Eilen

Tulin viikon työmatkalta uupuneena kotiin. Kotona odotti pieni poika ja vaimoni. Katselimme illalla televisiota ja istuimme molemmat sohvalla koko ajan toisiamme kädestä kiinni pitäen. Tunnelma oli jo siinä sellainen ihanan "kutkutta" tuntui että koko ajan menee väristyksiä kehossa. Tuli nukkumaanmenon aika ja hipsimme sänkyyn. Makasimme molemmat alasti ja aivan toisissamme kiinni. Emme puhuneet sanaakaan emme suudelleet makasimme vain ja silitimme toistemme selkää, käsivartta, hiuksia jne. Käännyin vaimoni päälle ja pidin hänen jalkansa, omilla jaloillani, yhdessä ja jatkoimme äskeistä silittelyä. Tunnelma oli korvia huumaava kaksi rakastunutta ihmistä lähekkäin, tuntui kuin ruumiimme sulautuisi koko ajan enenmmän ja enemmän yhteen. Aikamme maattuamme vaimoni levitti jalkansa ja jatkoimme ihanalla rakastelulla. Saimme molemmat orgasmin ja minun orgasmini oli niin raju että vatsaani kramppasi vielä vartin jälkeenkin. En muista koska olisin kokenut mitään niin kiihkeää, ilman suutelua ja ilman minkäänlaista esileikkiä vain toisten lähellä oloa ja halailua.

Toivon kaikille oikein hyvää kevättä ja hellikää toisianne :))
1389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa ihanalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Setä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu