Kuuntelin jälleen kerran Deccan mainiota brittiblues -kokoelmaa Raw Blues. Siinähän on muunmuassa Peter Greenin & John Mayallin lohduton biisi "Evil Woman Blues". En kylläkään kuule biisillä muuta kuin Greenin kitaraa ja laulua, ellei sitten välillä kuuluva epämääräinen suhina ole Mayallin urut. Tässä biisissä kuulee selvästi, kuinka Green Bluesbreakers -uransa alkuvaiheessa yrittää kovasti soittaa Claptonin staililla, miehen oma, jumalaisen säästeliäs soittotyyli on vielä hakusessa.
Mutta tarkoitukseni on kysyä asiantuntijoilta tekeekö Green virheen noin kohdalla 1'50" biisin alusta kun hän tankkaa sanoja but you but but you are evil woman ... vai lieneekö kyseessä verbaalinen tehokeino? Mitä mieltä olette?
Mutta tarkoitukseni on kysyä asiantuntijoilta tekeekö Green virheen noin kohdalla 1'50" biisin alusta kun hän tankkaa sanoja but you but but you are evil woman ... vai lieneekö kyseessä verbaalinen tehokeino? Mitä mieltä olette?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen kova Clapton ja Petteri (Green) fani ollut jo 20 vuotta! Minun mielestä tähän musiikki genreen kuuluu tietty heittäytyminen! Jos ei virheitä tee niin ei opi mitään! Eikä saa mitään uutta aikaan. Vaikka pojat (siihen aikaan pojat) fanasivat roots-meininkiä jenkkilästä, kyllä he omista lähtökohdistaan sitä musaa tekivät. Tekivät sen oman näköisekseen. Ja onnistuivat!
Ekat levytkin oli Mayallin "Crusade" ja Fleetwood Macin "koira ja roskis" LP:t jo 60 -luvulla. Enkä ole heittänyt brittibluesia roskikseen vieläkään. Perehtyminen alkuperäiskamaan on toki laajentanut blueskäsitystä, mutta mieluiten palaan aina tähän 65 - 71 britti-invaasioon.
Kysymykseni oli ihan vaan teknisiä asioita koskeva kun itse täysin musikaalisesti lahjattomana pystyn arvioimaan musiikkia vain tunnepohjalta.
Clapton on oikein hyvä siinä.
Clapton myös Otis Spannin kanssa biisillä Pretty Girls Everywhere?