"Johannes" Kastajan PÄÄSTÄ?!

Minä luulin lapsena, etteä Johannes Kastaja ja Jeesuksen Rakkain opetuslapsi Johannes olivat kaimaksia - siis eri henkilö ruumissaan, ONKO NÄIN?!
Herodeshan halusi tuon kerran tanssiesityksen jälkeen Johanneksen sätittyä Herodesta sukurutsastaan ja Herodiastaan(tytär/vaimo) morkattuaan- syödä Johanneksen PÄÄN?! Miksei tuo olisi ollut, vain hedelmä, joka tuotiin Herodekselle, ja koska oli juoppokin, niin oli saattanut luullakin sitten Joahnneksen pääksi? Jeesushan sanoi Evankeliumissaan, ettei Johanneksen SILMÄ voi kuolla, muistatte kohdan Raamatusta hellpommin kuin minä, itse en tarkkoja ja numerointeja helposti muista ulkoa...
Eikö Raamatussa sanota, tai jossain APOSSA(-KRYFI-), että lähes koko maailmankaikkeuden ensimmäinen JOHANNES_niminen ihminen oli Hän, miksi hänellä olisi heti ollut kaimakin? Tietenkään Johannes ei heti tullut tapetuksi, ja heillä on luterilaisen pappimmekin(on kirjoittanut kai asiasta kirjankin - tarkistakaa jostakin ja esiintyi telkussa) - mukaan sama Isähahmo, Pappi Sakarias(/-rja), joka oli tapettu temppelin ja kaivon välille, edellisen(tai saman) Herokseksen vauvavainoissa, kun syntyi.
Kumpaa veikkaatte, teloittiko Herodes tuon kuolemattoman silmän omaavan Johanneksen, brutaalisti HETI - kuten Daavid silti oli tehnyt taannoin Goljatille, vai oli kyseessä vain Johanneksen nimellä tarkoitettu liha/kasvishedelmä-ateria?
Mitä veikkaatte, KUMPI oli totuus? Oli kaksi eri Johannesta, tuolloinkin(itse olen tavannut Suomessa kaksikin) - vaiko se, että Johannes Kastaja oli HETI lähtenyt seuramaan Jeesusta, kun tämä oli saanut kasteensa?
Oliko tuo jo lapsena(en silti alle koulukikäinen kai ollut) tehty havaintoni silti oikein ja jopa TOTTA?
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu