Kehon kielen Jumala

Juttu voi tuntua mitättömältä mutta äsken luulin hukanneeni raejuustorasian kannen, mutta silti laitoin rasian jääkaappiin ilman sitä kantta. Vaikka etsin kantta myöhemmin koko ajan aina välillä niin en sitä ole löytänyt vieläkään, noin parin tunnin päästä. Nyt myöhemmin miettiessäni tätä outoa pikkujuttua oivalsin, että erittäin kostealle raejuustomömmölle tekeekin erittäin hyvää kun se pääsee pikkuisen kuivahtamaan.
Näinpä kehon kieleni jälleen kerran kertoi meikäläiselle totuuden tällä kertaa raejuuston rakenteesta.

* * * * * * * * * *

Tällaisia pikkujuttuja osuu koko ajan ihmisten kohdalle, mutta kiireen ja stressin takia nämä pienet havainnot jäävät yleensä kokonaan huomaamatta ja rekisteröimättä ympäristöstä.

Tuossa taannoin taas olin kaupassa ruokahyllyjen välissä etsimässä tarjouksessa olevaa suklaalevyä eikä osunut silmien eteen millään karkkihyllyn edessä. Siinä hajamielisenä seisoessani yksin hyllyn edessä jonkun aikaa näin silmäkulmastani oikealla alhaalla pienen liikkeen. Kun käänsin katseeni sinne liikkeen suuntaan, näin juuri etsimäni suklaat, niiden kartonkilaatikossa; juuri kyseiset suklaat ne oli ladottu tavanomaiseen tapaan levyinä pystyyn, ja niistä kaksi levyä "horjahti" hyllyssä eteenpäin näkyville. Ihan pieni liikahdus, enintään viitisen senttiä kartonkilaatikosta eteen ja ulos, pieni nytkähdys, mutta silmille riittävä havaita.

Kun huomasin jutun se oli niin mitätön etten normaalioloissa olisi luultavasti sitä noteerannut ollenkaan. Mutta siinä zeniläisessä rauhan mielentilassani noteerasin tilanteen, että nyt kyllä joku auttoi minua signaalin antaen.

Menin siis tietty näiden suklaiden luokse ja otin ne kaksi levyä, voisi sanoa aika kiitollisena siitä että elävä Jumala sittenkin taitaa olla olemassa, kun näin selvällä merkillä minua palkitsee. Sillä tuo oli aika selvä merkki, kuitenkin, minulle. Olin sitäpaitsi joutunut vähän kärsimään aikaisemmin aamulla yhden pikkumaiseksi heittäytyneen kirjastotädin takia, ja olin joutunut kääntämään sille toisenkin posken läimittäväksi kun kerran kirjaston byrokraattiset säännöt olivat motkottavan k-tädin puolella. Täynnä zeniläistä anteeksiantoa ja rauhallisuutta sitten pyyhälsin kirjastosta sinne ruokakauppaan, ja siellä minua näin pienellä ihmeellä näin palkittiin kärsivällisyydestäni.

Senpä pituinen se, Jumala elää ja on voimissaan, kun vaan et häntä unohda ja muistat häntä totella ja käännät toisenkin posken kun sinua sille ensimmäiselle läimitään turhilla ja epäreiluilla säännöstöillä mm. maamme kirjastoissa.

Ps. Jälkimmäisessä jutussa kehon kieli "laajentui" eikä se ollut enää lähtöisin minusta. Se oli enemmän todiste ulkopuolisesta Jumalan voimasta.