Miesten ja naisten kokonaistyöaika...

...Suomessa käy ilmi hyvin esim. seuraavasta tilastokeskuksen tutkimuksesta:

http://www.stat.fi/tk/el/hyv_024_niemi.pdf

Mielenkiintoista on, että esim. miehet käyttävät keskimäärin koti ansiotyöhön 7h 28 min per päivä, kun taas naisten "kokonaistyötaakka" on 7h 40 min per päivä.

Toisaalta, tuon 12 minuutin eron (aiemmin katsoin vanhempien ikäryhmää, jossa ero oli suurempi, jolloin ilmeisesti nuorissa ihmisissä miehet tekevät jo enemmän kokonaistyötä) tasoittaa vaikkapa se, että naiset käyttävät keskimäärin 12 min. enemmän nukkumiseen kuin miehet.

Toisaalta, muistan aiemmin lukeneeni tutkimuksia, joiden mukaan esim. sinkkunaiset MUUTOINKIN käyttävät kotitöihin jopa 50% enemmän aikaa kuin sinkkumiehet - siispä on todennäköistä, että jos mies ottaa naisen luokseen asumaan, myös naisen vuoksi hänen kotityönsä ja sen myötä kokonaistyötaakkansa kasvaa.

Minusta on virkistävä lukea näitä tilastoja, jotka näyttäisivät, että mm. feministinen humpuuki naisen "tuplatyötaakasta" ainakin suomen osalta näyttäisi etenkin nuoren ikäpolven osalta olevan kääntymässä jo niin, että miehet tekevät enemmän.

(Nimittäin 55-64 -vuotiailla on tämän mukaan niin, että miehillä olisi 20-40 minuuttia enemmän vapaa-aikaa per päivä - ja kun tässä ovat kyseessä suuret ikäluokat, ja tuossa ylemmässä sitten koko väestö, on mitä ilmeisimmin niin JO NYT että NUORTEN MIESTEN kokonaistyötaakka on jo enemmän kuin nuorten naisten. Nuorten miesten kannattaakin valveutua asiassa, eikä ajaa itseään piippuun esim. mikäli nainen haluaa jotain "standardia", joka on turhaa vaikkapa miehen itsensä viihtyisyyden kannalta. Ja pitää enemmän huolta omasta jaksamisestaan pitkällä tähtäimellä.)

http://www.mol.fi/jaksamisohjelma/ajankohtaista/Kiire&Vapaa-aika_3.pdf
20996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

...että kyseessä on työssäkäyvän väestön osalta tuo homma.

...alempana sitten linkkasin mol:in tutkimukseen, jossa 55-64 (enimmäkseen työikäistä) väestössä sitten miehillä on 20-40 min. enemmän vapaa-aikaa kuin naisilla per päivä.

Joten nuorilla on todellakin jo niin, että miehet useissa tapauksissa raatavat naisia enemmän. Toivonkin, että miehet osaisivat löysätä niillä rintamilla, joissa kokevat rationalisointia olevan, jotta jaksavat sitten loppuun palamatta nyky-yhteiskunnan vaatimukset, ja eläisivät edes jonkin aikaa myös eläkepäivistä nauttien sitten aikanansa.

Äänestä
  • Ompas sinulla outoja tilastoja. Miksi käytännössä sitten nainen tekee sekä koti-että pätkäduuninsa, jos sitä sattuu saamaan? Mitä sä yrität selittää?Ei ymmärtää...

    Äänestä

  • haaviauki kirjoitti:

    Ompas sinulla outoja tilastoja. Miksi käytännössä sitten nainen tekee sekä koti-että pätkäduuninsa, jos sitä sattuu saamaan? Mitä sä yrität selittää?Ei ymmärtää...

    ...löysäilevät kokonaistyöajoissa, kun taas miehet tekevät enemmän (kun ansiotyö ja kotityö lasketaan yhteen).

    Tasa-arvoisessa perheessä hommat menevät sitten noin about tasan kokonaisuutena. Jos toinen tekee toista enemmän, niin sitten toinen toista.

    Nythän esim. ideaali siitä, että molempien puolisoiden olisi tehtävä saman verran ansiotyötä on sinänsä turha esim. aidosti kristillisessä avioliitossa, koska siinä on sitouduttu puhaltamaan aina yhteen hiileen - esimerkkinä nyt vasta viime vaaleissa valittu lestadiolainen naiskansanedustaja, jonka mies sitten hoitaa nyt kotia ja perhettä (näin jostain luin).

    Sekulaarissa yhteiskunnassahan homma ei toimi, koska ihmiset eroilevat, minkä ehtivät, eikä avioliitossa nyt sitten yleensäkään lie semmoisissa tapaukssa syytä katsoa kuin omaa napaansa alusta asti (kenellä tuo ero-optio on mielessä jo naimisiin mennessä).

    Siksi esim. miesten ei ole syytä ottaa mitään paineita semmoisissa tapauksissa kotitöistä, etenkin jos ne hoituvat heidän standardiensa mukaan, huolimatta esim. ihme vouhkaamisesta jota jatkuvasti kuulee, että "miehet tekevät vähemmän kotitöitä -> tasa-arvo ei ole toteutunut."

    Naisten ja miesten (ts. yleensä nuorten ihmisten) ongelmat, jotka johtuvat pätkätöistä ovat sitten eri juttu, kuin tuo kok. työtaakkahomma.

    Äänestä

  • haaviauki kirjoitti:

    Ompas sinulla outoja tilastoja. Miksi käytännössä sitten nainen tekee sekä koti-että pätkäduuninsa, jos sitä sattuu saamaan? Mitä sä yrität selittää?Ei ymmärtää...

    Aloittava viesti oli perusteltu hyvin, ja jopa linkitetty lähteisiin. Pistäpä linkkiä tai kerro muuten tyhjentävästi, miten jokainen nainen on pätkätöissä(jos niitä sattuu saamaan), ja tekee kaikki kotityöt.

    Jos sinä olet pätkätöitä tekevä luuseri ja vielä raadat himassa niin älä siitä meitä miehiä syytä. Helvetti.

    Äänestä

Tilasto johon vetoat on vuodelta 2 000 ja siinä käy selvästi ilmi se, että naiset tekevä 10 tuntia viikossa enemmän kotiöitä koska heidän ansiotyönsä on PÄTKÄTYÖTÄ.

En ymmärrä mihin näillä puheenvuoroillasi oikein pyrit. Mikä on tämän naisjahdin ydin? Ajaisit mieluummin perheiden kaikkien jäsenten yhteistä etua. Se on ainoa kestävä vaihtoehto.

Äänestä
  • ...juuri siihen, etteivät nuoret miehet tarpeettomasti usko esim. feministien "tuplatyötaakka"-fiilistelyä ja koe turhaan huonoa omatuntoa, koska mitä ilmeisimmin nuori töissäkäyvä mies tekee jo kokonaistyötaakaltaan enemmän työtä (myös kodin ja perheen hyväksi) kuin nainen.

    Miesten jaksaminen ja eläminen pidempään on kaikkien etu. Siispä miesten on hyvä löysätä kokonaistyötaakkaansa... eikä kantaa esim. huonoa omaatuntoa vain yhdestä työn osa-alueesta (kenellä ansiotyö, yrittäjyys, kenellä kotityö), kunhan kokonaisuus toimii.

    Mikäli mies uskoo feministejä, jotka ajavat miehen kokonaistyötaakan lisäämistä mouruamalla naisen mystisestä "tuplatyötaakasta", voi tuollainen herkkäuskoinen mies pian polttaa itsensä loppuun pomppimalla työnsä ja naisen vaatimusten ristitulessa - ellei tiedosta asemaansa JO NYT mahdollisesti enemmänkin kontribuoivana osapuolena ja osaa hellittää.

    Eli sanomani oli nyt lähinnä miehille, ei niinkään feministeille, joiden ehkä olisi syytä (varsinkin nuorempien) skarpata siinä, että tuovat oman osansa työpanosta perheen hyvinvoinnin eteen (mikäli heillä on semmoinen). Sinkkuhan sitten voi säädellä omaa oloaan vallan joustavasti.

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...juuri siihen, etteivät nuoret miehet tarpeettomasti usko esim. feministien "tuplatyötaakka"-fiilistelyä ja koe turhaan huonoa omatuntoa, koska mitä ilmeisimmin nuori töissäkäyvä mies tekee jo kokonaistyötaakaltaan enemmän työtä (myös kodin ja perheen hyväksi) kuin nainen.

    "Miesten jaksaminen ja eläminen pidempään on kaikkien etu. Siispä miesten on hyvä löysätä kokonaistyötaakkaansa... eikä kantaa esim. huonoa omaatuntoa vain yhdestä työn osa-alueesta (kenellä ansiotyö, yrittäjyys, kenellä kotityö), kunhan kokonaisuus toimii."

    Niin, olen tämän kappaleen alkuosan kanssa samaa mieltä, mutta loppu on jo käsittämätön. Lainaat vanhoja tilastoja, ja annat muutenkin perusteluissasi kuvan, että naisten tulisi jäädä kotiin hoitamaan lapsia, että miesten työtaakka ei lisääntyisi ja he eläisivät siksi pidempään.

    Mutta kun elämä on jokaiselle ihmiselle ainutkertainen, niin naiselle, miehelle kuin lapsellekin. Vetoan ammoin olleeseen sukupuolten välisee tasa-arvoiseen tilanteeseen. Siihen tilaan meidän pitäisi nytkin yhteiskunnassa pyrkiä. Se kyllä tarkoittaa sitä, että olosuhteet yhteiskunnassa ovat sellaiset että sekä mies että nainen voi AIDOSTI valita paikkansa yhteisössään. Tässä historiallisessa tilanteessa se tarkoittaisi (valinnoista riippuen) sitä, että myös mies osallistuu omalla tasavertaisella panoksellaan kodin ja lastenhoitoon, jos kumpikin osapuoli on valinnut täyspäiväisen ansiotyön. Sehän tasoittaisi sekä miehen että naisen työtakkaa ja kummankin osapuolen kontakti lapsiin säilyisi läheisenä.

    Tästä taas seuraisi, että huoltajuuskiistat erotilanteessa olisivat selkeämpiä eikä enää suosittaisi pelkästään naista. Mielestäni pyrit kaikin voimin ylläpitämään koko järjestelmän omaksumaa äitimyyttiä, joka on tehnyt paljon hallaa lahjakkaiden naisten kykyjen hyödyntämiselle.

    Ja mikä on yhtä tärkeää. Miehet ovat etääntyneet perheestään, itsestään ja itse elämän ytimestä omiin (orjuuttaviinkin) työkammareihinsa.

    On toki liikuttavaa, että kannat huolta nuorista miehistä, mutta uskoisin, että tarvetta näiden kotitöiden tasa-arvoisemmalle jakamiselle löytyy vieläkin.
    Monessa tutkimuksessa on selvitetty tarkemmin tuota kotityön-määritelmää ja sitä, mitä ihmiset laskevat kotitöiksi. Pohjalla on tietysti tuo perinteinen jako "miesten ja naiseten töihin", mutta sen lisäksi on käynyt ilmi, että miehet myös määrittelevät usein kotityöksi esim. lasten kanssa leikkimisen, mitä taas naiset harvemmin laskevat kotityöksi. Samoin erilaiset pihahommat, jotka moni käsittää lähinnä harrastukseksi eikä kotityöksi, lasketaan usein miesten "kotitöihin".

    Äänestä

  • nuoli kirjoitti:

    ...ilmeisesti tarttuu kohta miehiä niskasta... huu.

    "myös mies osallistuu omalla tasavertaisella panoksellaan kodin ja lastenhoitoon, jos kumpikin osapuoli on valinnut täyspäiväisen ansiotyön. Sehän tasoittaisi sekä miehen että naisen työtakkaa ja kummankin osapuolen kontakti lapsiin säilyisi läheisenä. "

    Voi helevetti, etten phemmin sano.

    Millä sen saa teille akoille menemään kaaliin, että on aivan itsestä kiinni millaisen pulisen ottaa. Ei ketään naista pakoteta olemaan kotitöitä tekemättömän miehen kanssa.

    Mutta kun naiset haluavat sen menestyvän ja komean alfauroksen, niin on turha kitistä sitten jos sellainen alfauros ei suostukaan pukemaan essua päälleen, eikä lämmittelemään tutteleita.

    Alfauroksilla riittää naaraita, heidän ei tarvitse kuunnella jonkun femakon kitinää.

    Alfauros osaa tosi pissata femakkoa simmuun sen aikaa, että pääsee pukille ja levittämään geeninsä. Sen jälkeen alfaurokselle femakon tasa-arvoisuus on samantekevää.

    Äänestä

  • Kapitalisti kirjoitti:

    Veit nyt vitsin Karvattoman Apinan suusta. Luonnon valinta ja sukupuolivalinta kun on kaksi eri asiaa. Kannattaa tutustua uuteen työväen aateeseen...

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    On toki liikuttavaa, että kannat huolta nuorista miehistä, mutta uskoisin, että tarvetta näiden kotitöiden tasa-arvoisemmalle jakamiselle löytyy vieläkin.
    Monessa tutkimuksessa on selvitetty tarkemmin tuota kotityön-määritelmää ja sitä, mitä ihmiset laskevat kotitöiksi. Pohjalla on tietysti tuo perinteinen jako "miesten ja naiseten töihin", mutta sen lisäksi on käynyt ilmi, että miehet myös määrittelevät usein kotityöksi esim. lasten kanssa leikkimisen, mitä taas naiset harvemmin laskevat kotityöksi. Samoin erilaiset pihahommat, jotka moni käsittää lähinnä harrastukseksi eikä kotityöksi, lasketaan usein miesten "kotitöihin".

    Paljon naisten kanssa keskustelleena olen huomioinut, miten moni mies kuulemma miettii, että mitä kivaa kotona voisi puuhastella. Tätä tuumaillessa saattaa mennä paljonkin aikaa sohvalla kahden rakkaimman seurassa, nimittäin kaukosäätimen ja kaljatölkin. :D
    Mies siis edelleen yrittää KEKSIÄ itselleen kotitöitä, kun taas nainen on usein sidottuna arjen rutiineihin, joissa ei tarvitse pohtia kuin korkeintaan sitä, että peseekö pyykit ensin, koiran oksennuksen matolta vaiko laittaako perheelleen ruokaa. Naisella ON kotitöitä ja mies niitä vasta pähkäilee.
    Naiset ovat myös erittäin hellämielisiä puolisoilleen, sillä useinkin he väittävät miehen ottavan osaa kotitöihin, mutta tarkempi tarkastelu selvittää, että kyseessä on yksi viikottainen kaupassakäynti, odottaen parkkipaikalla ja kesäinen grillaaminen pihalla.
    Että semmosia kotipuurtajia!
    Tiedän että olen itse yksi niitä harvoja suomalaisia tasa-arvoisessa perheessä eläviä, joissa kukaan ei katso mihin kotityöhön tarttuu, vaan työt tehdään yhtessä alta pois, jotta aikaa jää seurusteluun. Mutta tämä ei todellakaan ole mikään yleispätevä elämisen malli.

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    On toki liikuttavaa, että kannat huolta nuorista miehistä, mutta uskoisin, että tarvetta näiden kotitöiden tasa-arvoisemmalle jakamiselle löytyy vieläkin.
    Monessa tutkimuksessa on selvitetty tarkemmin tuota kotityön-määritelmää ja sitä, mitä ihmiset laskevat kotitöiksi. Pohjalla on tietysti tuo perinteinen jako "miesten ja naiseten töihin", mutta sen lisäksi on käynyt ilmi, että miehet myös määrittelevät usein kotityöksi esim. lasten kanssa leikkimisen, mitä taas naiset harvemmin laskevat kotityöksi. Samoin erilaiset pihahommat, jotka moni käsittää lähinnä harrastukseksi eikä kotityöksi, lasketaan usein miesten "kotitöihin".

    Minäpä uskon, että sekä miehet että naiset tekevät kumpikin 100 % omista kotitöistään. Tasa-arvo on siis tältä osin jo toteutunut.

    Äänestä

Kun oikein mietit, niin löydätkö suomesta mitään asiaa missä naiset ovat selvästi huomattavasti huonommassa asemassa/asenteissa kuin miehet?

Äänestä
  • ...ja mahdollisuuksien suhteen ei taida hirveästi olla.

    Esim. mikään ei estä naisia perustamasta yrityksiä ja menestymästä, kouluttautumasta, hallinnoimasta omaa omaisuuttaan jne..

    Tietty, ehkä nuorten naisten perheenperustamisriski on yksityisellä sektorilla sellainen - julkinenkin sektori (juhlapuheista huolimatta) suosii sitten pätkätyöllistämistä... joka tosin koskee myös miehiä. Tämä olisi yleensä korjattava epäkohta, joka hyödyttäisi kaikkia nuoria ihmisiä.

    Tähän riskiin olisi puututtava poistamalla työnantajien niskasta heille nykyisin sälytetty riski lisäkuluista työntekijän yksityiselämän valintojen suhteen (aiemmin olen esittänyt vaihtoehtoisen mallin asiaan).

    Myös työn ja perheen yhteensovittamista haikaileva koulutettu nainen voi valita vähemmän koulutetun (ja nuoremman) miehen, joka sitten voi jäädä paremmin kotiin tarvittaessa jne.

    Ehkäpä kotoa lähtevä kasvatus voi edelleen rohkaista tyttöjä mm. siihen, että he tiedostavat paremmin omat kykynsä, ja esim. ovat sitten pirtsakoina palkkaneuvotteluissa (jotta ajan myötä sitten tietyillä aloilla nuo 3-6% sukupuolierot palkoissa korjautuvat).

    Mutta noin yleensä Suomessa mahdollisuuksien tasa-arvo on toteutunut. Ei mikään hullumpi yhteiskunta siinä mielessä. Vielä kun saisi enimpiä sosiaalidemokraattisia dinosauruksia kaadetuksi, jotta ihmisten työllistämisen esteet poistuisivat...

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...ja mahdollisuuksien suhteen ei taida hirveästi olla.

    "Myös työn ja perheen yhteensovittamista haikaileva koulutettu nainen voi valita vähemmän koulutetun (ja nuoremman) miehen, joka sitten voi jäädä paremmin kotiin tarvittaessa jne. "

    Nyt on kyllä pakko matkia sinua ja tehdä pieni yleistys tästä tekstistäsi: eli kylläpä kristityillä ihmisillä näyttää olevan varsin kylmä ja laskelmoiva suhtautuminen parisuhdeasioihin. Kumppanikin valitaan vain sen perusteella, mistä eniten hyötyä on.

    Niih, ihquu.

    Naiset ovat hyvät ja valitsevat niitä hyvintoimeentulevia komeita menestyjiä. Tämähän on evoluution kannalta ihan oikein.

    Mutta, ei pidä sitten tulla ikkasemaan jos se alfauros ei suostukkaan pistämään essua päälleen ja lämmittämään tuttelia.

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...ja mahdollisuuksien suhteen ei taida hirveästi olla.

    Esim. mikään ei estä naisia perustamasta yrityksiä ja menestymästä, kouluttautumasta, hallinnoimasta omaa omaisuuttaan jne..

    Tietty, ehkä nuorten naisten perheenperustamisriski on yksityisellä sektorilla sellainen - julkinenkin sektori (juhlapuheista huolimatta) suosii sitten pätkätyöllistämistä... joka tosin koskee myös miehiä. Tämä olisi yleensä korjattava epäkohta, joka hyödyttäisi kaikkia nuoria ihmisiä.

    Tähän riskiin olisi puututtava poistamalla työnantajien niskasta heille nykyisin sälytetty riski lisäkuluista työntekijän yksityiselämän valintojen suhteen (aiemmin olen esittänyt vaihtoehtoisen mallin asiaan).

    Myös työn ja perheen yhteensovittamista haikaileva koulutettu nainen voi valita vähemmän koulutetun (ja nuoremman) miehen, joka sitten voi jäädä paremmin kotiin tarvittaessa jne.

    Ehkäpä kotoa lähtevä kasvatus voi edelleen rohkaista tyttöjä mm. siihen, että he tiedostavat paremmin omat kykynsä, ja esim. ovat sitten pirtsakoina palkkaneuvotteluissa (jotta ajan myötä sitten tietyillä aloilla nuo 3-6% sukupuolierot palkoissa korjautuvat).

    Mutta noin yleensä Suomessa mahdollisuuksien tasa-arvo on toteutunut. Ei mikään hullumpi yhteiskunta siinä mielessä. Vielä kun saisi enimpiä sosiaalidemokraattisia dinosauruksia kaadetuksi, jotta ihmisten työllistämisen esteet poistuisivat...

    `Lähtökohtaisesti ja mahdollisuuksien suhteen ei taida hirveästi olla.`

    Mutta asenteet vaikuttavat näihin mahdollisuuksiin.

    Mutta missä naiset OVAT heikommassa asemassa?

    Niitä suuria 100 % eroja sinä et vain halua muistaa.

    Äänestä

  • Ei löydä.

    Äänestä

Miten on varmistettu, että kyselyyn vastaajat todella käyttävät aikaa siten kuin ilmoittavat?

Kun esim. lääkärinvastaanotolla kysytään potilaan alkoholinkäytöstä, niin saadaan ilmoituksia, joiden perusteella voi laskea valtakunnassa käytettävän alkoholia paljon vähemmän kuin myyntitilastot kertovatkaan. Ja täsmällisten myyntitilastojen lisäksi on vielä kaikenlaista harmaata mehua: kiljua, pontikkaa ja salaviinaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nari Säre kirjoitti:

...Suomessa käy ilmi hyvin esim. seuraavasta tilastokeskuksen tutkimuksesta:

http://www.stat.fi/tk/el/hyv_024_niemi.pdf

Mielenkiintoista on, että esim. miehet käyttävät keskimäärin koti ansiotyöhön 7h 28 min per päivä, kun taas naisten "kokonaistyötaakka" on 7h 40 min per päivä.

Toisaalta, tuon 12 minuutin eron (aiemmin katsoin vanhempien ikäryhmää, jossa ero oli suurempi, jolloin ilmeisesti nuorissa ihmisissä miehet tekevät jo enemmän kokonaistyötä) tasoittaa vaikkapa se, että naiset käyttävät keskimäärin 12 min. enemmän nukkumiseen kuin miehet.

Toisaalta, muistan aiemmin lukeneeni tutkimuksia, joiden mukaan esim. sinkkunaiset MUUTOINKIN käyttävät kotitöihin jopa 50% enemmän aikaa kuin sinkkumiehet - siispä on todennäköistä, että jos mies ottaa naisen luokseen asumaan, myös naisen vuoksi hänen kotityönsä ja sen myötä kokonaistyötaakkansa kasvaa.

Minusta on virkistävä lukea näitä tilastoja, jotka näyttäisivät, että mm. feministinen humpuuki naisen "tuplatyötaakasta" ainakin suomen osalta näyttäisi etenkin nuoren ikäpolven osalta olevan kääntymässä jo niin, että miehet tekevät enemmän.

(Nimittäin 55-64 -vuotiailla on tämän mukaan niin, että miehillä olisi 20-40 minuuttia enemmän vapaa-aikaa per päivä - ja kun tässä ovat kyseessä suuret ikäluokat, ja tuossa ylemmässä sitten koko väestö, on mitä ilmeisimmin niin JO NYT että NUORTEN MIESTEN kokonaistyötaakka on jo enemmän kuin nuorten naisten. Nuorten miesten kannattaakin valveutua asiassa, eikä ajaa itseään piippuun esim. mikäli nainen haluaa jotain "standardia", joka on turhaa vaikkapa miehen itsensä viihtyisyyden kannalta. Ja pitää enemmän huolta omasta jaksamisestaan pitkällä tähtäimellä.)

http://www.mol.fi/jaksamisohjelma/ajankohtaista/Kiire&Vapaa-aika_3.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu