaikka joitain ylikuormittuneita lampareita onkin. Isot selkävedet antavat edellen kalaa, ja se on puhdasta, ekologosinta ruokaa. Merialue on toinen juttu, rannikon kaupungit, pahimpana Helsinki, kuormittavat merta, samoin jokien kautta meriin päätyvä hajakuormitus, jossa maatalous on yksi isoimmista ravinteiden päästäjistä. Ei kuitenkaan noiden kaupunkien veroinen.

Kuiva vuosi ja edellsien kesää helteet ovat verottaneet sienisatoa. Kanttarellit odottaa edelleen ja tattejakin on ollut niukalti, mutta aina etsivä löytää.

Marjavuosi oli hyvä, vaikka mustikka ei olut kuin kohtuullisesti. Lakkaa senkin edestä, ja vadelmaakin löytyi.Puutarhamarjasato on ihan hyvä.

Näitä kaikkia luonnon herkkuja olen itsekin jo päässyt maistelemaan. Sorsastusavauksessa kaksi sinisorsaa päätyi pataamme, kalaa on pyydetty ja saatu läpi vuoden, jokunen sienikin on ruokapöytään löydetty, marjoja kymmeniä litroja pakkasessa, mehuina ja hilloina myös paljon.

Niinistö oli päätynyt tarjoamaan Putinille aivan tämmöistä meidän maaseudun ihmisten perusruokaa. Iso käsi Niinistön hyvälle maulle.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapin mies sanoisi, että syöhän sitä lohta ja poroakin jos ei muuta ole.

    • Venäläiset pitävät sienistä, kuten itäsuomalaisetkin. Pankkomajurin mukaan venäläiset pitävät erityisen suuresti kaalikeitosta. Sitä ei ole kertonut, onko siinä myös lihaa. Ravintossa kun tilaa itselleen kaalikeiton, kannattaa varmistaa, onko listalla oleva liha- vai kasvisvaihto.

      • Anonyymi

        Pysty tietää, että kaalisoppa pierettää. haittaa jopa naintia kapin kanssa.

      • Anonyymi

        Kuka on pankkomajuri ?
        Voitko täsmentää !
        En nyt kämmenellä ala sinua ohjaaman jos vaivainen olet.
        Toivoisin, että nielet nuo herjat takaisin, nyt ja heti !
        Pyydät tässä ja nyt anteeksi, ettet tiennyt mitä lausuit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä sen pankkomajurin meistä parhaiten tunnet.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kyllä sinä sen pankkomajurin meistä parhaiten tunnet.

        Kovin olet leuhkaa vielä ! Onko se terveellistä ?

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kyllä sinä sen pankkomajurin meistä parhaiten tunnet.

        Niin pystyhän seurustelee vain evp aliupseerin kanssa. Pysty ei pääse upseeri piireihin.

      • Anonyymi

        Kaalikeittoa tai kaalia muutenkaan ei tiettävästi Valhallan listalla ollut. Näitä maaseudun perusjuttuja, sorsaa, kanttarelleja, järvikalaa ja marjoja, ainakin osa Kultarannasta, sen sijaan oli. Hyvä juttu.

        Niin ne vaan kelpaa nämä samat Suomen maaseudun omat hyvät maut tarjottavaksi maailma johtajille kuin meille tavallisille polkujen tallaajille. Saattaa esdillepano hieman toista olla, mutta ei ne perusmaut muuksi muutu olipa laitettu miten tahansa, kunhan raaka-ainetta kunnioitten.

        Kyllä siinä taas Kapi, Arska ja Mielipidepankki. ihmettelee, heillä kun ei vastaavia makuja ole pöytään kiikuttaa.

        Olisi ollut hyvä, jos olisi ollut sitä kaalikeittoakin, suomalaisista raaka-aineista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaalikeittoa tai kaalia muutenkaan ei tiettävästi Valhallan listalla ollut. Näitä maaseudun perusjuttuja, sorsaa, kanttarelleja, järvikalaa ja marjoja, ainakin osa Kultarannasta, sen sijaan oli. Hyvä juttu.

        Niin ne vaan kelpaa nämä samat Suomen maaseudun omat hyvät maut tarjottavaksi maailma johtajille kuin meille tavallisille polkujen tallaajille. Saattaa esdillepano hieman toista olla, mutta ei ne perusmaut muuksi muutu olipa laitettu miten tahansa, kunhan raaka-ainetta kunnioitten.

        Kyllä siinä taas Kapi, Arska ja Mielipidepankki. ihmettelee, heillä kun ei vastaavia makuja ole pöytään kiikuttaa.

        Eihän kapilla ollut edes kinkkua pöydässä, kun joulukuviaan täällä esitteli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin olet leuhkaa vielä ! Onko se terveellistä ?

        Sinähän olet pankkomajuri sitä mieltä, että kilju on terveellistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on pankkomajuri ?
        Voitko täsmentää !
        En nyt kämmenellä ala sinua ohjaaman jos vaivainen olet.
        Toivoisin, että nielet nuo herjat takaisin, nyt ja heti !
        Pyydät tässä ja nyt anteeksi, ettet tiennyt mitä lausuit.

        Pankkopoika on taas karheana. Se on oikein koirille, että luut ovat kovia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaalikeittoa tai kaalia muutenkaan ei tiettävästi Valhallan listalla ollut. Näitä maaseudun perusjuttuja, sorsaa, kanttarelleja, järvikalaa ja marjoja, ainakin osa Kultarannasta, sen sijaan oli. Hyvä juttu.

        Niin ne vaan kelpaa nämä samat Suomen maaseudun omat hyvät maut tarjottavaksi maailma johtajille kuin meille tavallisille polkujen tallaajille. Saattaa esdillepano hieman toista olla, mutta ei ne perusmaut muuksi muutu olipa laitettu miten tahansa, kunhan raaka-ainetta kunnioitten.

        Kyllä siinä taas Kapi, Arska ja Mielipidepankki. ihmettelee, heillä kun ei vastaavia makuja ole pöytään kiikuttaa.

        Pankkolängvitsiä: "esdillepano" Onkohan Pankkopojalla dildo mielessä näin torstaiaamuna? :) :) :)

    • Anonyymi

      Kai se sauli muisti myös vodkaa tarjota veepeelle..

      • Anonyymi

        Tämä vesi on niitä harvoja tuotteita, joita Venäjällä osataan tehdä. Standard on ihan ehdoton ykkönen näissä vesissä. Kyllä sitä kelpaakin tarjota. Hyvin jäähdytettynä mutta raakana.

    • Anonyymi

      Pankkomajurin längvitsiä parhaimmillaan;-)))))) EGOLOGOSINTA
      "Nouse riennä Suomen kieli";-))))

    • Anonyymi

      Kapin kielenkäyttö rajoittui armeijassa esimiesten perseiden nuolentaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe