Omaisuudesta pelkkää riesaa pitkän päälle.

Kiinteistö omiasuudesta ei ole mitää muuta kuin riesaa kun alkaa ikää tulla. Omalta puolelta perikunta 4 osakasta omistaa vanhan hyväkuntoisen torpan, kun joku meistä kuolee jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, kuvaan astuu meidän sisarusten lapset joita en edes kunnolla tunne kun asun toisella puolen suomea. Yhdellä sisarellani on viisi lasta ja kun hänestä aika jättää nämä viisi perivät tuon mökin meidän muiden jäljelle jääneiden sisarusten kanssa joita on kolme, siinä kertyy jo 8 omistajaa.

Puolisoni puolelta omistetaan myös mökki perikuntana ja siellä on myös viisi sisarusta ja jos joku sisaruksista kuolee niin sanotusti ennen aikojaan niin sen sisaruksen lapsia tulee omistajiksi ainakin neljä, eli taas yhteensä 8 uutta omistajaa.
Elikkä jos näin onnettomasti sattuu käymään puolisoni kanssa omistamme 16 ihmisen kanssa
2 mökkiä.
Siksi patistan sisaruksiani ja sanon puolisollenikin, että tehkää samoin, eli, että myydään äkkiä nuo rotiskot pois, kuka niihin rahojaan laittaa kunnossapitoon, ei kukaan, kuka jaksaa asioida 8-16 ihmisen kanssa, jotka asuvat kaikki eri puolella suomea, mitä milloinkin mökeille tehdään ja kuka niitä kunnossa pitää, vielä eivät ole asiaa tajunneet.
2794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Totta ja riidat kaupan päälle. Elämä olisi paljon antoisampaa, jos tekisimme vähemmän ja hankkisimme vähemmän omaisuutta. Töitäkin riittäisi paremmin kaikille, kun ahneudelle pantaisiin rajat.

Äänestä

Omaisuudessa ja siitä seuraavista ongelmista ja vaikeuksista pääsee paljon helpommin eroon kuin köyhyydestä ja sen tuomista vaikeuksista.
Ainahan perijä voi ilmoittaa, ettei halua ottaa perintöä vastaan. Näin pääsee eroon hankaluuksista ja omistamisen kirouksista.

1Äänestä

Tuollainen riitapesä kannattaisi laittaa myyntiin pikimiten.

1Äänestä

Niin ja jos pidätte vielä kiinteistön, jää kiinteistövero jonkun tolkun ihmisen hoidettavaksi. Ei niiltä lapsosilta heru senttiäkään siihen.

1Äänestä

Ongelma on varsin helppo ratkaista, yhteisomistuksen purkuun löytyy lainsäädäntö, jos ette muuten pääse sopuun.
Ei ole mikään ongelma, mutta ongelma on siinä, että yksinkertaisesta asiasta tehdään ongelma. Voitte myydä vaikka huutokaupalla tai tarjousten perusteella yhteisen omaisuuden ja jaatte perikunnan kesken rahat.

Ja vanhana voi luopua omaisuudestaan hyvissä ajoin, jättää vain hallintaoikeuksia, jos on tarpeen. Miksi näitä alkaa hankaloittamaan selekitä asioita!

Äänestä

Kannattaa perustaa yhtymä kaikkien kesken. Käytännössä sitä ei veroteta ennen kuin myydessä.

Äänestä

En ole koskaan kartuttanut omaisuuttani, miksi olisinkaan? Isäni teki aikoinaan pyöreitä päiviä, aina ja kartutti omaisuuttaan rutkasti muttei koskaan nauttinut siitä. Kun aika jätti, tapeltiin sisarusten ja lesken kanssa omaisuudesta ja varmaankin puolet siitä meni byrokratiaan ja palkkioihin.

Itselle riittää oma asunto omaisuudeksi, kaikki muu laitetaan puolison kanssa elämästä nautiskeluun, yhdessäoloon ja mihin nyt milloinkin. Lapset perivät aikoinaan asuntomme (molemmilla omat) ja siihenpä se sitten jääkin.

Ikää meillä puolison kanssa molemmilla on yli 60 ja elämästä sen kun nautiskellaan. Hyvää parisuhdetta ja onnellisuutta ei saa rahalla tai omaisuudella!

Äänestä

Ja ne ainaiset kiinteistöverot. Kyllä verotoimisto huolen pitää ja kyselee kiinteistöveroa vaikka talo seisoisi homeisena. Myykää pois kun vielä ehditte tai pankaa maan tasalle ja myykää tontti.

Äänestä

maksettu vanhasta talosta tulee lopulta vankila monelle myydessä hinta huono remppalla ostat talon toisee kertaa itselle,

Äänestä
  • "maksettu vanhasta talosta tulee lopulta vankila monelle myydessä hinta huono remppalla ostat talon toisee kertaa itselle"
    Jaa että Mitä? Voitko selventää sanomaasi?

    Äänestä

Ratkaisen pesäni riidan. Että testamenttasin pahimmalle lakimiehelle osuuteni .

Äänestä

Meillä on mieheni kanssa miehen entinen kotimökki, aikoinaan se jäi meille anopin nukuttua pois. Olemme kumpikin jo täyttäneet 80, en enään jaksaisi siellä käydä paikkoja siivoamassa, kun omistamme myös omakotitalon jossa asumme. Mieheni ei halua luopua mökistä, eikä lapsiamme se kiinnosta. Mitenkähän tämäkin asia ratkeaa.. alkaa olla kiirus jos me aiomme sen aikanamme järjestää.

Äänestä
  • Miksi sinun pitää käydä sitä siivoamassa? Jos sitä joku käyttää, voisiko hän myös sen siivota?

    Ymmärrän kyllä ikäpolvesi edustajien tunnollisuuden mutta eikö tuossa iässä jos uskaltaisi elää miten itselle parhaiten sopii?

    Äänestä

Tuli vaan mieleen että jos myisitte sen kotimökin pois. Kyllä aina ostajia löytyy ja itse soittaisin varmaan jollekin kiinteistön välittäjälle, joka myy mökin puolestanne ja esittelee mökin yms. Ei muuta, kun voimia tulevaan!

Äänestä

Nyt vain alkaa olla maaseudulla ja maakunnissa pikkukaupungeissa seillainen tilanne, että ei saa enää myydyksi omakotitaloja, kesämökkejä ym maatiloja. Nuori polivi ei ole enää kiinnostuneet, koska joutuu tekemään töitä..

Äänestä

Miksi möisin? Kun itse makaan haudassa, "ongelmat" eivät ole silloin enää minun.

Kiinteistöt on hyvä omaisuusmuoto. Myös metsänä. Ompahan vaikeammin hävitettävissä, jos sattuu olemaan hupuloivia perillisiä.

Äänestä
  • Kyllä ne omaisuudet haihtuu hupuloivilta perillisiltä, vaikka olisi missä muodossa hyvänsä. Kiinteistöt vaan menee roimaan alihintaan näilät hupuloivilta. Juuri yksi kaverini hävitti vanhempiensa satojen tuhansien eurojen perinnön muutamassa kuukaudessa. Siinä meni yksistään pienkerrostalo hyvällä paikalla lähellä kaupungin keskustaa jobbarille olemattomalla hinnalla, kesämökki olisi mennyt myös parilla tonnilla, ellen olisi ehtinyt väliin ja hankkimaan edunvalvontaa kaverille. Eikä ne metsätkään ole kovin vaikeita hävittää, jobbarit ostaa nekin näiltä hupuleilta olemattomaan hintaan.

    Äänestä

Kaikki kimppaomistus on enemmän tai vähemmän hankalaa. Se pikkasen auttaa jos säännöt ja käytännöt on kattavat ja muutenkin kunnossa ja omistusta turvaa osaltaan laki. Useamman omistajan kimppamökki on lähes mahdoton, ellei tehdä kunnon sopparia mökin käytöstä, käyttövuoroista, siivouksesta ja perushuollosta, kunnossapidosta, muusta hoidosta, maksuista ja kaikesta muusta rahoituksesta.

Homman tarvis toimia kuten esim. taloyhtiö, mutta toisaalta taas miksi perustaa yhtiötä josta syntyy taas lisää velvotteita.

Äänestä
  • Koska yhtymänä voi olla vaikka avopari jos omistaa omakotitalon. Ihan sama kuin yhteismetsän omistus joita maa puolillaan.Tietysti helpoin tapa myydä mikäli kaikki suostuu. Voihan myös muut ostaa osuuksia.

    Äänestä

Pakkohan se on ottaa perintönä vaikka minkälainen mökin rotisko ja ryteikkö lakiosan vuoksi, vai onko pakko?

Äänestä

Tuollahan niitä näkyy mailla olevan tyhjillään olevia pikkutiloja ja mökkejä joissa on monen perinnän jälkeen kymmeniä omistajia, kukaan ei hoida niitä, menneet niin huonoon kuntoon riitelyn takia, ettei mene enään kaupaksi eikä edes ilmaiseksi kukaan ota, koska siitäkin menisi lahjavero, kiinteistövero on tietysti maksettava, siitä ei pääse mihinkään ja sehän omistajia sapettaa. Ajan myötä omistajien määrä vain kasvaa kun ne kymmenen omistajaa saavat lapsia.

Riesa ja vaiva siitä tulee jos ei hävitä ajoissa. Olen patistanut sisaruksiani että myydään vaikka kuinka halvalla, pääasia että saadaan se pois kiusaamasta mutta vastaus on, "katotaan nyt vielä kun muorikin vielä elää " No, sitä kattomista tässä on ollut monta kymmentä vuotta jo.

( aloittaja)

Äänestä

Ahneudella on huono vaikutus homo sapiens lajiin.

Äänestä

Ahneus vanhuksen perintöön saa pari sukulaista tekemään kaikkensa, ettei muut saa mitään. Jo vanhuksen eläessä yritetään myydä muiden perillisten suostumuksella osa kiinteistöistä pois, samoin metsä ja pelto olemattomaan hintaan? Rahat niistä olisi kahden huijarin mukaan laitettu yhden maatilan rakennusten korjaamiseen, joka on jo vuosia sitten muilta tulevilta perillisiltä kysymättä vuokrattu tälle toiselle huijarille vuosikausiksi ja kirjannut vielä, että saa tehdä mitä haluaa, purkaa, rakentaa ja etuosto-oikeus, sekä voi siirtää sopimuksen kolmannelle? Oli ottanut salaa nimen vanhukselta, joka ei edes pysty kahvia keittään, ei osaa käyttää puhelinta, ei näe televisiota, eikä osaa edes nimeään kirjoittaa, ei ollut edes hänen kirjoittamansa, kun nimestä ei saanut selvää. Nyt vasta 6-7 vuoden päästä näin paperin, kun alkoi hakea vanhukselle holhousta, virallinen holhooja ei käynyt, vaan nämä kaksi huijaria suositteli toisiaan. Senkin takia, että maatilan vuokraksi oli merkitty 1000e vuosi, josta sähköihin, jätemaksuihin ja kiinteistön muihin kuluihin käytetään kaikki, mutta ei sitten ole kiinnostunut kunnostamaan mitään, ennenkuin mahdollinen tuleva perunkirjoitus joskus tehdään, niin ei varmasti suostu vuokraaja jakamaan mitään, vaan tavoitteena on saada verotusarvosta tila ja arvioijat näkee tilan rappiotilana, kun mitään ei ole tehty kymmeneen vuoteen tarkoituksella. Sekin perillinen, joka teki 30 vuotta ja sai sivuhommina rakennukset suurinpiirtein kuntoon, niin ajettiin tarkoituksella pois, sen jälkeen kukaan ei ole peltoja edes yrittänyt hoitaa. Nämä kaksi huijaria vielä vuosi sitten sanoivat, että he eivät tarvitse mitään tiloja, koska heillä on jo tarpeeksi omaisuutta, valehtelivat molemma päin naamaa ja mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä ahneemmaksi. Kaikilla muilla oli käsitys, että pidetään ns. syntymäkoti kesäpaikkana ja tehdään talkoilla, mutta koskaan ei ketään näkynyt talkoisiin, kun pitimatkustella ja vierailla koko kesä.

Äänestä

ketjun aloittajalle: me selvitimme vähän vastaavassa tilanteessa vanhan kotitilan arvon kolmelta eri taholta, metsät ja rakennukset jne.. Sitten yhtenä kesäiltanan käytiin porukalla keskustelu kuka kuudesta sisaruksesta olisi kiinnostunut ostamaan sen itselleen ja kaikki myytiin lopulta ainoalle kiinnostuneelle kohtuulliseen ale-hintaan. Tämä oli oikeastaan jo kaikkien tiedossa kuka on ainoa kiinnostunut, mutta tärkeää oli myös monelle että tila päätyy jollekin sisaruksista eikä ulkopuoliselle. kaikki on käsittääkseni tyytyväisiä ja tämä ostaja muutti asumaan kotitilalleen ja me muutkin olemme aina tervetulleita sinne kyläilemään ja auttamaan, on iso ja vanha talo, tekemistä riittää. Mutta kiva mennä kesäsisin ja joskus jouluisinkin, koska kotitilalla on kiva tunnelma ja saunaakin lämmitellään porukalla melkein joka ilta. terveisin Marjatta

Äänestä

Omat isovanhemmat tekivät kovaa työ maksaessaan omaa asuntoa!
Nyt se on kaikella hoitamisen vastikkeellakin ylläpidettynä lähellä purkamista vaille...
Pahaa tekee katsella elämäntyön tulosta.... Joku siitäkin teki hyvän tilin kun pappa ja mummo sitä maksoi!

Äänestä

Meillä tehtiin elinikäinen hallintaoikeustestamentti jäljelle jääneelle puolisolle mökistä. Perilliset tehkööt mitä haluavat minun jälkeeni, ihan sama minulle, eiväthän he ole edes tehneet yhtään mitään mökin eteen, kun se hankittiin. Mitään täältä ei viedä tuonpuoleiseen, pitäisi vaan olla niin kuin taivaan lintu...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiinteistö omiasuudesta ei ole mitää muuta kuin riesaa kun alkaa ikää tulla. Omalta puolelta perikunta 4 osakasta omistaa vanhan hyväkuntoisen torpan, kun joku meistä kuolee jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, kuvaan astuu meidän sisarusten lapset joita en edes kunnolla tunne kun asun toisella puolen suomea. Yhdellä sisarellani on viisi lasta ja kun hänestä aika jättää nämä viisi perivät tuon mökin meidän muiden jäljelle jääneiden sisarusten kanssa joita on kolme, siinä kertyy jo 8 omistajaa.

Puolisoni puolelta omistetaan myös mökki perikuntana ja siellä on myös viisi sisarusta ja jos joku sisaruksista kuolee niin sanotusti ennen aikojaan niin sen sisaruksen lapsia tulee omistajiksi ainakin neljä, eli taas yhteensä 8 uutta omistajaa.
Elikkä jos näin onnettomasti sattuu käymään puolisoni kanssa omistamme 16 ihmisen kanssa
2 mökkiä.
Siksi patistan sisaruksiani ja sanon puolisollenikin, että tehkää samoin, eli, että myydään äkkiä nuo rotiskot pois, kuka niihin rahojaan laittaa kunnossapitoon, ei kukaan, kuka jaksaa asioida 8-16 ihmisen kanssa, jotka asuvat kaikki eri puolella suomea, mitä milloinkin mökeille tehdään ja kuka niitä kunnossa pitää, vielä eivät ole asiaa tajunneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu