POLIISIT aseistautuneita ja vaarallisia

Lissut on Suomen ainut järjestäytynyt rikollisjengi

Lissuja saa jatkuvasti pelätä mitä tekevät milloin ja kenellekkin.

Lissuja ei saada vastuuseen vaikka tappavat ihmmisiä.
3<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pilvipisneksiä häiritsevät.

Äänestä

Kyllä, olen ollut pitkään tätä mieltä myös.
Se että vain poliisilla olisi vahingoittamisen ja kuolemantuottamuksen "murhan" kautta oikeus toimia aseistettuina on väärin!

Yksityisen ihmisen oikeus täytyy olla samanlainen ja puolustaa itseään kokiessaan tulleensa poliisin ylivoimaisen voimankäytön kohteeksi!
Ampuminen on itsepuolustusta kaikissa tapauksissa mihin poliisi on ylivoimallaan mennyt mukaan, vaikka vain yhden ihmisen pidättämiseen!
Kaikissa viimeaikaisissa tapauksissa mistä yleisemmin uutisoitu!

Suomen poliisilta puuttuu ns. "pelisilmä" psykologinen sellainen -joten väkivalta ja siten kertaratkaisut on heille helpointa ja siihen kannustaa mm. poliisiylijohtaja rikosepäillyn itsekin - sananvalinnat ja asenne!

Putkakuoleman tahalliset tuottamiset ovat edelleen vaikeita selvittää poliiseille ja heidät vapautetaan rikosksistaan aivan liian usein mitään tutkintaa ja tuomioita!


Sodassa ja poliisin toiminnassa täytyy olla vastavuoroisuuden periaatetta.
"Silmä silmästä hammas hampaasta"!

1Äänestä

Viimeksi Lissu kotikäynnillä huvikseen tappio asiakkaan.
Ei ole tästä tapauksesta mitään enempää kuulunut.

Toisen laitoksen Lissu tutkii tapahtuneen ja yhdessä miettivät miten ampuja pääsee luistamaan tapahtuneesta.

Tuo murhaaja Lissu jatkanut tavalliseen tapaan töissään ? Kyllä on julma psykopaatti. Normaali ihminen ei tappamisen jälkeen olisi enää työ kuntoinen.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lissut on Suomen ainut järjestäytynyt rikollisjengi

Lissuja saa jatkuvasti pelätä mitä tekevät milloin ja kenellekkin.

Lissuja ei saada vastuuseen vaikka tappavat ihmmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu