Mielipide: Annetaan hallitukselle työrauha
https://www.turkulainen.fi/blogi/791023-mielipide-annetaan-hallitukselle-tyorauha
"A-P. Pietilä jatkaa kolumneissaan demarien ja Rinteen hallituksen mollaamista. Tällä kertaa hänen hampaissaan on työministeri Timo Harakka.
Timo Harakka on ollut työministerinä vasta pari kuukautta. Tänä aikana hänen olisi pitänyt poistaa työttömyys.
Pietilän mukaan työttömiä pitää patistaa töihin. He ovat laiskoja luusereita, jotka vain makoilevat kotona ja nauttivat automaattisesti korvauksista.
Suomessa on paljon vajaakuntoisia ja pitkä-aikaistyöttömiä, jotka eivät ole onnistuneet työllistymään. Rinteen hallitus on luvannut työllistää 60 000 pitkä-aikaistyötöntä ja vajaakuntoista.
Pietilän mukaan työttömyys on kansantauti, josta kenenkään ei pitäisi saada tartuntaa. Suomessa on aina ollut ja tulee olemaan työttömiä. Mikään valtio ei ole onnistunut työllistämään 100-prosenttisesti, paitsi entinen Neuvostoliitto. Suurin ongelma on kohtaamisongelma, työpaikat ja työttömät eivät kohtaa.
Pietilän mukaan työttömyys on työttömien oma vika. He eivät halua tehdä työtä vaan nostavat mieluummin ilmaista rahaa.
Pietilä syyttää Rinteen hallitusta turhista vaalilupauksista, vaikka moni muukin puolue antoi turhia lupauksia. Pietilä povaa jopa uusia hallitusneuvotteluja ja Rinteen hallituksen kaatumista katkeriin riitoihin.
Rinteen hallitus on toiminut vasta pari kuukautta, joten se ei ole ehtinyt toteuttaa kaikkia lupaamiaan vaalilupauksia. Annetaan hallitukselle työrauha, jotta se voi rauhassa keskittyä vaalilupausten täyttämiseen.
Miksi poliittisesti sitoutumattoman lehden päätoimittaja puuttuu kolumneissaan vain demarien ja Rinteen hallituksen moittimiseen, vaikka muissa puolueissa on myös paljon parantamisen aihetta?"
U. K. Suominen
Ihmetyttää itseäkin tämän kokoomusporvari A-P. Pietilän lähes jokaviikkoiset kolumnit kaupunkilehti Turkulaisessa, joissa kohteena on aina sosiaalidemokraattinen puolue sekä AY-liike ja erityisesti tavallisten työläisten ammattiyhdistys SAK. Niin läpinäkyvää oikeistopropagandaa että oksetuttaa.
Miksi Turkulainen on ottanut tällaisen linjan, eikä vuoroviikkoina anna myös demareille ja vasemmistoliitolle suunvuoroa kolumnissaan, vaan Pietilän parjauskampanja on yliedustettuna. Tosin SDP ja vasemmistoliitto eivät keskitykään kokoomuksen ja EK:n tai Suomen yrittäjien haukkumiseen ja niiden vastaiseen propagandaan, vaan puhuvat omasta ohjelmastaan sekä uudistuskohteista ym.
Ikävää lukea että yksi taho käy sen sijaan yksipuolisesti mustamaalauskampanjalla toisen kimppuun lukijoita aivopesemällä, kun tämä kohteena oleva taho "demarit ja vasemmisto" ei alennu vastavuoroiseen mustamaalaamiseen, joka olisi vähintäänkin yhtä helppoa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Turun Sanomat on aina ollut oikeistolehti eikä sitä kannata muiden kuin niiden tilata.
Lisäys: Samaa sarjaa Satakunnan Kansan ja Tampereen Aamulehden kanssa, jotka kys. alueilla asuvien pitää muistaa ja jättää oikeistolainen vessapaperipropaganda hankkimatta.
Uutiset saa ilmaiseksi netistä.
Lisäys 2: no Turkulainen -lehti ei kuulukaan Turun Sanomien kanssa samaan konserniin mutta ei se sitä tosiasiaa muuta että Turun Sanomat on puolueellinen ja työntekijävihamielinen kokoomuslehti.
Mutta että Turkun ilmaisissa kaupunkilehdissä Turkulainen ja Aamuset yliedustettuna myydään tätä poliittista lööperiä, on jo liian paksua. J.P Pietilä voisi kirjoittaa Mielipide-osioon, eikä Kolumniin, jossa helpompi aivopestä tyhmempiä kaupunkilaisia ideologiansa taakse joka on ultravioletinsinisen värittynyttä.
Pietilähän+uusimmassa+kolumnissaan+liputti+kokoomuksen,+vihreiden+ja+kepun+yhteistyön+ja+hallituksen+puolesta,+ja+selvästi+toivoi+että+kepu+lähtee+hallituksesta.+
Ei+helkkari,+tämähän+johtaisi+pahimpaan+mahdolliseen+kansalaisten,+veronmaksajien+ja+kuluttajien+rahastus-+ja+tasaverotuspolitiikkaan+mamutuksella,+ilmastomuutoksella,+yritystuilla,+maataloustuilla,+yritysten+palkkatuilla(EK-Häkämiehen+ehdottamalla+mamujen+70%+tuella),+ulkomaisen+halpatyövoiman+tarveharkinnan+poistolla,+työläisten+kiky+2:lla+ja+työttömien+aktiivimalli+2:lla.+Loputkin+työläisten+ostovoima+ryöstettäisiin,+joka+johtaisi+entistä+pahempaan+taantumaan+ja+Suomen+alasajoon+sekä+velkaantumiseen,+samalla+kun+kokoomuksen+ja+kepun+eturyhmät+saisivat+hyväosaisina+vielä+nykyistäkin+enemmän.
Työrauha kalliiksi käyvään monimuotomöhlimiseen?
Hallituksessa+2011-2015+vihervassuilla+oli+vain+yhden+ministerin+enemmistö.+Nyt+on+hallitus+niin+umpisosialistinen+että+saa+valtiontalouden+kuralle+ja+työllisyysasteen+alle+68+%:n+ilman+työrauhaakin.