Lainsäädännön tehtävä ei ole mielipahalta suojelu

"Wille Rydmanin mukaan kansanedustajia koskevat esitutkinnat kyseenalaistavat lakipykälän mielekkyyden".

https://www.verkkouutiset.fi/lainsaadannon-tehtava-ei-ole-mielipahalta-suojelu/

Helsingin poliisi ilmoitti perjantaina aloittaneensa esitutkinnan kolmen kansanedustajan lausunnoista. Ilta-Sanomien mukaan esitutkinnat koskevat Päivi Räsästä (kd.), Hussein al-Taeeta (sd.) ja Juha Mäenpäätä (ps.)

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan päätös osoittaa, että nykyisessä lainsäädännössä tai sen tulkinnassa on merkittäviä ongelmia.

– Viimeistään tämän pitäisi osoittaa, että ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” osana rikoslakia on täysin epäonnistunut, Wille Rydman kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

– Jos lain nykyinen tulkita on sellainen, että esitutkintakynnys ylittyy jo a) tviitistä, jossa on valokuva tietyistä raamatunjakeista, b) urposta somekäyttäytymisestä, c) rasistisiksi tulkittavissa olevista rivien väleistä eduskuntapuheessa – niin kyllä se tekee kyseenalaiseksi koko kyseisen pykälän mielekkyyden, Rydman jatkaa.

Hänen mukaansa pitäisi riittää, että rikokseen yllyttäminen on rangaistavaa.

Räsäsen, al-Taeen tai Mäenpään mielipiteistä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kukaan heistä ei nyt esitutkinnan kohteina olevissa lausunnoissaan ole nähdäkseni rikokseen yllyttänyt, Rydman sanoo.

– Loukkaavia heidän lausuntonsa saattavat olla. Lainsäädännön tehtävän ei kuitenkaan pitäisi olla mielipahalta suojelu.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jostain syystä nykyään lakia tulkitaan niin, että sen perustehtävä on mielipahalta ihmisten pelastaminen.

Äänestä

Koskas lähetätte valekristuksenne fiksaamaan tilanteen?

Äänestä
  • Kyllä minä nyt niin pahastuin, että tein ylläpidolle ilmoituksen viestistäsi. Otin myös viestistäsi kuvankaappauksen ja lähetän sen poliisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Wille Rydmanin mukaan kansanedustajia koskevat esitutkinnat kyseenalaistavat lakipykälän mielekkyyden".

https://www.verkkouutiset.fi/lainsaadannon-tehtava-ei-ole-mielipahalta-suojelu/

Helsingin poliisi ilmoitti perjantaina aloittaneensa esitutkinnan kolmen kansanedustajan lausunnoista. Ilta-Sanomien mukaan esitutkinnat koskevat Päivi Räsästä (kd.), Hussein al-Taeeta (sd.) ja Juha Mäenpäätä (ps.)

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan päätös osoittaa, että nykyisessä lainsäädännössä tai sen tulkinnassa on merkittäviä ongelmia.

– Viimeistään tämän pitäisi osoittaa, että ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” osana rikoslakia on täysin epäonnistunut, Wille Rydman kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

– Jos lain nykyinen tulkita on sellainen, että esitutkintakynnys ylittyy jo a) tviitistä, jossa on valokuva tietyistä raamatunjakeista, b) urposta somekäyttäytymisestä, c) rasistisiksi tulkittavissa olevista rivien väleistä eduskuntapuheessa – niin kyllä se tekee kyseenalaiseksi koko kyseisen pykälän mielekkyyden, Rydman jatkaa.

Hänen mukaansa pitäisi riittää, että rikokseen yllyttäminen on rangaistavaa.

Räsäsen, al-Taeen tai Mäenpään mielipiteistä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kukaan heistä ei nyt esitutkinnan kohteina olevissa lausunnoissaan ole nähdäkseni rikokseen yllyttänyt, Rydman sanoo.

– Loukkaavia heidän lausuntonsa saattavat olla. Lainsäädännön tehtävän ei kuitenkaan pitäisi olla mielipahalta suojelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu