Onko kellään tietoa mistä Spielberg? on saanut kauhuelokuvaansa Poltergeist sen kantavan idean ja juonikehyksen TV:n kautta toiseen ulottuvuuteen joutuvasta pienestä tytöstä? Ettei vain olisi Charles Ivesin musiikillisilla kollaaseilla ollut herätteitä antava vaikutus ohjaajan visioihin. Elokuvassahan soi alkupuolella Amerikan kansallislaulu, ennen kuin tv-ruutu täyttyy "lumisateesta" ja haamut
Niin ajattelin vain, että shokkivaikutus perustuneekin juuri tuttujen ja turvallisten elementtien yhdistämiseen kokeilutekniikoiden avulla outoihin ja vieraisiin elementteihin, kuten kokosävelharmonioiden, atonaalisuuden tai hälyefektien yhdistäminen duuri-molli-tonaalisuuteen. Toisaalta II-ulottuvuus ilmenee myös Ivesin hyödyntämässä polytonaalisuudessa. Siihenhän kauhuleffankin psykologinen vaikutus osaltaan perustuu: katsojan vieraannuttamiseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.